Niin moni on saanut rakkauteni syttymään naapurimaahamme Ruotsiin!Vanhempani,sukuni ja
nyt viimeksi tuttumme lämpimät tarinat sotalapsuudesta Ruotsissa.Siitä rakkauden määrästä,jolla sotaorvot oltiin valmiit vastaanottamaan.Siitä kiitollisuudesta,joka edelleen saa samat ihmiset liikutuksen kyyneliin.
Tanskakin toki oli valmis vastaanottamaan 50.000 sotalasta,mutta sai 4000.
Tämä on sellainen sisäsyntyinen arvokas asia,että aina kun olen Ruotsin maaperällä,olen kuin kotona
omieni parissa.Olkoon tämä ylistyslaulu Ruotsille!
Ruotsi mielimaani ;- )
5
567
Vastaukset
- kyyninen
Ruotsalaiset jättivat palauttamatta Suomeen 18 000 lasta sodan jälkeen. Meilläpäin sitä sanotaan varastamiseksi. Mitenkähän sitä Ruotsissa kutsutaan?
- 40 vuotta Ruotsissa asunut
on aina katsottava.
En ole sotalapsi mutta adoptoitu Suomessa. Sain tavata joskus, aivan liian harvoin, biologisia vanhempiani, joista toinen oli sukua toiselle adoptiovanhemmistani.
Minun pitää sanoa että myöhemmin kun kävin ja oleskelinkin jonkun aikaa biologisten vanhempieni luona en tuntenut heitä vanhemmikseni. En vieläkään näin eläkeiässä tunne biologisia vanhempiani oikeiksi vanhemmikseni. Se on raakaa repiä lapsi kasvuympäristöstään vielä kerran kun on jo kotiutunut uuteen perheeseensä. Lapsen parasta, lapsen tunteita on arvostettava. Lapsi on kiintynyt uuteen kotiinsa ja uusiin henkilöihin. - myös vanhemmilta
Jotkut lapset halusivat jäädä,koska olivat tulleet niin pieninä ja olivat jo sopeutuneet.
Toisaalta vanhemmille oli saattanut käydä sodassa huonostikin.
Ruotsalaisten samaa avoimuuttahan käyttää nyt törkeästi hyväkseen maahanmuuttajat,nimenomaan muslimit.Toivoisinkin,että Ruotsi koventaisi
otteitaan nyt tuntuvasti.
- SVERIGE 84332
NIIN MUNKIN VAIKKEN MIKÄÄN HIMOHURRI OLE NIIN KYLLÄ MÄ RUOTSIIN LÄHTISIN MIELELLÄNI ENEMMÄN KUN JONNEKKIN IRAKIIN TAI IRANIIN < OLISI UPEAA ASUA 5 2-7 KAUPUNGISSA RUOTSISSA < TUKHOLMA.MALMÖ.NORRKÖPING.GÖTEBORG.FALUN.SUNDSVALLTENSTA.SUNDSVALL.KIIRUNA.MALMÖ.NORRKÖPING.FALUN.JA SITTEN VIELÄ GÖTEBORG.JA BORÄS SEKÄ FALUN JA NORRKÖPING JA OLISI VIELÄ UPEAA SITTEN TEHDÄ TÖITÄ RUOTSISSA JA VIELÄ SUNDSVALLISSA
- <<<
ja olisi Vielä Upeaa Vakiinnuttaa paikkansa ruotsissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 918295
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on968012Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1726161- 145393
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585198En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234255Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54010- 383983
- 373809
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..563667