työpaikoista

en oikein tiennyt mihin tämän viestin pistäisi, joten laitoin tänne.

asia koskee alamme töitä, julkista puolta. tajusin juuri että sairaanhoitajakin tienaa enemmän kuin minä lakimiehenä. esim. "tarkastajan" nimikkeellä (johon soveltuva tutkinto tässä tarkoittamassani työssä on vain oikeustieteen kandidaatti/maisteri) palkan lähtötaso on hieman yli 2000 e:n luokkaa. joten uraansa aloitteleva lakimies tienaa siis suurin piirtein tämän verran. esim. sairaanhoitaja tienaa etenkin korotusten jälkeen reippaasti yli tämän.
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja varsinainen vitsi on Lakimiesliiton vähimmäispalkkasuositus. Julkisella puolella saa olla aika paljon työkokemusta, ennen kuin pääsee niille palkoille, mitä liitto suosittaa maksettavaksi vastavalmistuneelle.

No, ammatinvalintakysymys.

Äänestä

Sen vielä ymmärtää, että joku alkaa juristiksi, jos ei pysty putkimieheksi väittelemään.

MUTTA Pakkoko on mennä tuollaisiin hommiin?

Kun on tutkinto kasassa, voi pistää lakiasiantoimiston pystyyn. Toisten asioiden ajamisesta on tapana laskuttaa reilusti yli 100 euroa tunnilta. Hoitelet toisten juttuja 20 tuntia kuussa, niin sillä jo pääsee ALVin ja muiden kulujen jälkeen 2000 tienestiin.

Jos tilaat Kauppalehden, olet liikejuristi ja voit laskuttaa yli 300 euroa tunnilta ja kulut. Asiakkaat eivät osaa laskea tunteja, joten valitset Kauppalehdestä sattumanvaraisesti sivun, jonka numerolla kerrot todelliset tunnit. Muuta käyttöähän po lehdellä ei tunnetusti ole.

Äänestä
  • olen hieman allapäin, mutta viestisi ansiosta kuivaan jo kyyneleeni :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkkaongelma kirjoitti:

en oikein tiennyt mihin tämän viestin pistäisi, joten laitoin tänne.

asia koskee alamme töitä, julkista puolta. tajusin juuri että sairaanhoitajakin tienaa enemmän kuin minä lakimiehenä. esim. "tarkastajan" nimikkeellä (johon soveltuva tutkinto tässä tarkoittamassani työssä on vain oikeustieteen kandidaatti/maisteri) palkan lähtötaso on hieman yli 2000 e:n luokkaa. joten uraansa aloitteleva lakimies tienaa siis suurin piirtein tämän verran. esim. sairaanhoitaja tienaa etenkin korotusten jälkeen reippaasti yli tämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu