pentu tulossa

tietää,kun on pentu tulossa? eli saan rotku vauvan vasta maaliskuussa, mutta haluan olla tietoinen että mitää pitää ostaa valmiiksi ennen kuin pentu tulee ja mitä on tärkeää pennun alku kasvatuksessa ja millaista ruokaa? paljonko ruokaan menee rahaa? ym.ym kiitos jos jaksatte vastailla haluan antaa tulokkaalle hyvän kodin.
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pennulle on hyvä hankkia ne perusasiat valmiiksi, eli

- ruokakuppi ja vesikuppi
- oma peti
- panta ja talutin
- leluja (kaikkia ei tarvitse ostaa, vaan voi tehdä itsekin. Esim vanhan farkun lahje on pennulle ihan hauska rätti, jota saa repiä)
- kynsisakset
- ruokaa, samaa mitä pentu on syönyt kasvattajan luona

Siinä ne tärkeimmät taitavat olla. Laadukas (eläinkaupassa) myytävä ruoka on tärkee pennun kasvulle ja kehitykselle. Jatka samalla ruoalla mitä kasvattaja on antanut, niin ei mene pennun massu sekaisin. Saattaa olla, että saat kasvattajalta ns. pentupaketin, jossa on pieni säkki mukana.

Heti rokotusten jälkeen kannattaa lähteä pennun kanssa rottweiler-yhdistysten koulutuksiin mukaan. Siellä saat kouluttajilta paljon vinkkejä pennun kanssa olemiseen. Aluksi saat paljon neuvoja leikkimiseen, eli siihen miten pennun kanssa kannattaa leikkiä.

Aluksi paljon leikkiä ja yhdessäolemista ja sisäsiisteyden alkeita. Eli koira sylissä ulos pissalle/kakalle noin 12 kertaa vuorokaudessa. Anna pennun myös nukkua paljon, koska kasvaminen väsyttää. Kun pentu on muutaman viikon ollut kotosalla niin joku vieraskin saattaa sitä käydä katsomassa ja voit viedä pentua hieman maailmaa näkemään - eli pihapiiriä kauemmaksi. Jos pentua pelottaa niin vie sylissäsi.

Pyri luomaan koiraasi hyvä ja luottamuksellinen suhde leikin ja yhdessätekemisen kautta. Alusta asti tietyt asiat on kuitenkin oltava selvillä: Eli jos koira ei saa tulla sohvaan/sänkyyn, älä päästä sitä niihin pentunakaan, vaan nosta alas jos kipuaa. Jos taas annat luvan olla sohvalla/sängyssä, niin et saa aikuisenakaan kieltää koiraa, koska kerran sallittu on koiralle aina sallittu ja kerran kielletty on koiralle aina kiellettyä. Se on selkeää ja reilua. Jos pentu äityy liikaa puremaan sinua, niin tarjoa tilalle lelu. Jos ei usko, vaan jatkaa näykkimistä, niin ota pentu tiiviisti syliisi ja pidä tiukasti (mutta tietenkin satuttamatta) pentu sylissäsi niin kauan, että se rauhoittuu. Myös rauhoittuminen on siis hyvä opettaa pennulle.

Pentu on syytä totuttaa käsittelyyn. Eli tutki sen korvia, hampaita, kivekset (jos siis uros) ja leikkaa kynnet ihan pennusta alkaen. Näin koira tottuu siihen, että sitä käsitellään. Ja muista palkata esim. namilla aina kun menee hienosti.

Pannan ja taluttimen käyttöä on syytä alkaa opetella melko pian ihan pieniä hetkiä kerrallaan.

Suosittelen Tuire Kaimion kirjaa "Pennun kasvatus"- siinä on paljon hyvää asiaa pennun kanssa elämisestä. Ja suosittelen koulutuksiin menoa heti keväällä, sieltä saat valtavan hyviä ohjeita.

Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä pitää kirjoitti:

tietää,kun on pentu tulossa? eli saan rotku vauvan vasta maaliskuussa, mutta haluan olla tietoinen että mitää pitää ostaa valmiiksi ennen kuin pentu tulee ja mitä on tärkeää pennun alku kasvatuksessa ja millaista ruokaa? paljonko ruokaan menee rahaa? ym.ym kiitos jos jaksatte vastailla haluan antaa tulokkaalle hyvän kodin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu