meillä alkanut yhtäkkiä tasainen pulauttelu joka syönnin jälkeen ja muutenkin. kestänyt pari päivää. määrällisesti ei pulauta nyt ihan sairaasti mutta kuitenkin.tyttö on 6 vkon vanha. ei ole aikaisemmin pulautellut kun sillon tällön. pitäisikö huolestua vai onko normaalia..muutenkin ollut itkuisempi ehkä mutta kuumetta tai muuta ei ole.
pulauttelu
vilijonkkatyttö
8551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä on aivan sama ongelma, samanikäisellä pojalla (synt. 10.12). Soitin eilen Kättärille ja sieltä neuvottiin ottamaan yhteyttä Lastenklinikalle. Kunhan lapsi ei muutu veteläksi, niin kyseessä ei pitäisi olla mitään vakavaa. Tosin vatsatautia on kyllä liikkeellä.
Vaatteita kuluu ja oksua riittää.Mieluusti kuulisin minäkin kokeneempien neuvoja.
joo, outoa on. Vaikka kai noilla vauvoilla voi olla välillä jotain selittämättömiäkin oireita..huolestuttaa silti. Täytyy kans soittaa huomenissa neuvolaan ja varmistella sieltä...
vauveli on rinnalla sekä annan vähän lisäksi korviketta välillä..puklailee molempia samalla lailla..
pulautellaan, ja ikääkin on samat 6 vko.
Pulauttelu jatkunut n. viikon, eikä sen kummempia oireita eikä suuria määriä. Kuuluuko tähän ikään, vai pitääkö huolestua?
Vai syökö vauva yli tarpeidensa ja loput tulee ulos?
joka on vauvoilla myöskin 6 vkon iässä! Tämä ainakin täsmäisi noihin teidän kokemuksiin omista vauvoistanne. Elikkä vauveli saattaa vain syödä yli omien tarpeiden (lisääkseen maidon tuotantoa...?) ja siksi pulauttaa ylimääräiset pois. Toivottavasti ei ole mahatautia noin pienillä :(
Vauvat tosiaankin syö yli tarpeidensa ja ylimääräinen tulee pois. Varsinkin jos annat sille vielä korviketta ni se tosiaankin on ihan ähky. (miksi syötät korviketta? Ne vasta oksennuttaakin!) Mun omat on kärsiny refluksista ja ne on pulautellu TOSI runsaasti ihan yhteen ikävuoteen asti. Vanhimmalla tuli kerralla melkein desi (tai ainakin puolidesiä) ja se oli vielä ihan normaalia jos vaan paino on hyvä. Eli ei syytä huoleen!! Vauvat pulauttelee ja yleensä on TOSI harvinaista et alle 2kk vauva ois sairaana. Kyllä äidinmaito suojaa vauvan niin hyvin et ei niille mitkään oksennustaudit tartu. Se on miltein mahdotonta!
Meillä tyttö 2 kk.
Kuuden viikon iässä alkoi pulautella päivittäin, vatsavaivoja lisääntyvästi myös. Johtuivat juuri tuosta tiheän imun kaudesta. Vauva "tilasi" itselleen lisää sapuskaa. Samoihin aikoihin alkoi mulla suihkutissi-ilmiö, josta johtuen vauva joutui "hotkimaan" maitoa, joten ilmaa joutui tästä syystä mahaan. Vieläkään ei suihkuavasta maidosta tykkää, päästää tissistä irti ja äippä suihkuttelee maidot harsoihin. Vatsavaivat helpottaneet tällä kikalla.
Mainittakoon vielä, että likka söi 30-60 min välein.
jooh, neuvolasta sanottiin vaan että seurataan nyt painoa. jos sitä tulee lisää niin kaikki ok.ihmetyttää silti näin äkkinäinen pulauttelu.Ja tänään ei ole tullut yhtään kakkavaippaakaan vaikka ennen oli joka vaipassa.. että onkohan mahaan asti mikään maito päätynyt?..
niin ja korvikkeesta- sitä olen antanut todella vähän, mutta antanut koska vaikka vauva on rinnalla kauan niin saa lopuksi tissiraivoilua ja itkua eikä tunnu rauhoittuvan ennen kun saa vähän korvikkeesta lisäksi. Mutta en siis anna kun joskus. En usko siihen ähkyilyyn. Pulauttaa vaikka joisi vaan pari minuuttia ja lopettaa sen jälkeen.
noh, seurailtava..
paljon ja syödään paljon ja se on ihan normaalia. jos vauva OKSENTAA huomaat sen varmasti.meillä vauva on pari kertaa oksentanut ja silloin se lentää kyllä oikein kaaressa ja sitä tulee varmaa puol litraa.se usein pulauttelu on aivan eri asia...