MIKÄ TEKSTITAITO?

Oon niin täydellisesti pihalla ettei kukaan. Meillä on lukiossa ollut neljä äidinkielen opettajaa. Miten siinä voi oppia yhtään mitään, kun viimeinen kurssi on teksitaidon opiskelua uuden opettajan kanssa ja aiemmin en oo koko tekstitaidosta suurinpiirtein kuullukaan. En tiiä mitään niistä kaiken maailman subjektiivisista, kaikkitietävistä kertojista ja minäkertojista... Ja mitä kaikkea niitä nyt sitten olikaan..Mitä ihmettä?

Sain yhdestä harjoitustehtävästä kolme pistettä. Kritiikki tuli siitä kun olin referoinut liikaa pohjatekstiä ja toisaalta ei ollu taas tarpeeksi perusteluita mun esittämille väitteille?! Esitin yleensä lainauksia väitteitteni perusteluksi. Siis miten sitä sitten muka perustellaan omaa väitettä, jos pohtatekstiä ei saa kuitenkaan liikaa käyttää. Ja miten on sitten turvallista väittää jotakin? Kuinka paljon yleensäkään on varaa tuoda omaa mielipidettä esiin?

Kiitos :)
33534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tekstitaidon tehtävässä ei kuulu referoida pohjatekstiä alusta loppuun, koska lukijan oletetaan tuntevan aineistona oleva teksti. Pohjatekstiä lainataan esimerkeiksi ja perusteluiksi väitteille.

Paras keino oppia on kysyä opettajalta ja lukea äidinkielen kurssikirjoista asiat selväksi, näin ainakin minulla.

Äänestä
  • Meillä aina opettaja korostaa että pitäis kiinnittää huomiota tehtävänantoon. Eli lukeeko siinä 'pohdi' vai 'analysoi' vai 'erittele'.
    Mutta siis tekstitaidossa pitää aina muistaa tietty ytimekkyys. Tekstitaidossahan on paljon vähemmän tilaa sanoa asiansa.

    Luultavasti googlettaen löytyy. 3 pistettä ei ole aloittelijalle mikään huono.

    Ehkä vastauksessa oli liikaa lainauksia? Tai siis eihän ihan joka kohtaa tarvitse tekstistä käsin lainaten perustella. Esseessähän sellainen hyvin mahtuukin, mutta tekstitaidon vastaus on niin paljon lyhyempi..

    Äänestä

  • tehtävänanto? kirjoitti:

    Meillä aina opettaja korostaa että pitäis kiinnittää huomiota tehtävänantoon. Eli lukeeko siinä 'pohdi' vai 'analysoi' vai 'erittele'.
    Mutta siis tekstitaidossa pitää aina muistaa tietty ytimekkyys. Tekstitaidossahan on paljon vähemmän tilaa sanoa asiansa.

    Luultavasti googlettaen löytyy. 3 pistettä ei ole aloittelijalle mikään huono.

    Ehkä vastauksessa oli liikaa lainauksia? Tai siis eihän ihan joka kohtaa tarvitse tekstistä käsin lainaten perustella. Esseessähän sellainen hyvin mahtuukin, mutta tekstitaidon vastaus on niin paljon lyhyempi..

    hyvin tuo 3 pistettä, meillä yli puolet ryhmästä sai 0-2 pistettä ekasta tekstitaidosta :D itsekin sain 1 pisteen, ja äikän numerot kuitenkin tasasta 9 ... opettajamme on kylläkin erittäin vaativa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakaa. kirjoitti:

Oon niin täydellisesti pihalla ettei kukaan. Meillä on lukiossa ollut neljä äidinkielen opettajaa. Miten siinä voi oppia yhtään mitään, kun viimeinen kurssi on teksitaidon opiskelua uuden opettajan kanssa ja aiemmin en oo koko tekstitaidosta suurinpiirtein kuullukaan. En tiiä mitään niistä kaiken maailman subjektiivisista, kaikkitietävistä kertojista ja minäkertojista... Ja mitä kaikkea niitä nyt sitten olikaan..Mitä ihmettä?

Sain yhdestä harjoitustehtävästä kolme pistettä. Kritiikki tuli siitä kun olin referoinut liikaa pohjatekstiä ja toisaalta ei ollu taas tarpeeksi perusteluita mun esittämille väitteille?! Esitin yleensä lainauksia väitteitteni perusteluksi. Siis miten sitä sitten muka perustellaan omaa väitettä, jos pohtatekstiä ei saa kuitenkaan liikaa käyttää. Ja miten on sitten turvallista väittää jotakin? Kuinka paljon yleensäkään on varaa tuoda omaa mielipidettä esiin?

Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu