Viime päivinä on noussut esiin kysymyksiä nk. Kiinalaisista koneista.
Nante ja Yuchai, johon lisäisin vielä Neumeier ja Silverstone jotka tulevat Saksan kautta. Myös Sunward kuuluu samaan sarjaan.
Yuchai linee suurin, suurimmalla tuotannolla.
Mainosteksteistä voi lukea: Alavaunu Komatsu, hydrauliikka Kawasaki, moottori Yanmarin, Isuzu ja Cummins. Letkut yleensä jenkkiläisiä. Pelit tulevat kuulema Ruosista.
Kiinalaisia myydään myös heidän omaa tuotantoa olevalla moottorilla ja muilla komponenteilla.
Se että jotain valmistetaan Kiinassa ei itsessään ole huono asia. Melkoinen osa maailman "huippu laatua" olevista tuotteista valmistetaan siellä.
Odotan jotain olevan heikompaa, eli vähemmän kestävää, on pakko olla.
Koneiden hintaan nähden ne lienevät kelvollisia. Jossain vaiheessa käyn Tuurissa ja muualla katsastamassa mitä on, ja kokeilemassa. Jos on OK otan muutaman pienemmistä.
Kiinalaiset
35
20287
Vastaukset
- käsittääkseni
sama kuin Yuchai
- jhp
aikanaan Leppävaaran Sellon työmaalla Yuchai 85 kaivuri, se oli myyjän käytössa" koeajossa" sen pumput ulisi niin ettei voinut ajaa kuin puolilla kierroksilla eikä niillä tahtonut öljy riittää kaivamiseen.Vantaan korjaamolta kertoivat ettei maahantuojalta saa mitään teknistä tietämystä eikä säätöarvoja.katsokaa mitä ostatte ja missä niitä korjataan, eihän sitä ikiliikkujaa vielä ole keksitty.
- koneet
jhp kirjoitti:
aikanaan Leppävaaran Sellon työmaalla Yuchai 85 kaivuri, se oli myyjän käytössa" koeajossa" sen pumput ulisi niin ettei voinut ajaa kuin puolilla kierroksilla eikä niillä tahtonut öljy riittää kaivamiseen.Vantaan korjaamolta kertoivat ettei maahantuojalta saa mitään teknistä tietämystä eikä säätöarvoja.katsokaa mitä ostatte ja missä niitä korjataan, eihän sitä ikiliikkujaa vielä ole keksitty.
Samanlainen kutina - maahantuojat ovat toiselta planeetalta mitä ala edellyttää.
Sillä en tarkoita sitä ettei esim. Yuchai ja Nante pelittäisi.
n. 72500 verollinen hinta 12.5 tonnin koneelle ei ole ihan paha. Hintaan tulee ilmastointi, lisähydrauliikka, radio ym. Se on mitä uusi Vio 75 (7.2 t) maksaa.
- Ajanut jonkun tuhannentutia
Ole seuranut keskusteluja,ihmettelen että miksei kukaan oikea kiinassakasatun koneen omistaja ota kantaa tänne, suurin osa näistä keskustelijoista on kuulopuheella mukana,kaveri kertoi sitä sun tätä,sit kehutaan rinta rottingilla että minä ja niin edelleen tiedän kaiken näistä koneista,ja näistäkin suurin osa on perseaukinaisia kuskeja jotka narisee joka vitun asiasta,kun eivät huolla koneita eikä muutakaan,ei tulla töihin kun pitäis sun muuta,tää on tosi asia jota kuulee ja näkee joka maanatai aamu kun isännät soittelee että mistä kuski.Itsellä on YUCHAI 35 ollut kohta 3 vuotta ja kone on pelanut siinä missä joku 3-4 kertaa kallinpi kone, ei muutakun rasvaus ja öljyn vaihdot ajoissa senkun antaa palaa vaan,tunti hinta on aivan sama kuin muillakin,kun tulee isomman koneen vaihto niin vaihdan samaa merkkiin se on selvä,mitä tulee remontteihin niin ne tulee joka koneeseen ajallaan,sitä paitsi nykyään melkei merkki kun merkki niin yleensä maahan tuojat tilaa palikat valmistajata suoraan kun eipä satu olemaan hyllyssä,sitä paitsi noita maanatai päivän koneita on joka merkissä,mitä olen tässä vuosikymmenien varella seranut,on muuten jännä seurata näitä juttuja,miten pätevää porukka on näillä keskustelu palstiolla,niin että antakaa tulla niitä juttuja vaan mut pysykää housuisanne ja kertokaa omat kokemukset eikä kaverin, hyvät kevään jatkot
- tehty
Tuurin pojat ovat Kiinassa, YUCHAIn tehtaalla. Kunhan ehtivät suomeen poikkean katsomassa - samalla tilaan pari kolme konelapiota. Jokaiseen asennan sitten "roton".
NANTE malleissa NT16 koska siitä saa turvakaaret pois, sitten tuo NT18 sitten mietintämyssyn alla on pari isompaa kokoa, mutta tuskin sentään 8 tonnista. OK Se on hilkulla.
Syy moiseen logiikkaan?
Kun tekee taulukkolaskimella vertailun siitä mitä kone maksaa ja mitä kuukausittain voi saada yleisen hinnoittelun mukaan, niin pienillä tekee tiliä - mitä isompi härveli sitä enemmän raha vaihtaa omistajaa - koneomistajalle jää vain murusia. - 210 BLC
tehty kirjoitti:
Tuurin pojat ovat Kiinassa, YUCHAIn tehtaalla. Kunhan ehtivät suomeen poikkean katsomassa - samalla tilaan pari kolme konelapiota. Jokaiseen asennan sitten "roton".
NANTE malleissa NT16 koska siitä saa turvakaaret pois, sitten tuo NT18 sitten mietintämyssyn alla on pari isompaa kokoa, mutta tuskin sentään 8 tonnista. OK Se on hilkulla.
Syy moiseen logiikkaan?
Kun tekee taulukkolaskimella vertailun siitä mitä kone maksaa ja mitä kuukausittain voi saada yleisen hinnoittelun mukaan, niin pienillä tekee tiliä - mitä isompi härveli sitä enemmän raha vaihtaa omistajaa - koneomistajalle jää vain murusia.Kun korealaiset aikoinaan tuli suomeen,oli silloinkin paljon epäilijöitä,eikä vähiten kilpailevien "länsimerkkien myyjien kastissa.
- kaikki tehdään
210 BLC kirjoitti:
Kun korealaiset aikoinaan tuli suomeen,oli silloinkin paljon epäilijöitä,eikä vähiten kilpailevien "länsimerkkien myyjien kastissa.
Kaikki nykyään tehdään kiinassa.Merkki kuin merkki,neusoninkin palikat....Sopimuksillaan kasataan eri palikoista.Totinen tosi.Volvo taidetaan tehdä Yuchai/Silverstone tehtailla?Huomasiko joku että kun nimi muuttuu niin muuttuu myös hinta?
- Anonyymi
Minulla on SDLG LG pyöräkone. Vm. 97 ja on helkkarin laadukas kone. Cumminsin koneella ja zetecin laatikolla. Volvon pikakiinnikkeet. Yksi parhaista ja kestävämmistå koneista joita minulla ollut.
- yuchai
on todella mielenkiintoista lueskella kokemuksista kiinan koneista .kyllä suurin osa tietämyksestä näkyy olevan toisilta kuultua tai luultua . esson baarissa on parhaat rahatekijät ,tosin mmonelle se raha maksetaan työttömyyskortistosta. itselläni on 30 vuoden kokemus kaivinkoneista yrittäjänä ja vieläkään en yllä näitten tietäjien tasolle omistan yuchai 55 muitten koneitten lisäksi. olen kaivanut kolmena kesänä yuchailla ainut vika on ollut toisena kesänä yhden paluuletku kiristys .kone on kokoisekseen todella tehokas ja miellyttävä hydrauliikaltaan .
- henrikx
kolmas yuchai 85 menossa toimii aivan yhtä hyvin länsimaisetkin ehkä vähän askeettinen ohjaamo mutta eihän sitä ole tarkoitettukaan mikskään olekelu tilaksi se on työkone, on ilmastointi ja stereot ja kohtuullinen penkki kyllä passaa tehdä töitä
- ja menoxi
Aloitin tämän ketjun, ja olen kommentoinut muutamaan, kuten NANTE osaan.
Menen Tiistaina Etelä-Savoon katsomaan pientilaa. Jos kaupat tulee niin sinne meni rahat, vaan eipä hättäillä ja toppuuttellaan haluja.
Pari konetta ainakin tulee, 2 ja 5 tonniset - johon pistän SteelWristi't kauhan eteen, puomin jatkoksi. Tiltti ei riitä. Puskulevyyn asennan korotuksen ja tarvittaessa levennyksen. Sillä leviää kevyt tavara.
Sitten alkoi mietityttämään - joko 8 tonninen tai 12.5.
Kasilla jo lemppaa tavaraa k-auton lavalle ja kaivaa syvemmälle - ja sen saa k-auton lavalle.
12.5 ja silleen tarvii jo lavetin ja (Nante tai Yuchai) niitä ei toimiteta ainakaan suoraan puskulevyllä, joten sellaisen joutuu tekemään.
Tiistaina annetaan sitten Savolaisille varoitus että etelän ukko tulee :)
jos kaupat syntyy- jhp
nyt kumminkin että siinä läpiviennissä on hydrauliikka valmiina kun sitä puskulevyä alat rakentamaan ettei tartte kauhalla kannatella.
- menoxi
jhp kirjoitti:
nyt kumminkin että siinä läpiviennissä on hydrauliikka valmiina kun sitä puskulevyä alat rakentamaan ettei tartte kauhalla kannatella.
Juu, pitää olla tai ei tuu kauppoja - millä se "roto" muuten pyörii? Ei sitä muista toiminnoista oteta :(
Lisä on lisä vaikka rahalla :) - jhp
menoxi kirjoitti:
Juu, pitää olla tai ei tuu kauppoja - millä se "roto" muuten pyörii? Ei sitä muista toiminnoista oteta :(
Lisä on lisä vaikka rahalla :)sotke asioita keskenään,"roto pyörii puomissa olevassa hydrauliikassa" puskulevyn toiminta otetaan alavaunun läpiviennin kautta.Käyppä sitä kouluas paremmalla motivaatiolla.
- menoxi
jhp kirjoitti:
sotke asioita keskenään,"roto pyörii puomissa olevassa hydrauliikassa" puskulevyn toiminta otetaan alavaunun läpiviennin kautta.Käyppä sitä kouluas paremmalla motivaatiolla.
Toki tuon ymmärrän, kuten muutkin - sanomattakin että alavaunun läpi se menee - ei se pyörivä mikään traktori ole.
Jäi vain kirjoittamatta tuo "lisähydrauliikka" ja miten eri virtaukset jaetaan magneettiventtiilien kautta. Tuskin sitä ihan mekaanisesti - vivuilla jotka ujutetaan ohjaamoon. - alkuperäsestä
menoxi kirjoitti:
Toki tuon ymmärrän, kuten muutkin - sanomattakin että alavaunun läpi se menee - ei se pyörivä mikään traktori ole.
Jäi vain kirjoittamatta tuo "lisähydrauliikka" ja miten eri virtaukset jaetaan magneettiventtiilien kautta. Tuskin sitä ihan mekaanisesti - vivuilla jotka ujutetaan ohjaamoon.asiasta.muistutukseksi puhe oli kiinan koneista
- maahantuoja
Silverstone koneiden puomistot tehdään ruotsalaisesta teräksestä,vaikkakin ovat Yuchai -koneita niin tuomme mallisarjoja jotka kootaan haluamistamme komponenteista eivätkä siis ole verrannollisia alkusarjoihin joita tuodaan ohi euroopan keskusvaraston.Tuontiimme kuuluvat myös Nante koneet 05/2007 lukien ja uutuutena toimme markkinoille Carter koneet nyt 2008.Entinen ZY eli nykyinen Topcatt on ohjelmassamme jo vuodesta 2006.
Tiedot löytyvät täältä, www.kaivuri.net.- Puutunut
On se kumma että täällä puhutaan Yuchaista ja Silverstonesta, katsoin Yuchain sivulta www.yuchai-excavator.com, ei siellä puhuttu mitään tästä silverstonesta, taitaa olla tämä kauppias astetta kätevämpi.
Omistan itse Kyseisen kaivurin YC-135-7, ostin sen Tuurista 2006, hyvin on pelannut, tunteja 800h, (maanilveiliä).
Yuchai on Yuchai ei mikään Silvertone - on kaikkia näitä
Puutunut kirjoitti:
On se kumma että täällä puhutaan Yuchaista ja Silverstonesta, katsoin Yuchain sivulta www.yuchai-excavator.com, ei siellä puhuttu mitään tästä silverstonesta, taitaa olla tämä kauppias astetta kätevämpi.
Omistan itse Kyseisen kaivurin YC-135-7, ostin sen Tuurista 2006, hyvin on pelannut, tunteja 800h, (maanilveiliä).
Yuchai on Yuchai ei mikään SilvertoneLukutaito ei tarkoita näemmä että ymmärtää asioita.Yuchai-kaivinkone on Silverstone,Abelco,Sumo(entinen?),Neumeier,Yuchai..riippuen ihan siitä mikä tarra sen koneen kyljessä on.Tehdas valmistaa ja myyjät liimaa haluamansa tarrat,näin se vaan homma pyörii suuressa maailmassa.Esimerkkejä löytyy kyllä kaikista valmisteista oli se sitten kaivinkone tai mikä tahansa.Yuchai on siis sittenkin Silverstone.
- Maahantuoja
Puutunut kirjoitti:
On se kumma että täällä puhutaan Yuchaista ja Silverstonesta, katsoin Yuchain sivulta www.yuchai-excavator.com, ei siellä puhuttu mitään tästä silverstonesta, taitaa olla tämä kauppias astetta kätevämpi.
Omistan itse Kyseisen kaivurin YC-135-7, ostin sen Tuurista 2006, hyvin on pelannut, tunteja 800h, (maanilveiliä).
Yuchai on Yuchai ei mikään SilvertoneKuten jo mainittu.Sumo-koneet Norjassa ovat nykyään jo muuta merkkiä.Silverstone-koneet ovat ainoat YUCHAI-kaivinkoneet suomessa jotka tuotetaan euroopan jakeluketjun kautta Neumeier-koneiden ohessa,kaikki muut koneet tuotetaan tai on tuotettu maahantuojien omia kanavia pitkin tai omana harmaatuontina.Vuonna 2006 suomessa oli 2kpl. maahantuojia joten lähes kaikki koneet sinä vuonna on myyty Yuchai-tuotemerkillä ja tuotettu maahan siis ohi euroopan keskusvaraston.
Jos koneessasi siis lukee Silverstone voit olla varma että koneesi ei ole harmaatuontia josta puuttuu CE-merkinnät tvs.Kaikkinainen käyttöoikeus koko Yuchai-tuotemerkille on myös vain-ja ainoastaan Silverstone-tuotemerkin maahantuojalla jo vuodesta 2007 lukien,käytännössä siis voimme käskeä poistamaan ne Yuchai- tarrat ja koneesi arvo muuttuu mitättömäksi.Toki on mahdollisuus myydä se edelleen jollain muulla tuotemerkillä..Se tuotemerkki ei ole Silverstone.
Jollei Silverstone-mallistoa olisi olemassa ei olisi myöskään kilpailua.Kyseistä 135-mallia myymme nyt nto. hintaan.Se hinta on likimain se jolla käytetyn Yuchai.n voi yrittää myydä itä-euroopan markkinoille.
Lisätietoja. www.kaivuri.net. - puutunut
on kaikkia näitä kirjoitti:
Lukutaito ei tarkoita näemmä että ymmärtää asioita.Yuchai-kaivinkone on Silverstone,Abelco,Sumo(entinen?),Neumeier,Yuchai..riippuen ihan siitä mikä tarra sen koneen kyljessä on.Tehdas valmistaa ja myyjät liimaa haluamansa tarrat,näin se vaan homma pyörii suuressa maailmassa.Esimerkkejä löytyy kyllä kaikista valmisteista oli se sitten kaivinkone tai mikä tahansa.Yuchai on siis sittenkin Silverstone.
Asia kiinnosti niin paljon että soitin Yuchai myyjälleni, sain hieman valaisua asiaan, Yuchai on Yuchai, mutta Saksassa se muutetaan joksikin muuksi, että saadaan myytyä muille alueille.
Suomessa Yuchai Myynti / Edustus kuitenkin on Tuurin kauppiaalla ja muut harmaatuojat joutuvat käyttämään muuta tuotemerkkiä.
Laitoin sitten tonne tehtaalle kyselyn asiasta enklanniksi (vaimo auttoi), eiköhän ne sieltä vastaa niin liitän vastauksen tänne palstalle. - kuski77
Maahantuoja kirjoitti:
Kuten jo mainittu.Sumo-koneet Norjassa ovat nykyään jo muuta merkkiä.Silverstone-koneet ovat ainoat YUCHAI-kaivinkoneet suomessa jotka tuotetaan euroopan jakeluketjun kautta Neumeier-koneiden ohessa,kaikki muut koneet tuotetaan tai on tuotettu maahantuojien omia kanavia pitkin tai omana harmaatuontina.Vuonna 2006 suomessa oli 2kpl. maahantuojia joten lähes kaikki koneet sinä vuonna on myyty Yuchai-tuotemerkillä ja tuotettu maahan siis ohi euroopan keskusvaraston.
Jos koneessasi siis lukee Silverstone voit olla varma että koneesi ei ole harmaatuontia josta puuttuu CE-merkinnät tvs.Kaikkinainen käyttöoikeus koko Yuchai-tuotemerkille on myös vain-ja ainoastaan Silverstone-tuotemerkin maahantuojalla jo vuodesta 2007 lukien,käytännössä siis voimme käskeä poistamaan ne Yuchai- tarrat ja koneesi arvo muuttuu mitättömäksi.Toki on mahdollisuus myydä se edelleen jollain muulla tuotemerkillä..Se tuotemerkki ei ole Silverstone.
Jollei Silverstone-mallistoa olisi olemassa ei olisi myöskään kilpailua.Kyseistä 135-mallia myymme nyt nto. hintaan.Se hinta on likimain se jolla käytetyn Yuchai.n voi yrittää myydä itä-euroopan markkinoille.
Lisätietoja. www.kaivuri.net.Ja Mersun maahantuoja voi käskeä ottamaan tähden pois keulalta kun omistaa siihen merkkiin oikeudet... Niin varmaan.
Aika erikonen asenne tällä kauppiaalla.
- A Hole
Kiinan suurin?
- ei ole
Liugong on pikkuvalmistaja.Kuin meidän saabit.
Liugong painii samassa sarjassa kuin Lingong eli Sdlg,mikä on volvo nykyään.
Isoin valmistaja lienee sinoway,valikoimaa on ainakin eri tyyliin kuin kilpailijoillaan. - kokeiltu
ei ole kirjoitti:
Liugong on pikkuvalmistaja.Kuin meidän saabit.
Liugong painii samassa sarjassa kuin Lingong eli Sdlg,mikä on volvo nykyään.
Isoin valmistaja lienee sinoway,valikoimaa on ainakin eri tyyliin kuin kilpailijoillaan.Tuli testattua sunward swe125 konetta ja sinänsä ihan asiallinen peli. Ei kyllä niin jouhea peli kuin hitachi kaivaa, mutta ei titty hintakaan sama.
Näytti vaan ruostuvan käsiin, vaikka oli uusi kone. Kaikki luukkujen alareunat ruosteessa ja maali kupli sieltätäältä. Eipä kyllä maalauksen taso vakuuttanut. - B Hole
ei ole kirjoitti:
Liugong on pikkuvalmistaja.Kuin meidän saabit.
Liugong painii samassa sarjassa kuin Lingong eli Sdlg,mikä on volvo nykyään.
Isoin valmistaja lienee sinoway,valikoimaa on ainakin eri tyyliin kuin kilpailijoillaan.Laadukkaimmat koneet?
- mexico73
Meillä on n.700 tuntia kaivettu sunward 55swe ja eipä ole ollut ongelmia. ei ehkä niin hyvä hydrauliikassa kuin 55 volvo mutta saa tuollakin aikaan. ihan asia peli.
- Entinen Volvo kuski
Tässä asiallinen kone Evpower NT130, tasainen ja tarkka kone ajaa. Kävin eilen kokeilemassa Nivalassa Konekapina päivillä. Itsellä tällä hetkellä Volvo EC130C täytyy myydä se pois, oli nimittäin sen verran hyvän tuntoinen tuo NT130 malli. Hintaa on uudella Volvolla paljon enemmän ja tuntihintaa ei saa enempää.
- Pallopää Michigan
Liugong 150 hyvin tehdyn oloinen. Voisin ostaakin,jos olisi vaihdon aika.
- Hitachi omistaja
Hyvältä tuo ainakin näytti videolla, joka oli heidän nettisivulla. Tasaista jälkeä tuli.
Video täällä www.evpower.fi Varmasti tämäkin kone hyvä vaihtoehto, jos olisi ajankohtaista vaihtaa konetta. - evpower
Ei tuo Sunward kyllä vaikuttanut kovinkaan hyvältä, kun kävin 2 kk sitten kokeilemassa. Kävin EV - Importilla kokeilemassa tuota Evpower konetta ja tein siitä kaupat 4 vko sitten. Hyvin on kone toiminut, tunteja takana 150.
- Trffvjjggcvv
Jahas, evpowerin myyjäkin löysi tämän keskustelun....
- kobelco4ever
hyvin on 8tn yuchai toiminut,kone on luotettava kubota ja hydrauliikka toshiban,kyllä nää kiinalaiset alkaa olemaan vaihtoehto varsinkin alle 10tn sarjassa ,isommissa pysytään vielä koppelossa :)
- tietämäton
missä vika alavaunu ei levene sunwardissa 17
- kettuvinossansa
Ainut Kiinalainen mikä ei räjähdä on kiinalainen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692221Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721742Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711430Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461427Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205- 1281175
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3661171Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3341123