kanit ja marsut

elikkö minulla on kaksi poikamarsua ja haaveilen kanin ottamisesta. kotia vailla oleva aikuinen poikapupu onkin jo löytynyt, mutta miten on tämä kun olen kuullut ettei marsuja ja kaneja saisi pitää samassa tilassa tautiriskin takia. onko totta? en siis samaan häkkiin niitä olisi laittamassa, mutta samaan huoneeseen. molemmilla olisi omat häkit. entä voiko ne olla kosketuksissa että esim jos häkit on vierekkäin niin nuuskutella sieltä toisia vai onko tosiaan se tautiriski?
kiitos vastauksista.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eli n.80% kaneista kantaa pasteurella-nimistä bakteeria oireettomana, joka on hengenvaarallinen marsuille puhjetessa (aiheuttaa esim. hengitystietulehduksia yms.). Tauti tarttuu pisaratartuntana ja kosketuksissa, eli en suosittele että laitat häkkejä vierekkäin/lähelle toisiaan. Ja esimerkiksi samassa paikassa juoksuttaminenkin voi aiheuttaa tartunnan (pisaratartunta), joten kannattaa miettiä onko tilaa sitten pitää niitä oikeasti erillään..

Äänestä
  • Tauti voi levitä myös ihmisen välityksellä. Monella kuitenkin on kaneja ja marsuja samassa tilassa ja harvoin tauti puhkeaa, mutta riski on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunkamimmi kirjoitti:

elikkö minulla on kaksi poikamarsua ja haaveilen kanin ottamisesta. kotia vailla oleva aikuinen poikapupu onkin jo löytynyt, mutta miten on tämä kun olen kuullut ettei marsuja ja kaneja saisi pitää samassa tilassa tautiriskin takia. onko totta? en siis samaan häkkiin niitä olisi laittamassa, mutta samaan huoneeseen. molemmilla olisi omat häkit. entä voiko ne olla kosketuksissa että esim jos häkit on vierekkäin niin nuuskutella sieltä toisia vai onko tosiaan se tautiriski?
kiitos vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu