Miksi ihmisten pitää vaieta tosiasioista liittyen Pelsoon? Miksi tätänykyä Pohjois-Suomen aluevankilaa koskevia henkilökuntasiirtoja ja suhteilla ratsastamista pitää suojella ja suosia? Vääryydelle on tultava loppu! Ei voi olla niin, että sopivilla suhteilla saavuttaa määrätyt asiat jonossa muiden ohitse. Tälläainen toiminta on moraalisesti väärin ja se ei motivoi todellakaan
antamaan parhaita mahdollisia työpanoksia työssä.
Pidätte varmaan raukkamaisena kun täällä kirjoittelee aiheesta anonyyminä. Mutta kun työpaikalla asiasta ei voida puhua ja kukaan ei uskalla esittää todellista kantaansa muuta kuin kahdenkeskisissä keskusteluissa. On siis aika nostaa kissa pöydälle, ihan sama vaikka anonyyminä internetissä. Kuten tiedätte, vankilassa on hankalaa sanoa todellinen mielipide ja olla erimieltä asioista. parempi siis teeskennellä että kaikki on kunnossa ja moraalisesti oikein. On myöskin vaikea kertoa ettei pidä jostakin ihmisestä, jos vaikka tietyt henkilöt tuntevat tämän entuudestaan.
antamaan parhaita mahdollisia työpanoksia työssä.
Pidätte varmaan raukkamaisena kun täällä kirjoittelee aiheesta anonyyminä. Mutta kun työpaikalla asiasta ei voida puhua ja kukaan ei uskalla esittää todellista kantaansa muuta kuin kahdenkeskisissä keskusteluissa. On siis aika nostaa kissa pöydälle, ihan sama vaikka anonyyminä internetissä. Kuten tiedätte, vankilassa on hankalaa sanoa todellinen mielipide ja olla erimieltä asioista. parempi siis teeskennellä että kaikki on kunnossa ja moraalisesti oikein. On myöskin vaikea kertoa ettei pidä jostakin ihmisestä, jos vaikka tietyt henkilöt tuntevat tämän entuudestaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En kyllä tiedä tarkemmin pelson sisäisitä henkilökunnan välisistä asioista, mutta sen voin kertoa kyllä että siellä tapaamassa käydessä paikan ihmeellisen kireä tunnelma kyllä käy selväksi välittömästi. Ilmeisesti missään muualla vankilassa myöskään vankeja ei kohdella niin mielivaltaisesti kuin pelsossa, vartijoiden välinen skisma ei ainakaan saa vartijoita hoitamaan työtänsä hyvin. Missään muualla en myöskään esimerkiksi itse ole moista kohtelua saanut osakseni.
Toivoa siis täytyy, että te saatte henkilökohtaiset kuvionne siellä selvitettyä, sillä oikeasti paikan huono jama vaikuttaa jo aika paljon Kaikkeen ja Kaikkiin.
leijonien mukana.tämä vierailuni jäi viimeiseksi.en ymmärrä miten kukaan voi asua tai tehdä töitä siellä jossain jumalan selän takana.itse olen henkeen ja vereen uskollinen risen palkkasoturiheimolle ja tiedän ettei minua siltikään voida pakottaa menemään sinne missä on nurjamielisiä ja sulkeutuneita ihmisiä tai ainakin heidän kuvatuksiaan.me hyeenat olemme jo päättäneet että ainoastaan meidän pohjoisessa asuvat susiveljet ajavat sieltä kajaanin luota pelsolle jos siellä apua kaivataan.vain suo ihminen voi käsitellä suo ihmistä.eli pohjoisen suo kuvatukset voitte rauhassa pitää puolianne siellä soilla.me risen armottomat yön ritarit parveilemme täällä missä ihmiset ovat ihmisen näköisiä.laumani ulvoo, menen katsomaan seuraavaa porttia johon iskemme.
Kun ei näytä menevän perille, sanotaan nyt 137. kerran: voit hyvin kirjoittaa mitä vankilaa koskevista totuuksista tahansa, kunhan pidät pari reunaehtoa mielessäsi: kirjoitat asiallisesti (onkohan meillä sama käsitys asiallisuudesta?) etkä mainitse yksittäisiä henkilöitä nimeltä tai muuten tunnistettavasti.
Vankiloiden henkilökuntaan kuuluvat eivät ole julkisuuden henkilöitä. Sellainen asema alkaa jostain ylitarkastaja- tai pääjohtajatasolta.
Todellisten ongelmien esille tuominen ja niistä keskustelu ei ole raukkamaista, mutta yksittäisen henkilön nimeltä (tai muuten tunnistettavasti) mollaaminen julkisella palstalla nimettömyyden suojissa on ehdottoman raukkamaista, ihan riippumatta ko. henkilön statuksesta (esim. vanki/vartija).
Sitten vielä lähimenneisyyden kirjoituksista eräs yksityiskohta: "sukusiitosta" puhuminen minkä tahansa laitoksen yhteydessä on tarkoitushakuisen pahantahtoista yleistystä. Se kirjoituksista päätellen sekoitetaan toiseen, ehkä vähän todennäköisempään ilmiöön, nimittäin nepotismiin. Näillä kahdella on vissi ero, ja se kannattaa selvittää jos termien käyttö hiukankin kiinnostaa.
sanoa että v-virkamies on tässä asiassa täysin oikeassa.Joku raja se on oltava näilläkin palstoilla mitä kirjoituksiin tulee
Millä tavalla kirjoitukseni oli asiaton? Kyllä täällä nimillläkin kirjoitellaan, ainakin vengeista.
Nimillä kirjoittaminen: kuuluisuuden tai julkisuuden henkilön asemalle rajan vetäminen on vaikeaa puuhaa. Vankikin saattaa joskus asemansa tai tekojensa perusteella olla sellainen.
Palaute, yhteydenotto, sheriffin toimien kommentointi ylläpidolle: http://www.suomi24.fi/palaute/
voi voi....etkö kuulu oikeaan kahviporukkaan siellä. Näin se menee tuolla pohjoisella vankeinhoitoalueella....valitettavasti. Sun vaan on pakko hyväksyä se. Suku sekä isän äidin kummin kaimat enste jonoon ...ja sitte vasta muut =)
Öhhhhh, öhhh, öhhhh. Mitä tää jutska kellekkään kuuluu että millä avuilla toiset ridaa ja saa hyötyläistä? Pääasiahan on se oma etu keinolla millä hyvänsä.
oikeesti se Häikiö sitä johtaa, mutta HEI! on vitun paljon pahempiaki paikkoja. Siellä saat kunnolla urheilla, vertaa vaikka hämeenlinnan paskaläävään. Joten älä vingu, vaan lusi loppuun, pääse ulos vapaana miehenä!!!!