Los Cristianos

Tervehdys!
onko kokemuksia hotelli Reveronista Los Cristianoksessa?
Olemme 5-henkinen perhe (lapset teini-iässä).
Onko rauhallinen paikka, ilmeiseisti rinteessä sijaitsee? Huoneen varustus ym?
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olimme viime lokakuussa kyseisessä paikassa. Reveron oli erittäin hyvä ja siisti hotelli. Huoneet olivat suhteellisen tilavat ja hyvällä varustuksella. Keittonurkkauksessa oli liesi, kattiloita, lautasia, laseja, ruokailuvälineitä sekä mikro. Itse ostimme aamupalan (tuoretta leipää, ilmakuivattua kinkkua, jogurtteja..) läheisestä sparista ja tämä oli sekä hyvä että halpa ratkaisu. Hotellissa majoittui lähinnä keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ihmisiä, eikä hotelli ehkä soveltuisikaan leikki-ikäisille muksuille. Hotelli on rauhallinen, tosin vastapäisen Shambles-baarin britit yltyivät joskus yöllä vähän nahistelemaan keskenään, joka kuului kadun puoleisiin huoneisiin.
Vaikka hotelli sijaitseekin rinteessä, jaksaa kylälle ja takaisin kävellä monta kertaa päivässä. Itse emme kertaakaan käyttäneet taksia, vaan kävelimme myös muun muassa Americakseen.
Kaiken kaikkiaan mukava paikka ja ennen kaikkea mukava hotelli. Kävimmekin viime viikolla Puerto de la Cruzista käsin uudelleen piipahtamassa Cristianoksen kylällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syksy jo mielessä kirjoitti:

Tervehdys!
onko kokemuksia hotelli Reveronista Los Cristianoksessa?
Olemme 5-henkinen perhe (lapset teini-iässä).
Onko rauhallinen paikka, ilmeiseisti rinteessä sijaitsee? Huoneen varustus ym?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu