Kenties todistajan kertomus Gustafssonin rähinäkännistä pitääkin paikkansa, sitä ei vain voi 100%:sti enää todistaa, koska muut - Boisman, Mäki ja Björklund ovat kuolleet.
Kenties nuoren silminnäkijän kertomus Gustafssonin huojumisesta humalassa pitääkin paikkansa, mutta sitäkään ei enää voi todistaa.
Kenties murhaniemestä kuuluikin riitelyn meteliä, kuten todistaja kertoi, mutta sitäkään ei vain voida todistaa.
Kenties murhaamisen äänet hukkuivat alkukesän järven luonnonmeteliin... henkensä hädässä vain sekuntien - korkeintaan minuuttien - ajan kamppaileva ihminen ei välttämättä ensimmäiseksi ryhdy kirkumaan apua, varsinkin jos päällekäyvä on samasta seurueesta, eikä tilanteen kuolemanvakavuutta ota järki uskoakseen.
Kenties Gustafsson olikin änkyräkännin lisäksi mustasukkainen - onhan häntä kuvattu myös öykkärimäiseksi kukkopojaksi, viimeisen sanan sanojaksi.
Gustafsson kertoi -60, että Boisman onki 10-senttisellä kapulalla. Kenties se olikin valehtelua jo silloin - miten vastarannalta katsellut muuten voisi päätellä pojan onkineen?
Kenties tutkijat ja syyttäjät olivatkin oikeassa, mutta täysin sitova näyttö siitä jäi puuttumaan.
Jospa tuo Gustafssonin "Tehty mikä tehty, viistoista vuotta tuli!" olikin oikeasti tunnustus - hetkellisen herpaantumisen laukaisema.
Kenties sankarimme onkin todellisuudessa itsensä paaduttanut kolmoismurhaaja, joka pääsi kuin pääsikin - paljastuttuaan viimein - sittenkin rangaistuksetta, aikalaistutkijoiden mammuttimaisten tyrimisten tähden ja kuluneiden vuosien tehdessä lopulta mahdottomaksi 100%:n näytön saamisen.
Mitäpä asiasta pitäisi ajatella, jos totuus onkin toinen, kuin käräjäoikeuden päätöksessä lukee?
En siis väitä, että noin olisi, mutta entä jos...?

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=4t9XltqSdZ8&feature=related
Heh!
Kylläpäs Piukea Persläpi teki viikon ennätyksen tyhjänpäiväiset lätinät-viikkokisassa:)
Entä jos lehmät lentäisi, vaikeutuisiko niiden lypsäminen?
Tuosta kaikesta oikeus ja sen käyttämät asiantuntijat ovat todenneet, että mikään ei viittaa yhteenkään Piukean hikisillä nakkisormilla naputtelemaan kohtaan:)
Se on todennut, että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa uhreille.
Eli aivan hyvin Persläpi toki voit fantasioida siellä pölyisessä yksiössäsi huikeita kuvitelmia joilla ei ole mitään perustetta, mutta tällä sivustolla ne kuuluisivat kyllä kirjat & novellit-osioon:)
Sinun G-rakki kirjoituksesi oikea oikea osoite olisi viemäri, mutta sekin tukkeutuisi heti alkuunsa moisen paskan levityksistä. Sitten asiaan. Ne kuuluisat kalat siellä kalliolla
Y-haara kepissä eivät olleetkaan ahvenia, joiksi niitä on tähän saakka luultu, vaan täysmittaisia valaita, joita kaksi kalastajapoikaa oli kalastanut. Kaikki muuthan tietävätkin, ettei valas ole kala, paitsi tämä G-rakki, eli Jesse Lipoperse. Tämähän ei viittaa mitenkään Bodomin murhiin, kuten ei tuon G-rakin piukeat piereskelytkään, eli Jesse, kohta bannisi poistuu ja pääset kirjoittamaan yhden kerran Murhainfoon, jonka jälkeen lennät normaalisti palstalta pihalle, tällä kertaa vain sillä erotuksella, että sinne et takaisin enää pääse!
tuolle iljetykselle.joka on oikea idiootti ja tietämätön paska.
Keskustelua Bodomin kolmoismurhista sotkee omasta syystään tämä lystikäs punapersekärpänen, joka huvittaa nyt meitä käyttämällä itsestään aivan osuvaa nimimerkkiä Gustu-rakki...
Tällä punaperseellä on ehtymätön, lääkkeillä aikaansaatu tarmo ulostaa...
Mutta:
Epätoivo haisee hukkaviivan eli pukama-kärpäsen teksteistä... hän on leikkisästi ottanut Gustu-rakin nimimerkikseen, hän kuvittelee siten olevansa vielä lystikkäämpi... voivoi, sääliksi käy.
Sinä, murha.infossa "hukkaviivaksi" ristitty hapannaama se vain kiehut edelleen omassa vihaliemessäsi, ja haudot täällä ärtyneitä pukamiasi, joka taas vain lisää kiukkuasi. Se sinulle, punaperseelle, suotakoon, ethän muutakaan osaa tehdä...
:)
Kun minä kirjoitan, sinun puntistasi valuu. Minä olen sinulle pahimpien uniesi toteutuma, älyllisesti niin paljon sinun yläpuolellasi, ettei sinulla ole mitään mahdollisuuksia kanssani keskusteluun.
Siksipä sinä, housunkauluksestasi nousevan kusihöyryn sekoittamalla päälläsi koetat sorvata nerokkaita "vastineitasi" minulle, etkä saata kuitenkaan älynvähälläsi edes tajuta missä mennään ja mitä kirjoitetaan...
Luulin, että G-rakki on lisääntymään kykenemätön vihamutantti, mutta lehtiuutinen näyttää, että oli väärässä
Eli täällä häiriköivä nimimerkki G-rakki saa kohta seuraa, kunhan lapsukaiset hoksaavat, missä saa vapaasti raivota:
"Lehti: Jokelan jälkeen on tehty 24 koulu-uhkausta
Julkaistu: 5:15
stt
Tuusulan Jokelan marraskuiset koulusurmat ovat johtaneet useisiin kouluun kohdistuviin uhkauksiin. Savon Sanomien keräämien tietojen mukaan uhkaukset ovat kohdistuneet 24:een kouluun 18:lla paikkakunnalla.
Kouluja on uhattu useimmiten internetiin jätettyjen videoiden tai keskustelupalstaviestien kautta.---"
satutettu pienenä? Oliko se ilkeä isäpuoli, vai naapurin tuhma Tuure-eno?
Jouduitko käsittelemään sedän suonikasta ryhmykyrpää jo alle 8-vuotiaana?
Mutta onhan kaikki jo hyvin, ei vai? Onneksi pehmeä, lämmin lammas tuo lohdun. Sitten on kaikki hyvin, onhan?
Onko sinua satutettu?
eräs joka oli silloin järvellä, tietää tekijän, mutta ei uskalla paljastaa.