neuvoa kaipaava?

Muutin juuri homeisesta asunnostani pois.Asuin siinä kaksi ja puoli kuukautta.Otin kaikki tavarani mukaan.Mitä luulette oliko virhe ottaa sohva mukaan(mikä tietenkin tekstiiliä)?Olen kuullut että home tarttuu parhaiten tekstiiliin.Sohva ei kylläkään haise oudolle.Siis annanko sohvan ns.tuulettua rauhassa vai heitänkö mäkeen?Ei viitsinyt heittää pois kun oli käyttöä...Otin myös kaikki muut tavarani.Verhot ja vuodevaatteet hävitin.miten puhdistan esineet JA kaikki muut?Vai onkohan tarvetta?
4549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä hävittäisi, en olisi edes niitä muitakaan heittänyt menemään. Home tarvitsee menestyäkseen suotuisat olosuhteet, eli kaikkien peti, ym. vaatteiden pitäisi olla sopivan kosteita, ja lämpötila oikea, että home viihtyy.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, ettei näin lyhyen hometalossa asumisen jälkeen yleensä ole tarvetta tavaroiden hävittämiseen, varsinkaan, jos ei niistä saa oireita. Jos sohvakaan ei edes haise, niin tuskin sitä kannattaa hävittää, mutta tuulettaminen ja huolellinen puhdistaminen lienee paikallaan.

    Kun homeen saastuttamat tavarat joudutaan hävittämään, se ei johdu siitä, että tavaran homehtuminen jatkuisi uudessa asunnossa. Kysymys on ensisijaisesti siitä, ettei jo syntyneitä vahinkoja voida poistaa. Kosteusvauriomikrobien toksiinit ja allergeenit ovat pysyviä yhdisteitä. Siten myös kuivuneetkin kasvustot ovat terveydelle haitallisia.

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, ettei näin lyhyen hometalossa asumisen jälkeen yleensä ole tarvetta tavaroiden hävittämiseen, varsinkaan, jos ei niistä saa oireita. Jos sohvakaan ei edes haise, niin tuskin sitä kannattaa hävittää, mutta tuulettaminen ja huolellinen puhdistaminen lienee paikallaan.

    Kun homeen saastuttamat tavarat joudutaan hävittämään, se ei johdu siitä, että tavaran homehtuminen jatkuisi uudessa asunnossa. Kysymys on ensisijaisesti siitä, ettei jo syntyneitä vahinkoja voida poistaa. Kosteusvauriomikrobien toksiinit ja allergeenit ovat pysyviä yhdisteitä. Siten myös kuivuneetkin kasvustot ovat terveydelle haitallisia.

    Millä olisi esim.hyvä pestä sohva?Olen jo tuulettanut.Entä miten putsaan muut tavarat?Kiitos vastauksista ja oikein hyvää kesän jatkoa!

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    Millä olisi esim.hyvä pestä sohva?Olen jo tuulettanut.Entä miten putsaan muut tavarat?Kiitos vastauksista ja oikein hyvää kesän jatkoa!

    sohvaan kuivapesuainetta. Siitä voi olla jonkin verran apua, jos siinä sattuisi olemaan mukana myös niitä epäpuhtauksia, joihin tehoaa orgaaniset liuottimet. Muilta osin katso vastaukseni alla olevaan kysymykseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sari kirjoitti:

Muutin juuri homeisesta asunnostani pois.Asuin siinä kaksi ja puoli kuukautta.Otin kaikki tavarani mukaan.Mitä luulette oliko virhe ottaa sohva mukaan(mikä tietenkin tekstiiliä)?Olen kuullut että home tarttuu parhaiten tekstiiliin.Sohva ei kylläkään haise oudolle.Siis annanko sohvan ns.tuulettua rauhassa vai heitänkö mäkeen?Ei viitsinyt heittää pois kun oli käyttöä...Otin myös kaikki muut tavarani.Verhot ja vuodevaatteet hävitin.miten puhdistan esineet JA kaikki muut?Vai onkohan tarvetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu