häkki?

Meillä on hamsterin hankinta edessä. Aikanaan kun niitä itse omistin oli vain noita matalareunaisia häkkejä joista purut sinkoili joka suuntaan. Nyt näin laupassa runsaasti noita Dunia jotka eliminoi tuon sotkun aika kivasti, mutta miten toimii muuten?

Eli millaisista häkeistä on hyvää kokemusta ja mistä huonoja? Entä kulkeeko eläimet ihan oikeasti niissä putkissa joita katoille kulkee? Meillä meni vaikka mihin, mutta..
27806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Meillä Dunat ovat osoittautuneet erittäin käteviksi. Niitä kun saa nykyään isommissakin kooissa. :) Esimerkiksi tuo ferplastin tai gabberin iso duna. Purut eivät lentele lattioille ja ruuatkin pysyvät asumuksen sisällä. Toinen hyvä vaihtoehto on terraario tai vanha akvaario. Niitä saa esim. erilaisilta palstoilta aika halvalla. Meillä oli 2 hamsterilla häkit, sellaiset 2 kerroksiset, mutta luovuimme niistä ja ostimme dunat koska purut ja muut kuvikkeet olivat aina lattialla ja hamsterimme jyrsivät yöllä kaltereita..

Äänestä

Itselläni on syyrialaisella häkki, yhdellä tasolla. On ollut ihan toimiva ratkaisu ja nuorena hamsteri kiipeilikin paljon seinissä ja katossa. Lieveilmiönä tuli toki kalterin jyrsiminen. Tuo vaihe kesti melkein vuoden. Nyt on hamsteri iän myötä rauhoittunut ja yöllä ei mitään kovia ääniä kuulu.

Ennen piti siis pitää ovi olohuoneen ja makuuhuoneen välissä kiinni (hamsteri olohuoneessa). Välillä äänet kuuluivat ovenkin lävitse. Nyt voidaan nukkua ovi auki makuuhuoneeseen.

Eli jos häkkiin päädyt ei sitä kannata sijoittaa ainakaa makuuhuoneeseen.

Äänestä
  • tuo pinnojen pureskelu on kyllä aikaisemman kokemukseni mukaan turhautuneen eläimen harrastus eli jos on aktiviteetteja ja muuta jyrsittävää niin pinnoja ei kaluta. Sama koskee gerbiilejä...

    Jossain vaiheessa kun juoksupyörät oli pannassa häntien suojelemiseksi niin silloin eläimet todella kalusivat pinnoja. Mikähän idea siinäkin oli että liikkuvaksi luotu jyrsijä pakotettiin passiiviseksi olioksi? Onneksi on taaksejäänyttä elämää kai jo tuo suuntaus. Ja katkenneella hännällä tuli ihan yhtä hyvin toimeen ainakin meidän gerbiilipesueessa..

    Äänestä

  • alk.per. kirjoitti:

    tuo pinnojen pureskelu on kyllä aikaisemman kokemukseni mukaan turhautuneen eläimen harrastus eli jos on aktiviteetteja ja muuta jyrsittävää niin pinnoja ei kaluta. Sama koskee gerbiilejä...

    Jossain vaiheessa kun juoksupyörät oli pannassa häntien suojelemiseksi niin silloin eläimet todella kalusivat pinnoja. Mikähän idea siinäkin oli että liikkuvaksi luotu jyrsijä pakotettiin passiiviseksi olioksi? Onneksi on taaksejäänyttä elämää kai jo tuo suuntaus. Ja katkenneella hännällä tuli ihan yhtä hyvin toimeen ainakin meidän gerbiilipesueessa..

    täytyy olla ehdottomasti umpinainen tai sitten siihen on pujoteltava pahvi, tai ostettava myytävä suojus, metallisia nyt ei kyllä edes kannata käyttää, hyviä muovisia kyllä löytyy jo onneksi todella hyvin eri kokoisiakin.
    Juoksupyörän on myös oltava riittävän iso, valitettavan usein ostetaan liian pieniä.

    Äänestä

  • pyörä. kirjoitti:

    muoviset puoltaa kyllä paikkaansa ja nykyisin ne on jo todelal fiksusti tehty. Joskus ennen ne oli tosi typerästi kiinnitettäviä ja kolisivat ihan kamalasti juostessa.

    Mulla on ollut yhteensä kuusitoista gerbiiliä ja kukaan ei itseään ole telonut juoksupyörään eikä kumpikaan hamsu. Ja ne oli silloin niitä metallisia ja pinnallisia. Vauhtia sen sijaan oli niin että silmissä vilisti..

    Eli niiden turvallisuudesta voi olla useaakin mieltä, mutta miksi toisaalta ottaa riski kun on hyvää tarjolla?

    Ja se häntä joka oli poikki meni ihan innokkaiden sisarusten hoitaessa parin päivän ikäistä vauvaa..

    Juuri tuli Lidlin kuvasto ja siinä oli dynan tyyppinen häkki halvalla, täytyy poiketa katsomaan millainen on oikeasti..

    on onnettoman pieni ja se pesävanu kannattaa sitten nakata roskiin saman tien

    Äänestä

  • "duna" kirjoitti:

    on onnettoman pieni ja se pesävanu kannattaa sitten nakata roskiin saman tien

    Eipä ollut yhtään laatikkoa auki ja päälle näytti todella pieneltä tai lähinnä matalalta jopa siis kotona mittaan verrattuna tuo 27cm!

    työstetään..

    Äänestä

  • alk.per. kirjoitti:

    Eipä ollut yhtään laatikkoa auki ja päälle näytti todella pieneltä tai lähinnä matalalta jopa siis kotona mittaan verrattuna tuo 27cm!

    työstetään..

    No eipä ne pienemmät dunat (mini, medium) ole tuon korkeampia millään valmistajalla. Maxit ovat kymmenisen senttiä korkeampia jos sitä korkeutta hakee.

    Äänestä

  • korkeus kirjoitti:

    No eipä ne pienemmät dunat (mini, medium) ole tuon korkeampia millään valmistajalla. Maxit ovat kymmenisen senttiä korkeampia jos sitä korkeutta hakee.

    korkeaan tilaan saa paremmin kiipeilypaikkoja rakennettua ja tehtyä ja siksi ainakin itse arvostan että sitä on enemmän.

    Silmämääräisesti kyllä näytti että hamsun dunat elukkakaupassa oli reilusti korkeampia, koko muuten vastaava. Valmistajiahan lienee useampia noille laatikoille joten kaipa nuo mitat vaihtelee.

    Mutta siis vaikka keskustelu on ollut ihan vilkasta niin niitä kokemuksia!! Onko duna hyvä vai ei. Turkki lähtee, mutta muita ongelmia?

    ja hyvän asumuksen ja ei ole hinnalla pilattu, näillä hinnoilla voi jo ostaa riittävän ison, eli ainakin vähintään 75cm ei ole hamsulla tylsää, kun ostaa ison ja tekee paljon virikkeitä, suosittelen

    http://www.isopekka.com/

    Meillä on hamstereilla molempia ja TURKKI EI LÄHDE!!

    Itse tykkään terraarioista koska ne ovat isompia, dunat on kaikki aika pieniä, vaikka olisi pituutta ei sitten taas ole korkeutta(isoimmat dunat meillä 95cm pitkä)suosittelen lasiterraariota, vaihdat vain kannen erilaiseen verkkoon, ne joissa tulee valmiina se kansi jossa on lasia ja verkkoa, ne on aivan liian tiheitä ja ilma ei vaihdu kunnolla, meillä on tehty itse jäykästä "verkosta" kansi johon on laitettu nosto nuppi, verkkokansi ei saa olla sitten liian iso silmäistä, että hamsteri ei karkaa eikä satuta itseään.
    Ne meinaan hyppäävät yllättävän korkealle halutessaan :)

    Äänestä

  • edullisen kirjoitti:

    ja hyvän asumuksen ja ei ole hinnalla pilattu, näillä hinnoilla voi jo ostaa riittävän ison, eli ainakin vähintään 75cm ei ole hamsulla tylsää, kun ostaa ison ja tekee paljon virikkeitä, suosittelen

    http://www.isopekka.com/

    juuri noita käyttäjäkokemuksia kaipasinkin. Duna kun on ensisilmäyksellä valtavan hyvän näköinen paketti! Itse ihastuin jo terraarioon jossa on häkki päällä. Siellä saa kaivaa ja kupsuttaa mielensä mukaan ja toisaalta on avaraakin tarjolla. Varsinkin gerbiileille ainakin ihan unelma!

    Meillä hamsu pääsee jaloittelemaan ammeeseen ja sinne tulee omia roinia. Siellä saa todella touhuta aktiivinenkin otus...

    Vaikka nyt kyllä tuollainen iso terraario kuulostaa todella houkuttelevalta myös ainakin hinnan puolesta. Paino vielä mietityttää jossain määrin.

    tarkoitatko sellaista älyttömän pientä häkkyrää joita esim. Musti ja Mirri myy...aivan kaameita ja pieniä.

    Ei noita terraarioita tarvitse siirrellä pestessä jos sitä mietit, kyllä ne pystyy pesemään paikoillaankin ja kevyitä ne on tyhjänä siirrellä, ei niitä kannatakaan siirrellä silloin kun niissä on purua etc. hajoavat helposti jos silloin retuuttaa ympäriinsä :)itse pesen aina hamsterihuoneessa ne, ensin tyhjennän purut pois sitten imuroin ja sen jälkeen pesen rätillä ja miedolla tolulla, sitten huuhtelu ja kuivaus ja se on siinä.

    Äänestä

  • jossa häkki kirjoitti:

    se, jonka täällä näin oli kyllä pituudeltaan n75cm ja korkeuttahan siinä on metrin verran kaikkineen ellei ylikin.

    Mustissa ja mirrissä en muuten poikennutkaan lainkaan, vaikka onhan niiden mainoksessa ollut jyrsijäjuttujakin..

    Oman kokemuksen mukaan hamsun asumus ei juuri pesua lian takia kaipaa. Tai meillä ainakin ovat oppineet aikanaan kaikki vessa-asioimaan omassa astiassa jolloin ruokajäte on se isoin puhdistuksen syy.

    ehdottomasti pitää säännöllisesti pestä terra vaikka käyttävätkin vessa-astiaa ja elävät siististi, meillä osalla sankareista (varsinkin pennuilla) on tapana astua ruokansa ja sitten tassut vasten seinää, kun katsellaan ulos pääsyä, jolloin terra on täynnä tassun jälkiä :D

    Äänestä

  • silti. kirjoitti:

    ihanko totta? Häkki ei silti kaipaa pesua ihan niin taajaan kuin muuten ja kevyempikin putsaus riittää.

    Jos olet ketjua vaivautunut lukemaan, niin hamsuista on kokemusta ja ilmeisen hyvästä niiden hoidosta kun ovat vielä vanhaksikin eläneet..

    Se, mistä kaipaan edelleen kuitenkin huomioita on eri häkit käytännössä tai nuo dunat jotka ovat itselle vieraita uutena ilmiönä..

    kyllä olen lukenut ja todellakin terraario ja häkki sekä duna ja muut on pestävä säännöllisesti, eläimestä irtoaa aina karvaa, hilsettä, rasvaa ja ruuasta kaikenlaista pölyä ja tomua etc, se onko hamsterisi eläneet vanhoiksi vai ei, ei nyt kuulu tähän yleissiisteyteen. Jokainen kasvattaja ja harrastaja pesee säännöllisesti asumuksen se on hamsterin viihtyvyydenkin kannalta tärkeää ja likaisessa asumuksessa viihtyvät kaiken maailman pöpöt ja loiset joita et ihmissilmällä näe.

    Dunat ja terraariot ovat parhaita asumuksia hamsterille, häkit ovat vaarallisia ja voivat aiheuttaa tapaturmaisia knikkejä, eli häntä murtumia, kun eläin putoaa kiivetessään pyllylleen.
    Häkeissä on myöskin helposti vetoa, mikä ei ole hyvästä eläimelle.

    Häkkiin ei saa riittävästi puruakaan, tai saa mutta lopputulos on se että purut ovat lattialla.

    Äänestä

  • jukra.... kirjoitti:

    siis juuri tuon purun ja siisteyden takia alunperin koko jutun aloitin..

    Säännöllinen pesu ja hanan alle likoamaan vienti on kaksi eri asiaa. Jos hamsu tekee tarpeet minne sattuu tai mikä tahansa muu jyrsijä niin mielestäni sen asumus on siivottava jos ei päivittäin niin ainakin melkein. Kyse olikin juuri siitä, että ei ole pakko kantaa sinne juoksevalle vedelle..

    Ja usko pois sekin, että jos eläin on saastaisiss aoloissa ja siellä on loisia sun muita niin ei se ole pitkäikäinen!

    Eli toistit kaiken jok aon jo tullut esiin, mutta kertaus jne.. Eikä se mitään, mutta edelleen siis kaipaan KOKEMUKSIA erilaisista häkeistä tai vastaavista joita nykyisin on tarjolla. Kaikki muu on kivaa jutustelua tai välillä ärsyttävää kuten nyt, mutta silti pääosin mukavaa..

    Ja vielä lopuksi kun on jyrsijöistä niin pienistä kuin suuremmistakin kokemusta niin en todellakaan kaipaa hoito-ohjeita, kiitos vaan! Eläimet kun eivät juurikaan muutu aikojen kuluessa..

    Tiesit sitten varmaan, että hamsterillasi voi olla ulkoloisia jopa vuoden ennen kuin edes huomaat niitä. Pese milloin peset asumukset, liottamisesta en ole kuullut kenenkään puhuvan. Kunnollinen kasvattaja/harrastaja/omistaja pesee asumuksen kerran viikossa. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa.
    Sinne asumukseen tulee "likaa" vaikka se pissisikin vessaan ja söisi siististi.

    Meillä ainakin imuroidaan omakin koti useamman kerran viikossa ja pestään, miksi ei siis eläimienkin asumuksia, samalla lailla ne täytyy pitää puhtaina, varsinkin silloin kun eläin on jo vanhempi.

    Eläimet ehkä eivät paljoa muutu ainakaan näin vähän jalostettu laji, mutta tieto muuttuu vuosien aikana ja hyvinkin paljon.

    Mielipiteitä olet saanut jo vaikka kuinka paljon, mitä vielä haluat kuulla??

    Äänestä

no mun mielestä terraario olisi hyvä sekä myös se raudallinen koska muovista ei kannata ostaa sillä se ei pysty vaihtelemaan lämpöään siellä.muovisessa on yleensä kuuma joten hamsteri pudottaa turkkinsa ja tulee kaljuksi jolloin lopettaa kasvamisen :) jaah kulkee ne niissä putkissa ainakin mulla.

Äänestä
  • siis umpiterraariossa on mielestäsi parempi ilmastointi kuin verkkokattoisessa muovisessa? Onko ihan musta tuntuu vai ihan oikeasti kokemusta? Poikkeilin elukkakaupassa ja nimenomaan vedon takia umpiseiniä suosittivat ja niin itsekin ajattelisin. Aikanaan vedolta suojaaminen oli yksi homma jota sai tehdä usein ja tunnollisesti.

    Tosin eniten nyt kiinnostaisi kokonaisuus jossa on terraario alla ja verkkohäkki päällä. On vaan aika iso rakennelma moinen ja ylätasojen verkot oli aika isoilla raoilla kuitenkin.Siellä vaan saisi alhaalla kupsutella mielin määrin...

    Äänestä

  • "joten hamsteri pudottaa turkkinsa ja tulee kaljuksi jolloin lopettaa kasvamisen"

    tuo nyt on aivan väärää tietoa taas

    Äänestä

Itselläni on ollut vuosia hamstereita ja kokemukseni erilaisista "häkeistä" ovat seuraavat:

Tavallisista hamsujen häkeistä olen samaa mieltä, kuin edellä kirjoittajat: Puruja lentelee lattialle ja ainakin minun ensimmäinen hamsterini otti "harrastuksekseen" kaltereiden puremisen ( vaikka sillä oli virikkeitä aivan tarpeeksi, eli ei johdu mistään olosuhteista ) ja voin sanoa, että vaikka sen hamsun pistää eri huoneeseen niin se kolina kuuluu kauas :)
Eli en suosittele! Kaltereiden jyrsiminen on pahaksi hamsujen hampaillekin ja sitä tapaa ei meinaa saada millään pois...

Dunat ovat aika käteviä, ne on kevyitä; helppo siivota ( itselläni on tapana aina pestä koko hökötys puhdistuksen yhteydessä )ja ainakaan minun hamstereilla ei ole karvat lähteneet ( sijoitus on tärkeä - ei auringon valoon, patterien viereen jne. Kylläpä sinä varmaan tiedät! :) )
Dunista olen tykännyt ja niitä saa hyvän kokoisiakin.

Lasiterrat ovat kauniita, niistä näkee hamstereiden touhut kaikista parhaiten ja ne ovat "osa sisustusta" kuin akvaariot. Ainut minua haittaava asia on niiden paino ja vaikea siivottavuus ( kaikki minun hamsut eivät ole oppineet käyttämään vessaa - niimpä häkit pitää aina pestä hajun takia )..

Tällä hetkellä minulla on kolme isoa dunaa ja yksi terra ( enempää en terroja jaksaisi siivota :D )

Tässä tämmöiset "kokemukset" :)

Äänestä
  • kuten jo alunperin aika asenteellisesti olin liikkeellä; duna toimii. Häkki ja sen ympäristön sotkut on raivostuttavia. Kaltereiden pureskelu on paha tapa ja jos sen oppii niin se kyllä pysyy. Aivan niin..

    Terran paino ja siivoaminen arvelutti myös minua. Meillä kun sen joutuisi luultavasti kantamaan vielä kerroksesta toiseen portaiss aniin taitaa olla ajan kysymys milloin hajoaa. Tuo kaksiosainen versio siitäkin olisi vähän pienempi kyllä..

    Duna taitaa olla se ratkaisu kun kohtapuoliin ollaan ostoksille menossa. Pesun helppous on aika oleellinen asia puhtaanapitoa vaikka tapana on tiuhaan kerätä eloperäinen jäte ja jätökset pois niin se perussiivous on kuitenkin helposti aika työläs toimi usein tehtynä.

    Kiitos vastauksestasi!

    Äänestä

  • äiti-ihminen. kirjoitti:

    kuten jo alunperin aika asenteellisesti olin liikkeellä; duna toimii. Häkki ja sen ympäristön sotkut on raivostuttavia. Kaltereiden pureskelu on paha tapa ja jos sen oppii niin se kyllä pysyy. Aivan niin..

    Terran paino ja siivoaminen arvelutti myös minua. Meillä kun sen joutuisi luultavasti kantamaan vielä kerroksesta toiseen portaiss aniin taitaa olla ajan kysymys milloin hajoaa. Tuo kaksiosainen versio siitäkin olisi vähän pienempi kyllä..

    Duna taitaa olla se ratkaisu kun kohtapuoliin ollaan ostoksille menossa. Pesun helppous on aika oleellinen asia puhtaanapitoa vaikka tapana on tiuhaan kerätä eloperäinen jäte ja jätökset pois niin se perussiivous on kuitenkin helposti aika työläs toimi usein tehtynä.

    Kiitos vastauksestasi!

    Dunissa on se huono puoli, että hamsut tuppaa rueta puremaan juomapullon reikää. Tämä asia kuitenkin hoituu, kun laittaa sellasen mutterin ( mikähän se on oikealta nimeltään :) siihen reikään, meillä ainakin loppui pureminen. Ja esim. ainahan sen reiän voi peittää ja laittaa juomapullon akvaariomagneetilla kiinni (

    Äänestä

  • Ninjad kirjoitti:

    kaupassa katselin kahdenlaisia dunia ja toisess aoli se reikä, mutta toisessa ei. Enpä silloin edes tullut tutkineeksi noita juomapulloja. Ne ovat kyllä kaikkineen kai aina jyrsijöiden ongelmallisin tarvike kun tuppaavat vuotamaan ja ne kiinnitykset yms? Eli tämä puoli oli vielä ihan unohduksissa..

    Ovat toimineet ne ihan tavalliset perusjuomapullot parhaiten. Eläinkaupoissa myydään kyllä vaikka minkälaisia juomapulloviritelmiä ja kaikki eivät toimi :( Esim. ostin kerran sellaisen, jossa oli se juomapullon suu alaspäin ( siis se putki, josta hamsut juo ) ja se oli huono! Se tiputti koko ajan pisaroita puruihin :/ pistin heti poies, eihän sellaisella tee mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äiti-ihminen. kirjoitti:

Meillä on hamsterin hankinta edessä. Aikanaan kun niitä itse omistin oli vain noita matalareunaisia häkkejä joista purut sinkoili joka suuntaan. Nyt näin laupassa runsaasti noita Dunia jotka eliminoi tuon sotkun aika kivasti, mutta miten toimii muuten?

Eli millaisista häkeistä on hyvää kokemusta ja mistä huonoja? Entä kulkeeko eläimet ihan oikeasti niissä putkissa joita katoille kulkee? Meillä meni vaikka mihin, mutta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu