1v 2kk herää

näin herätään meillä aamuisin. Ei auta vaikka laittaa myöhemmin nukkumaan... miten saisi heräämis rytmiä hiukan myöhstettyä? edes puoli 7-7? se riittäisi minulle hyvin ja jaksaisi paremmin aamupäivänkin tyttönen.. (joskus herännyt esim klo 7 aamulla niin tuntuu olevan hänelle sopiva aika ja jaksaa päivän hyvin ja rytmi pysyy kohallaan)
4518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei!

Niin nurinkurista kuin se onkin, jos lapsen laittaa nukkumaan liian myöhään, hän saattaa herätä aikaisemmin. Ja olla väsynyt, koska koko yön unimäärä on jäänyt liian vähäiseksi.

Nyt tietysti jää arvailujen varaan, miten hyvin hän yleensä ottaen nukkuu. Merkitystä on myös sillä, mihin hän herää ja miten sitten toimitaan. Kun lapsi aamulla herää noin aikaisin, on vielä pimeää. Lapsi ei kuitenkaan pysty erottamaan onko yö vai päivä herätessään, mitä vaikeuttaa vielä entisestään jos noustaan ylös pimeässä. Tästä voi seurata se, että lapsi aikaistaa ja aikaistaa heräämistään.

Eli siis, kun sinä arvioit mihin aikaan aamusta olisi hyvä aika herätä (esim. klo 7.00), lapselle pitää tehdä selväksi se, että klo 6.50 on vielä yö. Kun on yö, niin nukutaan. Ei kukuta.

Kun kello pärähtää seitsemään niin sinä aloitat mittavan aamuherätysoperaation (mitä siis voi ajan kuluessa vähän karsia... kunhan lapsi erottaa selkeän eron yön ja aamun välillä). Aamun voi aloittaa laittamalla valot päälle, herätyskelloa voi käyttää tai kelloradiota tms. Aamu pitää tietenkin myös lapselle nimetä, "nyt on aamu ja noustaan ylös!" Jos illalla /yöllä hyssytellään, niin aamulla on aika tehdä toisin.

Äänestä

On tossa vuoden täytettyään alkanu havahtumaan pystyyn noillapaikkeilla myös.. Yhessä vaiheessa se alkoi vaan menee aina aikasemmaks ja aikasemmaks, et parhaimmillaan nous pinnikses pystyyn jo joskus 03 aikoihin.. Sitkeellä toiminnalla sit saatu se aamuyöheräily pois melkeen kokonaan. Elikkäs oon tehny näin.
Mulla on pojan pinnis sängyssä kiinni, niin että yletän kädellä lapseen.
Kun hän sinkoaa pystyyn ja aloittaa kiekumisen, niin kylmästi kumoan hänet takaisin pitkälleen sanomatta mitään ja tutti takas suuhun. Niin monta kertaa kuin nousee !
Joskus saatan sihauttaa et nyt nukutaan jos meinaa vaan nousta kokoajan pystyyn !
Ekoina öinä (oisko ollu max.4) jouduin heijailla ja kaataa herraa maate vissiin 1.5h kunnes simahti, mut nykyään jos herää ni nukahtaa yleensä uudelleen kunhan päänsä tyynyyn saa ! Sit nukkuukin yleensä johkii 8-10, riippuen monelta ollaan menty nukkuu.
Meillä yritettiin kans sitä ekaks sillo et laitettiin se myöhemmin nukkumaan, mut ei se auta !
Kokeile ny muutamana aamuyönä sitä, että vaikka kuinka vaikuttais pirteeltä ni laitat vaan makuulle ja tukevasti kättä pidät päällä ja vaiks heijailet, mut et puhu..sanot vain et nyt nukutaan kun on yö. Nii ja siirrä pinnis omaan sänkyys kii ja makaat itekkii ni kyl luulisin alkavan heräämiset loppumaan !!

Äänestä
  • meillä on tehty tuota että ei vaan oteta sängystä vaan koitetaan saada aina vaan takas nukahtamaan silittämäl tai kättä selällä. saattaa nukahtaa 10 minuutiks kerran tai kaks ja kello kuus yleensä alkaa raivoo niin et pakko nostaa pois... Meillä aamu alkaa siitä että lapsi herää.. valot laitetaan siis päälle vasta silloin ja nousemme itsekkin silloin.. nyt täytyy siis jatkaa vaan aamusin et ei vaan ota sängystä. Meillä tyttö nukkuu kyllä eri huoneessa joten en viitsi omaan sänkyyn kiinni laittaa koska joutusin koko sängyn tuomaa eri huoneeseen.. ja aikanaan meni omaan huoneeseen nukkumaan koska nukkui huonosti ja silloin yöt rauhottui..

    Äänestä

myös ollut kausia (jokaisen lapsen kanssa) jolloin herätään juuri tuohon aikoihin, mutta ne ovat tosiaan olleet vain ohimeneviä kausia, ei pysyviä. Joskus on menny 3vko:a et heräity kuudelta joskus useampi viikko, mutta joka kerta ollaan palattu takaisin vanhaan rytmiin ja heräilty siin 07 molemmin puolin.
Ja siis ihan itsestään muuttunut takaisin siihen seitsemään, en oo "yrittänyt" mitään.

Aamupäivät on kyllä raskaita kun herätään jo siellä kuuden hujakoilla, mutta jotenkin ne ajat on aina sinnitelty...

Toivotaan että teilläklin on vain tällainen ohi menevä juttu tämä aikaisin herääminen!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


klo 5.50-6.10 kirjoitti:

näin herätään meillä aamuisin. Ei auta vaikka laittaa myöhemmin nukkumaan... miten saisi heräämis rytmiä hiukan myöhstettyä? edes puoli 7-7? se riittäisi minulle hyvin ja jaksaisi paremmin aamupäivänkin tyttönen.. (joskus herännyt esim klo 7 aamulla niin tuntuu olevan hänelle sopiva aika ja jaksaa päivän hyvin ja rytmi pysyy kohallaan)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu