Olemme suunnitelleet matkaa etelä-afrikkaan, joko johannesburgiin tai kapkaupunkiin tai molempiin. Onko joku käynyt viime aikoina em. kohteissa? Kokemuksia? Riittääkö 2 viikkoa osittain omatoimilomaan? Mitenkäs hintataso? Ajankohta olisi mahd. lokakuun loppupuoli - onkohan kelit minkälaiset? Onko huippuvinkkejä kohteista, majoituksesta yms. paikan päällä?
Vastaukset 3
- suri--
Hei!
Itse olimme muutama vuosi sitten Kap kaupungissa. Hotellia valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti alueeseen - on mukavaa että voi käydä vaikka kävelyllä hotellin ulkopuolella ilman, että tarvitsee varoa rikollisia. "huonoilla" alueilla kerrottiin, että taksi on otettava suoraan oven eteen, eikä hotellilta kannata poistua omin päin lainkaan. Olimme myös hyvässä hotellissa rauhallisella paikalla, mutta en valitettavasti muista juuri nyt sen nimeä...Waterfront on turistien suosimaa aluetta, missä on paljon ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia, mikäli haluaa välttää takisilla kulkemista, kannattaa valita hotelli sen läheisyydestä.
Lokakuussa ilmat olivat hyvät, kyllä siinä iho vähän paloikin muutamana päivänä. Eräs ilta oli hyvin tuulinen, ikkunat paukkuivat ja hyvä että pystyssä pysyi, mutta se oli ilmeisesti hieman poikkeuksellista..
Tietysti kannattaa käydä pöytävuorella ja leijonanpäällä. Pöytävuorelle voi mennä joko hissillä tai patikoiden, mikäli patikoinnista tykkää..Muita nähtävyyksiä ovat nelson mandelan vankila ja erilaiset ristelyt. Myös safarilla kannattaa käydä, jos etelä-afrikkaan asti meinaa!
Kapkaupunki oli ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka! Varovainen kannattaa kuitenkin olla.
Hyvää matkaa!- Etelä-Afrikkaan
Minua kiinnostaa myös Etelä-Afrikka. Onko Kapkaupungissa surffaus mahdollisuudet?
- siellä ollut
Etelä-Afrikka oli meille hieno kokemus, vaikka moni siitä varoittelikin.
Oma matkamme oli omatoimireissu, joka kesti kolme viikkoa (silti tuntui että aika loppui kesken, suosittelen siis tuota kolmea, edes kahta ja puolta viikkoa)!
Lensimme Kapkaupunkiin, halvimmat lennot löytyi tuolloin täältä:
http://www.odenresor.se/
Kapkaupungista lähdimme rannikkoa pitkin nk. bazz bussilla kohti Port Elisabethiä, josta tulimme sitten bussila takaisin Kapkaupunkiin.
Ihmiset olivat ystävällisiä ja ruoka todella hyvää ja halpaa! Surffasimme (ei kamoja rannalla-> varastetaan heti), vaelsimme, meloimme, kiipeilimme ja kieretlimme kaupungilla ja eläinpuistoissa. Vuokrasimme myös auton Kap kaupungissa (vasemmanpuoleinen liikenne, huom).
Olemme kumpikin mieheni kanssa reissanneet jonkin verran, mutta tuolla sai silti käyttää tavallista enemmän "maalaisjärkeä": Ainoa minne lähdimme pimeään aikaan kaupungissa oli lähiravintola, josta suora ja nopea yhteys hostelliin. Ulkona EI siis ainakaan kapkaupungissa kannata liikkua ilman lukollista autoa ilta/pimeään aikaan. Siihen tottui aika nopeasti.
Jos matkustatte maan sisällä esim. busseilla tai juneilla, voitte ihan suoraan kysyä virkailijalta, onko se turvallista valko-ihoisille (jos olette valkoihoisia). Osan matkoista jäi tekemättä, eikä harmita.
Viimeinen, mutta ei vähäisin neuvo tuon reissun sekä paikallisten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella on ehdottomasti seuraava: Jos on muita vaihtoehtoja, niin Johannesburgiin ei kannata mennä (väkivalta ja rikollisuus ihan omaa luokkaansa).
Hauskaa reissua ja toivottavasti näistä oli apua!
Reissuhan on sinänsä mukava, että siellä eletään suurinpiirtein samassa ajassa kuin täällä, eli jet lag ei pääse iskemään niin pahana. Tukisukat lentokoneeseen jne. lisävinkkinä. Itse lähtisin uudelleen vaikka heti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99929Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?155869- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 47614
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30547Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.36521Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44471
- 42460
- 30456
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424