Barcelo Maya Beach

Onko viime aikojen kävijöitä ko. hotellissa? Matkalle tarkoitus lähteä maaliskuussa, ja kaikki tieto kiinnostaa. Riu Tequilasta pidimme; pärjääkö tämä sille muutenkin, kuin rannan suhteen? Amerikkalaiset tapansa mukaan haukkuvat kaikkea, mutta miten käy suomalaiseen makuun esim ruoka- ja juomatarjonta? Palvelu tuskin yltää Tequilan hilpeän meiningin tasolle! Kiitos etukäteen tiedoista.
2752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koska vastauksia ei tullut, mutta kiinnostusta aiheeseen näkyy olevan, vastaan itse omaan kysymykseeni. Vietimme maaliskuussa viikon Barcelo Maya beach hotellissa ja varasimme jo seuraavan matkamme samaan hotelliin. Aikaisemmin olemme käyneet Sandosissa ja Tequilassa, ja olemme olleet tyytyväisiä rantoihin. Enää ne eivät kovin ihmeellisiltä tunnu. Barcelon ranta on aivan uskomattoman hieno; n. 2 km pitkä, eikä tippaakaan syöpynyt. Rannan edustalla olevan koralliriutan ansiosta tuskin kärsiikään. Itse hotellikokonaisuus on valtava; n. 3000 huonetta, ja koostuu viidestä eri hotellista. Hotellit on luokiteltu kolmentasoisiksi, ja ylemmän tason hotellin asiakkailla on oikeus käyttää kaikkia oman tasonsa ja alemman tason hotellien palveluja, eli sama systeemi kuin Riu-hotelleissa. AM:n käyttämä hotelli Caribe Beach on pienin kaikista ja edustaa alinta tasoa. On kuitenkin todella tasokas hotelli, eli erot eivät ole suuria. Ainakin kahden alimman tason hotellien altaat ja rantabaarit olivat käytettävissä ja rannalla oli tilaa enemmän kuin riittävästi. Maaliskuussa hotelli oli amerikkalaisten spring breakin vuoksi aika täysi, mutta rantatuoleista suurin osa oli vapaana. Myöskään altailta ei ollut mitään vaikeuksia löytää vapaata tuolia. Huoneet ovat hyvin varusteltuja. Aikaisemmin käyttämiemme hotellien varustelun lisäksi löytyi kylpyamme, kahvinkeitin ja kahvit, silitysrauta ja -lauta, kylpytakit ja tohvelit. Ruokatarjonta oli hyvää ja vaihtelevaa. Viikon matkalla oli oikeus varata illallinen kahdesta á la carte ravintolasta, joita tässä hotellissa oli kolme. Varaaminen ei vastoin joitakin amerikkalaisten kokemuksia ollut mitenkään ongelmallista. Molemmissa kokeilemissamme ravintoloissa ruoka oli todella hyvää. Lisämaksusta on mahdollista käyttää myös ylemmän tason hotellien ravintoloita; maksu oli 15 tai 20$/henkilö. Buffetravintoloita oli käytössä kaksi ja lounasravintoloita neljä sekä pieni rantabaari.
Iltaohjelmaa varten kaikilla kolmella hotellitasolla on oma valtava teatteri, johon pääsevät muidenkin hotellien asiakkaat. Ohjelmien taso sai Tequilan ja Sandosin ohjelmatarjonnan vaikuttamaan hiukan harrastelijamaiselta, eli todelliset ammattilaiset olivat asialla.
Kirjoituksissa on valitettu hotellin henkilökunnan palvelun tasosta, mikä todellakin oli hiukan hitaampaa ja tottumattomampaa kuin esim.Tequilassa. Oma arveluni syystä on, että viimeksi avatun ylimmän tason hotellin aiheuttama henkilöstökierto on vienyt täältä kokeneempaa henkilökuntaa ja tilalla on paljon uusia tulokkaita. Seuraavalla matkallahan tuo nähdään, olenko oikeassa vai väärässä. Muita suomalaisia hotellissa ei ollut, eikä henkilökunnan mukaan paljon ole näkynyt muulloinkaan.
Tässäpä aluksi; vastailen, jos kysellään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Onko viime aikojen kävijöitä ko. hotellissa? Matkalle tarkoitus lähteä maaliskuussa, ja kaikki tieto kiinnostaa. Riu Tequilasta pidimme; pärjääkö tämä sille muutenkin, kuin rannan suhteen? Amerikkalaiset tapansa mukaan haukkuvat kaikkea, mutta miten käy suomalaiseen makuun esim ruoka- ja juomatarjonta? Palvelu tuskin yltää Tequilan hilpeän meiningin tasolle! Kiitos etukäteen tiedoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu