VTS alas?

Mitä mieltä kansipäällystön keskuudessa ollaan VTS toiminnan hyödyllisyydestä? Onko tekniikka laivoilla korvannut VTS:ien tarpeen?
192127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

hyödytön niin kauan kuin sen tarjontaan ei, nyt eturistiriitojen takia, voi yhdistää kokonaisuutta. AIS kyllä kertoo mikä laiva ja mihin, tutkat liikevektorin ja silmät ulkoisen todellisuuden. Kun satamat, luotsit jne saadaan toimintaan ja luotsin saisi tilattua VHFllä joko suoraan tai VTSn kautta niin sitten ehkä.

Nyt kun kukin taho ylläpitävät omaa paskantärkeyttään niin aluksille suunnattu palvelu ei toimi.

Äänestä

VTS ajettiin Suomeen "monitoimimurtaja Vesterisen" ollessa MKH:n pääjohtajana. Pääarkkitehteina olivat nykyinen turvallisuusjohtaja Wihuri (ei sukua Antille) ja osin nykyinen pääjohtaja, veneilijä Mylly. Esimerkiksi Ruotsissa on paljon riisutumpi malli ja tietenkin halvempi. Lisäksi Suomessa eri merenkulkupiirien laitteet ovat eri valmistajien toimittamia. Arvata saa, mistä syystä.
Nyt, kun AIS toimii, mielestäni "neuvoa antava" ja laivoja vain seuraileva VTS ainakin muualla kuin Suomenlahdella ja Helsingissä on tarpeeton. Suomenlahden poikittaisenkin liikenteen vuoksi se on siellä paikallaan.
Jos kyseiset etupiirit olisivat edes yrittäneet tehdä yhteistyötä linjalla Luotsausliikelaitos/Merenkulkupiirit/jäänmurtajat/Merenkulkulaitos saattaisi homma ollakin jotenkin järkevää. Tämä nykyinen tilanne on absurdi ja kestämätön, kaikki valtion liikelaitostamat firmat tappelevat pikkupomojensa reviirien rajojen pitämiseksi mahdollisimman suurina ja siitä, ken on kukkona tunkiolla.

Äänestä
  • Alusta, joka on ohjautumassa kiville, ei saa myöskään häiritä "kesken käännöksen...."

    Äänestä

  • disturb.. kirjoitti:

    Alusta, joka on ohjautumassa kiville, ei saa myöskään häiritä "kesken käännöksen...."

    Luuletko, että se enää siinä vaiheessa paljon auttaa huudella että "olet muuten menossa kiville"?!

    Äänestä

  • ..ti kirjoitti:

    tarkoitus olisi vähän ennakoivasti ilmoittaa
    "you are going into danger".Mutta mitäpä näitä ilmoittelemaan,kun on kaikkitietäviä perämiehiä,kuten siinä saksalaisessa paatissa,joka karautti Utössä kiville.
    Ei ollut VHF auki .

    Äänestä

  • ..ti kirjoitti:

    Luuletko, että se enää siinä vaiheessa paljon auttaa huudella että "olet muuten menossa kiville"?!

    Turun saaristossa ei suomalaistakaan häiritty, mutta onneksi se saatiin ajettua pohja revenneenä matalikolle uppoamisen välttämiseksi.
    Riippuu tietenkin myös käännöksen laadusta, mutta jos se VTS:n ruudulta näkyy, niin parempihan se on odottaa ja katsoa, hyvinkö osuu...

    Äänestä

  • maksaa.. kirjoitti:

    Nekö siellä ruudulla näkee jos käännös on menossa pitkäksi? Hienot vehkeet!

    Äänestä

  • Laivuri65 kirjoitti:

    Nekö siellä ruudulla näkee jos käännös on menossa pitkäksi? Hienot vehkeet!

    VTS luuli, että laivan tutkalla nähtäisiin myös, että käännös ei onnistu. Näin sanottiin asiaa kokevassa raportissa kuten sekin, että kesken käännöstä ei "häiritä". Tässä tapauksessa pohjakosketus olisi häirinnällä ehkä voitu välttää.

    Äänestä

  • sanottiin.. kirjoitti:

    VTS luuli, että laivan tutkalla nähtäisiin myös, että käännös ei onnistu. Näin sanottiin asiaa kokevassa raportissa kuten sekin, että kesken käännöstä ei "häiritä". Tässä tapauksessa pohjakosketus olisi häirinnällä ehkä voitu välttää.

    "Tästä eteenpäin noin 20 sekunnin ajan meriliikenneohjaajalla olisi voinut olla mahdollisuus
    estää onnettomuus ottamalla yhteys alukseen. On ymmärrettävää, että meriliikenneohjaaja
    ei puuttunut tilanteeseen. Hän ei tiennyt, että aluksen näyttölaitteet eivät ilmaisseet
    vaaraa yhtä hyvin kuin meriliikennekeskuksen näyttöruudut. Hän ei voinut tietää,
    että luotsiperämies ei ollut havainnut omista laitteistaan tilanteen vaarallisuutta. On
    huomattava, että toimialan käytäntöön varsin yleisesti kuuluu, ettei kesken käännöstä
    puututa ulkopuolelta aluksen ohjailuun. Lisäksi Merenkulkuhallituksen päätöksen 3 §
    mainitsee meriliikenneohjaajan määräykset mutta korostaa, että vastuu ohjailutoimenpiteistä
    on päälliköllä ja luotsilla. Ohjeistus ei millään tasolla tue meriliikenneohjaajaa
    puuttumaan aluksen ohjailuun."

    Äänestä

  • se meni kirjoitti:

    Eiköhän se prediktori jossain vaiheessa käännöstä näytä kiville melko useassa tapauksessa. Ei käy kateeksi, jos siellä maista käsin pitää jokaisen laivan jokainen käännöskin valvoa.

    Äänestä

  • mieleen, että kirjoitti:

    "Lisäksi Merenkulkuhallituksen päätöksen 3 §

    Odotellaan sitten, kunnes joku pönttö ajaa kiville.
    " Sorry, me emme kolmannen pykälän mukaan saa puuttua ohjailuun , eikä sitä raakaöljyä päässyt mereen kuin muutama tuhat tonnia."

    Äänestä

  • virkaa.. kirjoitti:

    Tarkottaakohan se pykälä, että ne ei saa sanoa miten laivan pitää ohjailla. Siis esim. "käännä tiukemmin" tms.

    Eli saa vaan huomauttaa ympäripyöreästi tyyliin "näyttää että olette ajautumassa väylältä." Komentosillalla sitten tekevät lopulliset päätökset.

    Äänestä

  • tulkinta kirjoitti:

    Pitänee kysyä ylimmältä lainvalvojalta:
    "Oikeusasiamiehen tehtävä on valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Hän valvoo myös muita henkilöitä silloin, kun he hoitavat julkista tehtävää".

    Olisi parasta tarkistaa vastuukysymykset, ennen kuin joku pönttö on kivillä; kukaan muukaan ei laivaliikennettä pysty yhtä tehokkaasti valvomaan. Miksi VTS ylipäätään sitten on olemassa, ellei se onnettomuuden uhatessa voi edes YRITTÄÄ estää sitä ? Excursiomatka esim. Dover Strait'n valvonta-asemille voisi kannattaa...

    Äänestä

  • se meni kirjoitti:

    "Tästä eteenpäin noin 20 sekunnin ajan meriliikenneohjaajalla olisi voinut olla mahdollisuus
    estää onnettomuus ottamalla yhteys alukseen. On ymmärrettävää, että meriliikenneohjaaja
    ei puuttunut tilanteeseen. Hän ei tiennyt, että aluksen näyttölaitteet eivät ilmaisseet
    vaaraa yhtä hyvin kuin meriliikennekeskuksen näyttöruudut. Hän ei voinut tietää,
    että luotsiperämies ei ollut havainnut omista laitteistaan tilanteen vaarallisuutta. On
    huomattava, että toimialan käytäntöön varsin yleisesti kuuluu, ettei kesken käännöstä
    puututa ulkopuolelta aluksen ohjailuun. Lisäksi Merenkulkuhallituksen päätöksen 3 §
    mainitsee meriliikenneohjaajan määräykset mutta korostaa, että vastuu ohjailutoimenpiteistä
    on päälliköllä ja luotsilla. Ohjeistus ei millään tasolla tue meriliikenneohjaajaa
    puuttumaan aluksen ohjailuun."

    Kun esim.liikenneministeri ottaa kantaa Suomenlahden tankkeriliikenteen vaaroihin ja kasvuun, niin aina tuodaan esiin VTS:n rooli mahdollisten onnettomuuksien estäjänä. Samoin alleviivataan rantavaltioiden välistä "hyvää" yhteistyötä; tainnut edistyä sitten Propontis-seikkailun ?
    Onko virallinen selvitys karilleajon syistä jo valmistunut ja luettavissa netissä- tai onko se top secret ?

    Äänestä

  • mieleen, että kirjoitti:

    Eiköhän se prediktori jossain vaiheessa käännöstä näytä kiville melko useassa tapauksessa. Ei käy kateeksi, jos siellä maista käsin pitää jokaisen laivan jokainen käännöskin valvoa.

    " Suomenlahdelle suunnitellaan valvontajärjestelmää, joka varoittaisi AUTOMAATTISESTI ja reaaliajassa merellä liikkuvien alusten yhteentörmäys-ja karilleajoriskeistä. Järjestelmä hyödyntäisi Suomenlahden Golfrepia, jonka avulla viranomaiset voivat seurata laivojen kulkua. Golfrep on ollut käytössä kesästä 2004, ja sitä valvovat Suomen lisäksi Venäjä ja Viro".

    Alkaako tietokone silloin neuvoillaan häiritä jopa käännöstä tekeviä aluksia - viittaamalla kintaalla myös kolmanteen pykälään ? !

    Äänestä

  • seminaari... kirjoitti:

    Siinä on kuulema virhe. Eli ei se ole täysin automaattinen, vaan se on tarkoitettu operaattorin tueksi. Eli ihminen siellä sitten viime kädessä seuraa vierestä kun laivat törmää. ;)

    Äänestä

  • taas virhettä. kirjoitti:

    Siinä on kuulema virhe. Eli ei se ole täysin automaattinen, vaan se on tarkoitettu operaattorin tueksi. Eli ihminen siellä sitten viime kädessä seuraa vierestä kun laivat törmää. ;)

    Jos näin on, niin jo siitäkin voimme päätellä, että asiat ovat liiaan moniselitteisiä niillekin, jotka ovat ne hallitsevinaan.

    Yhteentömäysten välttämiseen riittää meriteiden sääntöjen osaaminen sekä niiden oikea tulkinta.

    Äänestä

  • ..ti kirjoitti:

    Luuletko, että se enää siinä vaiheessa paljon auttaa huudella että "olet muuten menossa kiville"?!

    Miltähän ms.Pamelan seikkailu näytti VTS:n ruudulla ?

    Äänestä

Nyt suunnitellaan taas jotain aivan uutta valvontajärjetelmää, jolla laivojen kulkua seurataan Suomenlahdella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Dornator kirjoitti:

Mitä mieltä kansipäällystön keskuudessa ollaan VTS toiminnan hyödyllisyydestä? Onko tekniikka laivoilla korvannut VTS:ien tarpeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu