Mikä on mielestäsi kamalin tanssipari, sekä tanssillisesa että muussa mielessä?
Itse olen mies ja omat ällötykseni ovat about:
1. Vanha opettajanainen.
On vanhahko (50 ), tukeva, epäviehättävä. Ei osaa sopeutua minkäänlaiseen vientiin vaan valittaa ja valittaa aina vaan, syy on aina miehessä. Jos yrität tehdä jotain kuvioita niin viet väärin jne. Ei todellisuudessa osaa itse tanssia yhtään mutta kieltää sen viimeiseen asti.
2. Wannabe-nirppa
Kuten nimestä kuuluu, esittää nirppaa, ja onnistuu siinä, paitsi; ei osaa tanssia yhtään. Pukeutuminen ja eleet viittaavat nirppaan, hyvin töykeä. Yleensä istuu nokka pystyssä pankillä, halveksiva ilme kasvoillaan.
PS Oikeat "nirpat" ovat yllättävän monesti olleet iloisia, kun heitä haetaan ja mies vielä osaa jotain (ei tarvi olla huippu mutta vähän enemmän kuin perusaskeleet). Eli nimitys ei oikein sovi kuvaan.
3. Lyhyet ja ylipainoiset naiset
Lyhyydelle ei voi mitään, ylipainolle voi hiukan. Mutta molempien kanssa tanssiminen on ikävää. Ylipainoisen vieminen on kuin taistelulaivan kääntelyä, lyhyen kanssa tanssiminen on taas viiden sentin askelilla taaperrusta.
Suuri pituusero yksinkertaisesti on ongelma (paitsi avoimen otteen tanssit) ja kannattaa harkita lähelle itsensä pituisten tanssittamista.
Unelmatanssipariksi ei mielettömiä tarvita: kohtuuhoikka kroppa, kohtuullinen tanssitaito ja ennenkaikkea halu tanssia.
Mitkä ovat teidän inhotuksenne ja suosikkinne?
Itse olen mies ja omat ällötykseni ovat about:
1. Vanha opettajanainen.
On vanhahko (50 ), tukeva, epäviehättävä. Ei osaa sopeutua minkäänlaiseen vientiin vaan valittaa ja valittaa aina vaan, syy on aina miehessä. Jos yrität tehdä jotain kuvioita niin viet väärin jne. Ei todellisuudessa osaa itse tanssia yhtään mutta kieltää sen viimeiseen asti.
2. Wannabe-nirppa
Kuten nimestä kuuluu, esittää nirppaa, ja onnistuu siinä, paitsi; ei osaa tanssia yhtään. Pukeutuminen ja eleet viittaavat nirppaan, hyvin töykeä. Yleensä istuu nokka pystyssä pankillä, halveksiva ilme kasvoillaan.
PS Oikeat "nirpat" ovat yllättävän monesti olleet iloisia, kun heitä haetaan ja mies vielä osaa jotain (ei tarvi olla huippu mutta vähän enemmän kuin perusaskeleet). Eli nimitys ei oikein sovi kuvaan.
3. Lyhyet ja ylipainoiset naiset
Lyhyydelle ei voi mitään, ylipainolle voi hiukan. Mutta molempien kanssa tanssiminen on ikävää. Ylipainoisen vieminen on kuin taistelulaivan kääntelyä, lyhyen kanssa tanssiminen on taas viiden sentin askelilla taaperrusta.
Suuri pituusero yksinkertaisesti on ongelma (paitsi avoimen otteen tanssit) ja kannattaa harkita lähelle itsensä pituisten tanssittamista.
Unelmatanssipariksi ei mielettömiä tarvita: kohtuuhoikka kroppa, kohtuullinen tanssitaito ja ennenkaikkea halu tanssia.
Mitkä ovat teidän inhotuksenne ja suosikkinne?
Vastaukset 43
Vanhimmat
aika hyvin tuli. Itse pidän myös noita huonoina vaihtoehtoina.
Minun unelmatanssiparini on
hoikka, älykäs, miellyttää silmää ja osaa tanssia.
Ei ole paljon vaadittu. :-)
Täytän kyllä kaikki nuo vaatimuksenne, mutta miksi minua ei silti tanssiteta? Vaatii vuosien käynnit lavoilla, että tulee edes muutaman tuttu tanssimies joka on niin hyvä tanssimaan, että hänen kanssaan tanssi on nautinto. Huomioni onkin ollut, että miehet tanssittavat omia tuttujaan tai tanssiseuransa naisia tai itseään huomattavasti nuorempia naisia. Mutta ei voi mitään jokainen saa valita itse tanssipartnerinsa:))
väärällä lavalla. Kokeile jotain muutakin lavaa kuin lähintä tai tutuinta tms., auttoi minulla. Vienti oli lähes nolla kotilavalla ja kun lähdin pidemmälle niin vientiä on aina ollut! Hae itsekin, miehet eivät ehkä "tajua" että olet olemassa. Normaalit tanssivat miehet ei pakita vaikka huonosti uusia hakisivatkin, ujoutta sekin.
Liian nuoria ei viitsi haea.
Luuleevat muuten pedofiiliksi.
Haen vain / - 10 v (suurinpiirtein) omanikäisiäni.
Nuoret tanssikoot keskenään, ja samoin vanhukset.
Kaikenkarvaiset ääliöt jotka ei osaa keskittyä oleelliseen. Eli esim. topicin aloittaja joka ei ymmärrä että meitä on moneen junaan ja maailman rankkaa ihmisiä muutenkin. Tanssipaikalla voi tanssia kaikentyylisten kanssa ja jutella vaikka ei niin olisi taitojakaan.
Eli kuten kuten isäpappa joskus neuvoi että muista poika aina että anna kaikkien kukkien kukkia vaan ja lisäksi se joka paljon valikoi se vähän panee.
... viestini kolmatta osuutta: lyhyet ja ylipainoiset eivät ole "ällöttäviä" tanssipareja, heidän kanssaan tanssi ei vain askelmielessä suju, juttelu ja muu sosiaalitoiminta toki voi mennä sitäkin paremmin, eli tämä määrittely meni minulta pahasti pieleen. Pahoitteluni siitä :(
Mutta kuten ehkä selvisi alusta, niin asenteesta kaikki on kiinni: asenneongelmaiset ovat lavoilla niitä ikävimpiä, eli 1 ja 2.
minun mielestä lyhyet ja ylipainoiset ovat ällöjä tansseissa.
Siksi en heitä hae ja annankin aina rukkaset, jos sellainen miehentumppi tulee hakemaan.
jerry
Wannabe nirppa joka kuvittelee olevansa parkettientähti. todelisuudessa hännystelee muutamaa taituria, kuvittelee sillei sit osaavansa itsekkin huhu säälittävää
Pari, joka harrastaa jossain "kilpatanssia" ja on siitä tavattoman ylpeä. Niin ylpeä, että tulevat tansseihin meidän tavallisten kuolevaisten pariin näyttämään, kuinka heidän mielestään pitäisi tanssia.
Onneksi heitä ei enää näe kovin paljon lavoilla.
Eipä siinä mitään vikaa ole, jos haluaa tanssia poikkeavan näköisesti. On vaan niin pirun ällöttävän näköistä!
Varsinkin ne naisen ilmeet ja järkyttävät päät asennot!
Hajuhaitat häiritsevät. Kun suusta vielä pukkaa viemärin hajua, niin ei kiitos. Kannattaisi muistaa, että pitkään syömättä tai juomatta olo saa aika monen hengityksen haisemaan, jos sitä ei mitenkään estä. Bakteerit kun alkavat lisääntymään suussa, vaikka hampaat olisikin pesty muutama tunti sitten.
Kädenalitansseissä myös miehellä pitää olla sopiva pressi käsissä, ettei daami joudu itse niitä miehen käsiä nostelemaan alta mennäkseen. Riuhtova ja liian voimakas painaminen selästä myös ärsyttää.
Mm ystävämme Atkins on dieetillään syypää pahaan hajuun hengityksessä. Nimittäin ihmisen aineenvaihdunta on ketoosissa silloin kun elimistö polttaa rasvaa. Proteiinidieetissähän on kyse juuri siitä. Eikä vain hengitys vaan myös ihmisen jokainen huokonen lykkää tuota ominaista hajua, joka syntyy kun rasvanpoltossa syntyneet kuona-aineet pyrkivät elimistöstä ulos.
Sama ilmiö on myös kertomassasi "pitkään syömättä tilassa". Myös stressitilassa ihmisenkainalot alkavat kostua ja lykätä kuona-aineita kiivaammin kuin levossa. Tämän on varmaankin moni itsekin huomannut. Eipä siihen auta muu kuin kaikinpuolin kunnollinen hygienia ja sopiva ravinto. Joillekin se on helpompaa kuin toisille. Luonnollisista asioistahan tässä on kysymys.
Jotain kai pitää sivistyksen ja elintason alttarille uhrata niin kuin turvautua luonnollisten hajujen poistamiseen tai peittämiseen. Emmehän ole enää alkuihmisiä.
Muusikon kannalta:
- vaatijat haluavat, että vain heidän toiveitaan toteutetaan, muuten on huono orkesteri, usein ovat humalassa
monipuoliset tanssijat, jotka tanssivat iloisesti kaikkea, mitä orkesteri soittaa. Lavalta kyllä näkee hyvin, mikä laji menee läpi, ei välttämättä tarvitse tulla heti opastamaan
Tanssijan kannalta:
- "viikate"- parit tanssivat kilpatanssimaisesti ottaen haltuunsa puolet muutenkin pienestä parketista
tanssietiketin mukaan menijät, antavat tilaa toisillekin
Miksi muusikot soittaa huonosti tanssittavaa musiikkia?
Tiedän, että syy on yleensä meissä tanssijoissa, olemme vielä liian huonoja tanssimaan muusikoiden hienoa musiikkia. - joo -
Muusikko näkee mitä näkee.
Tanssijat on tulleet tanssimaan, joten vaikka tulisi JÄNISISTUMAASSA, niin parketti on täynnä tanssijoita - kun haluaa edes jotenkin tanssia.
Sellaiset orkesterit soittaa hyvää tanssimusaa, jonka jäsenet itse osaa tanssia.
Tuota nirppa-sanaa käytetään monessa merkityksessä. Minusta nuo sinun mielestäsi wannabe-nirpat ovat todellisia nirppoja. Eli nirppanokkia, jotka antavat pakkeja. Oikeasti hyvät tanssijat, joita monet kutsuvat nirpoiksi, pakittavat hyvin harvoin ollessaan virallisella hakualueella.
En ole hakualueelta löytänyt kuin yhden oikean tanssitaitoisen nirpan, kaikki muut hyvät tanssinaiset ovat olleet mukavia ja iloisia. Tietty jonkinlainen suodatus ennen hakua on aina paikallaan.
Yleisesti olen sitä mieltä ettei nirppa-nimitys palvele ketään, päinvastoin. Se saa ihmiset uskomaan, että hyvä tanssitaito tekee naisesta nirppanokan, näinhän on vain poikkeustapauksissa.
Seurannut noita nirppoja ns. parempia immeisiä . Olen todennut heidän olevan hyvin tasapainottomia ihmiskohtaloissa epäonnistuneita jotka sitten tulevat tanssipaikoille purkamaan muillekkin pahaa oloaan
Mutta hyvä tanssitaito tekee miehestä,
aika usein leukan nirpan!
...miellyttävä ja minulla oli onnistuneita ihmissuhteita. En osannut tanssia. Sitten minut houkuteltiin tanssikursseille ja nyt olen hyvä tanssija, nirppa. Yksinäinen, eikä mikään enää onnistu.
Varoitus, älä opettele tanssimaan!
Ehkä hieman läpinäkyvää.. voi reppanaa.. HANKI ELÄMÄ!
"Seurannut noita nirppoja ns. parempia immeisiä . Olen todennut heidän olevan hyvin tasapainottomia ihmiskohtaloissa epäonnistuneita jotka sitten tulevat tanssipaikoille purkamaan muillekkin pahaa oloaan"
-vai pahaa oloaan?? Kerro missä tanssipaikassa tällaista tapahtuu? Itse näen tanssipaikoilla ihania hymyileviä elämästään nauttivia ihmisiä, jotka saavat viikonlopun tansseista positiivista energiaa seuraavalle , mahdollisesti raskaallekin työviikolle. Eiköhän tämä väitteesi ole ihan sinun omasta ankeasta ja suppeasta näkökulmastasi johtuvaa..
Kyllä sieltä löytyy outoa porukkaa.Yksi tanssitaitoinen tyyppi ei tervehdi tansseissa ollenkaan mutta muualla kylläkin.On noussut kusi päähän ja näitä löytyy enemmänkin.Oma lukunsa on katkeroituneet naiset jotka purkavat itseensä toisiin tanssijoihin.onneksi voin kiertää nämä kaukaa.Nirpoista sen verran että jos maksaa 14e niin kannattas tanssia eikä piilotella siellä nurkassa.Hyviä tanssioita löytyy myös tavallisista harrastajista.
??????????????????????
että ÄLÄ HAE!
Ennen tanssikurssin käymistä mä en juuri uskaltanut naisia hakea. Aina piti odottaa joku sopiva kappale, valssia tai hidasta. Ne olivat ainoat joita osasin jotenkuten. Nyt kun ole kursseilla opetellut foksin, humpan, fuskun ja tangon, uskaltaudun näitäkin tanssimaan. Itsetunto on kasvanut ja olen jo saaunt uusia tuttavuuksia tanssilavoilta. Voin vain suositella tanssikurssia muillekkin.
Minulla on aivan samoin. Ennen piti odotella sopivaa kappaletta, jotta uskalsi hakea daamia tanssimaan. Nykyään on aivan toista ja on todella hauskaa tanssia tavalla, josta ei ennen osannut uneksiakaan. Kiinnostavaa on, että muutamat nuoretkin neidot voivat tulla naisten tunneilla hakemaan korkeahkosta iästäni huolimatta, kiitos tanssitaitoni!
En osaa sanoa tekeekö parempi tanssitaito "onnelliseksi", mutta ainakin se tekee tansseissa käymisen paljon hauskemmaksi!
Hyvät tanssijat ovat aivan eri asia kuin nirpat.
Parempi olla tanssimatta, kuin tuhlata aikaansa tallusteluun.
Tanssinautinto on se mitä parketilta haetaan.
Keskinkertaisuuksien kanssa ei kannata tanssia.
Hyvin olet ainakin nimimerkin itsellesi valinnut. Tiedoksi vaan, oikeasti taitavat ja hyvän itsetunnon omaavat tanssijat pystyvät tanssittamaan naista kuin naista pituudesta ym. riippumatta. Sinä ilmeisesti mietit koko ajan miltä itse näytät muiden silmissä ko. (lyhyen, ylipainoisen, vanhemman) naisen parina, eikö niin? Etkä kestä kritiikkiä yhtään. Miksi miehet saavat neuvoa ja arvostella naisia, mutta ei päinvastoin?
Niin, kyllähän naista kuin naista pystyy tanssittamaan, mutta toisten kanssa siitä nauttii enemmän. Kyllä se on ihan totta, että suuri pituusero vie osan nautinnosta pois, samoin iso maha. Jos käsi ei ylety kunnolla daamin selkäpuolelle, niin tanssiminen jää ikäänkuin vaillinaiseksi. Ei siinä vajaassa otteessa oikein kykene viemään täysillä. Kädenalitansseissa painava nainen on vaativampi vietävä, koska liikeradat tuppaavat kasvamaan laajemmiksi. Lyhyt on taas hankala, koska viejä joutuu kumartelemaan, jos haluaa itse mennä käden alta. Nämä vain tämmöisinä tosiasioina, ei minään moitteina ketään kohtaan.
Nappaan nyt lauantain kunniaksi kiinni tähän lyhyyskysymykseen, vaikka se "ällölistalta" tossa aikaisemmin jo poistuikin.
Itse käyn vaihtelevalla viikkovauhdilla pyörimässä parketeilla ja tanssin pääasiassa itseäni pidempien miesten kanssa, johtuen pituudestani (senttejä kun löytyy 156,5). Helpointa minulle oli tanssimista aloitellessani pyörähdellä tanssiotteisia tansseja itseäni hieman pidemmän viejän kanssa, koska askeleet ovat kummallakin luonnostaan suunnilleen samanmittaiset. Kun viejä on niin pitkä, ettei hänen olkapäänsä yli enää tahdo nähdä, luo yhteisen askelluksen luonnollisuuden löytäminen hieman haastetta. En kuitenkaan ole kokenut tätä mitenkään hankalana, varmaankin koska olen nykyään melko ulottuvainen lyhykäisten jalkojeni kanssa. :o)
Minä en koe tanssimista itseäni pidemmän miehen kanssa epämiellyttävänä vain erilaisena. Jos nappaat rivistä kolme samanpituista viejää on heidän vientityylinsä toisiinsa verrattuina erilaista, joten minusta on turhaa tuijottaa miehen pituutta. Kyllä se on vientityyli joka ratkaisee, toisten kanssa vaan synkkaa paremmin.
Loppuun en malta olla toteamatta, että tällä hetkellä minun lempiviejäni ovat kaikki näitä "huisin pitkiä hurmureita".
Ällöparin löytyminen on aika helppoa kun alkaa ulkopäin arvostelemaan.
Kun ei ala niin, kaikki parit näyttävät aika sopivilta ainakin välillä.
Itselleni on sattunut joskus "ällöparin" tunne kun hakija on ollut juovuksissa ja on jokin laukkutäti joka on "tyydyttämässä" jotain itsessään.
Riuhtovia naisia on jonkin verran. Mutta ulkopäin katsellen on sellainen kerran tai pari vuodessa käyvät sonnalle haisevat punaniska kävelijät jotka "omistaa" kokotanssipaikan ja vähän maata sen ympäriltäkin.
Yleensä naisia tupataan arvostelemaan naaman, perseen, pienien ryntäiden tai liiallisten makkaroiden vuoksi!
Uskomatonta miten miehet kuvittelevat olevansa niin komeita ja hyvä tapaisia ainakin tällä palstalla! Poikkeuksia on kyllä jotka semmoisia ovat ihan myös siviili elämässä.
Mihin jäi miesten tunnustukset vaaka mambon toivossa tai pikaset suihin otot autolla!
Siihenhän etsitään sellainen avonaisen paidan ja pienen pienen roikeläppä hameen omaavaa naista!
Tanssi taito ei loppujen lopuksi paljon paina miesten arvostelu asteikossa!
Luojalle kiitos ettei tarvitse käydä vanhojen humpissa kun muutaman kerran vuoteen kuskin virassa ja täysin tanssitaidottomana!
Huh Huh, tulipa sanottua nätisti mutta ...
Noh ... anteeks vaan kaikille herkkiksille!
Aina vain on naisen mielessä tuo mies? No siitähän on hyvä jatkaa. Moittimalla kai se alkaa paremmin luistaa,, tuo tanssikin ehkä?
Jaa, miten niin miehet kuvittelevat olevansa komeita ja hyvätapaisia? Eikö kritiikkiä saa antaa muut kuin itse täydelliset?
Turha näistä jutuista on herneitä vetää.
Mistä noin on päätelty? Luultavasti en ole komea ja varmuudella en ole riittävän pitkä ja lihaksikas useimpien naisten mielestä. On "ällöttävää", kuten tässä ketkussa asia ilmaistaan, olla niinkin intiimissä lähituntumassa kuin tanssissa, jos nainen on tukeva (painavampi kuin minä) pituudesta riippumatta. Toisin sanoa liika pituuskin alkaa haitata (harvoin on liian lyhyitä, alle 145 cm) tällaiselle hiukan yli 170-senttiselle, vaikkakaan ylipituus ei ole niin "ällöttävää" kuin ylileveys. Vaikea ymmärtää miksi isokokoiset tuhdit naiset hakevat itseensä verrattuna "pikkupoikia" merkittävän usein, ainakin minua. Naistentanssien havainnot aikoinaan viittasivat siihen suuntaan, että naisille sitä kiinnostavampaa mitä pitempi mies on. Ilmeisesti siis on merkittävä vähemmistö naisia, jotka kiinnostuvat toisesta ääripäästä.
Ällöttävä tai pikemmin ärsyttävä on mies, joka osaa tanssia melko hyvin tai hyvin, ja aloittaa tanssin arvosteleva tai kivettynyt ilme kasvoillaan. Ensimmäisestä erheestä tulee sellainen "mitäs-minä-sanoin" ilme, ja herra alentuu armollisesti jatkamaan tanssia (tämä näkyy naamasta), Naisena toivon joko sitä, että herra näyttelee osansa edes kohtuullisesti tai reilusti pysähdytään ottamaan aikalisä. Ja jos ei ole pedagogisella tuulella tai siihen kyvvykäs, herra voisi sopeuttaa taitonsa daamin taitoon. Ei tarvitse pelätä, että naistenhaulla tullaan hakemaan, koska haetaan vain niitä, joiden kanssa on ollut kivaa (tai joista ei vielä tiedä). Siis asenne mitä suuurimmassa määrin.
Epäsiisti olemus, kun ei napita paitaa kunnolla ja ei laita paitaa kunnolla housuihin.
Nykyään miesten paitamuoti on paljolti siinä housujen pällä pidettävää ,, - joten sekin voi olla ihan siistiä.
Vaan kyllä niitä paitoja voisi joskus VAIHTAA!! Aika paljon näkee miehiä joilla sama paita viikosta /kuukaudesta/vuodesta toiseen.
Pientä panostusta myös miehiltä -- edes toinen vaihtopaita -kun toinen on pesussa - onko paljon vaadittu,,,
Joo, mutta kun on sellainen, jolla alanapit on auki ja paita on osittain housun sisällä ja osittain housun päällä.
Hei olen nähnyt naisilla napapaitoja ei lainkaan ällöttäviä,,,,,,kuvitella kuitenkaan en voisi sitä sinun eikä muidenkaan valaiden päällä
Naisille napapaita on luotu. Miehessä on epäsiistiä, jos ei napita paitaa kunnolla, ei laita paitaa kunnolla housuihin ja ei laita vuotä kunnolla kiinni ja antaa vyön roikkua/heilua. Kyllä sellaisen epäsiistin olemuksen huomaa jossakin miehessä kaukaa.
Niin sepalus auki jossa köllöttää köllöttää jöllö