hammashoidon

Eli meille tuli aikuinen kääpiökoira jonka henki haisee todella pahalle ja hampaat jopa näyttävät pahalta. Onko kellään tietoa minkälaiseen summaan kannattaa varautua? eli varmaan joutuu ell poistamaan useamman hampaan,hammaskiven poisto ja antibioottikuuri tulehdukseen.
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pari vuotta sitten meillä oli samanlainen juttu ja Kaarinan Eläinlääkärillä maksoi siinä karvan päälle 100e. Taitaa kuitenkin olla siitä hinnat jo nousseet sielläkin. Hammaskiveä poistettiin nukutuksessa ja muutama hammas meni samalla, olivat niin huonokuntoisia jo. Sai lääkekuurin myös samalla.
Nyt harjaillaan hampaita ja syödään placue offia ja hammaskivi on pysynyt kurissa.
Kallista lystiä se on mutta kannattaa tehdä ihan yleiskunnonkin vuoksi, joka ainakin meidän koiralla parani ihan silmissä. Oli aika huonokuntoinen tullessa.
Chihuahua siis kyseessä meillä ja ikää on nyt 10 vuotta, toimenpiteen aikana oli 8-vuotias.

Äänestä

Meille tehtiin hammaskiven poisto ultraääni laitteella nukutuksessa, antibiootit mukaan, kynsien leikkaus ja sydämen kuuntelu. Tämä maksoi 70euroa.

Äänestä

Jos olet koiran ottanut itsellesi, niin sitä on hoidettava melkein kuin itseään, joten mene ihmeessä tosi pian eläinlääkäriin koirasi kanssa. Jos joku hammas on tulehtunut, niin se tulehduttaa koko koiran suun, jolloin siltä mahd.voidaan joutua poistamaan muitakin hampaita. Saatuasi hampaat kuntoon, niin sitten vaan joka päivä hampaiden harjaus, se auttaa tosi paljon, vaikka voi kuullostaa ihan hassulta. Minulla on kyllä sellainen periaate, että kun olen koirani ostanut ja se kuuluu perheeseemme niin siinä ei sitten senttejä lasketa vaan koira hoidetaan kuntoon mm. ettei se joudu kärsimään huonoista hampaista. Nehän voivat särkeä sekä haitata koiran syömistä. Viime kerralla kun on olin kahden koirani kanssa hammaskiven puhdistuksessa maksu oli jotain vähän yli 100euroa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinta? kirjoitti:

Eli meille tuli aikuinen kääpiökoira jonka henki haisee todella pahalle ja hampaat jopa näyttävät pahalta. Onko kellään tietoa minkälaiseen summaan kannattaa varautua? eli varmaan joutuu ell poistamaan useamman hampaan,hammaskiven poisto ja antibioottikuuri tulehdukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu