Kipu.
Nainen istui ravintolan tuolilla rennon näköisenä. Käden ulottuvilla oli savukeaski, sytytin ja täysi lasi juomaa. Ilta oli jo pitkällä kun hän oli saapunut.
Nainen oli nuorempi kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää. Kuluttava elämä oli vain tehnyt tuhojaan kasvojen seutuvilla ja naisen oma halu kadota massaan käyttämällä paljon harmaata pukeutumisessaan hyväksi oli onnistunut ainakin osittain.
Ainoastaan yksi asia rikkoi kokonaisuuden. Se oli rubiininpunainen sydänkoru joka koristi kaulaa. Koru oli yksinkertainen, mutta juuri siksi niin kaunis ja osui jokaisen silmiin joka naisen huomasi. Naisella oli myös harvinaisen kauniit silmät. Ne olivat väriltään ruskeanvihreät, mutta se ei ollut niiden magneetti vaan ilme, jos katsoi suoraan naisen silmiin huomasi niissä jotain pohjattoman surullista.
Ai niin. Minä olin yksi ravintolan asiakkaista joka oli tullut tarkoituksenaan ottaa pari olutta illan kuluksi. Jostain syystä olin taas jäänyt istumaan useammalle kuin alun perin oli ollut tarkoitus. En minä naista ollut hakemassa sillä niitä riitti kyllästymiseen asti. Tälläkin hetkellä oli asunnossani yksi nainen pakkaamassa tavaroitaan. Se oli ollut hiukan kiusallinen tapaus. Oli idiootti mennyt hankkiutumaan raskaaksi ja väitti vielä, että se olisi minun. Lykkäsin sille tukun rahaa käteen ja käskin painua vatsoineen muualle ruikuttamaan. Siinä siis istuin ja jäin seuraamaan tapahtumia. Pöytäseurueeni ei edes huomannut etten enää osallistunut heidän keskusteluunsa. Jokainen alkoi jo olla siinä vaiheessa jossa kuullaan parhaiten se oma ääni.
Hakiessani itselleni lisää juomista huomasin, että naisen seuraan oli liittynyt häntä huomattavasti vanhempi mies. Uteliaana seurasin liikkeitä yrittäen ymmärtää eleistä keskustelunkulkua. Nähtävästi nainen ainakin tunsi miehen joka luultavasti moitti häntä jostain koska nainen laski päänsä alas ja ei yrittänyt sanoa mitään vaan tuijotti pöydän pintaa itsepintaisen kauan, kunnes nosti katseensa sanoen miehelle ehkä jotain häijyä, koska miehen käsi nousi läimäyttääkseen naista kasvoihin. Juuri hetkeä ennen osumista miehen käsi pysähtyi. Sitten hän nousi kiivaasti ja poistui sanomatta enää sanaakaan.
Miehen poistuttua nainen nousi ja suuntasi suoraan istumaan minua vastapäätä olevaan tyhjään tuoliin.
”Siinä sydämessä, jota sinä katsot, ovat minun kipuni.
Sen sisällä ovat kaikki kipuni suuret ja pienet.
Usein minä laitan siihen väliin jotain, ettei se koskettaisi suoraan minua, mutta joskus annan sen olla paljaalla rinnallani tunteakseni sen pinnan.
Joskus harvoin otan sen käteeni ja katselen sitä hiljaa ja punniten aivan kuin aikoisin laittaa sen pois.
En kuitenkaan ole vielä luopunut siitä.
Se on osa minua.
Minulla on oikeastaan alaston olo ilman sitä.
Sen kuuluu olla siinä niin kauan kunnes olen osani maksanut.
Olen saanut sen lahjaksi rakkaaltani joka hylkäsi minut.
Se on kaunein ja kallein asia mitä minulla on koskaan ollut tai tulee olemaan.
Minua kutsutaan Haaveeksi ja minä lisään usein siihen, että joka ei toteudu.”
”Onpa erikoinen nimi.
Minä olen Best sanoin ojentaessani itsevarmasti kättäni.”
Nainen katseli minua pitkään ja tutkivasti todeten sitten arkisen oloisesti.
”No, moikka Best.
Ihan kiva nimi ei siinä mitään.”
Näin vielä lähempää katsellessa nainen oli lapsellisen näköinen ja jollain tavoin suojeltavan oloinen Jokin hänessä vetosi minuun. En oikeastaan tiennyt mikä se oli. Ehkä pieni ratkeama puseron saumassa, mutruun pyrkivät huulet, silmien pitkät ripset tai huolimattomasti lakatut kynnet. Naisen hajuveden tuoksussa leijun kuitenkin kalleus. Uteliaisuuttani ruokki kaikki nuo lisää. Toivottavasti hän ymmärtäisi, ettei minua kiinnosta mikään pitkäaikainen juttu. Naisia tuli ja meni ja ne olivat vain käyttötavaraa. Se oli minun mottoni.
”Oletko kiinnostunut kysyin häneltä suoraan.”
”Istummeko koko illan täällä vastasi hän kysymykseeni.”
_________
Emme istuneet vaan poistuimme asunnolleni jossa vietimme yhdessä yön.
Se yö on ikuisesti muistissani. Se yö oli uskomaton ja arvaamattomin asia joka on koskaan minulle tapahtunut, se yö muutti minut.
----------
Istuessani taas iltaa lähikapakassa jollain paikkakunnalla huomaan yhden viimeisimmän naistuttavani saapuvan pöytääni.
”Siinä on vuokrarahat asumisesta luonasi.
En halua enää koskaan kuulla sinusta mitään.
Tuollaisen takertujan kanssa en halua olla.”
Laitan rahat taskuuni ja suunnistan kohti vastapäistä pöytää jossa istuu ylpeän näköinen nainen. Nainen on tuijottanut minua jo pitkään.
”Siinä sydämessä jota sinä katsot, ovat minun kipuni.
Siinä ovat kaikki kipuni.
Niin suuret kuin pienetkin ja luovun siitä sinä päivänä kun olen oman osani maksanut.
Sain sen rakkaaltani joka hylkäsi minut.
Se on kaunein ja kallein asia mikä minulla on koskaan ollut tai tulee olemaan.”
-----
särkymätön
ei ole
kukaan
meistä
Tässä tälläinen yritys.
Mikä teistä mättää pahiten?

Vastaukset 11
Vanhimmat
sen takia, että kertoja esittelee itsensä: "ai niin..." jne. Kertojan ei tarvisi oikeestaan esitellä itseään koska käy muutenkin ilmi että hän on ravintolassa... Samoin on erittäin epäuskottava tuo raskaus-kommentti.
Muuten tämä on aika mielenkiintoinen, kehämäinen tarina, joten lähinnä kaipaa viimeistelyä, ihan ok.
kommentistasi.
Mielipiteesi auttoi. Minä itse luin moneen kertaan, mutta en saanut kiinni siitä, että mikä hitto minua eniten...!
Kiitos!
Paikka paikoin kulki oikein sulavasti.
En pidä siitä, että novelliin jätetään runomaisia kohtia, jotka saa kukin tulkita miten tykkää.
Novelli = tarina joka ei tapahtunut, mutta olisi voinut tapahtua.
Naisen esittely, proosaruno ”Siinä sydämessä, jota sinä katsot,.." Mielestäni runo on hyvä ja sen on hyvä olla tarinassa, mutta hiukan epäuskottavaa, etä joku esittelee itsensä noin (?).
Mutta loppu: ei oikein noussut. Oli vaan aika tavallista iskuhommaa (tavallista joillekin). Saistko nyrjäyttävämmän kliimaksin bygattua?
Mikä on tarinan teema? Eli yleisemmän tason asia, elämänkysymys, jota kuvaat?
Miljöötä ja henkilöitä voi ehkä hiukan enemmänkin kuvata.
kiitos kun kommentoit.
Ei ollut missään tapauksessa tarkoitus jättää sinua huomioimatta!
Kai tarinan ydin on se vanha hokema, että elämä opettaa jos ei muuta niin hiljaa kävelemään. :)
jotka väärin kirjoitettuna häiritsevät minua. Tässä nyt pari esimerkkiä:
"Ilta oli (oli ollut) jo pitkällä kun hän oli saapunut (saapui)."
"käyttämällä paljon harmaata pukeutumisessaan hyväksi" Huonosti muotoiltu.
Monesta kohdasta puuttuu myös pilkkuja! "sydänkoru(,) joka koristi kaulaa"
"Ne olivat väriltään ruskeanvihreät, mutta se ei ollut niiden magneetti vaan ilme, jos katsoi suoraan naisen silmiin huomasi niissä jotain pohjattoman surullista." esim näin: mutta huomion kiinnitti niiden ilme, jossa oli pohjatonta surua...?
"Minä olin yksi ravintolan asiakkaista(,) joka oli tullut tarkoituksenaan ottaa pari olutta illan kuluksi." Todella huonosti muotoiltu lause. Koitappa uudelleen!
En kyllä käsitä yhtään tämän tarinan ideaa. Kohta missä kuvaillaan sydäntä on minusta hyvin kirjoitettu. Dialogit on kuitenkin kirjoitettu päin mäntyä esim. ”Onpa erikoinen nimi.
Minä olen Best sanoin ojentaessani itsevarmasti kättäni.” Tämä ei ole kyllä ollenkaan oikein jäsennelty. Vaikea lukea, kun ei heti näe mihin dialogi päättyy.
Ja myös minä olen sitä mieltä, että tuo raskaana olevan naisen dumppaaminen on aika ällöttävää ja omituinen kommentti. Samoin se, että naisia löytyy mistä vain miten vain...hieman huvittaa.
Itse en osaa kirjoittaa mitään. Ja pilkkusäännöt ja oikeinkirjoitus on mulla sitä sun tätä, mutta väärinkirjoitukset on helppo huomata toisten teksteistä. Nämä siis vinkkinä. Tsemppiä :)
monista hyvistä ohjeista!
Nainen istui ravintolan tuolilla rennon näköisenä. Käden ulottuvilla oli savukeaski, sytytin ja täysi lasi juomaa.
Nainen oli nuorempi kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää. Kuluttava elämä oli vain tehnyt tuhojaan kasvojen seutuvilla ja naisen oma halu kadota massaan käyttämällä paljon harmaata pukeutumisessaan oli onnistunut vain osittain.
Yksi asia rikkoi kokonaisuuden.
Se oli rubiininpunainen sydänkoru, joka koristi kaulaa. Koru oli yksinkertainen, mutta juuri siksi niin kaunis ja osui jokaisen silmiin joka naisen huomasi. Naisella oli myös harvinaisen kauniit silmät. Ne olivat väriltään ruskeanvihreät, mutta se ei ollut niiden magneetti vaan ilme. Katsoessa suoraan naisen silmiin löytyi niistä jotain pohjattoman surullista.
Itselläni oli tarkoitus ottaa vain pari olutta illan kuluksi. En minä naista ollut hakemassa sillä niitä riitti kyllästymiseen asti. Tälläkin hetkellä oli asunnossani yksi nainen pakkaamassa tavaroitaan. Se oli ollut taas yksi kiusallinen tapaus. Oli idiootti aloittanut taas jankkaamisen perheen perustamisesta. Ei kiitos. Siihen loukkuun ei meikäläinen astuisi. Minä en sitoutuisi vain yhteen naiseen.
Hakiessani itselleni lisää juomista huomasin, että naisen seuraan oli liittynyt häntä huomattavasti vanhempi mies. Uteliaana seurasin liikkeitä yrittäen ymmärtää eleistä keskustelunkulkua. Nähtävästi nainen ainakin tunsi miehen joka luultavasti moitti häntä jostain koska nainen laski päänsä alas ja ei yrittänyt sanoa mitään vaan tuijotti pöydän pintaa itsepintaisen kauan, kunnes nosti katseensa sanoen miehelle ehkä jotain häijyä, koska miehen käsi nousi läimäyttääkseen naista kasvoihin. Juuri hetkeä ennen osumista miehen käsi pysähtyi. Sitten hän nousi kiivaasti ja poistui sanomatta enää sanaakaan.
Miehen poistuttua nainen nousi ja suuntasi suoraan istumaan minua vastapäätä olevaan tyhjään tuoliin.
Hän sanoi:
”Siinä sydämessä, jota sinä katsot, ovat minun kipuni.
Sen sisällä ovat kaikki kipuni suuret ja pienet.
Usein minä laitan siihen väliin jotain, ettei se koskettaisi suoraan minua, mutta joskus annan sen olla paljaalla rinnallani tunteakseni sen pinnan.
Joskus harvoin otan sen käteeni ja katselen sitä hiljaa ja punniten aivan kuin aikoisin laittaa sen pois.
En kuitenkaan ole vielä luopunut siitä.
Se on osa minua.
Minulla on oikeastaan alaston olo ilman sitä.
Sen kuuluu olla siinä niin kauan kunnes olen osani maksanut.
Olen saanut sen lahjaksi rakkaaltani joka hylkäsi minut.
Se on kaunein ja kallein asia mitä minulla on koskaan ollut tai tulee olemaan.”
Tuon kaiken nainen kertoi hiljaisella sointuvalla äänellä. Hän ei jossain mielessä ollut läsnä. Vaikka hänen silmänsä olivat suunnattuina suoraan minuun, ne katselivat kuin johonkin menneeseen.
Äkkiä tuo poissaolo katosi ja nainen lausahti:
”Minua kutsutaan Haaveeksi ja minä lisään usein siihen, että se joka ei toteudu.”
Ojensin käteni sanoen itsevarmasti:
”Minä olen Best ja ihan kirjaimellisesti.”
Nainen katseli minua pitkään ja tutkivasti todeten sitten alistuneen oloisesti.
”No, moikka Best.
Olet varmaan ansainnut nimesi.”
Näin vielä lähempää katsellessa nainen oli lapsellisen näköinen ja jollain tavoin suojeltavan oloinen Jokin hänessä vetosi minuun. En oikeastaan tiennyt mikä se oli. Ehkä pieni ratkeama puseron saumassa, mutruun pyrkivät huulet, silmien pitkät ripset tai huolimattomasti lakatut kynnet. Naisen hajuveden tuoksussa leijun kuitenkin kalleus. Uteliaisuuttani ruokki kaikki nuo lisää.
Toivottavasti hän myös heti ymmärtäisi, ettei tämä kuitenkaan olisi mikään pitkäaikainen juttu. Naisia tuli ja meni. Se oli minun mottoni.
”Oletko kiinnostunut kysyin häneltä suoraan.”
”Istummeko koko illan täällä vastasi hän kysymykseeni.”
_________
Emme istuneet vaan poistuimme asunnolleni jossa vietimme yhdessä yön.
Se yö on ikuisesti muistissani. Se yö oli uskomaton ja arvaamattomin asia joka on koskaan minulle tapahtunut, se yö söi minut.
-------
Viettäessäni taas iltaa lähikapakassa jollain paikkakunnalla huomaan viimeisimmän naistuttavani saapuvan pöytääni. Katson hänen itsevarman kovaa ilmettään ja tunnen itseni väsyneen alistetuksi. Nyt tiedän ja tunnen tuskan. Sen jolle ennen nauroin.
”Siinä on avaimesi.
En halua enää koskaan kuulla sinusta mitään.
Tuollaisen takertujan kanssa en halua olla.”
Laitan avaimet taskuuni ja suunnistan kohti vastapäistä pöytää jossa istuu ylpeän näköinen nainen. Nainen on tuijottanut minua jo pitkään.
”Siinä sydämessä jota sinä katsot, ovat minun kipuni.
Siinä ovat kaikki kipuni.
Niin suuret kuin pienetkin ja luovun siitä sinä päivänä kun olen oman osani maksanut.
Sain sen rakkaaltani joka hylkäsi minut.
Se on kaunein ja kallein asia mikä minulla on koskaan ollut tai tulee olemaan.”
Katson uuden naisen suuta, ja huomatessani siinä juonteen, joka kertoo julmuudesta, minuun iskee halu satuttaa.
Kysyn kehräävällä äänellä, että saanko antaa hänelle nimen?
Naisen ilme muuttuu uteliaaksi ja hän sanoo:
”No jos pystyt huvittamaan minua, niin ole hyvä vaan.”
Purskahdan tyhjään hysteeriseen nauruun, revin korua kaulastani yrittäen tarjota sitä naiselle sanonkin tahtomattani:
”Ole minulle hetken aikaa Haave.”
Särkymätön
ei ole kukaan
meistä.
Tykkäsin enemmän siitä aiemmasta versiosta. Kyllä siitäkin tajusin, että mies oli saanut rangaistuksensa pahoista teoistaan. Eikä minulle tuottanut vaikeuksia lukea miehen kovasta ja välinpitämättömästä suhtautumisesta naisiin, jopa raskaaksisaattamaansa. Sellaisia miehiä on, naisena tiedän. Ei nyt juuri tuollaisesta tapauksesta ole omakohtaista kokemusta, mutta pahuudesta kyllä.
Tietenkin teen lukemastani aina oman tulkintani ja nämä pitämisasiat on pelkkiä mielipideasioita. Minun makuuni juttu, se parantelematon, oli tavallaan tunnelmaltaan jossain unen ja valveen rajamailla, ei realistisuus ole kaiken mitta; pidän siitä, kun tunnelmia ja tyylejä sekoitetaan, mukana runoa, esimerkiksi.
Siis pidän tyylistäsi kirjoittaa. Mutta miksi kirjoitat? Mitä haluat toisille kirjoituksillasi välittää? Ei nämä oikeastaan sinulle ole kysymyksiä, varmaan enemmän itselleni. Tai ehkä tämä aihe ei ole sellainen, joka juuri minua tänään puhuttelisi sen syvemmin kuin että olihan mukava juttu lukea. Se voi johtua myös ihan vaan mielialastakin: nyt ei vaan jaksa syventyä pahuuden olemukseen. Eikä kukaan ole särkymätön, kyllä mä sen tiedän...
sinua.
Kirjoitukseni oli lähinnä kokeilua ja lähti korusta.
Useimmat muut sepustukseni ovat enemmän realistisia.
Luotan kyllä ehdottomasti mahdollisen lukijan omaan älyyn niin paljon, että en tieteenkään yritä selittää tekstiäni puhki, mutta nyt minulle tuli tunne, että jos nyt sittenkin menin kokeilussani liian "mystiseksi".
Siksi huokasin helpotuksesta kun luin sinun viestisi. Kiitos!
Kertomuksesni kaipaa toki vielä paljonkin hiomista ja voi olla, että käytän siitä vain osan jossain.
Olen myös todella kiinnostunut muiden ehdotuksista.
Vaikka et oikeastaan kysykkään miksi kirjoitan, niin vastaan silti. Tässä yksi syy:
Ehkä minulla on pienen pieni toive saada kuiskaukseni kuulumaan:
Me emme saa kulkea läpi elämämme huomioimatta muita kuin itsemme.
Toivon sinulle ilon säteitä silmiisi.
noista muutoksista. Nyt tuli paremmin esiin tämä tietynlainen runollisuus tai miksi sitä sanoisin. Ihan ok, jännä tarina.
kiltistä palautteestasi.