opeta meitä kuolemaan

äitiparta kirjoitti:

-toinen runo illalla 22 1 2008-


katselen kasvojasi
viistossa valossa joka läikittää pöydän
kahvikupin vierelle pysähtyneen kämmenselkäsi
poskilla varjot

hidastuneessa katseessasi
vaimennettujen tunteiden skaala uhmaa ja pahoillaan olemista
kaikenlaista häpeän ja ylpeyden välillä

minä pyydän hiljaa

nostaessasi katseesi
kuin lukien kasvoiltani merkkiä
kuinka suhtaudun

elämä, opeta meitä kuolemaan

voidakseni suhtautua tyynesti
tai jos ehkä räjähdän ja heitän maitopurkin seinään
kuitenkin osaisin nähdä asiat
niin ettei vihani vääristä
koko kuvaa

ja osaisin antaa anteeksi
ja ehkä sinäkin osaisit

valo läikittää pöytää
olemme vaiti
liikutat sormiasi vain tehdäksesi jotain
rikkoaksesi äänettömyyden

leivänmurut siirtyilevät peukalon alla

minä rukoilen mielessäni

elämä, opeta minua kuolemaan juuri nyt

rykäisen




sanoakseni että olet tehnyt varsin typerästi
ja että annan kuitenkin anteeksi




silmistäni purskahtaa kyynelten virta
ja kun avaan suuni

voi luoja, kuinka kaunis oletkaan
ja sinunkin silmistäsi alkavat kyyneleet virrata

ja huuliltani kuuluu vain

anteeksi

valo läikittää pöytää
muistuttamatta

toisiamme katkerista virheistä
jotka tiedämme muutenkin

jossain kahvikuppien ja maitopurkin maastossa
käsi löytää käden
sormet solmiutuvat toistensa lomaan

kiitos elämä, että autat meitä kuolemaan
pois itsekkyydestä

keskellä keittiön lattiaa
kiihkeästi toisiimme tarrautuneina
tässä kohtisuorassa valossa

anna minulle anteeksi





* Hyvää yötä *

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä