Kyllä säälitti ne pienet koululaiset, joita eilisissä uutisissa haastateltiin ilmaston lämpenemisestä. Ei tarvitse ihmetellä lasten pahoinvoinita ja kyynisyyttä, kun jo ala-asteikäisiä kuormitetaan valtavilla luonnonkatastrofien uhkilla. Siinä yksi poika, joka asiantuntevasti kuvasi tsunamit sun muut ympäristökatastrofit uhkana tänne meillekin ulottumaan näytti niin vanhana syntyneeltä ja ilottomalta, että kyllä on onnistuttu pilaamaan onnellinen ja huoleton lapsuus totaalisesti. Älkää ihmetelkö masentuneisuutta, toivottomuutta ja kyynisyyttä enää. Siinä ei auta kyllä kouluterveydenhoito vaan siinä auttaa iloisemman asenteen ja lasten kuormittamisen vähentäminen. Kyllä on lasten harteille kasattu aivan kohtuuttomasti huolta ympäristö- ja ilmastonmuutospeikon varjolla, vaikkei ala-asteikäisen voimin asialle mahda yhtään mitään. Kun ei vaan kukaan ympäristövalistettu lapsi keksisi lakkauttaa itsensä kuormittamasta maapalloa.
Edellinen sukupolvi kärsi biafralaisten nälkiintyneiden varjolla ja pakotettiin syyllistämällä syömään keittäjien latomat kukkuralautaset tyhjiksi vaikkei olis ollut yhtään nälkä. No nyt sitten olemmekin maailman toiseksi lihavin kansa. Saa nähdä, mitkä ovat ympäristökuormitettujen lasten oireet sit aikanaan.
Kaikkeen ne "ammattikasvattajat" vaan jaksavat sukupolvesta toiseen hurahtaa.
Edellinen sukupolvi kärsi biafralaisten nälkiintyneiden varjolla ja pakotettiin syyllistämällä syömään keittäjien latomat kukkuralautaset tyhjiksi vaikkei olis ollut yhtään nälkä. No nyt sitten olemmekin maailman toiseksi lihavin kansa. Saa nähdä, mitkä ovat ympäristökuormitettujen lasten oireet sit aikanaan.
Kaikkeen ne "ammattikasvattajat" vaan jaksavat sukupolvesta toiseen hurahtaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En nähnyt ohjelmaa, mutta voin kuvitella, että olet oikeassa. On paljon sellaisia lapsia, jotka murehtivat maailmanlaajuisista ongelmista jo nuorena, liian nuorena.
Uskoisinpa kuitenkin, että kouluissa ei näitä asioita kovin suuresti painoteta. Jo muukin tietomäärä sinänsä on karsittava kovalla kädellä, että olisi joku järki siinä, mitä lapsille sitten tuodaan opetettavaksi, opetussuunnitelman puitteissa tietenkin. Lapsi tuo huolensa yleensä kouluissakin esille ja väitän, että opettaja yrittää mieluummin hälventää huolta kuin lisätä taakkaa.
Kääntäisin katseeni mieluummin median puoleen. Ja sitten myös kotien puoleen. Kotien tehtävä on suojella lasta informaatiotulvalta sekä näiltä hirmuisilta asioilta, joita maailmalta tulee.
Meidän ainakin piti mm. Jokelan tapahtuman jälkeen kieltää 9-vuotiastamme enää katsomasta TV:tä, kun uutinen toisensa jälkeen toitotti tätä traagista tapahtumaa.
on tullut eskarista, lapset oppivat sellaisia asioita ja rumia sanoja, joita ei kotona ole oppinut.
Tuskinpa opet lapsille niitä opettavat ?, toisilta lapsilta tarttuu,
käännän katseeni kohti koulua.....
Tässä linkki siihen uutislähetykseen, pikkulasten osuus on lähetyksen loppupuolella. Kovasti jää lyhyeen suomalaislasten huoleton lapsuus.
Itse olen varhaisen koulun aloittamisen kannalla, sillä eihän nuo lapsiparat varmaan ole ympäristöfanaatikoilta säästyneet päiväkodissakaan.
http://areena.yle.fi/toista?id=1036143
Kritisoin myös kouluhallistusta ja opetusministeriötä, jos aikovat pestä kätensä lasten pelottelulta.
Jostakin ne lapset oppivat ne rumat sanat, joita sitten käyttävät ja muutkin oppivat. Niin mistä ajattelit, että nämä rumien sanojen käyttäjät paheensa oppivat?
Vai koulusta ja eskarista se kaikki paha tulee... Heh heh. Ethän ole tosissasi? Niin voi puhua vain vanhempi, joka kiertää omaa vastuutaan lapsistaan ja heidän käytöksestään!
Kyllä meidänkin lapset ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista törkyä kavereidensa suusta, mutta tiedätkö mitä? Se ei tartu lapseen, joka on saanut riittävästi kasvatusta ja oikeanlaista ohjausta osakseen!
Suosittelen lasten kasvattamista. Sillä saa ihmeitä aikaan!
Niin kuin Opettaja10 toteaa niin jotkut lapset ovat huolissaan ilmaston muutoksesta jne. Tämän takia koulu ja opettajat ruokkivat samaa huolta solidaarisuus syistä kaikille lapsille. Meillä kävi Konginkankaan turman yhteydessä niin että meidän ekaluokkalainen ei tiennyt tapauksesta mitään ennen kuin koulussa käskivät "seistä hiljaa ja katsoa lattiaan" niin kuin meidän lapsi kertoi. Kotona juniori ihmetteli että "en tiedä mitä pahaa olimme tehneet mutta niin meidän käskettiin seistä".
Ketä tämä tuntemattomien sureminen enää palvelee, varsinkin empaattisten lasten velvottaminen muka surijaksi täysin heille tuntemattomille ihmiselle? Eihän vastaavia hiljaisia hetkiä kuitenkaan vietetä vaikka telkkarissa harva se päivä uutisoidaan ja näytetään miten maailmassa jotkut lapsille aivan yhtä vieraat kuolevat onnettomuuksissa ja terrori-iskuissa.
Mielestäni olisi kohteliasta, ettei lapsia opeteta teeskentelemään surevaa ja tuntevaa, koska he saattavat syyllistää itseään tunteettomuudesta ja pahimmassa tapauksessa kriisityöntekijä saattaa syyllistää, jos lapsi tai nuori ei halua kriisiapua toisen koulun ja täysin vieraiden nuorten kuoleman käsittelyyn. (näinkin on tapahtunut). Tämmöstä nuorta on kriisityöntekijä moittinut kylmäksi ja tunteettomaksi. Tämä sit tokas siihen vaan, että en kuitenkaa sillä rahasta kuten sä. Katson tosiaan, että yhteisöllisyyttä ei saada aikaan enää kuoleman jälkeen, jos sitä ei ole syntynyt ennen kuolemaa joihinkin tuntemattomiin. Lapselle on saman tekevää, onko ne kuolleet viidenkymmenen kilometrin päästä olevia tuntemattomia vai viidenkymmenen tuhannen kilometrin päästä olevia tuntemattomia. Ja täytyy sanoa, että kun tsunamihiljaisuutta kolmatta kertaa jo noudatin saman päivän aikana eri paikkoihin eksyessäni, niin aloin tuntea itseni varsinaiseksi silmänpalvojaksi.
Voitte väittää tietenkin vastaan, jos siltä tuntuu, mutta kun niin kovasti valitetaan resurssipulaa joka paikassa niin ehdotan todellakin, että kriisipalvelut kohdistetaan jatkossa niihin läheisensä menettäneisiin tai vammautuneisiin ihmisiin, jotka oikeasti sitä tarvitsevat ja haluavat. Normaaliperheissä kasvavat lapset, jotka eivät lainkaan tunne menehtyneitä, saanevat tarvitsevansa avun, tuen ja ennen kaikkea suojan uutisten aiheuttamasta mahdollisesta järkytyksistä omilta läheisiltään. Nythän on ilmennyt, että niin Tsunamin kuin Myyrmanninkin katastrofeissa sen oikeasti kokeneet ja läheisiään menettäneet eivät ole saaneet tarpeeksi apua, johtuen varmaan siitä, että kriisipalvelut on levitetty pitkin maata kohteisiin, joita asian ei pitäisi hetkauttaa paljoakaan ellei lapsia oikein urakalla mobilisoida järkyttymään ja huolestumaan.
Surun varastamisesta jopa puhuisin siinä vaiheessa kun täysin tuntemattomat ihmiset ottavat oikeudekseen surra jonkun toisen menettämää läheistä kuin omaansa. Minusta pitää osoittaa myötätuntoa läheisensä menettäneille eikä voida ajatella surtavan henkilöä, josta aiemmin ei ole edes kuultukaan. Ne jäljellejääneethän siinä tukea tarvitsevat. On kohtuutonta vaatia pientä lasta järkyttymään kun Jussi kuoli, Jussi, josta hän ei ole koskaan ennen kuullutkaan. Lisäksi on kohtuutonta odottaa pieneltä lapselta tukea ja lohdutusta aikuisille läheisensä menettäneille tai edes lapsille. Lapsen hartiat eivät sellaista velvoitetta kesta. Lastensuojelun asia on mieltää tämä nyt kunnolla.
Sitten kun puhutaan rajojen asettamisesta lapselle, niin kysyn, millä oikeudella nämä rajat mennään rikkomaan siten, että täysin lapselle tuntemattomat ihmiset rupeavat ensinnäkin käsittelemään hänen kanssaan täysin lapselle tuntemattomien ihmisten kuolemia ja vammautumisia tai muita kärsimyksiä, senjälkeen he katsovat oikeudekseen tästä järkyttynyttä lasta lohduttaa ja auttaa itse luomassaan kriisissä, jopa ensin velvoitettuaan lapsen suremaan täysin lapsen maailman ulkopuolella tapahtunutta kolaria esimerkiksi. Tässä jos missä rikotaan lapsen rajoja emotionaalisella puolella. En hyväksy sitä, että lapset yhteiskunnassamme jätetään häntä ennestään tuntemattomien lohduttajien armoille. Mikä tahansa suru lapsella onkin, niin kyllä omat läheiset silloin ovat lohduttajia. Mitäs iloa perheestä on, jos yhteiskunta hoitaa perheen ja läheisten tehtävät, ja yhteiskunta määrittelee, mitkä asiat ovat järkyttymisen ja surun arvoisia.
Sitten vielä en menisi todellakaan rajoittamaan uutisointia. Kuten tuo yksi sanoi, vanhempien tehtävä on suojella lastaan järkytyksiltä, jos he siihen koulun ja ammattikasvattajien estämättä pystyvät (Konninkankaan tapauksessa ei pystytty). Mediaa kritisoin siitä, että meillä Suomessa ei ole kokemusta eikä näkemystä, jonka jokainen ihminen normaalisti tajuaa eli, että shokissa olevaa järkyttynyttä ihmistä on suojeltava, oli hän sitten aikuinen tai lapsi. Häneltä ei voi mennä haastattelija kysymään, "miltä tuntuu". Eihän tulipalosta pelastuneelta, pahoin palaneelta käristyneeltä uhriltakaan voi mennä mikrofonin kanssa tivaamaan tilanneselvitystä. Aivan sama on henkisen järkytyksen kokeneen tilanne. Tätä ei Jokelasssa suomalaistoimittajat innoissaan ja täydellisessä empatianpuutteessaan sekä ihan vaan tyhmyyttään ja kokemattomuuttaan tajunneet.
Voin kertoa kaikille, että uutta Jokelaa ei tule, mutta tulee varmasti muita ennalta arvaamattomia järkytyksiä ja katastrofeja, joten kannattaa yrittää valita kaikkiin tehtäviin ne älykkäimmät vastaisuudessa suurempien vahinkojen välttämiseksi. Ulkomailtakin saa apua, jos ei omat älyn resurssit tunnu riittävän lintukodossa.
En nyt vastaa aloittajalle vaan ihan yleensäkin. Meillä on hyvin tiedonjanoinen nyt ekaluokkalainen poika, joka on osannut lukeakin jo puolet elämästään, mutta olemme pitäneet hänet uutispimennossa. Tv meillä on, mutta hyvin vähäisessä käytössä eikä sieltä ole katsottu yhtään uutislähetystä lasten nähden eikä riitelyohjelmia (sorry Salkkarit) eikä itseasiassa juuri luonto-ohjelmiakaan, joissa helposti kuvataan tappamisia, vaikka ne sattuvat eläimen (sen uhrin) kohtaloksi korkeintaan kerran elämässä...
TV:ssä on rakentaviakin ohjelmia, mutta toisaalta lapselle se on tarpeeton väline. Nyt kun kuva meillä pimenee kuukauden kuluttua, taitaa jäädä boksi hankkimatta.
Itse olin ilman TV:tä ensimmäiset 11 vuottani ja sittemmin aikuisenakin pitkiä aikoja.
Jotkut sanovat, että tv on välttämätön yleissivistyksen kannalta, mutta huomasin kuinka vähäiset (tai värittyneet) tiedot ihmisillä saattoi olla kun jostain asiasta keskustelimme, vaikka he olivat töllöttäneet melkein jokaisen uutislähetyksen ja minä olin sen sijaan lukenut lehtiä.
Poikani ei vielä ole kiinnostunut sanomalehdistä, mutta muuta hän lukee lähes aina ja moneen kertaan samoja kirjoja. Hän kyllä tietää saastumisesta ym. ongelmista, mutta mielestäni terveellä tavalla (eivät ne sinänsä ole vielä 7-vuotiaalle välttämättömiä tietoja, mutta häntä kiinnostaa kaikki). Kirjoissa sentään ei yleensä ole sellaista "pelottelua" kuin pikamediassa vaan asiallista tietoa ongelmanratkaisuineen.
Piti kirjoittaa lyhyesti ja pääpainon piti olla sillä, että harkitkaa television tai sen katselun tarpeellisuutta. Vastaväitteitä saanen siitä, että lasta ei saisi pitää pimennossa, mutta siihen vastaan, että niihin asioihin ehtii tutustua myöhemmin ja vasta tuolloin on valmiutta ja keinoja VAIKUTTAA asioihin. Lapsi voi tuntea turvattomuutta juuri tuon vaikuttamismahdollisuuden puuttumisen vuoksi.
Vielä tuli mieleen, että kerran poikani sanoi yllättäen, että lentokoneonnettomuudet ovat hyvin harvinaisia. Vastapainoksi muistan erään aikuisen vanhemman naisen tokaisseen: "Aina niitä tipahtaa. En uskaltasi lentää." Kuitenkin tuolloin hän istui autoni kyydissä. Auto-onettomuuksissa kuolee satoja suomalaisia vuosittain, mikä vastaisi muutaman suomalaisia täynnä olevan lentokoneen putoamista vuosittain!
JOS poikani olisi katsonut aina uutisia, ehkä hänenkin suhteellisuudentajunsa olisi yhtä vääristynyt kuin tuolla naisella. Minun oli miellyttävää vastata pojalleni että Finnairille ei ole sattunut koskaan yhtäkään onnettomuutta, vaikka se on lentänyt jo yli puoli vuosisataa.
Todellisuudentaju voi siis olla paljon parempi ilman TV:n katselua...
Ai niin. Minunhan piti kirjoittaa lyhyesti. Jätetäänpä siis puuttumatta koulun opetukseen, mutta sanon kuitenkin sen verran, että koulun ei pitäisi varsinkaan alaluokilla tyrkyttää lapsille haitallisia tietoja, mutta JOS ne tulevat esiin jollain tavalla, esim. kysymysten muodossa, silloin ammattitaitoinen opettaja käsittelee ne asiallisesti.
Minusta on hyvä, että aikuisille tuli ilmi uutisista, miten tavattoman tuskaisia ala-asteikäiset lapset ovat ympäristövalistuksen takia.
En minä ainakaan olis tota tiennyt ilman uutisia.
Nythän kaikki voivat ryhtyä lievittämään lasten tuskaa, kun tämä havaittiin.