Hei!
En tiedä löytyykö kohtalotovereita..
Tilanne on siis tämä:lasta yritetty nyt kohta 3 vuotta, tuloksena tänä aikana keskenmeno rv6 ja tuulimuna,keskeytetty "rv11" kun ei loppunut itsestään. Ei olla käyty tutkimuksissa, muuten kuin omalla gynellä käynyt ja mun osalta kaikki päällisin puolin ok. Nyt ongelmana on se, että mies ei suostu mihinkään lapsettomuustutkimuksiin, ei hedelmöityshoitoihin, eikä myöskään suostu harkitsemaan adoptiota! Hänelle siis kelpaa vain biologinen lapsi ja luomuna ja hänkin todella haluaa lasta. Itsellä siis aika epätoivoinen olo, kun ei näytä onnistuvan meillä kotikonstein ja vauvakuume on ollut ihan kamala jo monta vuotta!!! En halua pakottaa miestä näihin, mutta en kohta keksi muutakaan keinoa! Elämä ilman lapsia olisi itselleni aika lohduton ajatus, mutta mutta.. Onko neuvoja tai muita samanlaisessa tilanteessa??
En tiedä löytyykö kohtalotovereita..
Tilanne on siis tämä:lasta yritetty nyt kohta 3 vuotta, tuloksena tänä aikana keskenmeno rv6 ja tuulimuna,keskeytetty "rv11" kun ei loppunut itsestään. Ei olla käyty tutkimuksissa, muuten kuin omalla gynellä käynyt ja mun osalta kaikki päällisin puolin ok. Nyt ongelmana on se, että mies ei suostu mihinkään lapsettomuustutkimuksiin, ei hedelmöityshoitoihin, eikä myöskään suostu harkitsemaan adoptiota! Hänelle siis kelpaa vain biologinen lapsi ja luomuna ja hänkin todella haluaa lasta. Itsellä siis aika epätoivoinen olo, kun ei näytä onnistuvan meillä kotikonstein ja vauvakuume on ollut ihan kamala jo monta vuotta!!! En halua pakottaa miestä näihin, mutta en kohta keksi muutakaan keinoa! Elämä ilman lapsia olisi itselleni aika lohduton ajatus, mutta mutta.. Onko neuvoja tai muita samanlaisessa tilanteessa??
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei, noin teknisesti ottaen, lapsettomuudesta puhutaan, ellei raskaus ala vuoden yrittämisen jälkeen. Teillähän on siis vajaan kolmen vuoden aikana alkanut kaksi raskautta, jotka tosin valitettavasti molemmat menneet kesken. Kuitenkin, toivoa teillä siis todellakin on! Eiköhän se ole vain ajan kysymys, milloin tärppää taas. Moni ei ymmärrä sitä, että jokainen alkanut raskaus on raskaus kuitenkin ja se vuoden "yrittäminen" ikäänkuin nollautuu jokaisen keskenmenon jälkeen.
Lapsettomuustutkimuksiin voitte hakeutua sitten, kun viimeisestä keskenmenosta eli raskaudesta on kulunut vuosi. Toki aikaisemminkin voi hakeutua tutkimuksiin, jos siltä tuntuu!
Toistuvista keskenmenoista taas puhutaan käsittääkseni kolmen keskenmenon jälkeen ja silloin aletaan etsimään mahdollista syytä keskenmenoille. Siitäkään teidän tilanteessa ei siis ole kyse.
Jos lapsettomuustutkimuksiin tai hoitoihin päättää lähteä, sitä täytyy kyllä molempien puolisoiden haluta. Toista ei missään tapauksessa kannata tuollaiseen pakottaa, ellei siihen ole valmis tai ei sitä halua. Jo tutkimuksissa joutuu puhumaan todella henkilökohtaisista asioista ventovieraille ihmisille eivätkä lääkärit/hoitajat aina muista olla kovin hienovaraisia.
Minä neuvoisin, että menisitte juttelemaan jollekin perheterapeutille, psykologille tms. Luulisin, että lapsettomuusklinikoillakin on tällaista apua tarjolla. Eli tosiaan menisitte jonnekin juttelemaan asiasta, saisitte purettua tätä tilannetta ja samalla keskusteltua siitä, miksei miehesi halua lähteä edes tutkimuksiin. Kyseessä saattaa olla joku pelko tai jopa epävarmuus siitä, haluaako hän vielä isäksi.
Olemme käyneet mieheni kanssa 8 vuoden lapsettomuusprosessin läpi. Yhtään raskautta tänä aikana ei ole ollut. Molemmissa meissä on todettu vähän syytä, muttei selvää tekijää, joka olisi estänyt raskaaksi tulemisen.
Nyt, siis 8 vuoden jälkeen olen tullut IVF -hoidosta (oli jo kolmas kierros) raskaaksi ja 8:lla viikolla menossa.
Aina olen tämän prosessin aikana ajatellut, että mieluummin en tulisi raskaaksi ollenkaan, kun että joudun kohtaamaan keskenmenoja.
Asiassa on toisaalta myös se toinen puoli. Raskaaksi tuleminen on aina merkki siitä, että on mahdollisuus onnistua.
Ikävää, jos sinulla ja miehelläsi on erilainen suhtautuminen lasten saantiin ja lapsettomuuden hoitamiseen. Meitä tämä välillä kovinkin raskaalta tuntuva prosessi on lähentänyt kovasti ja olemme puolin ja toisin osanneet tukea toisiamme. Anna miehellesi mahdollisuus vähän kypsytellä asiaa. Jospa se auttaisi. Kaikkea hyvää sinulle!
kröhöm... joskus elämä ei mene niinkuin suunnitellaan.. jos miehesi todellakin rakastaa sinua ja haluaa sinun kanssasi lapsen, mielestäni hän on melkeimpä tunnevammainen. olettaako hän että sinä haluat ehdoin tahdoin aloittaa hoidot,piikittelyt, ja sen kaiken murheenkin minkä epäonnistunut hoito saattaa tuoda?? tuskin haluat, mutta joskus on pakko hyväksyä asiat sellaisena kuin ne meille annetaan. kysyppäs mieheltäsi mitä hän tykkäisi asiasta jos olisikin niin päin ettei hän pysty kuin hoitojen avulla saamaan lapsen mutta se kuitenkin olisi mahdollista???eikö hän turvautuisi hoitoihin??kieltäytyisitkö sinä!!??? tuskin!mikä oikeus miehillä on olla aina nenä pystyssä "minä en suostu"-tyyliin naisten ongelmia kohtaan? olen itse paininut aiheen kanssa niin useasti että tekisi mieli tehdä ihan Miesten uhmaikää koskeva teos. mutta sehän olisi heidän mielestään vähintääkin naurettavaa.. tästä on kuitenkin ilo kaukana... toivon että saat järkeä taottua hänelle ja pääsette hoitoihin.. olisi kiva jutella ihan s-postin kautta.. -onni-