Ei tuomiota

Käräjäoikeus jätti tuomitsematta rangaistukseen maanviljelijän, joka oli levittänyt lietelantaa pelloilleen säädetyn aikarajan jälkeen syksyllä vuonna 2006.

Miehen todettiin syyllistyneen ympäristönsuojelulain rikkomiseen. Oikeus piti tekoa kuitenkin niin siitä aiheutuneen haitan kuin syyllisyydenkin vähäisenä ja jopa anteeksiannettavana.

Oikeus katsoi, että syksyn 2006 poikkeuksellesissa sääolosuhteissa viljelijä ei olisi voinut kohtuudella menetellä toisin.

Lannan vaihtoehtoisesta käsittelystä hänelle olisi aiheutunut noin 20 000 euron kustannukset ja levittäminen direktiivin sallimana aikana olisi todennäköisesti aiheuttanut ympäristölle enemmän haittaa.
14700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Marraskuun 15. päivän jälkeenkö? Kauhistus! Nyt kyllä koko maailma kaatuu.

Äänestä
  • kun se pellolle kaatuu. Olis kaatanut järveen, niin se olis levinny ja tasaantunut järven pohjaan,niinkuin tutkijat selittivät sille puhdistamonlietteelle tapahtuneen,jota lykättiin sitä hukkaputkea pitkin,sielä jossain suoraan järveen.

    Äänestä

  • kaatuu kirjoitti:

    kun se pellolle kaatuu. Olis kaatanut järveen, niin se olis levinny ja tasaantunut järven pohjaan,niinkuin tutkijat selittivät sille puhdistamonlietteelle tapahtuneen,jota lykättiin sitä hukkaputkea pitkin,sielä jossain suoraan järveen.

    14 000 000 litraa ihmispaskaa...Jyväsjärveen.
    passaa siinä rannassa venettään pitää :-)

    Eikä ollu edes ainoa, vastaavia "lurauksia" tulee vuosittain.

    Se onkin kummaa ainetta tuo ihmispaska, kun se ei Päijänteen kautta kulkeudukaan Helsinkiläisten juomaveteen.

    Mutta jos pistät Jyväskylässä pellolle lehmän paskaa, niin ihan "tieteellisesti" todistaen Itämeri saastuu.. :-)

    Kummaa ainetta, molemmat

    Äänestä

oli vähän samanmoinen kun nyt on tähänki asti ollu eli maa ei ole ollut roudassa kun ruikkua on levitetty ja tuskimpa on luntakaa ollu maassa jotta tuskimpa siitä ny mitää ympäristö katasrooffia on tullu. Sehän vain on eu herrojen suuressa viisauressaan keksimä takaraja, jotta juuri
teikälääten kaaltaasilla olis jotaki murehdittavaa.

Äänestä

Niinpä...mökkiläisen pitää huolehtia siitä, ettei kahvikupillistakaan tiskivettä pääse pudistamattomana jäveen. Lietelantaa saa kuitenkin levittää surutta ja kenenkään valvomatta järvenrantapelloille kymmeniä tuhansia litroja vuodessa ja apulannat päälle. Tätä vielä tuetaan yhteiskunnan varoin mm. ympäristötuilla!?

Sitten ihmetellään järvien saastumista.

Äänestä
  • mökkiläiset ovat saaneet elää kuin pellossa ja viljelijöitä jahdataan kuin rikollisia kun he harjoittavat ammattiaan, paska on arvokasta lannoitetta ei sitä minnekään järveen ajeta vaan kasvien ravinnoksi ei ruoka tyhjästä synny.

    Äänestä

Minä muistan vielä ajan ennen EUta kun noista ympäristöjutuista ei niin välitetty. Lietelantaa levitettin keväthengille jokeen viettäville rinnepelloille. Arvaahan sen mihin se siitä päätyi kun lumet sulivat... Kysykääs turkulaisilta veden lisäaromista...

Äänestä
  • lietelanta levitetään pellolle juuri ennen kylvöjä ja mullataan maahan.

    Äänestä

Paskapuhetta. Mutta kyseles niiltä jotka vaikka Aurajoen varrella asuneet ja muistavat vielä 70-lukua ja 80-lukua...

Äänestä
  • Ne jotka muistaisivat ovat jo kuolleet juoppohulluuteen.

    Äänestä

on jo ehtinyt valittaa käräjäoikeuden päätöksestä?

Äänestä
  • Niinpä niin :P Valittaa pitäisi??!! Ihme kun järkeä on ollut kerrankin. Miten ois jos tuonne Talvivaaran saastuttamiin vesistöihin heittäis lehmänsuolet, mahtaisko sakkoo tulla ympäristörikoksesta?

    Äänestä

  • Suhteellista kirjoitti:

    Niinpä niin :P Valittaa pitäisi??!! Ihme kun järkeä on ollut kerrankin. Miten ois jos tuonne Talvivaaran saastuttamiin vesistöihin heittäis lehmänsuolet, mahtaisko sakkoo tulla ympäristörikoksesta?

    Tai kunnallisten jätevesilaitosten joka keväinen ja syksyinen miljoonien kuutioitten ohijuoksutus, korppi ei korpin silmää puhkaise "ei aiheuta toimenpiteitä".
    Tuossa puhutaankin jo vähän eri suuruusluokkaa olevasta saastuttamisesta kuin muutama kuutio lehmänpaskaa.

    Äänestä

Ajatellaampa 10000 ihmisen kaupunki, hei, niiden jätteet yritetään edes kierrättää...

Maaseudulla taas oln näihin päiviin asti ollu parin renkaan likakaivo ylivuotoputkineen tontin nurkalle.... jokainen voi miettiä mihin se riittää.

Erittäin usein silmiin sattuu marjareissulla isäntien yksityisiä kaatopaikkoja mitä ihmeellisimpine kanistereineen ja romuineen...
Ellei tätä homemadejätteenloppusijoituspaikkaa löydy se yleensä tarkoittaa että roskat palaa iloisesti vanhoilla jäteöljyillä ja suodattimillä avitettuna, sulan AIV-muovin kupliessa iloisesti ja pesu- ja torjunta-aineiden antaessa jännittäviä värisävyjä ja eteerisiä tuoksuja.

Monenmoisia vanhoja koneita mätänee rakennusten takana öljyt kulmavaihteissaan ja sylintereissään

Nytkin on oiva aika tarkistella niinsanottujen kuivalantaloiden tilaa navetan nurkalla, siltähän ei mitään valumia tule, eihän.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lietelannasta kirjoitti:

Käräjäoikeus jätti tuomitsematta rangaistukseen maanviljelijän, joka oli levittänyt lietelantaa pelloilleen säädetyn aikarajan jälkeen syksyllä vuonna 2006.

Miehen todettiin syyllistyneen ympäristönsuojelulain rikkomiseen. Oikeus piti tekoa kuitenkin niin siitä aiheutuneen haitan kuin syyllisyydenkin vähäisenä ja jopa anteeksiannettavana.

Oikeus katsoi, että syksyn 2006 poikkeuksellesissa sääolosuhteissa viljelijä ei olisi voinut kohtuudella menetellä toisin.

Lannan vaihtoehtoisesta käsittelystä hänelle olisi aiheutunut noin 20 000 euron kustannukset ja levittäminen direktiivin sallimana aikana olisi todennäköisesti aiheuttanut ympäristölle enemmän haittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu