Kertokaapas

kun en meinaa oikein tajuta paria asiaa. Ensimmäinen on Kainuun työvoimapula jota lieventämään otetaan mm. maahanmuuttajia. Tässä ihmetyttää se että työkkärissä ei tietääkseni niitä työpaikkoja ainakaan vielä ylenpalttisesti ole, toisaalta Kainuussa on omasta takaa työttömiä joille ei löydy töitä. Eli, mitähän se työvoimapula mahtaa tarkoittaa?

Toinen on paperi- ja sellutehtaiden sulkeminen. Näissä tapauksissa valtiolla on kauhea kiire tulla avustamaan irtisanottujen uudelleentyöllistymisessä, kehitellään kaikenlaisia tukipaketteja yms.. Kuitenkin monilta muiltakin aloilta on pistetty porukkaa pihalle ihan yhtälailla, miksei heille tehdä samoja järjestelyjä yhtä suurella innolla?
9841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mitään järkeä ja nyt kun ihmiset alkavat ymmärtää ettei työvoimapulaa tulekaan, oikein ministeriöstä asti onkin kerrottu miksi todella tarvitaan ulkomaalaisia Suomeen:

"Sisäisen Turvallisuuden ja Maahanmuuton Ministeriön (os. Sisäministeriö) kansliapäällikkö Ritva Viljanen kertoo tämän päivän Kalevassa, miksi Suomi oikeasti tarvitsee lisää maahanmuuttajia:

"Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, sillä ulkomaalaisten osuus on vain kaksi prosenttia väestöstä, mikä on koko Euroopan pienin."

Sieltä se tuli kaiken tämän odottamisen jälkeen. Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia, koska tällä hetkellä niitä on vähemmän kuin muissa maissa."

http://www.halla-aho.com/scripta/miksi_suomi_tarvitsee_lisaa_maahanmuuttajia.html

Äänestä
  • Työkkärin sivuilla 179 avointa työpaikkaa. Ja varmaan sama määrä tai enempi piilotyöpaikkoja. Samat paikat auki kuukausisotalla...ei kelpaa kantaväestölle ei!

    Äänestä

  • katsokaa... kirjoitti:

    Työkkärin sivuilla 179 avointa työpaikkaa. Ja varmaan sama määrä tai enempi piilotyöpaikkoja. Samat paikat auki kuukausisotalla...ei kelpaa kantaväestölle ei!

    väestöllekö kelpaa? Miksi ne sitten siellä ovat?

    Äänestä

  • katsokaa... kirjoitti:

    Työkkärin sivuilla 179 avointa työpaikkaa. Ja varmaan sama määrä tai enempi piilotyöpaikkoja. Samat paikat auki kuukausisotalla...ei kelpaa kantaväestölle ei!

    oli siis 179 ja työttömiä erään raportin mukaan 5700 eli noin 32 työtöntä yhtä työpaikkaa kohti. Ei vieläkään oikein vaikuta työvoimapulalta.

    Äänestä

  • katsokaa... kirjoitti:

    Työkkärin sivuilla 179 avointa työpaikkaa. Ja varmaan sama määrä tai enempi piilotyöpaikkoja. Samat paikat auki kuukausisotalla...ei kelpaa kantaväestölle ei!

    kenellekään, eihän niihin pääsyä ole rajoitettu keneltäkään. Jossain muualla on vikaa jos työ ja elämä Kainuussa ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Eihän ne kelpaa kirjoitti:

    kenellekään, eihän niihin pääsyä ole rajoitettu keneltäkään. Jossain muualla on vikaa jos työ ja elämä Kainuussa ei kiinnosta.

    Kirjoituksen perusteella et ehkä tiedä, nykyisin vaatii jonkinlaista TYÖKOKEMUSTA, ei nykyisin mennä minnekään ja rueta tekemään suorilta.

    Ei tässä nyt mitenkään hauskaa ole...

    Äänestä

  • möhnä 9821 kirjoitti:

    Kirjoituksen perusteella et ehkä tiedä, nykyisin vaatii jonkinlaista TYÖKOKEMUSTA, ei nykyisin mennä minnekään ja rueta tekemään suorilta.

    Ei tässä nyt mitenkään hauskaa ole...

    kun joku tuolla edellä väitti, että avoimet työpaikat ei täyty koska ne ei kelpaa kantaväestölle. Pointti oli se, että näihin avoimiin paikkoihin voi hakea kuka tahansa, ei hakijan tarvitse olla kantaväestöä mutta kun niitä muitakaan kiinnostuneita hakijoita ei ole. Tässä kantaväestöllä tarkoitettiin ilmeisesti kainuulaisia työttömiä.

    Tietysti työkokemuksella, koulutuksella ja osaamisella on merkitystä jos työn meinaa saada mutta tästä ei ollut tuossa edellä kysymys.

    Äänestä

  • möhnä 9821 kirjoitti:

    Kirjoituksen perusteella et ehkä tiedä, nykyisin vaatii jonkinlaista TYÖKOKEMUSTA, ei nykyisin mennä minnekään ja rueta tekemään suorilta.

    Ei tässä nyt mitenkään hauskaa ole...

    sitä työkokemusta voi saada jos minnekään ei voi mennä saamaan sitä ensimmäistäkään työkokemusta?

    Äänestä

  • mitenköhän kirjoitti:

    sitä työkokemusta voi saada jos minnekään ei voi mennä saamaan sitä ensimmäistäkään työkokemusta?

    kysymys, mutta luulen että vastauksen löydät kun katsasahdat peiliin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmälle kirjoitti:

kun en meinaa oikein tajuta paria asiaa. Ensimmäinen on Kainuun työvoimapula jota lieventämään otetaan mm. maahanmuuttajia. Tässä ihmetyttää se että työkkärissä ei tietääkseni niitä työpaikkoja ainakaan vielä ylenpalttisesti ole, toisaalta Kainuussa on omasta takaa työttömiä joille ei löydy töitä. Eli, mitähän se työvoimapula mahtaa tarkoittaa?

Toinen on paperi- ja sellutehtaiden sulkeminen. Näissä tapauksissa valtiolla on kauhea kiire tulla avustamaan irtisanottujen uudelleentyöllistymisessä, kehitellään kaikenlaisia tukipaketteja yms.. Kuitenkin monilta muiltakin aloilta on pistetty porukkaa pihalle ihan yhtälailla, miksei heille tehdä samoja järjestelyjä yhtä suurella innolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu