Kuinka paljon henkistä väkivaltaa, panettelua ja perättömiä tarinoita pitää sietää, ennen kuin voi nostaa kunnianloukkaussyytteen? Miten käytännön toimet tapahtuu?
Kunnianloukkaus
Josefine
7835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Rikoslaki 24 luku
8 § Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
9 § Kunnianloukkaus. Joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
10 § Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Kiitos lakitiedosta! Vielä kun joku valaisisi miten ko. syyte nostetaan...
että mikäli katsot kunniaasi loukatun; ja sinulla on riittävät todisteet, voit kävellä poliisilaitokselle ja tehdä rikosilmoituksen.
Kunnianloukkaus on sikäli yksityisoikeudellinen, että syyttäjä ei nosta syytettä ellet ilmoita vaativasi syytteen nostamista.
Mutta. Poliisi osaa neuvoa tarkemmin yksityiskohdissa ja arvioida myös todisteiden riittävyyttä. Huomioitava myös on, että aiheeton rikosilmoitus antaa vastapuolelle oikeuden nostaa vuorostaan syyte kunnianloukkauksesta. Joten todisteiden riittävyyttä on syytä harkita ennen rikosilmoitusta. Keskustella vaikka poliisin kanssa.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, todisteita ja todistajia löytyy, joten ehkä kärsimykselleni tulee sittenkin loppu.
Hyvä, että olet päättänyt määrätä itse omasta elämästäsi. Näytä sille sialle!
Mieti kerran jos toisenkin,ennenkuin teet mitään,vastapuolella voi olla hihassaan jotain yllätyksiä,mitä et ole osannut odottaakkaan,ja sitten ns.kuset omille nilkoille,varovaisuutta ja harkintaa,ettet ole itse syytteessä,näytön tulee olla kiistaton .
Kiitos kommentista! Harkitsen kyllä tarkkaan ja pidän huolen siitä, että oma pöytäni pysyykin puhtaana. Todisteita on kertynyt ja todistajiksi ovat lupautuneet ne ihmiset, jotka ovat kuulleet panettelua tämän riivaajani suusta. Toivon, ettei asiaa tarvitsisi viedä oikeuteen asti, vaan asiat selviäisivät muuten = riivaaja jättäisi minut ja elämäni rauhaan.