Inflaatio laskee

Täällä on perusteltu EKP:n pitäytymistä koronlaskuista sillä, että inflaatio on liian korkealla tasolla. Tällä hetkellä se onkin, mutta tilanne ei ole pysyvä.

Inflaatiopiikki Euroopassa on ohimenevä ja johtuu mm. polttonesteiden hintojen voimakkaasta noususta vuositasolla. Tämä syy on häviämässä kesään mennessä, koska nousu ei jatku (päinvastoin). Site inflaatiolukematkin kaunistuvat takaisin 2% pintaan. Kun talouskasvu samalla hidastuu ja FED jatkaa koronalennuksia, EKP on sen tosiasian edessä, että korkoja on pakko alentaa.
3189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

MUTTA, siinä olet väärässä että polttoaineen hinta laskisi keväällä. Se nousee joka kevät ja kesällä onkin sitten tosi kallista. Näin on joka kesä. Kulutus piikki on aina kesällä.

Äänestä
  • jo nyt vuoden alun huipuista. En kuitenkaan verrannut siihen, vaan inflaatioon vuositasolla. Ensi kesänä raakaöljyn hinta ei ole juurikaan korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten, joten sen inflaatiota lisäävä vaikutus häviää.

    Suomessa polttonesteiden hinnat saattavat toki olla korkeammalla, mutta tämä johtuu Kataisen bensaverosta eikä sillä ole Euroopan mittakaavassa mitään merkitystä inflaatiolaskelmiin.

    Äänestä

Inflaatio = rahakannan kasvu. Kun markkinoille dumpataan miljardeittain tili-, ja paperirahaa, hinnat laajentuvat hitaasti vastaamaan rahakantaa.

Hintojen lasku johtuu puolestaan tuottavuuden lisääntymisestä. Kun markkinoille tulee 100 tuotetta lisää, mutta rahan määrä on vakio, hintojen on pakko laskea, koska muuten olemassaoleva raha ei riitä maksamaan tuotteita.

Tästä voidaan päätellä, että korkojen alentaminen kasvattaa inflaatiota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja korot perässä kirjoitti:

Täällä on perusteltu EKP:n pitäytymistä koronlaskuista sillä, että inflaatio on liian korkealla tasolla. Tällä hetkellä se onkin, mutta tilanne ei ole pysyvä.

Inflaatiopiikki Euroopassa on ohimenevä ja johtuu mm. polttonesteiden hintojen voimakkaasta noususta vuositasolla. Tämä syy on häviämässä kesään mennessä, koska nousu ei jatku (päinvastoin). Site inflaatiolukematkin kaunistuvat takaisin 2% pintaan. Kun talouskasvu samalla hidastuu ja FED jatkaa koronalennuksia, EKP on sen tosiasian edessä, että korkoja on pakko alentaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu