Muistuupa mieleen ajat, jolloin sähkö ei maalla ollut itsestäänselvyys. Niinpä radiotkin toimivat pattereilla, oli iso anodiparisto ja putkien hehkuja varten 2 voltin lyijyakku. Anodiparisto kesti tavallisessa käytössä pitkäänkin, jopa vuoden. Hehkuakku sen sijaan tyhjeni kuukausittain jos radiota pari tuntia illassa kuunneltiin. Eihän sitä kotioloissa tietenkään voinut ladata kun ei ollut sähköä. Niinpä se toimitettiin osuuskauppaan, jossa se ladattiin tai toimitettiin ladattavaksi.
Oltiin sellaisia maitohinkin kokoisia siihen aikaan, muutama vuosi ennen sotia ja aina oli tietysti konnankujeet mielessä. Kerran huomasimme naapurin Eevertin nostaneen hehkuakkunsa vesikelkan päälle viedäkseen sen osuuskauppaan. Koska äijä oli läpeensä kusipäinen, päätimme hieman höynäyttää häntä. Vieressä kulki rautatie ja läheisen aseman ratapihalla seisovan vaunun akselin rasvakupista haimme mustaa paksua öljyä.
Tarkistettuamme naapurin istuvan tuvassaan piippua polttelemassa, ryhdyimme toimiin.
Rasvasimme akun kaikki neljä kylkeä tuolla inhalla mönjällä. Sitä ei juuri mustan akun kyljestä erottanut iltahämärissä. Lähtihän Eevertti viimein vesikelkkaansa lykkäämään ja me seurasimme sopivan välimatkan päästä. Osuuskaupan hoitaja tuli lastauslaiturille vastaanottamaan Eevertin tuomaa akkua, jota Eevertti rukkaset käsissään hänelle ojensi. Sillä hetkellä jäynämme toteutui. Akku lipsahti rukkasista kuin liukas lahna rysähtäen vesikelkan pohjalautojen läpi jäiseen maahan. Haljeten tietysti täydellisen kelvottomaksi.
Kovasti olimme tietysti riemuissamme, vaikka olimmekin odottaneet akun putoavan äijän varpaille. Onneksi ei sentään pudonnut. Kyllä tämä tapaus aina tuli mieleen kun radioiden pattereiden kanssa häärättiin, armeijassa ollessa tuumiskelin, että kuinkahan jekku olisi onnistunut B-aseman 120 ampeerituntisen lyijyakun kanssa.....
Oltiin sellaisia maitohinkin kokoisia siihen aikaan, muutama vuosi ennen sotia ja aina oli tietysti konnankujeet mielessä. Kerran huomasimme naapurin Eevertin nostaneen hehkuakkunsa vesikelkan päälle viedäkseen sen osuuskauppaan. Koska äijä oli läpeensä kusipäinen, päätimme hieman höynäyttää häntä. Vieressä kulki rautatie ja läheisen aseman ratapihalla seisovan vaunun akselin rasvakupista haimme mustaa paksua öljyä.
Tarkistettuamme naapurin istuvan tuvassaan piippua polttelemassa, ryhdyimme toimiin.
Rasvasimme akun kaikki neljä kylkeä tuolla inhalla mönjällä. Sitä ei juuri mustan akun kyljestä erottanut iltahämärissä. Lähtihän Eevertti viimein vesikelkkaansa lykkäämään ja me seurasimme sopivan välimatkan päästä. Osuuskaupan hoitaja tuli lastauslaiturille vastaanottamaan Eevertin tuomaa akkua, jota Eevertti rukkaset käsissään hänelle ojensi. Sillä hetkellä jäynämme toteutui. Akku lipsahti rukkasista kuin liukas lahna rysähtäen vesikelkan pohjalautojen läpi jäiseen maahan. Haljeten tietysti täydellisen kelvottomaksi.
Kovasti olimme tietysti riemuissamme, vaikka olimmekin odottaneet akun putoavan äijän varpaille. Onneksi ei sentään pudonnut. Kyllä tämä tapaus aina tuli mieleen kun radioiden pattereiden kanssa häärättiin, armeijassa ollessa tuumiskelin, että kuinkahan jekku olisi onnistunut B-aseman 120 ampeerituntisen lyijyakun kanssa.....
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.