talvikuva

Tämä ei ollu täysin faktinen kuvaus... että oisin siis kokenu tuolla tavalla etenevän sisäisen tapahtumaketjun tänään... paitsi tietysti runona. Mutta aika paljon siinä on omaa, ihan koettuakin, osittain myös tämänpäiväistä. Alkaen jo ihan tuosta lumisateesta mitä tässä vihreän pitsiverhon läpi katselin työpöytäni ja avoimen tietokoneen ääreltä. Ajattelin siinä kirjoittaessa että onkohan meri vielä auki, varmaan on, ja ois kiva mennä uimaan ja sekoitanko tämän ajatukseni runoon, lomitan sinne sanojen joukkoon, en sitten viitsiny... No niin, vaikka runo ei siis ole sillä tapaa faktaruno että se ois nykyhetkisen elämäntilanteen kuvaus ja dokumentointi, tai edes ajatusketjun ja tunnelman dokumentointi... Kokonaisuutena se silti sisältää niin paljon henkilökohtaista että esimerkiksi verrattuna edelliseen, täysin kuvitteelliseen littery lottery runo irinalle kait -runoon, voisin jopa sanoa faktarunoksi. Kuten huomaat, en ole ihan varma kuinka fakta ja fiktio kuuluisi lyriikassa määritellä, ja luulen, että yhtä hyviä vaikka keskenään ristiriitaisia määritelmiä on useita, riippuu vaan mikä määritelmä milloinkin valitaan... Useat runoni on näiden ilmiöiden tarkastelua, joskus jopa fiktiivistä tarkastelua, koska kieli sinänsä ja sen käyttötavat kiinnostaa minua, ja ihmisen suhde itseensä ja mielikuviinsa toisesta, jolloin toinen määritellään mm. hänen puheensa perusteella... lisäksi ihmisen kyky tarkastella itseään ja määritelmiään, havannoida: mitä kieli minussa synnyttää ja miksi - miksi tulkitsen lähimmäiseni näin? Näitä tarkastellessani, milloin vakavasti ja milloin leikillä, myös "minä" on minulle lähinnä vain sana, jota lauseessa käytän - sen yhteys minuun tekijänä on ainoastaan, että kirjoitan sen sanan ja lauseen; harva runoni on sillä tapaa faktinen, että esimerkiksi "minä kosketan sinua juuri nyt, poskellesi, ihosi alle, hetkessä särkyvää ikuisuuttani" (tällainen esimerkinomainen lause juolahti nyt mieleen) tarkoittaisi, että tekijä (äitiparta) tässä koskettaa jotakin - sehän on sitä paitsi mahdotonta, kuinka voin samaan aikaan koskettaa jotakuta poskelle kun istun tietokoneella kirjoittamassa, minä kosketan sinua juuri nyt - tai että kuvaisin tapahtumaa ja tunnetilaa, kuinka tekijä (minä äitiparta) joskus olen jotakuta koskettanut... Tai että fantasioin koskettavani jotakin? Höpsistä... Faktarunot sitten. Niissä (esimerkkinä runo Lilian) pyrin luopumaan maalailusta, värittämisestä, kuvaan vain ulkonaiset tapahtumaketjut ja tapahtumiin liittyvät päällimmäiset, helpoiten määriteltävät tunteet, pysyäkseni faktisissa tosiasioissa... mutta onko sekään faktaa? Ensinnäkin, koska se ei ole tapahtuma jonka kuvaa, vain tapahtuneen kuva... Menipä taas jaaritteluksi... Faktisesti vielä ja henkilökohtaisella tasollani tähän runoon liittyen: on joitain asioita, jotka joutuu opettelemaan uudelleen, löytämään uudelleen, vaikka ne on joskus löytäny... Elämä on prosessi ja matka. Mutta tapahtuu aina tässä.

:)

Ei maailmassa mitään ongelmia ole.
Minussa ne ongelmat ovat.

Maailma minussa?
Jos sen kanssa sopuun pääsen...

Kyllä sitten maailmankin kanssa,
kaiken.
Ihmeellinen elämä.

Poluksi maailmaan avautuu
hengittämisen lahja, kiitollisuus
enkä enää kysy
miksi olen syntynyt tänne.

Olen.
Se maailmaksi riittää, maailmassa.

Vastaukseksi kysymykseen:
elämä itsessään.
Antajan käsissä leväten

askeleen verran.

Muuten. "Minä kosketan sinua juuri nyt, poskellesi, ihosi alle, hetkessä särkyvää ikuisuuttani". Ehkä parhaat runot syntyy tuollaisina sekunnin välähdyksinä kun mietin ihan vaan esimerkkiä millaisen runon saattaisin kirjoittaa? Monet tekstit on syntyneet sillä tapaa. Tästäkin voisi muokata runon: minä kosketan sinua juuri nyt / poskellesi, / ihosi alle / hetkessä särkyvää ikuisuuttani? Tietysti se on runo jo tuollaisena, mutta jotenkin olen ottanut tyyliseikaksi, että runojeni pitää olla pitkiä ja rönsyileviä... Kun ne muuten on niin moninaisia ja toisistaan poikkeavista lähtökohdista syntyneitä, niin pituus ja rönsyily on se yhteinen tyyliseikka, äitipartamaisuus... Joitain poikkeuksia olen sallinut sääntöön, ehkä tämä sitten on yksi niistä:

Minä kosketan sinua juuri nyt
poskellesi,
ihosi alle
hetkessä särkyvää ikuisuuttani

Tai:

Kosketan sinua juuri nyt
poskellesi,
ihollesi, ihosi alle
hetkessä särkyvää ikuisuuttani

Tai:

Minä kosketan sinua nyt
poskellesi,
ihollesi, ihosi alle
hetkessä särkyvää
ikuisuutta

Äh, ei hyvä...
"Juuri nyt" kohdistaa katseen kirjoitustapahtumaan, luo siihen merkityksen: tekijä tarkoittaa koskettavansa näillä sanoilla ikäänkuin lukijan poskea henkilökohtaisten assosisaatioiden kautta mitä lukijassa syntyy? Mutta sellaista en tällä kertaa tarkoittanut... Ok... Kohta pitää lähteä päivän asioille, mutta nopeasti... Esimerkiksi näin, katsotaanpa, jonkinlaisena tajunnanvirtana, millainen siitä muodostuu.

Kosketan sinua nyt,
juuri nyt

Joutsenet lentävät päämme yli

Lentävät niin kuin silloin,
ruoho taipuu tuulessa, ruumiimme taipuvat
metsä humisee

Kosketinko sinua -
ja niin kosketan sinua juuri nyt

Mielessäsi muotoutuvien tuntemusten
muistikuvien kautta,
aistimusten mitä tunnemuististasi nousee

Nyt

Kun joutsenet lentävät päänne yli

Muistatko
kuinka kosketit häntä
silloin,
hän kosketti sinua,
ruoho taipui, metsä humisi

Ja vesi liplatti

Myöhemmin
nukkuessasi puun alla
minä kävelin rantaan, laitoin varpaani
veteen

Valo tanssahteli veden pinnalla

Sinun hengityksesi sekoittui
tuulen huminaan
niin kuin sanat nyt sekoittuvat toisiinsa
muistikuvat toisiin muistikuviin

P. S.

Lumihiutaleita sääkartalle...
Silmänisku ja hymyily.
Tämän naisen kanssa ei tulisi aika pitkäksi?

http://www.youtube.com/watch?v=m25l3nf40cs&feature=related

Hyvää päivänjatkoa Peres!
Parta syöksyy nyt päivän askareisiin, tilanteisiin ja tapaamisiin... Moiks.