Osaako joku valasta!? tarvitsen prismalasit karsastuksen takia vaikka leikkaus on tehty ja silmä ei enää näytä karsastavan mutta kaksoiskuvia on. Kuinka paljon tälläiset lasit tulee suurinpiirtein maksamaan, hinnat taitaa olla aika tapauskohtaisia mutta köyhänä opiskelijana olis hyvä osata vähän tietää missä hinnoissa liikutaan, ja korvaako Kela mitään? kiitos!
Prismalasit
23
16849
Vastaukset
- Midzi
Hei,
Itse olen karsastanut syntymästäni (1981) asti. On kolmeen kertaan leikattu, viimeksi vuonna 2004 syksyllä. Silmät saatiin suoraksi, mutta kaksoiskuvat vaivaavat edelleen (tuon viimeisen leikkauksen jälkeen ilmaantuivat). Karsastan siis ylöspäin.
Aihe on minullakin ajankohtainen. Olenkin tänään menossa ostamaan prismalaseja. Jos ei ole kehysten merkillä ja linssien merkittömyydellä väliä, niin suosittelen Eyen silmälasiliikettä. Aion ostaa lasini Eyeniltä. Sieltä saa prismat likaahylkivällä ja heijastomattomalla pinnalla alle 300e, riippuu mitä pinnoitteita haluaa.
Jos hankkii optikkoliikkeestä (kuten Nissen, Silmäasema tai Instru), hinnat ovat 400e paikkeilla. Specsaversiltäkin saa edullisia laseja (saa kahdet samaan hintaan). Saa myös merkkikehyksiä. En ainakaan itse tiedä korvaako Kela mitään. Kannattaa kysyä vaikka optikkoliikkeestä.
Edulliseksi voi tulla myös, jos ei hanki esim kehyksiä... jos hankkii vaikka vain linssit. Omat lasit on kiva säilyttää rinnakkain.
Itse sain aluksi prismakalvoja ilmaiseksi sairaalan polilta. Prismalasit ovat tosin parempi kestoratkaisuna, jos oikea vahvuus löytyy.
Olisi kiva jakaa kanssasi kokemuksia, meidän tarinamme kuullostavat samankaltaisilta. :)
T. Miia- ...
"ostamaan prismalaseja. Jos ei ole kehysten merkillä ja linssien merkittömyydellä väliä, niin suosittelen Eyen silmälasiliikettä. Aion ostaa lasini Eyeniltä. Sieltä saa prismat likaahylkivällä ja heijastomattomalla pinnalla alle 300e, riippuu mitä pinnoitteita haluaa.
Jos hankkii optikkoliikkeestä (kuten Nissen, Silmäasema tai Instru), hinnat ovat 400e paikkeilla. "
Tämäkö on se huippuhalvan kiinalaislinssien jälleenmyyjän huipputarjous? Satasen ero? - Midzi
Tilasin sittenkin Specsaversiltä n. 200€ ohennetuilla linsseillä ja toiset kaupanpäälle (aurinkolasipinnalla) prismoilla. :)
(Ilman ohennuksia olisi ollut vain 99€...)
Nyt odottelen jännityksellä lasien saamista. - Midzi
... kirjoitti:
"ostamaan prismalaseja. Jos ei ole kehysten merkillä ja linssien merkittömyydellä väliä, niin suosittelen Eyen silmälasiliikettä. Aion ostaa lasini Eyeniltä. Sieltä saa prismat likaahylkivällä ja heijastomattomalla pinnalla alle 300e, riippuu mitä pinnoitteita haluaa.
Jos hankkii optikkoliikkeestä (kuten Nissen, Silmäasema tai Instru), hinnat ovat 400e paikkeilla. "
Tämäkö on se huippuhalvan kiinalaislinssien jälleenmyyjän huipputarjous? Satasen ero?Siis pelkät linssit maksaa jo muualla 300€,
prismoista 40€ lisää. Yhteensä kehyksillä 400-500€ luokkaa, alennusaikana.
Tarkkasumma Eyenillä 269€ prismoilla (ei lisähintaa), ohennuksella, kovalla likaahylkivällä pinnalla ja kehyksillä. Ei siis mitkään halvimmat linssit sieltä.
Hintaeroa on yli 50%. - karsastaaaaa
Kiitos paljon vastauksesta! kyllä aukeni noi asiat paremmin nyt, ja hyvä tietää että hintahaitari on noinkin iso. ettei tuu turhaan ostettua törkyhintasia... jos haluat niin laittele mailia tommoseen osotteeseen kun [email protected] :)
- Midzi
karsastaaaaa kirjoitti:
Kiitos paljon vastauksesta! kyllä aukeni noi asiat paremmin nyt, ja hyvä tietää että hintahaitari on noinkin iso. ettei tuu turhaan ostettua törkyhintasia... jos haluat niin laittele mailia tommoseen osotteeseen kun [email protected] :)
Lähetin sinulle juuri sähköpostia prismoja koskien. On kiva tietää kohtalotovereista. Kiitos osoitteestasi! :=)
- täälläkin
aika mielenkiintoista.. meinaan että mul on ollu ihan pienestä pitäen prismalasit karsastuksen takia! kaksoiskuvia ei oo! silmät leikattu 3 kertaa! välil karsastusta ei huomaa kovin hyvin edes ilman laseja..mut yleensä kyllä, varsinkin väsyneenä! lasit päässä ei yleensä huomaa..
Mietin vaan että miksi teille määrätään vasta nyt prismalasit?! ilmeisesti ette karsasta pahasti?
Enivei kiva löytää taas kohtalotovereita.. täältä palstalta niitä on löytynyt useampikin, tosi elämässä ei oo tullu vastaan! tai sit en oo vaan huomannu ;) kuten moni on mullekin sanonu ettei oo mitään huomannu mun silmissä!
Pitäs vaan yrittää ajatella positiivisesti, että sentään on näkevät silmät..
84'- Midzi
Niin ihmeellistä se onkin, että vasta nyt saan prismalasit. Prismakalvo mulla on ollut jo pienempänäkin ja sillä saatiin kyllä karsastusta vähennettyä. Yhteisnäköä en ole onnistunut saamaan, vaikka pystyn katsomaan "kahdella silmällä". Siitä ne kaksoiskuvat tulevat, että näen yhtäaikaa kummallakin silmällä. :) Jospa muo pysyvät prismat auttaisivat paremmin.
- Anonyymi
Midzi kirjoitti:
Niin ihmeellistä se onkin, että vasta nyt saan prismalasit. Prismakalvo mulla on ollut jo pienempänäkin ja sillä saatiin kyllä karsastusta vähennettyä. Yhteisnäköä en ole onnistunut saamaan, vaikka pystyn katsomaan "kahdella silmällä". Siitä ne kaksoiskuvat tulevat, että näen yhtäaikaa kummallakin silmällä. :) Jospa muo pysyvät prismat auttaisivat paremmin.
Mulla on ollut kaksoiskuvat ja se on lieventynyt. Kalvoa olen käyttänyt yhdessä linssissä yli puoli vuotta. Nyt on tulossa prismalinssiset lasit ja hinta ~500
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on ollut kaksoiskuvat ja se on lieventynyt. Kalvoa olen käyttänyt yhdessä linssissä yli puoli vuotta. Nyt on tulossa prismalinssiset lasit ja hinta ~500
Karsastuskulma oli 20 ja prismakalvolla nollille.
- Midzi
Karastuskulmat olivat pienenä 25 astetta, laski prismakalvolla 15 asteeseen... ja nyt on 5-8 astetta kolmen leikkauksen jälkeen. Yleensä silmät ovat suorassa, väsyneenä karsastavat enemmän.
Ei ole stereonäköä, olis hauska saada sellainen. Ei taida tässä iässä olla enää mahdollista. Kahdella silmällä kumminkin pystyn näkemään ja katsomaan samaan pisteeseen kummallakin silmällä. Hyvä sekin. - Midzi
Hei,
Eilen sain ne odottamani prismalasit. Tulivat reilussa viikossa. :)
Hyviltä ovat tähän mennessä tuntuneet, vaikka tottuminen varmaan viekin aikaa. Vahvuus siis 2,5 kummassakin linssissä eli yhteensä 5.
Hintakaan ei ollut mikään paha (specsaversillä) kehykset ja pentax linssit 99e, ohennus 100e ja aurinkolasiväri 20e. Sai siis aurinkolasit kaupanpäälle. Sopiva hinta opiskelijallekin.
:)- karsastaja kummissaa
Siis mihin nää prismalasit vaikuttaa karsastajalla?
Vähentääkö kosmeettista haittaa vai jotain muuta?
Ite karsastan sisäänpäin ja häiritsee itteeni ku en meinaa kehata katsoa ihmisiä silmiin.
Mulla on silmälasit, mutta ei ole prismat. - Killisilmä
karsastaja kummissaa kirjoitti:
Siis mihin nää prismalasit vaikuttaa karsastajalla?
Vähentääkö kosmeettista haittaa vai jotain muuta?
Ite karsastan sisäänpäin ja häiritsee itteeni ku en meinaa kehata katsoa ihmisiä silmiin.
Mulla on silmälasit, mutta ei ole prismat.Silmät saa karsastajalla olla winksin, wonksin. Silti näkee yhtenä, eikä ole nuppi kipee!
- karsastaja kumissaa
Killisilmä kirjoitti:
Silmät saa karsastajalla olla winksin, wonksin. Silti näkee yhtenä, eikä ole nuppi kipee!
Korjaako kosmeettista haittaa?
Se olis mulla se isoin onglema. - Killisilmä
karsastaja kumissaa kirjoitti:
Korjaako kosmeettista haittaa?
Se olis mulla se isoin onglema.:(
- Anonyymi
karsastaja kummissaa kirjoitti:
Siis mihin nää prismalasit vaikuttaa karsastajalla?
Vähentääkö kosmeettista haittaa vai jotain muuta?
Ite karsastan sisäänpäin ja häiritsee itteeni ku en meinaa kehata katsoa ihmisiä silmiin.
Mulla on silmälasit, mutta ei ole prismat.Prismakorjaus saadaan linsseihin sopivasti hiomalla. Olen kuullut kerrottavan, että yli 10 prismadiopterin korjausta ei yleensä tehdä linsseihin, koska linsseistä tulee väistämättä paksut ja toisaalta myös väri- ja geometriavirheet kasvavat merkittävästi. Suuret prismakorjaukset tietääkseni hoidetaan linsseihin liimattavilla fresnell-kalvoilla.
Linssien prismakorjaus kompensoi karsastuksen aiheuttamia ongelmia siten, että se kääntää linssien läpi nähtävää kuvaa karsastussuuntaan nähden vastakkaiseen suuntaan. Tämä yleensä vähentää esimerkiksi kaksoiskuvien muodostumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prismakorjaus saadaan linsseihin sopivasti hiomalla. Olen kuullut kerrottavan, että yli 10 prismadiopterin korjausta ei yleensä tehdä linsseihin, koska linsseistä tulee väistämättä paksut ja toisaalta myös väri- ja geometriavirheet kasvavat merkittävästi. Suuret prismakorjaukset tietääkseni hoidetaan linsseihin liimattavilla fresnell-kalvoilla.
Linssien prismakorjaus kompensoi karsastuksen aiheuttamia ongelmia siten, että se kääntää linssien läpi nähtävää kuvaa karsastussuuntaan nähden vastakkaiseen suuntaan. Tämä yleensä vähentää esimerkiksi kaksoiskuvien muodostumista.Kaksoiskuvat tuli sairauden myötä. Autolla ajaminen kielletty. Polkupyörällä en uskalla ajaa enää. Kun yritin, niin ojasta löysin itseni. Nyt on merirosvo lappu silmässä, jotta näkisin maisemat yhtenä.
- Anonyymi
karsastaja kumissaa kirjoitti:
Korjaako kosmeettista haittaa?
Se olis mulla se isoin onglema.Ei ne silmää käännä vaan siirtävät kuvaa, valitettavasti. Aivot sitten saavat helpommin juonen päästä kiinni kun kuvat ovat yhteneväiset ja kaksoiskuvaa ei enää esiinny.
Mutta oikeat silmälasit voivat kyllä vähentään karsastusta kun silmä rasittuu vähemmän ja lihakset eivät koko ajan ole jännitystilassa. No tavallaan nuo prismalasit kääntävät kyllä silmääkin tuon mekaniikan kautta, mutta se on silmän ominaisuus ja yksilöllistä. Silmälääkärille mars siis, ja katsele netistä valmiiksi joku karsastukseen erikoistunut - monet silmälääkärit tuntuvat olevan aika ulalla tästä aiheesta (lasten vaiva, hoidetaan yliopistosairaalassa yleensä). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne silmää käännä vaan siirtävät kuvaa, valitettavasti. Aivot sitten saavat helpommin juonen päästä kiinni kun kuvat ovat yhteneväiset ja kaksoiskuvaa ei enää esiinny.
Mutta oikeat silmälasit voivat kyllä vähentään karsastusta kun silmä rasittuu vähemmän ja lihakset eivät koko ajan ole jännitystilassa. No tavallaan nuo prismalasit kääntävät kyllä silmääkin tuon mekaniikan kautta, mutta se on silmän ominaisuus ja yksilöllistä. Silmälääkärille mars siis, ja katsele netistä valmiiksi joku karsastukseen erikoistunut - monet silmälääkärit tuntuvat olevan aika ulalla tästä aiheesta (lasten vaiva, hoidetaan yliopistosairaalassa yleensä).Edellä väitin fresnellkalvon kääntävän kuvan vastakkaiseen suuntaan. Pipariksihan se tietenkin meni. Kiitos selvennyksestä.
- Anonyymi
Minulle on tulossa prisma silmälasit. Kuinka kauan aikaa menee lasien valmistukseen? Kiitos etukäteen vastauksista.😊
- Anonyymi
Prismalasien hionnan ei pitäisi olla mitään salatiedettä, minkä takia lasien toimitusajan pitäisi olla normaali.
- Anonyymi
Moi! Oon 10v tyttö ja sai prisma lasit hetki sitten. Ostimme specsaversiltä ja se on yht 119 e. Niissä oli sellainen pinnoite.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768