Macin erot?

Mikä tekee Mac:ista windowsia paremman?
En ole paljoa tutustunut laitteeseen, mutta kiinnostaa. Useat mainostoimistot käyttävät maccia, syitä? Mielipiteitä ja faktaa kaivataan...
121124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No mainostoimistoissa homma liittyy siihen että pc ei "osannut" graafisen alan vaatimia juttuja. Eli softapuoli ei ollut kunnossa. Nykyään löytyy fontit ja värit ja muut sellaiset. Tuo on jänyt hiukan niinkui päälle, eli mainostoimisto-repro-kirjapaino -akselilla yleensä kaikilla on mäkit, jolloin työnkulku on saumattomampaa.

Sitten on vielä se että mäkki on pääsääntöisesti luotettavampi kuin pc ainakin missä tällä hetkellä mennään. XP:n luotettavuudesta en tiedä, mutta OS X on Unix jota lienee vaikea vakaudessa voittaa millä tahansa Win versiolla.

Sitten Mac OS X:ssä kun on luonnollinen paikka Apachelle, MySQL:lle ja ohjelmointityökaluille. Tuskin on toista alustaa jossa hommat on niin helppo aloittaa vaikka heti.

Äänestä

Käytettyäni usean vuoden Macceja koulussa/töissä sain viimeinkin vaihdettua myös kotikoneeni Macciin. Teen koneellani pääasiassa liikkuvaa kuvaa ja ääntä ja kuvan- ja äänenkäsittely on pitkään ollut macin vahvoja puolia.

Olen seuranut sivusta kaverieni sähläystä Windows XP:n ajurien yms. kanssa ja tullut vain yhä vakuuttuneemmaksi valintani hyvyydestä. Maccini ei kaadu, kaikki toimii ilman tuntien säätöä ja oikeiden ajureiden metsästystä ja tehoa riittää vaikka muille jakaa vakka numeroilla papereissa ei päästäisikään samoihin viimeisimpien Pc:iden kanssa.

Jos haluat pelata pelejä tai leikkiä toimistoa osta Pc, jos taas haluat tehdä töitä ja luoda osta Mac.

Äänestä

ihmisia tekee valintoja myöskin hämäristä syistä, kuten tyyli ja muut sellaiset jutut, onhan titty joitakin numeerisia vertailukohtia, mutta ne on jo enemmän pc-väen argumentteja, ennenkaikkea siis minusta samat syyt, miks ostetaan hyviä kenkiä, siistejä ruokailuvälineitä jms.
Joillekin ei oo sille siis mitään merkitystä, ne ostaa pc-n... (joskus on sellainen päätös kyllä käytännön syistä aiheutettu, kun aika moni juttu ei toimi macissä) ja huonekalut sotkasta...

Äänestä
  • Olen valokuvaaja ja firmassamme, kuten yleensä muissakin alan yrityksissä käytetään pelkästään Macintosheja.
    Tietysti on selvää, ettei olisi kovin mielekästä tässä tilanteessa hankkia kotikoneeksi jotain muuta kuin Macintoshia. Kuitenkin koneeni valinnassa painoi aivan yhtä paljon se, miten hyvin kone sopii asuntoni sisustukseen, joka on todellakin viimeisen päälle harkittu design kokonaisuus. Siispä otin 17" iMacin.

    Äänestä

  • fotomies kirjoitti:

    Olen valokuvaaja ja firmassamme, kuten yleensä muissakin alan yrityksissä käytetään pelkästään Macintosheja.
    Tietysti on selvää, ettei olisi kovin mielekästä tässä tilanteessa hankkia kotikoneeksi jotain muuta kuin Macintoshia. Kuitenkin koneeni valinnassa painoi aivan yhtä paljon se, miten hyvin kone sopii asuntoni sisustukseen, joka on todellakin viimeisen päälle harkittu design kokonaisuus. Siispä otin 17" iMacin.

    Hankin PowerBookin kotiin, koska töissä oli hyviä kokemuksia Maceista. Yllätys oli aika suuri, koska Macin etumatka kannettavissahan on vielä suurempi kuin pöytökoneissa. 15" Titanium on aivan toisen aikakauden peli kun vastaavat pc:t. Hassua on sekin että eihän tämä ollut edes kallis, verrattuna vstaavalla näytöllä ja ominaisuuksilla varustettuun pc-raahattavaan. Mac OS X oli hieman vaikea niellä. koska olen tottunut ysiin, mutta nyt olen heittänyt jo Classicinkin pois. X:n tiedostohallinta ei ole yhtä hyvä kuin ysissä, mutta kaikki muu on parempaa.

    Ja: oudosti ovat softankehittäjät innostuneet X:stä, onko kehitys kybälle helpompaa, vai miksi esim. versiontrackerissä on nykyään enemmän uusia ohjelmia x:lle kuin puuseelle?

    Äänestä

  • Bulimania kirjoitti:

    Itselläni on ollut pitkään Privat/työkäytössä sekä Mac että Pc ja vertailu on näin selkeä tehdä.

    Vaikka Pc:ni on uudempi ja numeroiden mukaan huomattavasti tehokkaampi on todellisuus toisin päin. Mac on selvästi sujuvampi kaikissa toimissaan, alkaen aivan pikkuasioista. Ja kuten yleisesti on tunnettu Mac ei kaatuile, jumitu, herjaa ym muuta Pc:lle tyypillistä päivänpilaajaa.

    Jako on mielestäni selvä; jos käytät konettasi ainoastaan uusimpien isojen pelien pelaamiseen, jotka vaativat tiettyjä erikoisominaisuuksia on valinta supertehokas Pc.

    Jos taas pelaa vähemmän mutta tarvitset tietokonetta nimenomaan työntekoon, opiskeluun tai peruskotikäyttöön ota ehdottomasti Macìntosh APPLE.

    Vertaisin autoihin Pc on kuin loppuunasti viritetty 50-luvun jenkki ja Mac kuin uusi Mercedes. Kumman ottaisit arkikäyttöön?

    Vähäisempänä mutta kivana ominaisuutena saat ylivoimaisen ulkonäkövalikoiman junttimaisten Pc-laatikoiden tilalle. Lisäksi Mac:in kotikoneet ovat äänettömiä!

    Terveisin Plegiz

    Äänestä

  • Plegiz kirjoitti:

    Itselläni Mac on ollut 4 kuukautta, ja jouduin asentamaan OS X uudelleen jo 3 kertaa. Kaatuilee ei ehkä niin paljon kuin Win98, mutta kyllä kaatuilee myös. Ei se mikään jumalan lahja ole, niin kuin te annatte ymmärtää täällä.

    Äänestä

  • pbG4 kirjoitti:

    ...todennäköisesti rammissa.
    Viallinen muistipiiri voi aiheuttaa tuollaista käytöstä. Itselläni OS X ollut käytössä 24 tuntia vuorokaudessa jo yli vuoden. Kahdessa koneessa yhtaikaa. Kaikki päivitykset olen antanut systeemin asentaa verkosta ja ainoastaan yhden kerran on ollut ongelmia. Kyseessä oli buginen softa joka rohmusi muistia käyttöönsä enemmän ja enemmän kunnes se hidasti systeemin toiminnan mateluksi.
    Vaikka en itse ole kaatumista nähnyt, niin voihan sitä muilla esiintyä. Vakavasti epäilen tuota kaatuilua rautavian aiheuttamaksi kuitenkin.

    Äänestä

  • pbG4 kirjoitti:

    Itselläni Mac on ollut 4 kuukautta, ja jouduin asentamaan OS X uudelleen jo 3 kertaa. Kaatuilee ei ehkä niin paljon kuin Win98, mutta kyllä kaatuilee myös. Ei se mikään jumalan lahja ole, niin kuin te annatte ymmärtää täällä.

    sun tapaus kuulosta kyllä hurjalta, vika on varmasti jossain hieman muualla... ja kaatuilu, mulla on 2,5-ssa vuodessa asia tapahtunut tasan 4 kertaa, 2-n syyksi oli sellainen peli kun Warbirds III ja kone on ollu päällä jatkuvasti... eli sun koneessa tai jossain muualla vippaa pahemman kerran

    Äänestä

Teen päivittäin kuvankäsittelyä, sivutaittoa, logoja, mainoksia. Olen työskennellyt Mac -tietokoneilla jo vuodesta 90 alkaen. Nykyisin käytössä G4/800Mhz/768 mt/40gt. Tulossa G5 lähiaikoina. En voisi kuvitellakaan käyttäväni PC-konetta vastaavaan tarkoitukseen. Kotioloissa käytän PC-konetta surffailuun.
Ja se ulkonäkö on aivan uskomaton verrattuna PC-koneisiin! Ohessa teknisiä tietoja G5 koneesta: www.apple.com/fi/powermac/architecture.html

Äänestä
  • Ja sillä ulkonäöllä sitten tehdän työtä koneelle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kumpi? kirjoitti:

Mikä tekee Mac:ista windowsia paremman?
En ole paljoa tutustunut laitteeseen, mutta kiinnostaa. Useat mainostoimistot käyttävät maccia, syitä? Mielipiteitä ja faktaa kaivataan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu