MURHA MUSTAN MAINEEN VUOKSI

Vain 18-vuotias Mika Dammert murhasi 107 puukoniskulla samanikäisen tuttavansa Helsingin Laajasalossa huhtikuussa 1986. Vuotta nuorempi kimppakaveri Mika Salminen esti uhria pakenemasta ja myös hänet tuomittiin murhasta. Ainoana syynä mielettömään tekoon oli miesten kovan maineen vahvistaminen.

Tuskin monikaan arvasi minkälainen mies Keravan nuorisovankilasta astui vapauteen helmikuun viimeisenä päivänä 1986, kun 18-vuotias Mika Dammert, eli Damu, sulki vankilan portin takanaan.

Ruskehtavat, olkapäille ulottuvat hiukset, noin 180-senttinen urheilijakroppainen nuorukainen, vailla työtä ja ammattia. Kohtuullinen, etupäässä omaisuusrikoksista koostunut rikosrekisteri, huononpuoleiset välit isän kanssa… Siinä eräitä tuntomerkkejä miehestä, joka runsaan kuukauden päästä, eli huhtikuun 2. päivän illansuussa teki pikkurötösten jatkeeksi Helsingin Laajasalossa hirmutyön, murhan.

Entä syy?

Ei muuta kuin että kovanaaman maine säilyisi ja entisestäänkin raudoittuisi.

Damu tapasi pian vankilasta vapauduttuaan hyvän kaverinsa, ”keikkakumppaninsa” ja kaimansa, 17-vuotiaan Mika Salmisen, eli Saken. Tämä pinnasi täyttä meteliä Harvialan koulukodista.

Kaverukset olivat tunteneet toisensa peräti leikkikoulusta asti, kuten Sakke sanoi. Heidän kaveruutensa oli kehittynyt niin sanotuksi ”kimpaksi”, eli he pyörivät kaikkialla ja myös pahanteossa yhdessä kuin kaverit Max ja Moriz aikoinaan.

Kimppa oli vahvistettu veriveljeydellä, eli kumpikin oli viiltänyt puukolla haavan käteensä ja veri oli yhdistänyt heidät.

Ikävä kyllä näillä veikoilla ei kuitenkaan ollut edellytyksiä niihin normaaleihin poikien keskeisiin veriveljeyksiin, joilla lukemattomia toverisuhteita on vahvistettu maailman sivu. Vaikuttaa siltä kuin pojilta olisi yläkerrasta puuttunut jotain tärkeätä.

Juopoteltiin, tehtiin pieniä ”keikkoja”, joissa Damu hääri päällepäsmärinä. Hänellä oli vankilasta pääsyn jälkeen jatkuvasti terävää kättä pidempää tupessa housunkauluksessa tai perstaskussa. Hän katsoi tarvitsevansa teräaseen tukea, jos joutuisi kännissä sähläyksiin.

Kiristettiin rahaa ja tupakkaa tutuilta ja kaiketi tuntemattomiltakin. Epäilemättä Laajasalon nuoriso tunsi kumppanukset. Varmaan heidän kovanaamaisuutensa oli monen tiedossa – eri asia on, arvostettiinko sitä vai ei. Damulle kaiketi aluksi riitti se, että häntä pelättiin.

Erinäisten tihutöiden jälkeen kimppakaverit yöpyivät aprillipäivänä 1986 Damun mummun luona Jakomäessä.

Herättiin vasta klo 11, haukattiin murkinaa ja mummu antoi Damulle satasen, kun pojat starttasivat liikenteeseen.

Saken nuoruuden takia heille ei myyty viinaksia Herttoniemen Alkosta. Tilanne korjaantui Puotinharjun ostoskeskuksessa, jossa Damu älysi mennä yksin pitkäripaiseen. Sieltä hän palasi kadulle kaksi Sorbusta kassissa.

Matkaa jatkettiin ryypiskellen Laajasaloon tutuille tanterille, joilla Damu oli asunut 13 vuotta ennen pois muuttamistaan vuonna 1985. Saken äiti asui siellä edelleen.

Erinäisten vaiheiden jälkeen parivaljakko saapui Svanströminkuja 1:een. Ensiksi mentiin K-portaan kellariin naukkailemaan viinakset loppuun. Sinne ilmaantui muuan nainen, joka hätisti nuorukaiset tiehensä.

Nämä siirtyivät sisätiloja myöten H-portaan pyöräkellariin. Pihalla nähty Pikku-Pete kutsuttiin kellariin, koska hänellä oli korvalappustereot ja veriveljet halusivat kuunnella kaskuilun lomassa kiivastahtista musaa.

Kaskuilun? Ehkä tuo on väärä sana. Pääasiassa jo tuossa vaiheessa puhuttiin hirveyksiä. Tappamisesta varsinkin, koska siinä heidän mielestään oli sitä ytyä, joka saisi heidän hurjan maineensa entisestään vahvistumaan.

Damu ehdotti, että mentäisiin lähellä olevaan Elannon liikkeeseen ja tuikattaisiin joku – kuka tahansa – puukolla hengiltä. Oudosti hymyillen hän sanoi, että saattaisi olla aika hupaisaa stereolaput korvilla pistää hevirockin tahdissa joku kuoliaaksi.

Koska Sakella ei ollut mukanaan puukkoa, Pikku-Pete lähetettiin hakemaan sovelias teräase.

Kun Damu ja Sakke olivat jääneet kahden, he puhuivat edelleen siitä kuinka hauskaa olisi mennä sähläilemään puukkojen kanssa Elantoon. Lopulta he kuitenkin tulivat surmakaavailuissaan siihen tulokseen, että maineen kannalta ehkä riittäisi ensimmäisen vastaantulijan tappaminen.

Damu oli sitä mieltä, että oikein teräksisen maineen saisi ryöstömurhasta, josta paiskattaisiin elinkautinen naamariin. Se ei surettanut; hän tiesi ja tunsi pärjäävänsä mainiosti vankilassa, vaikka ei sinne vasiten halunnutkaan.

Damu tunsi rakon tyhjentämisen tarvetta, ja hän piipahti pihalle.

Tuttu kaveri kulki sattumoisin noin 30 metrin päässä pihanurmikon keskellä olevien matalien kallioiden ylitse. Kinskihän se, naapuriportaan nuori mies, 18-vuotias Timo Kinnunen, Timppa, jonka Sakke tunsi paremmin kuin Damu, oli jopa pelannut jääkiekkoa tämän kanssa.

Damu oli huomannut, että Timpalla yleensä oli aina jonkin verran rahaa. Nyt tämä oli käynyt läheisellä Gunillantien E-kioskilla jättämässä äitinsä lottokupongin ja ostamassa isälleen liikennelaitoksen sinikantisen kuukausikortin. Kotiväeltä saadut rahat olivat huvenneet siihen ja muuta rahaa hänellä ei ollut.

– Timppa! Tule tänne pyöräkellariin, Damu kutsui kaveria, jonka kanssa hän ei ollut varsinaisesti riidellyt koskaan. Taisipa tuona hetkenä olla 35 markkaa velkaa Timpalle, vaikka mistään velanmaksusta ei nyt ollut kysymys.

Mikäpä siinä, Timo tuumi ja meni Damun luo. Tämä jopa piti kohteliaasti kellarinovea auki kaverille.
Mutta ääni kellossa muuttui, kun pihaovi sulkeutui.

Damu kävi heti kiinni Timpan rinnuksiin ja työnsi tämän kellarin nurkkaan vaatien rahaa ja tupakkaa.

Timppa ojensi ahdistajalleen vajaan savukerasian, sytyttimen ja kuukausilipun, jonka Damu työnsi takaisin sanoen, etteivät hän ja Sakke sitä tarvinneet.

Lippua ojentaessaan hän löi kaksi kertaa Timppaa vasempaan olkapäähän tupesta tempaamallaan punakahvaisella Mora-puukolla.

Sakke seisoi Damun takana, ja hän kertoi että Timppa rupesi huutamaan apua ja pyysi ettei häntä tapettaisi.

Damu irrotti otteensa Timpasta, katseli tätä jurosti ja sanoi neuvottelevansa asiasta Saken kanssa.

Parin sekunnin päästä hän ilmoitti kylmästi Sakelle, että kyllä hän nyt tappaa Timpan.

– Pane sinä käsi sen suun eteen, ettei se voi huutaa apua, hän sanoi kiihkeästi, ja saman tien kimppalaiset kävivät taas uhrinsa kimppuun.

Damu iski puukollaan silmittömästi, vereen tahraantui pyöräkellarin lattia ja seinät, verta roiskui näiden kahden mielettömän nuoren miehen vaatteisiin, käsiin ja naamaan.

Timppa oli ehtinyt ennen lopullista hyökkäystä perääntyä kellarin keskilattialle. Sakke painoi toisella kädellä Timpan suuta ja piti toisella puserosta kiinni, niin ettei tämä päässyt pakenemaan. Samalla Damu tikkasi puukollaan niin kuin kauhein hahmo painajaisunesta.

Mutta tämä ei ollut unta.

Timppa pääsi vielä rimpuilemaan kellarista porraskäytävään nouseville portaille, ja kaatui niille istumaan. Saken ote irtosi, mutta Damu jatkoi hullua puukottamista, samalla raahaten Timppaa portaita ylöspäin.

– Lyö sitä puukolla kurkkuun! Sakke huusi

Myöhemmin hän selitti poliisille halunneensa näin lopettaa Timpan kärsimykset. Damu puolestaan kertoi Saken huutaneen: ”Vedä kurkku auki, ettei se huuda!”

Sakke suhahti nähneensä jonkun liikkuvan porraskäytävässä, ja saman tien hän paineli pihaovesta ulos.

Damu huomasi liikettä, joka tosin hävisi heti, mutta hän huiteli puukollaan vielä hetken, ja pisti lopuksi ilmeisesti jo kuollutta Timppaa kaksi kertaa kaulaan.

Kello oli tuolloin noin 18.30.

Talon asukkaat olivat kuulleet huutoja ja jytinää kellarista. Poliisi ja lääkäriambulanssi soitettiin paikalle. Kellarinportaiden yläosassa makasi nuorukainen verissään. Lääkäri saattoi vain todeta hänen kuolleen.
Sakke tapasi pihalla kauhistuneita kavereitaan, ja kertoi Damun tappaneen Timpan. Hän oli laskenut tämän lyöneen Timppaa puukollaan 64 kertaa.

Todellisuudessa puukon pistojen ja viiltojen lukumäärä oli 107, joista 15 oli tunkeutunut Timpan rintakehään ja 12 oli vahingoittanut niin pahasti keuhkoja, että Timppa oli kuollut molemminpuoliseen veri- ja ilmarintaan.

Mitä puukottaja teki mielettömän hirmutyönsä jälkeen?

Kun Malmin poliisikaksikko tuli Svanströminkuja 1:n pihalle, Mika Dammert käveli muutaman metrin päässä H-portaasta poliiseja kohden. Hän sanoi puukottaneensa Timpan, ja poliisit ottivat hänet kiinni.

Vasemmassa housujen takataskussa oli musta puukon tuppi. Damu sanoi heittäneensä puukon nurmikolle, ja sieltä poliisit punapäisen surmavälineen löysivät.

Damu vietiin rikospoliisiin, ja klo 20 tehdyssä puhalluskokeessa promilleluku oli 1,1 ja 50 minuuttia myöhemmin 1,5. Ei siis kovinkaan korkeita lukemia.

Mika Dammert pidätettiin epäiltynä murhasta. Samoin tehtiin hänen veriveljelleen Mika Salmiselle.

Juttuhan oli sinänsä varsin selvä, vaikka aluksi Dammert väittikin tehneensä koko törkeän ja julman teon yksin. Pian Salmisen osuus paljastui, ja kumpaakin syytettiin Helsingin raastuvanoikeudessa vähäisempien rikosten ohella murhasta.

Ainoa syy hirveään tekoon oli se, että he näin vankistaisivat asemiaan kovanaamoina. Kumpikaan ei ilmeisesti tajunnut sitä, että mies voi olla kova ja luja täysin toisin tavoin.

Eihän tällainen mieletön tappaminen todista tekijöistään muuta kuin heikkoa itsetuntoa ja pahasti kieroutunutta mieltä.

Minkäänlaista voimaa näin julma, raaka ja törkeä teko ei osoita.

Pidätettynä ollessaan Mika Dammert sanoi, että puukon hallussapitoa hän ei kadu. Timpan tappamista kylläkin, mutta tämä nyt sattui pahaksi onnekseen joutumaan ensimmäisenä hänen näköpiiriinsä. Oli pelkästään sattuma, että Timppa surmattiin. Dammert arveli saavansa rikoksistaan 6 vuotta vankeutta.

Hän sanoi nauttivansa väkivaltaelokuvien katselemisesta, innostuvansa kovasti ja ikään kuin samaistuvansa niihin… Tuli sellainen henki päälle, että pitäisi päästä ”messiin”.

Hän sanoi myös, ettei muista puhuneensa Suomen vaarallisimman vangin kaveriksi pääsemisestä, mutta myönsi ehkä sanoneensa niinkin.

107 iskun määrää Dammert hämmästeli, koska mielestään tilanne meni kovin nopeasti ohitse. Hän kiisti kerskuneensa, että ehtisi pistää puukolla 20 sekunnissa 50 kertaa. Eräät todistajina kuullut Dammertin kaverit kertoivat tämän uhonneen usein puukkonsa kanssa surmaavansa jonakin päivänä jonkun. Nimiä hän ei kuitenkaan maininnut.

Eihän näiden nuorten murhaajien tausta ole hääppöinen. Mika Salminen oli koulukodissa. Mika Dammertia oli mummu elättänyt runsaan vuoden ikäisestä, jolloin äiti jätti pojan.

Damun harrastuksena oli nyrkkeily ja painonnosto, mutta viime aikoina nekin olivat jääneet.

Koulussa hän pärjäsi tyydyttävän ja välttävän rajoilla. Yläasteella hän rupesi osoittamaan väkivaltaisuutta nuorempia kohtaan.

Omaisten ja tuttavien arvion mukaan hän on luonteeltaan vaikea, ylimielinen ja sulkeutunut, miltei erakkomainen. Toisaalta hän on ailahtelevainen, kiihkeä, itsekäs, helposti suuttuva ja pitkävihainen. Viinaksia hän oli käyttänyt vuodesta 1983 lähtien.

Raastuvanoikeus määräsi miehet mielentilatutkimukseen.

Sen jälkeen tässä pöyristyttävässä jutussa annettiin päätös helmikuussa 1987.

Kumpikin nuori mies tuomittiin muun muassa täyttä ymmärrystä vailla olleena tehdystä murhasta.

Mika Dammertin rangaistukseksi tuli 10 vuotta 7 kuukautta vankeutta. Mika Salmisen vankeusrangaistus oli 7 vuotta 7 kuukautta 20 päivää.

Syyttäjä vaati Mika Dammertin eristämistä vaarallisena rikoksenuusijana pakkolaitokseen. Raastuvanoikeus ei katsonut tähän olevan syytä.

Sekä syyttäjä että molemmat tuomitut ilmoittivat tyytymättömyytensä päätökseen. Myöhemmin Mika Dammert on kuitenkin ilmoittanut tyytyvänsä siihen siltä osin kuin se koskee tuomiota vankeusrangaistukseen. Heillehän määrättiin maksettavaksi myös joukko korvauksia.