Jouni oli lappalaisukko, joka asui kaukana teistä ja muutoinkin tuli niin hyvin toimeen jängällä, ettei postinkaan tarvinnut käydä Jounin luona kuin kerran vuodessa. Tuo kerran vuodessa siksi että veroilmoitus piti Jounillekkin tuoda joka vuosi. Näin oli kulunut jo vuosia, mutta eräänä kesänä Jounille tuli paketti,jota postejooni sitten kairaan viemään. Saavuttuaan Jounin mökille ei Jounia näkynyt missään ja posteljooni päätti odotella että josko se sieltä saapuisi. Kun Jounia ei alkanut kuitenkaan kuulua rupesi paketin sisältö kiinnostamaan posteljoonia niin paljonm, että hän päätti kurkistaa paketin sisältöön. Avattuaan paketin sisäällä olikin pumpattava Barbara. Kun Jounia ei vieläkään alkanut kuulua päätti posteljooni kokeilla miltä Barbara tuntuisi. Kokeilun päätyttyä sulki posteljooni paketin huolellisesti ja jätti sen pirtin pöydälle odottamaan Jounia. Kun sitten jokavuotisen veroilmoituksen vienti jälleen koitti päätti posteljooni kysyä Jounilta kesäisetä paketista, josko Jouni ilkeäisi kertoa mitä paketti sisälsi. Jouni kertoikin että keväällä käynnillään maalikylässä oli kirjastossa nähnyt lehdessä ilmoituksen jossa kaupattiin kumista naista ja yksinäinen kun oli olikin päättänyt sellaisen tilata. Posteljoonia kiinnosti miltä se tuommoinen kuminen nainen tuntui Jounista. Tähän Jouni vastasi "jo vain aidolta se tuntui sain siitä ensikerralla tipparinkin"
Jounin posti
Postimies
01602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.