Ainoa julkisuuteen tuotu peruste sille ettei sitä paskaläpeä voisi rahoittaa verovaroin on ollut se että YLE:n sananvapaus kärsisi. Kellekään ei kuitenkaan liene jäänyt epäselväksi että vuosien saatossa YLE on saanut harrastaa ja on harrastanut pääjohtansa henkilöön kulminoitunutta sanavapautta vuodesta toiseen. Jos nyt sitten pelätään budjettirahoitusta niin voidaanhan lakia muuttaa siten että YLE:n rahoitus on päätetty esim viideksi vuodeksi eteenpäin. Silloin voisi edelleen pääjohtaja päättää mitä paskaa verovaroilla tuottaa. Jos taas järki otetaan käteen, niin budjettirahoitus on se ainoa oikea metodi tuottaa sellaisia ohjelmia jotka jostain syystä eivät kaupallisille kanaville päätyisi. Tosin kukaan ei pystyne nimeämään yhtään sellaista ohjelmaa. Joku vitun pulttiboys sitä tuskin on.
Vastaukset 3
Suomen ennestäänkin korkea veroaste on ollut syynä sille, että ajoittain valtiolle on hankittu tuloja muilla maksuilla ja veroilla. Tällä ei tietenkään ole todellista merkitystä, mutta näyttää muka paremmalta maiden välisessä vertailussa. Radioluvan aikaan maksu oli jotenkin perusteltavissa, muttei enää nykyään.
Toisen jo mainitsitkin. Muutos ei kuitenkaan olisi suuri, koska hallitus vahvistaa luvan suuruuden nykyäänkin.
Kiivaimmin muutosta vastustaa YLE itse. Syy on todennäköisesti se, että valtiontalouden tarkastusvirasto pääsisi tarkastelemaan varojen käyttöä.
Olen vahvasti budjettirahoituksen kannalla. Se olisi oikeudenmukaisin vaihtoehto julkisen palvelun rahoitukseen.- Politiikan kiemurat
Ihan kovin peruste on, että kun Yle ja muutkin arvostelevat poliittista eliittiä ja tekevät niistä koko ajan juttuja, niin kovin olisi suuri kiusaus vetää hallitusvastuussa olevilla puolueilla herne nenään.
Vetäähän ne sen herneen rööriin nykyisinkin, mutta budjettirahoituksessa olisi helppo näpäyttää Ylelle takaisin - kiusaus olisi ainakin kovin suuri.
Kun vielä tiedetään, että poliitikkojen kytkökset voivat ulottua myös kilpailijamediaan, niin mikä olisikaan mieluisampaa vaikka Sanomien konsernille, kuin junailla jokin niille mieluinen muutos Ylen rahoituspohjaan.
Nytkin Sanomien johto on jo ilmaissut suunnattoman tyrmistyksensä ehdotukselle Ylen osittaisesta mainosrahoituksesta. Se vaan ei käy Hesarille eikä Maikkarille. Perusteeksi Hesarin konsernista heitettiin, että jos Yle saisi mainostaa ihan vapaasti, niin se katsojaosuutensa perusteella veisi puolet mainosmarkkinoista mennessään.
Hirveää pelottelua, kun käytännössä Yle voisi ehkä ottaa mainoksia isoimpiin urheilutapahtumiin tms. satunnaista.
Mutta näin se menee. Mikä ei sovi Hesarille tai Maikkarille, ei sovi koko maalle. Asiat saa junailtua poliitikkojen avulla.
Näin se olisi sitten budjettirahoituksenkin aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561