Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

tytöt kiusaa

Tämä tapahtui mulle muutama viikko sitten omassa kerrostalo asuntoni ympäristössä.

Eli olen 16v kundi, enkä ole ikinä harrastanu seksiä. Samassa talossa asuu pari tyttöä, molemmat myös 16v. Julia ja Mari.

Eräänä torstai iltana kun näin tyttöjä pihalla niin puhuin heille kaikkia rivouksia ja näytin nussimis liikkeitä. Kyselin että millaiset tissit heillä on. Tytöt kyseli että millainen kikkeli mulla on? vastasin että iso ja mahtava. No tytöt pyysi näyttämään, sanoin että en todellakaan näytä, mut te voisitte näyttää näitä ja puristin tisseistä. Tytöt suuttuivat ja yrittivät lyödä ja käydä päälle. Lähdin karkuun ja huuteluin jotain mennessäni. Tytöt huusivat perään että tätä viel kadut.

Seuraavana päivänä tapasin toisen tytön isoveljen ja sen kaverin pihalla, he pyysivät et mennään varastoon jutteleen. vietämme monesti siellä aikaa. Kun tultiin kana verkko häkkien luo niin jätkät tarttui minusta kiinni ja painoivat häkkiä vasten ja sitoivat nippu siteillä ranteista ja nilkoista kiinni häkkiin. Sitten tämän toisen Julian isoveli sanoi että tytöt oli kertonu mitä olin huudellu ja tehny. Sitten se vain veti mun housut nilkkoihin ja sanoi että heillä alkaa kohta saunavuoro, silloin sut tullaan päästään pois. ja sit he lähtivät.

Meni jotain puoli tuntia ja olin ihan paniikissa että miten käy, no sitte kuului rapinaa ovelta ja ovi aukesi ja ovesta tuli Julia ja Mari. Molemmat katsoivat hetken ja purskahtivat sitten nauramaan. Sitte Julia sanoi että tuoko on se iso ja mahtava… ja taas alkoivat nauraan. Julia käski Marin hakee mitan. Sitte mittasivat kikkelini joka oli 8cm pitkä ja 2vm paksu velttona. Mulla alkoi seisomaan tyttöjen koskettelusta. Tytöt sanoivat et hyi. Sitten mari tuli eteeni ja katsoi silmiini ja sanoi että olet ihana. ja samalla potkaisi polvellaan todella lujaa jalkoväliini. meinasi taju lähtee. Sitten he supattivat hetken ja Julia meni käymään jossai. Hetken päästä hän tuli takaisin heidän pystykorva koiransa kanssa.
Hän päästi koiran irti ja osoitti kikkeliäni ja koira tuli nuuskimaan sitä. Julia sanoi että se on narttu ja hyvä nuolemaan. Samalla koira alkoi nuolla kikkeliäni joka seisoi edelleen. Eikä mennyt kuin hetki kun minulta lensi spermat ja suoraan marin jalkaan. Ensin tytöt nauroi, mut sitten suuttuivat. Julia soitti isoveljelleen ja hän tuli kavereidensa kanssa sinne.

Jätkät päästi mut irti ja painoivat kontalleen maahan ja yksi jätkistä tuli eteeni ja otti ison kalunsa housusta ja käski imeä. sanoin että ei käy, samalla tuli taas potku jalkoväliini, tällä kertaa se oli Julia.
Lopulta oli pakko ottaa se kalu suuhun, ei se miltään maistunu. mut silti ällötti. Se jätkä sanoi että ime kunnolla. Aloin lutkuttaan ja samalla Julia alkoi hieroa kaverin palleja. Sitten tunsin että Julia koira oli taas nuolemassa mun kikkeliä. Mulla alkoi seisoa ja samaan aikaan kaveri jonka kalu oli suussani alkoi huohottaa ja hänen kyrpänsä alkoi sykkiä. Hetken päästä suuhuni ryöppysi spermaa niin paljon että en ehtiny niellä kaikkea.

Sitten joku tuli taakseni ja alkoi työntää kikkeliään pyllyyni. yritin vastustella ja pyytää että lopettakaa. Mut ei lopettanu vasta kun hetken päästä. Sitten mut käännettiin selälleen ja silmille laitettiin side silmille. Sitten taas joku alkoi työntää munaansa pyllyyni. Pyysin lopettamaan ,mutta hän jatkoi vaan.
Sitten jotai kosteata tuli vähän naamalleni. ja hetken päästä jotain alkoi suihkuamaan kunnolla, tajusin sen olevan pissaa. Julia iso veli sanoi jostain taustalta et jos arvaat kenen pissaa tulee naamallesi niin olet heti vapaa, no arvasin väärin ja pissaaja jatkoi loppuun asti ja pyllyäni nussittiin edelleen. Kohta pissaa alkoi tulla uudelleen, ilmeisesti joku muu tuli nyt kuselle. hetken päästä kuseminen loppui ja samaan aikaan kaveri pyllysäni laukesi sinne. sen jälkeen joku otti kikkelistäni kiinni ja runkkasi hetken, kunnes minulta tuli.

Sitten side poistettiin ja käskettiin pukea päälle, ensin tosin sain pyyhkeen mihin kuivata. Sitten puin vaatteet päälle ja samalla tajusin että ne Mari ja Julia jotka pissasi mun päälle. nyt niilläkin oli jo vaatteet päällä. Kun olin pukenut, niin Julia tuli eteeni ja veti farkkujen vetoketjun auki. sitten siihen tuli hänen iso veljensä, jonka kyrpä oli esillä. Julia käski ottaa siitä kiinni ja ohjata se mun sepaluksesta sisään. Tein niin koska en halunnu enää lisää kärsimystä. Kun se kalu oli siellä, niin kaikki alkoi kyseleen että miltä se tuntuu kun kerrankin on kunnon kikkeli housuissa. Olin vain hiljaa, kunnes yhtäkkiä tunsin että jalkovälini kastuu. Julia isoveli pissasi housuuni. Sitten hän lopetti ja näytti ihan kuin olisin itse pissannu housuun. Jätkät lähti ja sanoi mulle et nyt pissa housu menet heille Julian ja marin kanssa ja olet kunnolla. En uskaltanu olla menemättä.

Kun päästiin Julian kotiin ja sisälle, niin niiden äiti oli kotona, isää heillä ei ollu. Julia kailotti heti kovaan ääneen äitilleen että naapurin pojalle sattui vahinko, pitää lainata sille vaatteet. Tytin äiti tuli siihen sanoi että herranen aika. mene tuonne Julia huoneeseen riisumaan niin Julia tuo kohta kuivat vaatteet. Menin sinne ja riisuin. Julia tuli ja toi äitinsä pikku housut ja jotkut naisten jumppa housut. ei kuulemma muita ole puhtaana. Ei auttanu muu kuin pukee ne päälle tyttöjen nauraessa ja irvaillessa.

Kun olin pukenut niin tytöt toivat kaljan ja sanoivat että nyt jäät heidän seuraansa loppuillaksi.
Kun yöllä tulin kotiin, niin mietin mitä oli tapahtunu.

Minut oli nähnyt kaksi ikäistäni tyttöä alasti, minua oli nussittu pyllyyn, olin ottanu suihin, koira oli nuollu kikkeliäni ja oli lauennu tyttöjen edessä ja naamani ylä puolella oli ollu kaksi paljasta pimppiä. mut vieläkään en ollut saanut pimppiä, enkä edes nähny sitä. en edes tissejä… kyllä oli nöyryytetty olo….
410477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olleet Jaana, Teija ja Jenni?

Äänestä

eikä mikään sairaskertomuksen levittelypaikka.
Kipeetä.

Äänestä

vieläku tyttöjen äiti ois käyttäny hyväks....

Äänestä

''Julia sanoi että se on narttu ja hyvä nuolemaan''

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nöyryytetty kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu