Pää menee pyörälle ihanasta ystävästäni, naisesta jota rakastan. Olemme tunteneet pari vuotta ja se aika on ollut ihanaa. Olen oppinut paljon asioita itsestäni ja tuntuu että olen saanut ystävän loppuelämäkseni. Nainen on hetero ja ei tiedä tunteistani. Tai varmasti omalla tavallaan tietääkin ja huomaa asioita... Ja koska hän on aistinut jollain tasolla kiinnostukseni niin hän myös käyttäytyy sen mukaisesti ja pientä sähköä on ilmassa aina välillä..
Ja sitten on oma mieheni, jonka kanssa olen seurustellut 5 vuotta. Haluaisin lapsia ja normaalin heterosuhteen, mutta tämä biseksuaalisuuteni sotkee asioita. En voi olla montaa päivää erossa ystävästäni, kun ikävä kasvaa niin suureksi. Hän myös pitää tiiviisti yhteyttä joka päivä. Mies tietää, että rakastan tätä naista ja hän on lähinnä hämmentynyt asiasta, mutta hyvin ymmärtäväinen. Miestäni rakastan myös paljon, mutta eri tavalla. Elämä on hyvää ja turvallista hänen kanssaan kaikin puolin.
Jotenkin vaan mietin näitä tunteitani näitä kahta maailman rakkainta ihmistä kohtaan ja menen ihan sekaisin. En voi ainakaan mennä mieheni kanssa naimisiin, koska rakkaus ei ole niin palavaa ja ajatus naimisiin menosta ahdistaa. Lapsia kuitenkin voisin tehdä mieheni kanssa ja hänestä tulisi täydellinen isä...
Jos joku osaisi vähän kertoa jotain. Ongelma on se että haluaisin perheen. Pelkään että jos eroan miehestäni sen vuoksi että en ole valmis menemään hänen kanssaan naimisiin niin en tule koskaan löytämään ketään. Tai sitten rakastun taas naiseen, jota en halua. Haluan tulevaisuudessa olla äiti, ja nainen miehelleni. Ei muuta.
Ja sitten on oma mieheni, jonka kanssa olen seurustellut 5 vuotta. Haluaisin lapsia ja normaalin heterosuhteen, mutta tämä biseksuaalisuuteni sotkee asioita. En voi olla montaa päivää erossa ystävästäni, kun ikävä kasvaa niin suureksi. Hän myös pitää tiiviisti yhteyttä joka päivä. Mies tietää, että rakastan tätä naista ja hän on lähinnä hämmentynyt asiasta, mutta hyvin ymmärtäväinen. Miestäni rakastan myös paljon, mutta eri tavalla. Elämä on hyvää ja turvallista hänen kanssaan kaikin puolin.
Jotenkin vaan mietin näitä tunteitani näitä kahta maailman rakkainta ihmistä kohtaan ja menen ihan sekaisin. En voi ainakaan mennä mieheni kanssa naimisiin, koska rakkaus ei ole niin palavaa ja ajatus naimisiin menosta ahdistaa. Lapsia kuitenkin voisin tehdä mieheni kanssa ja hänestä tulisi täydellinen isä...
Jos joku osaisi vähän kertoa jotain. Ongelma on se että haluaisin perheen. Pelkään että jos eroan miehestäni sen vuoksi että en ole valmis menemään hänen kanssaan naimisiin niin en tule koskaan löytämään ketään. Tai sitten rakastun taas naiseen, jota en halua. Haluan tulevaisuudessa olla äiti, ja nainen miehelleni. Ei muuta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sielunsisko! Tee sitä mitä sydämessäsi oikeaksi tunnet. Itse aikoinaan päätin myös valita miehen jota rakastan yhä syvästi. Meille syntyi kaksi ihanaa lasta ja onnemme ei juuri voisi olla suurempi. Uskon, että parheen perustamista et koskaan tulisi katumaan, varsinkin jos rakastat poikaystävääsi : )
Silti kaipaan myös naisen läheisyyttä...se lienee meidän bi-naisten kohtalo!!!
Mieheni tietää tästä, mutta ei halua että petän häntä miesten tai naistenkaan kanssa ja tähän olen tyytynyt. Mutta niinhän useimmissa parisuhteissa tehdään, sovitaan luottamuksesta ja tietyistä pelisäännöistä.
Kehoitan avoimuuteen poikaystäväsi kanssa, paljon sen fiksumpia elämänohjeita en ikävä kyllä osaa antaa. Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää!!!
Älä luovu ystävästäsi, jos olette toisillenne tärkeitä ja läheisiä, nauttikaa siitä kaikin tavoin. Suosittelen kuitenkin selvittämään mukavuusalueet, joita noudatatte. Parisuhteeseesi toivon rehellisyyttä ja avoimuutta. Miehesi voi jopa yllättää positiivisesti jos annat mahdollisuuden.
Itse olen elänyt reilun vuoden melkein samassa tilanteessa. Pitkäaikainen miesystäväni oli hämmentynyt suurieleisestä hullaantumisesta uuteen ysävääni, josta tuli minulle nopeasti korvaamaton. Puhuin hänestä koko ajan (myös miehelleni), ajattelin ja unelmoin hänestä ja aika jota vietimme yhdessä oli elämäni ihaninta. Hän teki minut onnelliseksi, ja jouduin myöntämään itselleni rakastuneeni ensimmäistä kertaa ja yllättäen naiseen.
Vasta nyt vuotta myöhemmin, olen saanut kerrottua miehelleni avoimemmaksi muuttuneesta seksuaalisuudestani. Sillä ei ei pitäisi olla vaikutusta parisuhteeseemme, kannatan uskollisuutta yhdelle ihmiselle. Aluksi olisin ollut valmis hylkäämään mieheni tämän ihanan naisen vuoksi, mutta lopulta tajusin että rakkauteni miestäni kohtaan on kuitenkin vakavaa, enkä olisi kyennyt eroamaan. Miehelleni en voinut kertoa aivan kaikkea, en halunnut loukata. Miään ei kuitenkaan tapahtunut.
Olen edelleen todella läheinen ystäväni kanssa, hän on eräänlainen henkireikä elämässäni. Olemme tunnustaneet rakkautemme toisiamme kohtaan, mutta päättäneet säilyttää katkeransuloisen ystävyytemme. Pelkäämme loukata toisiamme. Silti minäkin mietin usein jos olisin valinnut toisin ja kestänyt eron tuskan miehestäni. Ei olisi ollut mitään, ei mitään takeita yhteisestä tulevaisuudesta ystäväni kanssa, elämäntilanteemme ovat niin erilaiset.
Valitsin siis turvaisen ratkaisun ja nautin miehestäni ja joskus sallin itselleni mahdollisuuden helliä sieluani ystäväni läheisyydellä. Rakastan molempia, mutta niin eri tavoilla. En pyytele anteeksi tunteitani tai valitojani, mutta pyrin elämään kunnioittaen ja suojellen rakkaimpiani ja itseäni.
Melkein kuin omaa tarinaa olisi lukenut, vaikka tunteiden tunnustaminen on ollut "lähes" yksipuolista. Olen aika 100 varma, että tunteita on ystävällänikin, mutta suojelee ymmärrettävästi itseään.
Vaikeaa on ollut ja ajattelen häntä usein. Olen opetellut irti päästämistä, siirtymistä eteenpäin ilman katkeruutta.
Sinun tilanteessasi on se onnellinen asia, että te molemmat olette reilusti tunnustaneet toisellenne asian laidan. Sitä minäkin kaipasin/kaipaan rakkaalta ystävältäni.
Suojelkoot enkelit häntä elämän tiellä.
Kiitos ihanista vastauksista. Helpotti tämän naisen oloa jo se seikka, että on kohtalotovereita.
Minä olen joutunut kohtaamaan ne päätökset jotka nuorena tein mennessäni naimisiin mieheni kanssa. Tiesin silloin pitäväni naisista, mutten ollut sinut asian kanssa. Halusin turvallisuutta ja perheen ja kun rakastuin mieheeni, ajattelin että voisin olla onnellinen juuri hänen kanssaan lopun elämääni.
Olen ollut onnellinen nämä vuodet, mutta se hullaantumisen tunne jonka olin kokenut muutamaa naista kohtaan ennen miestäni oli jotain täysin erilaista. En kuitenkaan ehtinyt olla koskaan suhteessa naisen kanssa ennen häntä. Kun sitten avioliitossa jo ollessani rakastuin heteroystävääni ja koin lyhyen suhteen hänen kanssaan, tiesin etten enää voi elää näin vaikka rakastan edelleen miestäni. En voi olla koskaan täysin onnellinen, jos teen kompromissin näin tärkeässä asiassa. Miehenikin ansaitsee itselleen puolison, jolle hän on palavan intohimon ja rakkauden kohde, sellaisen naisen, joka ei kaipaa ketään toista vierelleen.
Eroaminen on tehnyt kipeää, mutta me molemmat tiedämme tämän olevan oikea ratkaisu. Meillä ei onneksi ole lapsia.
Kommenttini tarkoitus ei ole hämmentää kenenkään ajatuksia tai aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa. Loppujen lopuksi kukaan ei voi olla jonkun toisen elämän asiantuntija. Ratkaisut on tehtävä niitä itse punniten ja harkiten. Nämä vuodet heteroavioliitossa ovat olleet elämäni parhaat. Haluan vain sanoa, että sydämen ääntä kannattaa kuunnella vaikka joku muu ratkaisu tuntuisikin turvallisemmalta tai järkevämmältä. Minä loikkaan nyt tuntemattomaan ja otan sen riskin, että jään ikuisesti yksin. Haluan uskoa, että löydän elämääni sen naisen, jonka kanssa voin olla onnellinen. En voi muutakaan, koska naisen rakkaus ja kosketus on se mitä sydämeni tarvitsee.