Hyvää ja

rauhallista viikonloppua kaikillle pulisijoille tasapuolisesti:))
ps:Meilläpäs paistoi päivällä jopa aurinko tuntui jotenkin oudolta se ilmiö taivaalla:)
18719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kiitos samoin :O)

Täällä paistoi myös,ja aivan upeaa.Paitsi,karmeetakin karmeempi liukkaus näillä nurkilla.

Nyt on ollut muutamia tunteja hillitön lumi/räntäpyry,ja sitähän ei kukaan tiedä mitä sitten vielä illemmalla,kun ei näissä muutoksissa enää perässä pysy.

Toivottavasti nyt kaikki muistaa varata kunnolla aikaa ja ajaa varovasti,ketkä on tois pual jokkee menossa näytelmiin viikonloppuna.

Äänestä

rauhallista tai vaikka sitten rauhatonta jos kuka niin haluaa ;) viikonloppua minulta myös.

Minäkin olen tällä viikolla nähnyt auringon ihan livenä jo kahdesti, tänään se kyllä oli pilvien takana mutta päivä päivältä kuitenkin kohoaa korkeammalle. :D Kyllä se tästä taas. Lunta on nyt sen verran, että EHKÄ tuo meidän ns. laskettelurinne avataan tänä viikonloppuna.

Äänestä
  • Aloittaja

    saa ihmeitä aikaan se vähäkin minkä tänään meille paistoi,,ihan on jo kevättä rinnassa.Eiliset lumet kohta "muisto vain,,"ja rauhatonta vkl,,teille sinne lumiseen pohjoiseen":)))

    Äänestä

  • UPDATE_7715062 kirjoitti:

    saa ihmeitä aikaan se vähäkin minkä tänään meille paistoi,,ihan on jo kevättä rinnassa.Eiliset lumet kohta "muisto vain,,"ja rauhatonta vkl,,teille sinne lumiseen pohjoiseen":)))

    saa aikaan kevätmielen, vaikka kovasti talvea olen odottanut... :) Rauhallista viikonloppua aion ainakin viettää itse kun olen ollut kipeänä jo kaksi viikkoa, sisu ei kuitenkaan anna periksi joten olen kammennut töihin joka päivä paitsi viime viikon tiistaina, sen jälkeen olen ollut vain puolikuollut... ;D Nyt otan koko arsenaalin käyttöön, jos ei c-vitamiini, noni-mehu ja kaakao auta, niin tehostan kuuria konjakilla (yäk).

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_16101 kirjoitti:

    saa aikaan kevätmielen, vaikka kovasti talvea olen odottanut... :) Rauhallista viikonloppua aion ainakin viettää itse kun olen ollut kipeänä jo kaksi viikkoa, sisu ei kuitenkaan anna periksi joten olen kammennut töihin joka päivä paitsi viime viikon tiistaina, sen jälkeen olen ollut vain puolikuollut... ;D Nyt otan koko arsenaalin käyttöön, jos ei c-vitamiini, noni-mehu ja kaakao auta, niin tehostan kuuria konjakilla (yäk).

    laitahan itsesi terveeksi,,,suosittelen konjakin sijasta rommia ja kaakaota:)täällä on jo lipsuttu punaviiniin,,se siintä tipattomasta???:)

    Äänestä

  • UPDATE_7715062 kirjoitti:

    laitahan itsesi terveeksi,,,suosittelen konjakin sijasta rommia ja kaakaota:)täällä on jo lipsuttu punaviiniin,,se siintä tipattomasta???:)

    minttuviinaa on. :P Minttukaakao on ainakin hyvää, vaikkei sen parantava vaikutus ehkä ole kaikkein paras.

    Mulle ei ole nyt tammikuussa maistunut punaviini eikä oikein mikään muukaan prosenttijuoma - ja siinähän se nähtiin! Heti flunssassa! #]

    Äänestä

paistoi aurinko muutaman tunnin. tulin heti niin iloiseksi että pesin olohuoneen ikkunat. heh.
minä olen auringosta/valosta hyvin riippuvainen. saisikohan siihen hoitoa?
olen muuten ihan oikeasti lukenut valohoidosta.
minä olen varmaankin sellainen joka sitä tarvitsee :))))
solarium ei ole ollenkaan sama asia. siinä ei voi silmillä nauttia valosta.
uskon että valosta virtaa energiaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    minäkin:)

    Äänestä

  • ovat touhunneet noiden kaamoslamppujen kanssa. (Oikeasti sitä kai kutsutaan nimellä kirkasvalo.) En minä kyllä oikein ole keneltäkään saanut vastausta, että auttaako se oikeasti jotakin, voi kai se auttaakin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_16101 kirjoitti:

    ovat touhunneet noiden kaamoslamppujen kanssa. (Oikeasti sitä kai kutsutaan nimellä kirkasvalo.) En minä kyllä oikein ole keneltäkään saanut vastausta, että auttaako se oikeasti jotakin, voi kai se auttaakin.

    itsekin käynyt joskus sitä tuijottamassa mutta näin ystävänä voin kertoa että sama kuin tuijottaisit 60w,silmiin,ymmärsitköhän?:)))

    Äänestä

  • UPDATE_7715062 kirjoitti:

    itsekin käynyt joskus sitä tuijottamassa mutta näin ystävänä voin kertoa että sama kuin tuijottaisit 60w,silmiin,ymmärsitköhän?:)))

    ...en saanut käyttöohjetta, luultavasti sitä ei ole tarkoitus tuijottaa...

    Parempi tuijottaa jotain alle 60w, silmiin tai jonnekin muualle... ;)))
    http://www.kovalevy.org/582716

    (-lataa tiedosto-)

    Äänestä

  • piristystä mielialaan, eikös se ole jo "tieteellisesti todistettu"?

    Aivan ihanaahan se on kun päivät pitenee ja valoisuutta on enemmän vuorokaudessa. Energiaa se tuo ja pirteyttä mukanaan.

    Äänestä

teille ihanaa viikonloppua. hauvoille ja mammalle ja kaikille :)))

Äänestä

Omani kuluu hujauksessa Turun näyttelyssä. On mukavaa taas tavata tuttuja ja hassutella heidän kanssaan. Näkee myös paljon koiria. Maailmaakin ehtii parantamaan (toivottavasti) ja hallitusta haukkua/kehua (ei politiikkaa).

Äänestä
  • Aloittaja

    se teidän aika kuluu "rattoisasti"ja arvaa muuten mitä?Nyt se räntä on täällä meilllä-)

    Äänestä

hyvää viikonloppua.meilläpäs ja ...melkein paistoi,mutta sitten satoikin vähän lunta.Upea lumikeli ja ulkoilukeli on.Paikkapaikoin liukasta.

Äänestä

hyvää viikonloppua.

Meilläpä ei paistanut aurinko vaan oli eilisen myräkän jälkeen aivan ihana luminen keli ja luonto!

Äänestä

...ehdin myöhemmin nukkuaa......makkaraperunat
naamaan ja hyv`yötä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7715062 kirjoitti:

rauhallista viikonloppua kaikillle pulisijoille tasapuolisesti:))
ps:Meilläpäs paistoi päivällä jopa aurinko tuntui jotenkin oudolta se ilmiö taivaalla:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu