karvanlähdöstä yms

Olen ottamassa uros-collieta ja lähteekö siitä ympärivuoden paljon karvaa?mitä kokemuksia muuten kasvuvaiheesta?miten äkkiä kiintyy uuteen omistajaan?
3310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

toteamus tuohon karvanlähtöön että ei lähde ympäri vuoden. Mutta kun lähtee niin toivot ettet olisi ikinä koiraa ottanutkaan =) Sillä silloin sitä sitten lähtee kassi kaupalla päivittäin ja joka paikka on karvoissa voirasiasta lähtien ja itsekkin näyttää ihan collielta ainakin kun töissä katselee vaatteiden karvapeitettä =) Mutta kyllä niin upeita koiria että sen kestää. Kiintyvät omistajaansa suht. nopeasti (itselläni on collie-uros jonka otin vähän vajaa kaksi vuotiaana. Parin kuukauden kuluessa oli luottamus jo täysin.

Äänestä

Niin, että pk vai lk? Jonkin verran on eroja karvanlähdöllä. Ainakin minun mielestäni..

Meillä pudottelee nahat mielestäni aika paljon pitkin vuotta (tosin en tiedä mihin vertaan:D).

Pehkoilla ollut kerran-pari vuodessa kunnon "sato", mutta helppo siivota, kun lähtevät palloina.

Meinaatko pentuikää? Oletko siis pentua ottamassa?

Jos aikuista olet ottamassa ja sitä on pidetty hyvin, niin kiintyy kyllä kunhan pidät hyvää huolta :)

Äänestä

Colliesta lähtee ympärivuoden karvaa ja villaa ainenkin pk colliesta. Ei sen kuitenkaa pitäisi olla este koiran hankintaan.
Collie oppii tuntemaan todella nopeasti uuteen omistajaan. Ainenkin meidän oma colliemme oppi heti. Ensimmäisenä iltana/yönä se vähän vinku ja se jäi siihen. Riippuu taas paljon koirasta ja sen luonteesta.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


corac kirjoitti:

Olen ottamassa uros-collieta ja lähteekö siitä ympärivuoden paljon karvaa?mitä kokemuksia muuten kasvuvaiheesta?miten äkkiä kiintyy uuteen omistajaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu