Cert-fi kertoo, että tietokoneissa hyvin yleisestä Java-lisäosasta on löydetty 360 virhettä, ja niistä osa liittyy tietoturvaan. Cert-fi kehottaakin päivittämään heti Javan uuteen versioon, ja vanhat versiot kannattaa vielä erikseen poistaa.
Cert-fi:n kehotuksessa todetaan, että Jhava Runtime Environment -ohjelmisto "kannattaa päivittää uusimpaan versioonsa mahdollisimman pian". Javan kehittäjä Sun Microsystems on julkaissut siitä uuden version 1.6.0_04, ja sivuilla kerrotaan korjatuista virheistä. Cert-fi on laskenut, että korjauksia on yhteensä 360, ja niistä monet vaikuttavat tietoturvaan.
Vanhat versiot pitää poistaa erikseen
Samalla Cert-fi neuvoo, että vanhat Java-versiot kannattaa poistaa koneesta, jos se on mahdollista. Java ei useinkaan päivitä itseään vanhan version päälle, vaan koneelle saattaa jäädä aikaisempia Java-versioita. Ne taas voivat olla tietoturvauhka.
Vanhat versiot voi poistaa Windowsin ohjelmien poistotoiminnolla. Yritysympäristöissä ei päivitykseen ja poistoon kuitenkaan kannattane ryhtyä omin päin, sillä jotkin sovellukset voivat olla testattuja vain vanhemmilla Java-versioilla.
JAVAN PÄIVITYS JA VÄLIMUISTIN TYHJENNYS:
1. Klikkaa Käynnistä -> Ohjauspaneeli ja tupla-klikkaa Lisää tai poista sovellus Ohjauspaneelissa.
(Windows Vista: Käynnistä -> [kirjoita hakukenttään] Ohjelmat ja toiminnot ja Enter)
2. Etsi listasta kaikki entiset Java versiosi. (J2SE Runtime Environment.... )
Niissä pitäisi olla seuraava kuva vieressä:
3. Valitse kaikki entiset Java versiosi ja valitse Poista.
4. Asenna uusin Java päivitys seuraavasta linkistä..
http://java.sun.com/javase/downloads/index.jsp
Rullaa alas kohteeseen Java Runtime Environment (JRE) 6 Update 4
Paina Download
Laita Platform -kohtaan Windows
Ruksaa I agree to the Java SE Runtime Environment 6 License Agreement ja paina Continue
Paina Windows Offline Installationin alapuolella jre-6u4-windows-i586-p.exe
Tallenna tiedosto vaikka työpöydälle ja asenna se.
5. Käynnistä kone uudelleen asennuksen jälkeen.
6. Käynnistyksen jälkeen, mene takaisin Ohjauspaneeliin ja avaa Java asetuksesi (Muita Ohjauspaneelin asetuksia -> Java kahvikuppi).
7. General-välilehdellä klikkaa Settings. Vedä liukusäädintä (Disk Space) pienemmälle.
(Jotkut javapohjaiset ohjelmat saattavat tarvita enemmän levytilaa.
Jos huomaat säädön pienentämisen jälkeen koneessa hitautta, siirrä liukusäädintä isommalle).
8. Klikkaa Delete Files -nappia. Varmista että kaikki kaksi valintaa ovat rastitettuja:
* Applications and Applets
* Trace and Log Files
Ja paina OK -nappia
Huomaa: Tämä poistaa kaikki ladatut sovellukset ja appletit VÄLIMUISTISTA.
9. Klikkaa OK "Temporary Files Settings" -ikkunassasi.
10. Välilehti Update: ota ruksi pois kohdasta Check for Updates automatically
Valitse Never check
11. Klikkaa Apply ja OK jättääksesi Java asetusikkunasi.
ps.koskee niitä joilla t-koneella on ko. java - ohjelma

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä me pian 7o-kymppisetkin osataan nuo päivitykset ja hoidetaan kanssa. Mitä ei saada automaattisesti, ne hoidetaan käsipelillä.
Tuo on totta, että Javalla on taipumus jäädä koneelle vanhoina versioina. Sen päivitykset eivät ole korjaus entiseen, vaan uuden lataus. Ne vanhat pitää muistaa käydä nyppimässä pois.
Tietoturvaongelmia noista vanhoistakaan ei sanottavasti ole ollut. Ainoa pulma tuli, kun vanhempi naishenkilö, nettiystävä, olisi poikennut
ohi ajaessaan tapaamassa ja pyysi ajo-ohjetta. Annoin tarkan osoitteen ja sanoin enempiä ajattelematta, vilkaisepa kaupunkimme karttapalvelun sivulta.
Ei saanut sivuja auki, kun hänen koneella ei ollut koko Javaa. Kännykällä soittelulla sitten hoitui ja perille osasi :)))
Täytyy myöntää, että eilisestä saakka olen miettinyt, mikä se Jaava on ja onko se minun koneella? Teenkö jotain varmuuden vuoksi vai odotanko vain... ja ... mitä?
Taisi hyvä neuvo kohdallani mennä hukkaan.
Tarkista täältä onko sulla koneellas ko. Java - ohjelmaa:
1. Klikkaa Käynnistä -> Ohjauspaneeli ja tupla-klikkaa Lisää tai poista sovellus Ohjauspaneelissa.
(Windows Vista: Käynnistä -> [kirjoita hakukenttään] Ohjelmat ja toiminnot ja Enter). Jos Java - ohj.löytyy lisää- ja poista soveluksesta niin jatka annetun ohjeen mukaan tai kysy lisäneuvoja nimimerkiltä "turhia viitsi".
Harmi vain, että olen oppinut nyt aika varovaiseksi näissä MINUN lisäämisissä ja poistoissa.
Vanhan koneeni sain niin "juntturaan", että jouduin viemään sen korjaajalle. Poistelin mielestäni turhia nimikkeitä, ymmärtämättä, mitä ne tarkoittaa.
Onneksi oli tuttavani, joka naureskeli, että oletpa ollut tosi clever! Kaikki uusiksi.
Samoin tein tytäreltäni saamalla hienolla Ericssonin puhelimella. Siellähän oli kaikenlaisia, mielestäni turhia toimintoja ja löysin poistonappulan.
Siitäkin tuli todella "ontuva Ericsson"! Korjausta kyselin, niin olisi tullut maksamaan enemmän kuin uusi.
Siis on parempi, kuin en yritä nyt itse tehdä mitään, sillä muuten en pääse häiriköimään tänne palstoille ja tämäkin takkuaa välillä minusta riippumattomista syistä.
Eilen muuten takkuili TV, kun vaihdoin kanavaa. Pitkään odotin, että kuva tulisi, sillä digi valo paloi ja ruudussa näkyi kanava. Vaihdoin jopa paristot, josko ne olisi loppuneet, mutta ongelma ratkesi, kun sammutin käsin digin ja kytkin sen uudestaan.
Kyllä minä olen aikamoinen mestari purkamaan ja kerimään, kokeilemaan ja yrittämään. Joskus onnistun aivan ihmeellisistä asioista, mutta kieltämättä, joskus ei taidot riitä.
Sinulla tuntuisi taitoja riittävän, mutta millähän niitä voisi minulle välittää?
pitänee yrittää toimia neuvosi mukaan.