katselen hiljaisuutta silmiin
kuin rakkautta jonka jo unohdin
odotan viestiä ystävältä
häntä jota kaipaan
ei enää ole
tyhjä polku on yksin kulkea
talviöisin kuolleet puut seuraavat varjoja
näin varjotkin pitenevät
saavuttaa talven, etsii syksyn
niin kuluu päivät toistaan
yöt vielä lyhenevät
vielä rakkauskin palaa
kuin rakkautta jonka jo unohdin
odotan viestiä ystävältä
häntä jota kaipaan
ei enää ole
tyhjä polku on yksin kulkea
talviöisin kuolleet puut seuraavat varjoja
näin varjotkin pitenevät
saavuttaa talven, etsii syksyn
niin kuluu päivät toistaan
yöt vielä lyhenevät
vielä rakkauskin palaa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Surullinen, vaan toivoa kuitenkin
hehkuu runosi.
Varjot.. ne meitä seuraavat,
tahdomme tai emme.
ja jokaisella runollasi kosketat.
" talviöisin kuolleet puut seuraavat varjoja "
Tummasävyinen on runosi, mutta kaunis kuten aina.
surumielinen runo. "häntä jota kaipaan ei enää ole" siihen lauseeseen voin samaistua raskaalla sydämellä. Toinen säkeistö runossasi antaa kuitenkin toivoa paremmasta huomisesta.