Kompostikäymälä

Kuka osaisi neuvoa, miten normaalin WC:n saisi muutettua kompostikäymäläksi? Asunnosssa on kaksi vessaa suunnilleen "päällekäin" = eri kerroksissa. Muutostyö ei saisi maksaa kohtuuttoman paljon, ja toimintavarmuuden (hajuttomuus, mahdollisimman helppo käyttää ja tyhjentää, yms.) täytyisi olla hyvä.
91088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Harvempi on noihin tyytyväinen pidemmän käytön jälkeen... Miksi tehdä elämänsä tahallaan vaikeaksi, vähän sama kuin alkaa kasvissyöjäksi tai katkaista kädestään peukalo pois...

Äänestä
  • Asiaantutustuneena tiedän, että käyttö ei ole vaikeaa; rakentaminen kylläkin hieman. Kun ajattelee, että suomalaiset huuhtovat viemäriin vuosittain miljoona kiloa ulostetta ja viisi miljoonaa litraa virtsaa PUHTAALLA VEDELLÄ, tulee väkisinkin mieleen, että jotakin pitäisi tehdä. Varsinkin, kun ravinteista suuri osa (ainakin typestä) päätyy vesistöihin, koska nykyaikaiset jätevesilaitokset eivät pysty erottelemaan niitä kokonaan vedestä; laitoksia täytyisi huomattavasti kasvattaa ja kehittää, jotta se onnistuisi (=kallista yhteiskunnalle = meille). Lisäksi maksavat viemäröinnit yms.; sen sijaan olisi mahdollista käyttää multa esim. oman pihan kukkaistutuksiin, koska maatuneena jätteet ovat aivan tavallista multaa. En tiedä, harrastatko kompostointia ja / tai muuta kierrätystä, mutta kaipa olisi tarkoitus, että jälkipolvet saisivat tämän maan perintönä vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin me saimme, vai oletko sitä mieltä, että sinilevälautat yms. ovat kovinkin mukavia juttuja?

    Äänestä

  • Äskeisestä viestistä jäi pois, että oikein hoidettuna kompostikäymälä on jopa hajuttomampi kuin WC, eli se ei todellakaan ole mikään ulkohuussi! Itse myös tunnen ihmisiä, jotka ovät tyytyväisiä ratkaisuunsa, eli jatkavat kompostointia. Mikäli itse tutustut saatavilla oleviin ratkaisuihin, tiedät enemmän ja luulet vähemmän.

    Äänestä

  • Ympäristöystävällinen kirjoitti:

    Asiaantutustuneena tiedän, että käyttö ei ole vaikeaa; rakentaminen kylläkin hieman. Kun ajattelee, että suomalaiset huuhtovat viemäriin vuosittain miljoona kiloa ulostetta ja viisi miljoonaa litraa virtsaa PUHTAALLA VEDELLÄ, tulee väkisinkin mieleen, että jotakin pitäisi tehdä. Varsinkin, kun ravinteista suuri osa (ainakin typestä) päätyy vesistöihin, koska nykyaikaiset jätevesilaitokset eivät pysty erottelemaan niitä kokonaan vedestä; laitoksia täytyisi huomattavasti kasvattaa ja kehittää, jotta se onnistuisi (=kallista yhteiskunnalle = meille). Lisäksi maksavat viemäröinnit yms.; sen sijaan olisi mahdollista käyttää multa esim. oman pihan kukkaistutuksiin, koska maatuneena jätteet ovat aivan tavallista multaa. En tiedä, harrastatko kompostointia ja / tai muuta kierrätystä, mutta kaipa olisi tarkoitus, että jälkipolvet saisivat tämän maan perintönä vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin me saimme, vai oletko sitä mieltä, että sinilevälautat yms. ovat kovinkin mukavia juttuja?

    Raision asuntomessujen (-97) etäkohteeksi rakennettiin ekokylä saareen ja kaavassa kiellettiin vesiviemärit. Kompostoivat käymälät toimivat noin 2 kuukautta, jonka jälkee niiden kanssa alkoi ilmetä haju- ja hyönteisongelmia. Sakkonenkin uhalla osa rakensi vesi vessat ja viemäröinnin umpisäiliöön. Juuri nyt kunta on suostumassa kaavamuutokseen ja viemärin rakentamiseen mikäli saaren asukkaat maksavat kustannukset.

    Äänestä

  • Ympäristöystävällinen kirjoitti:

    Äskeisestä viestistä jäi pois, että oikein hoidettuna kompostikäymälä on jopa hajuttomampi kuin WC, eli se ei todellakaan ole mikään ulkohuussi! Itse myös tunnen ihmisiä, jotka ovät tyytyväisiä ratkaisuunsa, eli jatkavat kompostointia. Mikäli itse tutustut saatavilla oleviin ratkaisuihin, tiedät enemmän ja luulet vähemmän.

    Juu, myös minulla tulee mieleen tämä Raision asuntomessujen kokeilu, joka epäonnistui.

    Jos asumisessa haluaa olla ympäristö ystävällinen siihen on parempia keinoja, sillä vain 10-15% vedenkulutuksesta menee vessanpönttöön.

    Tässä pari ehdotusta
    - Lämmöntalteenotto ilmanvaihtoon
    - Vettä säästävät hanat
    - Veden kulutuksen tarkkailu
    - Sisälämpötilan pudotus 20 asteeseen
    - Ikkunoiden tiivistäminen

    Äänestä

  • Kake kirjoitti:

    Juu, myös minulla tulee mieleen tämä Raision asuntomessujen kokeilu, joka epäonnistui.

    Jos asumisessa haluaa olla ympäristö ystävällinen siihen on parempia keinoja, sillä vain 10-15% vedenkulutuksesta menee vessanpönttöön.

    Tässä pari ehdotusta
    - Lämmöntalteenotto ilmanvaihtoon
    - Vettä säästävät hanat
    - Veden kulutuksen tarkkailu
    - Sisälämpötilan pudotus 20 asteeseen
    - Ikkunoiden tiivistäminen

    -paksut eristeet
    -kunnollinen höyryn-/ilman sulku ulkovaippaan
    -lämmitys hiilidioksidi vapaalla vesi/ydin sähköllä tai sitten kaukolämpö (oma takka on saastuttaja pahimmasta päästä)



    Paras luontoteko on panostaa siihen että talon energian kulutus on mahdollisimman pieni.

    Äänestä

Muistelen nähneeni aiheesta piirroksia, joissa oli (ja piti olla) talon alla melko iso tila, jossa kompostoituminen ja tyhjennys tapahtui. Tavara putoilee putkesta alas ja väliin heitellään kuivikkeita. Kysele valmiita (kalliita) systeemejä, ja mieti, voiko tehdä itse. Myös joku haihdutusjuttu oli tärkeä...
Onnea hienolle hankkeellesi!

Äänestä
  • Tosi hienoa, että täältä voi saada fiksujakin vastauksia, eikä vaan lähinnä halventavia "töräyksiä". Oletko kiinnostunut keskustelemaan kanssani aiheesta enmmänkin?

    Äänestä

  • Ympäristöystävällinen kirjoitti:

    Tosi hienoa, että täältä voi saada fiksujakin vastauksia, eikä vaan lähinnä halventavia "töräyksiä". Oletko kiinnostunut keskustelemaan kanssani aiheesta enmmänkin?

    Eihän se ole kompostivessa( wc=water closet)olisko nimi käyskä. Kirjastossa on opas asiasta kiinnostuneille, ovat vain vähän kotikutoisen näköisiä. Taitaa sieltä löytyä myös tutkimuksia eri laitteiden ja omien sovellutusten toimimisesta.Yleisin syy toimattomuuteen oli käyttäjässä.
    Ei tyhjennetty tarpeeksi usein, käytettiin tolkuttomasti paperia ja liian vähän kunnon kuiviketta ym.Jos totta puhutaan, niin kyllä vesivessassa on joidenkin käyjien jäljiltä sellaiset hajut, että itsensä myrkyttäminen kaiken maailman vessadeodoranteilla on ihan pakollista. Tällä hetkellä meillä on vessaremontti aluillaan ja ulkona on ihan oikea huussi, sekin toimii moitteettomasti vain ahkeralla työllä ja kuivikkeitten käytöllä. Käyttömukavuus kesällä on ihan ok, mutta pakkasilla ( ei lämmitystä )takamus jäätyy ja virtsatie -tulehdus uhkaa, joten taloon sisällekin
    täytyy saada kompostikäyskä. Raimo Flinkin kir-
    jasta " Ekokeksijän ideapankki" löytyy myös ideoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ympäristöystävällinen kirjoitti:

Kuka osaisi neuvoa, miten normaalin WC:n saisi muutettua kompostikäymäläksi? Asunnosssa on kaksi vessaa suunnilleen "päällekäin" = eri kerroksissa. Muutostyö ei saisi maksaa kohtuuttoman paljon, ja toimintavarmuuden (hajuttomuus, mahdollisimman helppo käyttää ja tyhjentää, yms.) täytyisi olla hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu