raju kolari

Vuosia sitten olin ajamassa eräänä pimeänä iltana moottoriliikennetiellä. Rajoitus tuolla tiellä oli 100 km/h. Kaiken kesken pimeyden keskeltä vastaan tuli auto johon en ensin kiinnittänyt mitään erityistä huomiota. Pian havaitsin, että tuo auto on omalla kaistallani. Etäisyys oli tuossa vaiheessa enää niin lyhyt, että ymmärsin törmäyksen olevan väistämätön tein mitä tahansa ja tiesin, että siitä tulee tuhoisa.

En tule ikinä unohtamaan tuota hetkeä. Tuolla hetkellä olin lähes varma, että kuolen muutamien sekuntien sisällä törmäyksessä. Noin rajusta nokkakolarista selviäminen ei ole todennäköistä.

Törmäyksen jälkeen vallitsi täydellinen hiljaisuus. Auto oli puoliksi täysin tuhoutunut lukuunottamatta kuljettajan kohtaa jossa istuin. Kolarista itselleni jäi vain naarmuja. Onneksi ketään ei ollut kyydissä. Myös vastapuoli selviytyi hengissä vaikkakaan ei aivan yhtä pienin vammoin.

Tuollainen tilanne opettaa nöyryyttä elämää kohtaan. Liikenteessä ja muussakin elämässä voi tulla tilanne, jossa kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Sitä ei voi ennakoida tai hallita, mutta ei sitä saa jäädä pelkäämään tai odottamaan. Elämä on liian lyhyt sellaiseen.