uusi hotelli nordic hotel forum?

tallinnan kävijä2

onko kukaan vielä testannut uutta hotellia, avattiin joulukuussa, mielipiteitä, kiitos. olen 2 vkon päästä menossa :)

12

10990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mmmmmma

      Ainakin hotelli on mielestäni mitä parhaimmalla paikalla. Minuakin kiinnostaisi kuulla mielipiteitä hotellissa asuneilta.

    • 623 kertaa

      Totta, mutta kuitenkin kirjoitan juuri kyseisen hotellin nettikoneella. En yleensä ole viitsinyt haukkua tallinnan palveluita, mutta ku nyt kysytään, niin kerrottakoon jotakin. Huoneet suuret ja hyvät, palvelu kohteliasta, mutta ei kauhean hyvää suomenkielentaitoa kaikilla, huoneiden ikkunat tosin osa viruaukealle, joten liikenteen äänet voi kuulua, myös 7-kerrokseen. Pieniä ongelmia on ilmennyt, eilen ei meidänj ntoista avainta oltu koodattu joten se ei toiminut, tilanne toki korjattiin, tänään piti mennä aamu-saunaan, hienot saunat ja altaat ja muut, mutta kukaan ei ollut muistanut pistää kiukaita lämpeneen... huoneissa koodattava säilytyslokero, vaati sekin henkilõkunnan vaivaamista koska ei ollut jätetty auki asiakasta varten.. jotain alkkukankeutta tai mitä, mutta aamiainen todella hyvä, ja kahvia tuodaan pöytään lisää. Vikinglineltä saa edullista pakettia tänne.

      • Jaetti

        Hei,

        Juuri viime vkl olin kyseisessä hotellissa yötä la-su. Monta asiaa oli hienosti,ja hotelli tähtensä ansainnut palvelutasolla ja puitteilla, mutta pientä keskeneräisyyttä oli havaittavissa mm relax-centerin suhteen. Vähän ihmisiä, ei sinänsä tunnelmaa hotellissa, liikematkailijat pääkohderyhmä. Ja kun oli vähän väkeä, niin oli todella rauhallista ja tarpeen vaatiessa toimintaa löytyy heti ympäriltä! Hotellin sijainti aivan loistava, kaikki ulottuvilla. Hieno ja siisti, tyylikäs paikka, palvelu ok.


      • satunnainen matkailija
        Jaetti kirjoitti:

        Hei,

        Juuri viime vkl olin kyseisessä hotellissa yötä la-su. Monta asiaa oli hienosti,ja hotelli tähtensä ansainnut palvelutasolla ja puitteilla, mutta pientä keskeneräisyyttä oli havaittavissa mm relax-centerin suhteen. Vähän ihmisiä, ei sinänsä tunnelmaa hotellissa, liikematkailijat pääkohderyhmä. Ja kun oli vähän väkeä, niin oli todella rauhallista ja tarpeen vaatiessa toimintaa löytyy heti ympäriltä! Hotellin sijainti aivan loistava, kaikki ulottuvilla. Hieno ja siisti, tyylikäs paikka, palvelu ok.

        hei vain

        Kannattaa mennä tähän hotelliin. - Siisti ja mukava. Henkilökunta on ystävällistä, ja hotellin palvelut ovat hyvät.


      • Millä järjellä?
        satunnainen matkailija kirjoitti:

        hei vain

        Kannattaa mennä tähän hotelliin. - Siisti ja mukava. Henkilökunta on ystävällistä, ja hotellin palvelut ovat hyvät.

        Nimimerkki 623 on sitten kopioinut vastauksensa Tallink Spa&confirence hotellia koskevasta viestiketjusta vai likkö toisinpäin?


      • uudenlaista tyyliä
        satunnainen matkailija kirjoitti:

        hei vain

        Kannattaa mennä tähän hotelliin. - Siisti ja mukava. Henkilökunta on ystävällistä, ja hotellin palvelut ovat hyvät.

        Olen samaa mieltä. Palvelu ystävällistä ja osaavaa sekä receptionissa että ravintolassa. Standardihuone oli elegantisti sisustettu, sen värit ja materiaalit sointuivat yhteen noudattaen hienostunutta beige-ruskea-tumma luumu -linjaa, jota näkee hotellissa kaikkialla. Sisustus noudttaa puutarha-teemaa. Hauskoja yksityiskohtia, kuten vuodepäädyn lehtidekoraatio ja kylpyhuoneen karkaistusta lasista tehty seinämä, jossa toistuu puutarha-aihe, eksoottinen kukka! Kylpyhuone oli kaunis ja pelkistetty. Sisustusarkkitehti on tietääkseni virolainen, hyvä niin... Siis ripaus ennakkoluulotonta eurooppalaisuutta, josta puuttuu jähmeys.

        Virkistävää! Kun vielä lisää hyvän aamiaisen... - Aiomme mennä toisenkin kerran.


    • kävijä

      Vessan/suihkun seinästä osa läpikuultavaa
      materiaalia. Mm. sängystä näkee kun
      toinen istuu pöntöllä tai on suihkussa.
      Pikkuvirhe, muuten virheetöntä kaikinpuolin.

    • Nauraja_

      Onkohan noita vanhan foorumin lukijamääriä arvottu jollain lottokoneella, nyt näyttää 60 lukijaakin olevan lujassa.

    • ainoana

      miinuksena, jos TV/musiikki auki niin kylppärissä se pauhasi täysillä = liian lujaa päivälläkin.

    • TiinaRaita
      • tulemme

        käyttämään tulevaisuudessa tätä hotellia. Oli siisti, moderni, hyvä aamiainen. Kaikin puolin hyvä kokemus.


      • sb963

        Tuli kanssa oltua viikonloppuna pari yötä kyseisessä hotellissa ja oli todella erinomainen.

        Huone tosi hienosti sisustettu ja siisti. WC:n seinä on tosin hiukkasen erikoinen, mutta ei meitä häirinnyt. Aamiainen oli kanssa tosi hyvä.

        Itse meinaamme käyttää jatkossa kyseistä hotellia Tallinnassa, koska sijainti mm. on tosi hyvä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5805
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3231
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2730
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2380
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe