Arvaa vaan monestiko olen katsellut "sinua" silmiin, koskettanut sormenpäällä huuliasi, ottanut kasvosi käsiini, suudellut huuliasi, nenänpäätäsi...olen hulluna sinuun, mutta sen tiedän vain minä, etkä koskaan sinä.
En jatka viestiä tämän enempää. Hän, jolle tämä on tarkoitettu, osaa avata viestin, jos tämän koskaan lukee.
En jatka viestiä tämän enempää. Hän, jolle tämä on tarkoitettu, osaa avata viestin, jos tämän koskaan lukee.
Vastaukset 44
Vanhimmat
kertoa lisää. Minäkin rakastan sinua ja olen tehnyt vastaavia asioita kuin sinäkin (tosin paljon muutakin ;)).
Miksi et kerro tuota minulle suoraan? Minäkin rakastan sinua...
Anna vinkki, jonka vain minä tiedän. Pelasta tämä päivä, kuukausi ja vuosi...
Minäkin rakastan pikku-ystävääni, joka on vallannut ison osan sydämestäni.
Ja tiedän, että hänkin on hyvin kiintynyt minuun. Kumpikaan ei puhu tunteistaan, mutta kumpikin taitaa tietää missä mennään.
Mutta se, että hän sanoisi ääneen: "Minä pidän sinusta, sinä olet minulle tärkeä", lämmittäisi sydäntäni valtavasti. Ja luulen että jos minä sanoisin nuo sanat hänelle, se helpottaisi hänen oloaan ja ikävää.
Mistä tämä kipu, ikävä ja epävarmuus? Eivätkö ihmiset saa enää rakastaa toisistaan, tavalla tai toisella? Onko minulla oikeus tietää hänen tunteistaan sanallisesti? Onko minulla velvollisuus kertoa hänelle, mitä hän merkitsee minulle?
Niinpä, jos jossain on tunnustamattomien tunteiden hautausmaa, niin se on iso.
Esimerkki elävästä elämästä.
Tutustuin vuosia sitten erääseen ulkomaalaiseen naiseen jonka kanssa ystävystyimme yhteisten ystävien kautta. Pidimme toisistamme todella paljon, olimme sielunsiskoja, mikä tuntuu ihmeelliseltä koska tulimme aivan erilaisesta kulttuurista.
Läksiäisjuhlassa hän sanoi minulle kahden lapsensa, ystäviensä ja minun ystävien kuullen:
"Minä rakastan sinua, ja kaikki saavat sen tietää." Se veti minut ja kaikki läsnäolijat aivan hiljaisiksi.
Hän tuli äärikonservatiivisesta maasta ja tunteemme olivat muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Toki en tuntenut häntä kohtaan seksuaalisia tunteita, tuskin hänkään minua kohtaan. Mutta kaipasimme toistemme näkemistä ja läheisyyttä koko tuttavuutemme ajan. Vielä toisissa läksiäisjuhlissa tämän tapahtuman jälkeen, hän tuli viereeni istumaan ja nojasi päätänsä olkapäähäni.
En ole nähnyt tätä ihmistä vuosiin, mutta se mitä hän sanoi ja mitä hän teki, ei unohdu koskaan.
Jos hän ei olisi tunnustanut tunteitaan, tuskin muistasin häntä enää. Mutta että hän sen teki, jätti ikuisen merkin sydämeeni.
Kuinka joku viisas sanoikaan: "Eikä rakkaus tunne syvyyttään ennen kuin eron hetkellä."
Kuinka joku viisas sanoikaan: "Eikä rakkaus tunne syvyyttään ennen kuin eron hetkellä."
mikä sua estää tekemästä noin? mitä sä siinä menetät jos sanot sen hälle? mulla realiteetit on mitä on ja niitä pitää kunnioittaa ja ne on hyväsyttävä.
Olet liian rohkea ja hyväsydäminen pitääksesi tuon kaiken kauniin sisälläsi ja vain omana tietonasi!
Kyllä minullakin on realiteetit, joita täytyy kunnioittaa.
Ei meillä ole suhdetta, eikä sitä ole tulossakaan.
Silti minusta olisi reilua kertoa tunteistaan. Ettei tunne olevansa ihan yksin asian kanssa.
Varmasti kannattaa kertoa tunteistasi, älä odota toisen aloitetta asiassa. Minulle rakas ystävätär matkusti maailman ääriin ja voi kuinka surin ja kaipasin. Sitten otin riskin ja mailasin hänelle kaikki tunteet ja ikävän mitä häntä kohtaan tunsin. Ja se kannatti! Nyt olemme läheisempiä kuin koskaan ja osaamme sanoa "rakastan sinua, kaipaan sinua" liiankin helposti. Jännittää kohdata kasvotusten pian...
Sydämeni huutaa onnea jo pelkästä tiedosta että ystäväni ajattelee minua siellä kaukana. Hänen matkalle lähtönsä oli parasta mitä ystävyydellemme voi tapahtua.
Luulen, että meillä kaikilla on mahdollisuus valita, elämmekö rakkaudessa vai rakkaudettomuudessa (pelossa?), ja maailma omalta osaltaan pitää huolen siitä, että näitä valinnanpaikkoja tulee.
Rakkauden puhtaus ja kauneus on kaikkien tunnettavissa ja meidän inhimillisyytemme janoaa saada elää tunne todeksi. Yksi tapa kokea rakkautta, on pukea tunne sanoiksi ja jakaa ne toisen kanssa.
Ei kai meillä tässä suhteessa ole velvollisuuksia muita kuin itseämme kohtaan, mutta toisaalta sielumme vaade luoda itsemme kokemusten kautta on vahva velvoite... Siksi kai emme lopulta kuitenkaan kadu kuin niitä tekemättä jääneitä asioita?
Voi miten kauniisti sinä kirjoitit! Ja niin totta tuo mitä totesit: "meillä kaikilla on mahdollisuus valita, elämmekö rakkaudessa vai rakkaudettomuudessa (pelossa?)"
Rakastan ystävääni ja haluaisin kertoa sen hänelle. Jos näkisin hänet, halaisin häntä ja siinä halauksen lomassa kuiskaisin nuo sanat.
Minä taas haluan kiittää erästä rohkeaa suomalaista naista siitä, että näytit että sinä välität minusta.
Kaipa tiedät että tekemällä sen, mitä teit, jätit ikuisen jäljen sydämeeni.
Ja tiedätkö mitä? Kyllä minä olen tiennyt sinun tunteistasi jo kauan sitten. Sen vaan voi aistia. Harmi, ettet uskalla toteuttaa noita asioita käytännössä... Tosin mulla varmaan sydän pysähtyisi, jos joskus tulisit niin lähelle ;)
Kerro hänelle tunteistasi,ehkä hän on myös hullaantunut sinuun,ajattelee sinua...
älä heitä mahdollisuuttasi hukkaan vain kertomalla saat selville hänen tunteensa sinuun;)
Kaiken se kestää kaiken se kärsii.....
kerroin tänään ystävälleni, että rakastan
hän asiaan suhtautui?
viileästi, että mulla roikkuu vieläkin jääpuikot nenästä. Samantien huomasinkin siinä sitten olevanikin ihan tavallinen onnellinen hetero. Unohdin kaapit, ja ovet ja palasin normaaliin päiväjärjestykseen! Tilapäinen mielenhäiriö voi joskus teettää vaikka mitä:):)
P.S. Kaverikortti kiitos!
paitsi, että en mä nyt sanonut häntä rakastavani, vaan jostain epämääräisistä tunteista oli kysymys. Taisi muuten olla ne tunteet samanlaisia kuin entisellä tytskällä, joka luuli kerran, että on "kevättä rinnassa". Se "kevättä rinnassa" olikin sitten keuhkoputkentulehdus. Että semmottii.
"hän käsitteli tunteitani kuin pakastin.."
kunpa olisit täällä...tai ei sittenkään...
Vähän samanlainen olo... kunpa olisit täällä... tai et sittenkään.
Rakastan sinua, mutta en tiedä onko se sen kivun arvoista, jota tunnen.
Rakkaus on syvintä kipua mitä tiedän.
voida puhua, vai mitä mieltä olet? Kauheaa, kun ei voida edes keskustella ja ollaan aikuisia ihmisiä.
Sinulle tunne nimeltä rakkaus on vain näytelmää, nytkö on menossa osa "kipu"? Nauti siis siitä!
En ole halunnut satuttaa ketään, en häntä enkä itseäni.
Mutta en ole kiveä. Ja jos näytelmää haluaisin, poistaisin tämän "kipukohtauksen".
Olen pahoillani..
osallistuitko avauksesi jälkeen keskusteluun? ole kiltti ja vastaa.
osallistuitko avauksesi jälkeen keskusteluun? ole kiltti ja vastaa.
Jos minua tarkoitit, niin en osallistunut. Kaiken tärkeän, kerroin hänelle jo aloituksessani...
itseni kanssa, kun ei ollut muutakaan tekemistä:)
J. W. von Goethe on muistaakseni joskus jossakin yhteydessä todennut jokseenkin näin: "Rakastan sinua, mutta mitäpä se sinulle kuuluu..."
Rakkaus kuitenkin haluaa tehdä toisen ihmisen iloiseksi ja onnelliseksi.
Ja onko mitään mikä tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin rakkaan ihmisen rakkaudentunnustus?
Jep, edellinen olikin vain omasta turhautuneisuudestani siinnyt kommentti...
Asiat menevät vaikeiksi, kun niitä ryhtyy liiaksi pohtimaan: Eihän tässä uskalla Oikein mitään, kun pelkää tekevänsä Väärin - ja mitä se "väärin" oikeastaan on ja suhteessa mihin! Tekemättä jättämiselläkin kun päätynee ennen pitkää hylkäämään itsensä. Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee tosielämässä?
Kun ihminen rakastuu, hän alkaa haaveilla. Haaveissa on niin helppo sanoa kauniita sanoja, koskettaa ja olla lähellä. Todellisuus on kuitenkin aina erilainen, vaikka tunteet olisivat molemmanpuolisia. Ja luulen, etä tämä koskee kaikenlaisia suhteita, ei heterosuhteissakaan ole aina niin helppo kommunikoida.
Ja miksi oikeastaan pitäisi tunnustaa rakkautensa "noin vaan", etenkin jos se on perustunut pelkkään haavemaailmaan ja todellisuudessa et tunne toista ihmistä paljonkaan? Eikö olisi hyvä aloittaa vähän varovaisemmin, tutustua ja keskustella ja olla yhdessä muuten vain?
Se, että tunnustaa toiselle rakkautensa, on aina riski. Silloin jää tavallaan paljaaksi ja haavoitetuksi toisen ihmisen edessä. Silloin todella antaa itsestään jotain, jotain omasta sielustaan ja sydämestään.
Ja kumman osa on parempi, se joka rakastaa vai sen joka ei rakasta? Jos toinen ei vastaakaan tunteisiini, olen kuitenkin se, joka on rakastanut. Tosin en usko yksipuoliseen rakkauteen.
Kiitos ajatuksistasi! Olen samaa mieltä kanssasi siinä, ettei liene tarpeen "noin vaan" ja ikään kuin itsetarkoituksellisesti avautua toiselle tunteistaan. Kuten sanoit, siihen sisältyy haavoittumisen mahdollisuus.
Toisaalta rakastuneena ja kaiketi ennen muuta tilanteessa, jossa haavemaailma alkaa johtaa ikään kuin harhapoluille, ei liene tavatonta, että ryhtyy ajattelemaan ja toimimaankin jokseenkin dikotomisesti: Annan sinulle rakkauteni - ota tai jätä; tee minusta upporikas tai rutiköyhä; eheytä sydämeni tai murskaa se... Joku varmasti osaa antaa oivallisia selitysmalleja tällaiselle käyttäytymiselle...
Ehkä ongelma ei niinkään liene sanotun ajoituksessa kuin siinä, mitä odotuksia sanojen taakse kätkeytyy. Ilman toiveita tunteiden vastavuoroisuudesta, ei voine haavoittua kovin pahasti, vaikka puhuisikin sydämensä puhtaaksi.
Harhapoluille sen sijaan voi joutua, jos kovasti odottaa toisen vastaavan tunteisiin ja asettaa toisen, vaikka kätketystikin, joko-tai -tilanteeseen. Tässä mielessä minä aiemmassa yhteydessä mainitun ja siteeratun Goethenkin ymmärtäisin: Rakastan, mutta mitä sitten... Oma turhautuneisuuteni liittynee juuri tähän henkilökohtaisen katsantokantani muutokseen. Kompuroituani sydämeni ruvelle romantisoiduissa haavekuvissani, joutunen aloittamaan alusta. Tekeepä kipeää - muttei sittenkään sydämelle. ;)
Kaikkien positiivisten tunteiden pihtaaminen kannattaa. Niitä on aivan turha tuhlata ainakaan muille ihmisille, koska se on niin vierasta tälle maailmalle, ettei sitä kukaan ymmärrä. Jos jotain antaa itsestään, on se aina itseltä pois. Säästä ja ole pihi, ehkä saat ruumisarkkuun sitten mukaasi kaikki nuo ihanat positiiviset säästämäsi tunteet.
Sen sijaan ole negatiivinen kaikille. Irvistele ja hauku toiset pystyyn. Etsi aina vikoja kaikista ja juoruile muista takana- ja edessäpäin. Vinoile ja halveksi kaikkia. Irvaile ja naureskele edessä- ja takanapäin. Tälläisella on ainakin vaikutusta. Saat myötäilijöitä ja kaikki sisimmässään vihaa sua, vaikka luulet, että ne tykkää susta. Tällä tavalla saat valtaa ja (v)ihailijoita. Tämmösiä tunteita on turha säästellä. Anna palaa! Kuulut joukkoon!
Miten tää kirjoitukses liittyy aiheeseen, hei?
Taisi olla sitä käänteistä psykologiaa..
Sain joskus aikoja sitten postikortin, jossa luki: "Sano ne hänelle jo eläessään, sydämesi sanat."
Olen kuullut aika monta kaunista hautajaispuhetta, mutta eikö se ole jo vähän myöhäistä...
Se liittyy sillä tavalla, että vaikka provona näin kirjoitin, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei kannata noin vaan mennä rakkauttaan tunnustamaan. Se on aivan totta! Kannattaa miettiä tosiaankin mitä sivuvaikutuksia sillä on molempien, sekä tunnustajan, että vastaanottajan elämään. Mitä siitä seuraa? Useimmiten on ehkä paras pitää asia omana tietonaan.
Kuitenkin me ihmiset saamme niin vähän rakkautta osaksemme, että näivetymme rakkauden puutteeseen. Negatiivisuutta tulee kyllä joka tuutista. Sitten ihmetellään, miksi me ihmiset voimme niin pahoin.
Tätä tarkoitin kirjoituksellani.
Mielenkiintoinen konsepti tuo viimeksi lausumasi, eli ettet usko yksipuoliseen rakkauteen... Onko sinulla tiedossasi jotakin, mitä meidän muidenkin olisi hyvä oppia aiheesta? Haluaisin uskoa samoin, vaikka toisaalla väitänkin, ettei rakkauteen pitäisi liittää mitään vaateita vastatunteista... Raastavaa tämä ristiriitaisuus :D ("Mietin ehkä liikaa, kun mun pitäis elää vain; kai syntymässä sielun liian rikkinäisen sain...")
Tai voisin sanoa että en ole henkilökohtaisesti kokenut yksipuolista rakastumista/rakkautta. Toki silloin ei ole ollut kysymyksessä mikään hetken tuttavuus tai ihastuminen toisen fyysiseen olemukseen. Ainakaan omalla kohdalla yksikään rakastuminen ei ole johtunut pelkästään toisen ihmisen fyysisistä ominaisuuksista.
Kaipa se on niin että kun sukelletaan syvissä vesissä, ei ole mahdollista että se on yksipuolista. Tai miten sitä kuvaisi? Kai se on tunteiden voimakkuus, joka paljastaa minulle että tämä ei voi olla yksipuolista vaikka toinen osapuoli ei olisi sanonut tai tehnyt mitään mikä viittasi että hänellä on tunteita minua kohtaan.
Mutta joka kerta se on paljastunut molemmanpuoliseksi "tunteiden aallokoksi". Joskus se kestää lyhyemmän aikaa, joskus kauemmin ja joskus ikuisesti, niin ainakin uskon.
pohdinnalta. Kerro lisää!!