Variksen

Kaikkien urheiluihmisten ja nuorison kannalta on loppujen lopuksi parasta, että Varis kärähti käyttämästään vilpistä.Jälkikäteen voidaan tietysti sanoa, että olisi pitänyt testata joka päivä ennen kisoja, ettei olisi päässyt kovin kauan kilpailemaan.
Aivan turhaa narista siitä, että Varista olisi muka jahdattu. Niin pitääkin jahdata, koska hänet tiedettiin potentiaaliseksi vilungin pelaajaksi. Valvonta pitää olla tehokasta ja kattavaa, mutta sitä kannattaa tietysti kohdentaa viisaasti.
Mielenkiintoista tulee tietysti olemaan se kun selvitetään, mistä Varis käyttämänsä EPO:t sai.
Käsittääkseni niiden maahantuonti on rikos ja silloin lähipiirissä oleva "poliisin vanha tuttu" tullaan varmaan hakemaan kuulusteltavaksi.
3245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin yritätkö kertoa, että nyt sitten on hiihto puhdasta Suomessa? Älä viitsi olla naiivi, äläkä loukkaa enää meidän Suomalaisten älyä. Hiihtäjät ovat jo kylliksi meille pahaa tehneet. Tiedätkö, että pahempaa, kuin uskotkaan. Maine rehellisenä kansana on mennyttä ikiajoiksi.

Äänestä
  • ne rangaistustoimenpiteet pitää kohdentaa tarpeeksi rajuina syyllisiin, eikä hyssytellä.

    Äänestä

Varis kärysi 2003 ja pakoili testaajia 2006. Eli oletettavasti todennäköistä että Varis käyttää dopingia hamaan loppuun. Ihmeen iso kohu tehty kärystä mediassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärähtäminen kirjoitti:

Kaikkien urheiluihmisten ja nuorison kannalta on loppujen lopuksi parasta, että Varis kärähti käyttämästään vilpistä.Jälkikäteen voidaan tietysti sanoa, että olisi pitänyt testata joka päivä ennen kisoja, ettei olisi päässyt kovin kauan kilpailemaan.
Aivan turhaa narista siitä, että Varista olisi muka jahdattu. Niin pitääkin jahdata, koska hänet tiedettiin potentiaaliseksi vilungin pelaajaksi. Valvonta pitää olla tehokasta ja kattavaa, mutta sitä kannattaa tietysti kohdentaa viisaasti.
Mielenkiintoista tulee tietysti olemaan se kun selvitetään, mistä Varis käyttämänsä EPO:t sai.
Käsittääkseni niiden maahantuonti on rikos ja silloin lähipiirissä oleva "poliisin vanha tuttu" tullaan varmaan hakemaan kuulusteltavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu