Meillä varmaan kaikilla on ollut ystäviä elämän varrella. Hyviäkin. Mutta onko teille tapahtunut niin, että pikkuhiljaa ystävät "katoavat". Jumittuvat koteihinsa, suuntavat energiansa vain lapsenlapsiin, jotkut jopa alkoholisoituvat, erakoituvat jne. Olen viime aikoina huomannut, että joskus kaikenkattava ystävyys jotenkin haurastuu iän myötä. Toisaalta taas uusia ystävyyksiä ja tuttavuuksia solmitaan elämän tilanteiden mukaan.
Eräs iäkäs tuttavani sanoi, että häneltä ovat joskus niin sydänystävyydet jääneet (ei enää jaksa muistella vanhoja yhteisiä tekemisiä eikä uuttakaan puhumista enää ole).
Minä olen surukseni huomannut, että jonkinlaista etääntymistä ja erkanemista iän myötä ystävyyksiin tulee.
Eräs iäkäs tuttavani sanoi, että häneltä ovat joskus niin sydänystävyydet jääneet (ei enää jaksa muistella vanhoja yhteisiä tekemisiä eikä uuttakaan puhumista enää ole).
Minä olen surukseni huomannut, että jonkinlaista etääntymistä ja erkanemista iän myötä ystävyyksiin tulee.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Siks kai me täällä pörrätään. Kaipaa ystäviä, muttei ole energiaa. Ehkä tää nykyajan työtahti vie mehut ja halut. Kaikkensa antaa töissä niin ei oo muille enää jakaa. Hyvä jos perhettä jaksaa illan eikä nukaha sohvalle jo kuudelta.
Mitenköhän noista energiasyöpöistä elämässä pääsisi eroon, jotta jaksaisi taas nauttia iloiseta puheensorinasta ja tuttavien höpötyksistä. Mikään ei tee niin hyvää, kuin samansuuntainen naisporukka, joka (melko) selvinpäin nauraa itselleen, toisilleen ja laittaa maailman aina silloin tällöin raiteilleen.
40-kymppisistä railakkaista höpöttäjistä on tullut 50 väsyneitä ja totisia? Ihan itseni mukaan lukien.
Samaa olen itsekkin pohdiskellut,minne ne jää,jäi,katoaa?
Itselläkin muutama sellainen vuosikymmenien takaa joille minä olen se yhteydenottaja,ei he-joskus oikein päätän etten kyllä soita,nyt on hänen vuoro.
Saa olla vaikka vuosi,ei kuulu vaikka luvataan.
Ja kuitenkin sitten on hauskaa ja muistellaan menneitä,vai onko se vain teatteria...?
Tämän ikäisinä on kai vaikea solmia uusia ystäviä,kaikki ovat jotenkin kankeita ja varautuneita ja jännittää,mitäköhän tuokin on olevinaan ja minusta/meistä ajattelee..
Joittenkin kanssa jutustelu on luontevaa,mutta siihen se sitten jääkin.
Ja joillakin on sitten joka viikonloput kalenteri täynnä tapaamisia ja illallisia ystävien kans viineineen ja huvitteluineen.
Niitäkin on,tunnen.Mutta he taas ovat eri "kastia"
KUkapa antais viisaan neuvon?
Minulla on vielä toivo siitä, että juuri tämän ikäisenä voisi löytää uusia ystäviä. Puhun nyt naisena naisystävistä. Miehet kertokoon oman näkökantansa, toivottavasti.
Tämän ikäisenä luulisi, että nyt olisi aikaa. Onko tässä kuitenkin niin, että tämä sinkkuus mikä itselläni on, on se suurin syy. Parisuhteessa olevat ystäväni viettävät tietysti pääsääntöisesti aikansa perheensä kanssa, lapsenlapset tulevat viikonloppuisin. Minulla olisi nyt aikaa, muilla ei.
Toinen mikä on vienyt huippukivoja kavereita on tuo kuningas alkoholi. Pari aivan laatunaista se on vienyt mennnessään niin, ettei ole hauskaa tavata heitä. Pari tuntia on kivaa, mutta sitten alkaa se show, jolloin minä pakenen paikalta. Tapaamisesta jää ikävä maku.
"Miehet kertokoon oman näkökantansa,"
Nuorena oli läheisiä ystäviä paljonkin ja muutama tosi läheinen. Vielä muutamia vuosia sitten työporukoissa oli ihan sydänystäviä, sekä miehiä että naisia.
Viiskymppisenä (3,5 v sitten) siirryin 180 kilsaa pohjoisemmaksi ja vaikka työympyröissä olen hyvinkin sosiaalinen, ei läheisten suhteiden solmiminen enää onnistu. Ostin kämpän työkavereiden kansoittamasta taloyhtiöstä ja yhteisiä rientoja on ainakin kesäisin telttasaunalla ihan mukavasti. Mitään sen syvempää ei kuitenkaan ole eikä tule.
Kai me 50 ollaan jo niin jämähtäneitä ja varautuneita, ettei aidosti läheisten ihmissuhteiden solmiminen enää onnistu.
Spiritus Fortuksesta olen lähes samaa mieltä. Jos se on elämää hallitseva, ei sen seuraan muita läheisiä mahdu. Mustasukkainen taitaa tuo vahva henki olla. En kuitenkaan itse sylje lasiin ja harvoin meidän telttasauna/grillausiltoihimmekaan ihan selväpäisiä eksyy. Onnksei ei koskaan ole ollut örveltäjiäkään.
Minä myös olen tullut siihen tulokseen, että sinkkuus taitaa olla suurin syy miksi ystävät kaikkoaa. Minullakin on käynyt niin että minä olen ollut se joka ottaa yhteyttä, mutta päätin, että jos se yhteydenpito on pelkästään minun varassani niin olkoon. Suurin osa niistä "ystävistä" joita oli vielä naimisissa ollessani lopettivat yhteydenpidon erottuani ja kun yritin pitää yhteyttä niin aina vedottiin kiireisiin, joten lopetin ja ajattelin ettei tupata kun ei tykätä.
No onhan tässä se hyvä puoli että ei tarvitse passata vierailijoita, kun ketään ei käy kylässä.
jos kaikki muuta ajattelevat samoin kuin sinä, ei uusien ystävien löytäminen onnistu, vaikka monet haluaisivatkin.
Kun tapaat jossain kivan ihmisen, johon haluaisit mielelläsi tutustua paremmin, mikset ehdottaisi hänelle uutta tapaamista tai yhteydenottoa? Kun olette viihtyneet yhdessä, mikset kertoisi sitä hänelle ja kysyisi voisitteko lähteä tekemään toistekin jotain yhdessä tai tavata jossain? Jos jollakin on kalenteri täynnä, jo seuraava voi tosissaan ilahtua ehdotuksestasi. Tai voisitko ehdottaa useammalle ihmiselle uutta yhteistä tapaamista?
Olen sitä mieltä, että jos jotain haluaa, niin kannattaa itse toimia sen saadakseen eikä jäädä odottelemaan.
Sillä aikaa kun "kiltit tytöt odottavat kiltisti ja huomaamattomina", ne toiset ehtivät tehdä kaikenlaista kivaa.;))
äitini kuoli Jouluna.
Viimeiset 5 vuotta hän valitti siitä että kaverit ei enää soittele eikä käy kylässä.
No, 83v. Kaveritkin olivat jo liikkumiskyvyttömiä, tai henkisesti huurteessa.
Joten kysymys kuluu:
Mitä sinä teet vanhalla, lahoavalla, kaverilla?
Mitä teillä voisi olla juteltavaa? samat vanhat asiat vanhoista, yhteisistä harrastuksista, muistelut koulukaverista joka ekana sai tissit?
Ei, ei, parempi on kuihtua hiljaa ja pitää päänsä kiinni. Kavereita ei enää saa häiritä, ei edes muinaisia ystäviä. Heillä on elämä yhtä raskasta ja kuolema lähellä.
Juuri tämän vuoksi sitä kannattaisi vielä pinnistää, ennenkuin huurtuu kokonaan ja vielä pääsee kävelemään omin jaloin. Toivottavasti olisi muutakin juteltavaa, kuin ikivanhat muistot. Nythän niitä voisi tehdä uusia muistoja. Mennä, tehdä, nähdä ja jutella sitten niistä.
se vaan jaksaa pitää lippua korkealla.
Otappa huomioon että kirjaston täti sulkee kohta koneesi,finaali lähestyy, kiihdytä.
termejä: "Toivottavasti", "kannattaisi", "voisi"
Ehdollisia termejä kaikki.
Miksi et tee?
Ja jos teet niin kerro meille mitä teet.
Siloin siitä olisi meille jotain apua ja lohtua.
Ei ole mitään järkeä heitellä ajatuksia tyyppiin: "jos".
lässytys.
Jos olisit lukenut kaikki viestini niin olisit ymmärtänyt että tiedän hyvin ikäni, ja mihin se kohta johtaa.
Kovalevyni jäävät tyttärilleni. Ja onneksi, fiksuja he ovat. Kiitos isänsä.
äitini on pian 80 vuotias hänellä on vilkas seuraelämä, ei se sosiaalisuus häviä iän myötä mihinkään.
Isäni oli enempi lukija ja omissa oloissaan viihtyvä. Kukaan ei ota pian yhteyttä ellet itse ole aktiivinen, niin se on.
tähti.
on ihmisen loppuelämäkin.
Kenen pitäisi olla siinä aktiivinen?
Sinun itsesi vai ystävien?
Jos ei pysty liikkumaan, riittääkö kännykkä?
Taksiseteli ystävän pöydän ääreen?
Kuka sitten liikkuu?
Sinä vai ystävä?
Vai ootko ain noin negatiivinen ja tympee ? Vaikutat katkeroituneelta erakolta. Muistutat mun ex-miesystävääni.
Arvaat varmaan miks on ex :)
Ei me vielä olla toinen jalka haudassa -iässä.
tavalliset nynneröt,koita hyvä mies nyt ryhdistäytyä.
Aivan hampaatonta,jonninjoutavaa lätinää mahdatko olla joku muu?
riittäneet ymmärtämään viestiäsi.
Mutta se vähä mitä ymmärsin kertoi että kaivoon upotaan ja niinkuin "Kankkulaan", täysin turhaan.
Kaikesta yrityksestä, elämässä, huolimatta.
tympee ja negatiivinen?
Missä menin puihin?
58v. 5,5 vuotta sitten eronnut eronnutsinkku.
Pyydystelen hyvällä menestyksellä leskirouvia.
viimeisellä vuoteellanikaan :/
Miun mielestä ei pidä jäädä vain odottelemaan missään elämän olomuodossa, vaikka pyytää avustaja hakemaan "kylään" jos ite ei pääse.
Mutta sosiaalisten suhteitten ylläpito on luonnekysymyskin, ei kaikki kärsi yksin olostaan..
Ite kuulun niihin jotka hakeutuu toisten ihmisten seuraan, kohtuudella tosin..omaehtoisestikin.
kun kirjoitat,varjostaako egosi näppäimiä?
minä, ihan itse, olen.
Kävin purkamassa mutsin kämpää ja siellä oli 11 taksiseteliä.
Hän sai niitä 12/kk.
Odotahan vähän, kun saan tämän lässyn pois jaloistani niin kirjoitan takaisin tiukempaa tavaraa.
ja nyt ihan "asiantuntijanakin".
Sitä mennään kavereiden luokse jos pystytään tai kaverit tulee jos pystyvät.
Jossain välissä voit hakeutua, vaan et kykene.
Jossain välissä avustaja vie, vaan kaveri ei enää pysty ottamaan vastaan.
Siinäpä sitten "hakeudut" tietokoneen ääressä, ihan kuin me surkimukset nyt.
joskus ajatuksiani, joudun usein rajoittamaan kirjoituksiani jotta en aina ihan loukkaisi toisia.
Minun kirjoitusvirheeni tulevat aina sielusta, tai sitten tahallaan.
Kuten, ehkä, olet huomannut, niihin puuttuminen on osa hupiani.
Pyydystellä ain voi :)
Ja kaluta loppuun saaliinsa.
Ei yhestä varmaan pitkää iloo...se kun tympääntyy
toisten tahattomista virheistä,ole todella sairas.
Että todella olet se EX. Saman ikäinenkin. Niin on yhtä v-mäiset jutut ja ego. No hupinsa kullakin.
surkimus, tämä vain riittää tällä hetkellä.
Lapinkävijänä tiedän missä laihat kalat ovat.
Saaristossa.
Saariston kaloissa on, jotenkin, tutumpi tuoksu.
Ja ohuemmat luut.
Saariston kaloissa on kyllä luut suoremmassa, Lapin kaloissa ovat jotenkin kierommassa?
ihan sama mistä nauttii.
Toinen kirjoittaessaan ja toinen lukiessaan.
Kumpi sitten on sairas, en tiedä.
Tahattomuus on kai fiksuutta tai hölmöyttä?
pedofiilien touhut on sinusta täysin oikeita,niinkö?
Kun aikansa selittää ,niin pussin pohja häämöttää,vai mitä?
että nautit jutuistani niin paljon että ihan vastaatkin.
Ja totta, olen moninkertainen EX.
Pari tytärtäkin tuli tehtyä ennekuin tyttöparat tajusivat virheensä.
No, edelleenkin kaipaavat minua takaisin, siis äidit.
joteskin hupaisa. "Siis äidit". Se oli tarpeellinen lisäys. Lukaseppa textis uudelleen :)
Yhdyn silti aloittajaan: kiitos kun muistutit minuakin siitä, että miehiä ei kantsi haikailla, eikä harmikseen ottaa.
sen voin tietää!
Lukiessani vanhaa historiaa tulee siellä vastaan ihan kammottavia asioita.
Tänään kävin "naispapin" kanssa läpi äitini hautauksen.
Minä EN hyväksy naispappeja mutta maalla ei ole enää pahemmin vaihtoehtoja.
Kristitty olen ja tunnustan Raamatun uskoa.
Mutta minä en ole mikään sanomaan lapsiavioliittoja vastaan, muuten kun uskontoni kautta.
Minusta lapsiin kohdistuva seksuaalisuus on kammottavaa ja väärin.
Mutta meidän uskontomme ei ole ainoa.
Ja siksi en ota asiaan kantaa.
Ja toisekseen? Mitä sillä on väliä? Millään?
Jos olet erimieltä niin perustele. Pelkkä "musta tuntuu" ei riitä.
kuten ennen treenisaleilla vanhoja herroja luonnehdittiin.
Sullahan on ihan periksiantamisen meininki kirjoituksessasi. Itse aion kuolla seisovilta jaloiltani pää ainakin puolillaan uusia suunnitelmia. Hiljaa hiipuminen kohti viimeistä pihahdusta ei minusta tunnu houkuttelevalta.
Jos ei nyt enää ihan satasella eteenpäin (siis vääjäämätöntä kohtaloa, hautuumaata kohti)niin ainakin sen verran vilkkaasti kuin vanha keho ja jo vähän kulahtanut ajukuuppa mahdollistaa.
Että "kavereita ei saa ENÄÄ häiritä" Katin kontit. Eläkkeellä vasta aikaa onkin oikein totaalihäirintään. Minulla 1v 8 kk ja sitten ei enää tarvii kantaa huolta viranhoitamisesta. Alan häiritä vanhoja kavereita oikein urakalla.
ja mietin mitä tarkoitit.
Totuus on että kumpaakan tytärtä en halunnut. Minulle vain ilmoitettiin asiasta, ja minä sitten maksoin ruokot. Isänsä tyyppisiä, älykkäitä ovat, vaikkakin naisia.
Sinä saat leikkiä ajatuksilla.
Monet tekevät saman, ymmärtämättä että toisten vanhuus ei saa olla toisten vaiva.
Voip tyttöparat. "VAIKKAKIN NAISIA" !!!
Kerro osanottoni isästä.
sotket äitisi kuoleman,naispapit ja uskontosi,sekavasti ja monisanaisesti.
Selvästi sanoit ettei ole väliä mistä nauttii,kunhan on kivaa.
Punaisena lankana sinulla on ettet välitä mistään,kunhan sinulla vain on kivaa ja asia ei koske sinua.
Suomeksi tuollaista sanotaa selkärankattomuudeksi,tunnut entistä vastemielisemmältä.
enhän minä heitä kasvattanut, maksoin vain.
Minun selkärankani taipuu vain minulle.
Minä en ole syvästi uskonnollinen.
Se vähä, mitä uskonnosta tunnen, ei hyväksy naispappeja.
Kun saan äitini hautaan voin, lopultakin, olla helpottunut. Sen verran raskasta oli pelätä miten hän selviää.
Äiti oli eronnut kirkosta, joten papilla ei ole väliä.
Jos minä tunnun vastenmieliseltä niin hyväksyn sen. Pahat tunteet kun aina johtuvat jostain uskonnosta.
Jotkut uskonnot hyväksyvät, toiset ei.
Olen onnellinen uiskostasi.
että jos lunta syö ja vettä juo,ei kakka pahalle haise.
Siitä huolimatta uskonto teoriasi on syvältä,ideasi voisi tuottaa omaisuuden ,kokeile.
Ai niin, en ole pioneeri, ei tarvitse iloita uiskosta.
En ihan ymmärtänyt.
"...toisten vanhuus ei saa olla toisten vaiva."
Miksi olisi vaiva, jos "vanhukset" pitäisivät keskenään yhteyttä omilla ehdoillaan?
Ei 58 vuotias mikään vanha ole. Arvo Ylppö taisi olla yli satasen, kun hän jossain lehtihaastattelussa aprikoi hankkivansa AIDS:in, kun silloin siihen sairastuneilla oli 5-7 vuotta elinaikaa. Oli äijällä asennetta. Vanhuus on korvien välissä.
Ps. En ole saanut sinusta vielä tolkkua, lintuko olet vaiko kala. Välillä jopa tuntuu siltä, kuin olisit mielipiteinesi vakavissasi.
oma ajatus uskonnosta, huomasin.
Kerro enemmän.
Kerro miksi se on syvältä.
ja aina ilman syytä.
Eläkkeelle jäävien vanhuksien ongelma on se että he alkavat hakemaan vanhoja koulukavereita, tyttökavereita, kavereita yleensäkin.
Ja todella omilla ehdoillaan, ei niiden ehdoilla,jotka joutuvat vastaamaan puheluihin, sähköposteihin joskus jopa vanhanaikaisiin kirjeisiin.
Miksi eläkeläiset eivät voi kuolla omassa rauhassaan? Miksi kirjoitella tänne, kaipuutaan ja tuskaansa siitä että elämä meni persielleen.
Voi kun vielä löytäis sen 60-luvun tyttösen? Vieläköhän se on hengissä? Gösta Sundqvist, Leeevi ja Leevings, kertoi asian parhaiten.
sen paremmin -60 kuin -70 luvunkaan tyttöystäviä. Se olkoon olutta mikä on mennyttä.
Elämän persiilleen tai nappiinmenemisestä voi ottaa varmahkoa kantaa vasta, kun se viimeinen henkäys on ihan lähitulevaisuutta.
Elintapojeni ja tilastojen mukaan minulla on viellä 20v elettävänä, enkä tosiaankaan aio käyttää sitä aikaa menneen nuoruuden haikailemiseen.
Eteenpäin: sanoivat sekä Mannerheim, että mummo lumessa.
mulla kävi yks kaveri tänään kylässä ja koko ajan odotin ja mietin että voi kun se jo lähtis...eteisessäkin vielä takki päällä höpötti niin että sylki vaan roiskui!
Onneksi tiedän, että seuraavan kerran se tulee taas vuoden kuluttua!
Kyläily on kamalaa!
mua nyt nauratti. Voi sua raukkaa. Tiedän tunteen. Noin on joskus käynyt mullekin. Sinkkuelämässä on sekin hyvä puoli, ettei tarvii niin paljon niitä vieraita kestää. Millon tuli miehen veljee, millon siskoo, millon kaverii. Uhhuh ja itteetä alko jo nukuttaa eikä ne tajuu lähtee vaikka kuin haukotteli jo lopulta ihan avoimesti ja jopa tahallaan vihjaten.
jolta lapsuuren kaverit on kadonnut,sinänsä alakuloinen asia jotenkin rauhoittaa.
Oma ammatti on mulla suurin syy ,ain ko on reppu pykäläs menos ei jaksa ei kykene.
30 kymppisen kaverei ol pilvin pimein ,nyt on yks ystävä,tosi ystävä.ei kaveri.
Toisaalt kun oon enemänkin tarkkailija ,ei juttu oikeestaa harmita,joskus vaa tule funtsittuu.
Nyt muistn taas miksei miesystäviä kannata kaihota.
Naisystävyyden nimiin kirjoittelinkin.
älä vedä minuu tähä juttu.