haluaisin vinkkejä

auttakee

Minulla on 2,5 vuotias uros cockeri joka tuli minulle kodista, jossa sillä ei ollut mitään sääntöjä. Koira on ollut minulla nyt melkein vuoden ja olen saanut huomattavia positiivisia muutoksia aikaiseksi. Enää ongelmana on haukkuminen, joka tosin on vähentynyt paljon vuoden sisällä.

Ohitukset menevät nyt jo melko hyvin, tosin jotkut koirat ärsyttävät jostain syystä koiraani, joka niille sitten haukahtaa. Haukunta ei ole rähinää, vaan hännän heilutusta äänitehosteilla. Miksi se tekee näin toisille koirille ja toisille ei?! Kuinka saan sen loppumaan? Kuitenkin pakenee jos toinen koira yrittäisi haistamaan. Talutan omaa koiraa aina toisia koiria kohdatessa niin, että olen koirien välissä enkä anna milloinkaan tervehtiä hihnassa muita.

Toinen tilanne on se kun koira saattaa haukahdella esim. ulos mentäessä kerran, ihan vain huvikseen. (ei tee tätä jokaisella kerralla) Vaikuttaisi että se huutelee: "täältä tultiin taas naapurit!" Miksi näin? Kuinka loppuu? Haukahtelee myös naapurit läpi jos liikkuvat pihapiirissä... Tämä kenties reviirin vahtimista, mutta kuinka saan sen loppumaan?

ja koirapuisto. Olemme käyneet siellä lähes päivittäin sosiaalistumassa ja tapaamassa muita koiria. Pyrin käymään puistossa hiljaiseen aikaan, jolloin paikalla olisi vain muutama koira koska jos koiria on enemmän, minun koirani haukkuu. Se ei rähise toisille koirille, vaan vaikuttaa siltä kun ihan varmistukseksi pitäisi ääntä etteivät toiset tulisi liian lähelle. Puistossa koira vaan haukkuu tavan vuoksi, siltä se toisinaan kuulostaa. Kävelee ja haistelee maata ja muita koiria, leikkii hetken ja haukkuu taas muutaman kerran. Jos koiria on paikalla vähän, koirani leikkii paremmin ja on aivan hiljaa. Mietin itse, että voisiko tämä olla jotenkin oman egonsa pönkittämistä vai mitä? Kuinka saan haukunnan loppumaan? Osittain joukossa ehkä pelkoakin, mutta miten saan koirani "luottamaan itseensä" paremmin?

Kotona koira on siis hiljaa, haukahtaa vain vieraiden tullessa ja silloinkin hiljenee käskystä. Ulkona komennus ei tuota tulosta. Kyllä koira saa ääntä pitää, mutta haluaisin tuon turhanpäiväisen huvinvuoksi-haukkumisen loppumaan. Haluaisinkin teiltä neuvoja. Löytyisikö apua?? Kiitos asiallisista vastauksista!

4

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hau hau

      Minusta tuossa ei ole mitään ongelmaa, haukunta on niin vähäistä ja iloluonteista. Sinullahan on koira jolla on vähän vain asiaa. Samoin kuin ihmiset, ei koiratkaan kaikista pidä tai tule juttuun, ja siksi erinlaisia reaktioita eri koirien kanssa.
      Ulos lähtiessä koirat ovat (yleensä) aika innoissaan, ja saattavat haukkuakin siinä. Meillä ainakin ollaan niin täpinöissä ettei meinata karvoissa pysyä, ja myöskin vähän haukahdellaan riemuissaan. Naapurit voi joku koira myös haukahduksellaan tervehtiä.
      Jotkut koirat ovat kerkempiä haukkumaan ja ääntään muutenkin käyttämään kuin toiset, minusta se on vain hieno persoonallinen piirre, kunhan pysytään siedettävällä tasolla.
      Sanoit että koira saa kyllä ääntä pitää, milloin? Haukuntahan kuuluu koiran luontoon, ja minusta olisi väärin sitä täysin koiralta kieltää, varsinkin jos se on satunnaista ilohaukkua tai tervehdystä.

    • Jenitta

      Koirani on tullut taloon noin kaksi viikkoa sitten. Se on jo 1,5 vuotias ja entisessä kodissa hyvin opetettu perustavoille. Alkuun ei haukkunut lainkaan. Nyt on alkanut aina välillä käyttämään ääntään ulko-oven kolahtaessa. Se on kyllä ihan okei. Mutta välillä saa aivan kummallisia haukku kohtauksia sisätiloissa. Saattaa illallakin nukkua rauhallisesti ja yht´äkkiä nousee, pällistelee aikansa ja alkaa vain murisemaan ja haukkumaan. Yleensä rauhoittu pian ja jatkaa uniaan. On vain todella outoa, koska mitään syytä en osaa käytökselle keksiä. Tuo on tollasta aiheetonta rähisemistä, mikä ei näytä kohdistuvan oikein mihinkään.

      Ja kun haukkuu ihmisten tullessakin, niin ei murise lainkaan. Samaten vastaan tuleville koirillekaan ei hauku. Innoissaan vain "röhisee" ja heiluttaa häntää. =) Kyseessä on siis leikkaamaton uros.

      • Tuo unilta yht'äkkiä herääminen ja murina haukku saattaa johtua vaikka siitä, että koira on ollut kuulevinaan jotain ja unenpöppöröisenä ihmettelee että mikä se oli, ja todeta ettei mikään ja jatkaa uniaan. Tai sitten on unta nähnyt mihin havahtuu, ja kun on todennut ettei ne möröt olekaan täällä, voi mennä takas nukkuun. :-)
        Meidän poika tekee tuota myöskin.
        Pojan käytöksen muutoshan voi johtua ihan siitä että poika on tottunut uuteen muutokseen ja kotiin elämässään ja oma itse tulee paremmin esiin. Vai tunsitko koiran ja sen tavat jo ennen kuin hauva tuli teille ja ne on siitä muuttuneet?


      • Jenita
        tanni-1 kirjoitti:

        Tuo unilta yht'äkkiä herääminen ja murina haukku saattaa johtua vaikka siitä, että koira on ollut kuulevinaan jotain ja unenpöppöröisenä ihmettelee että mikä se oli, ja todeta ettei mikään ja jatkaa uniaan. Tai sitten on unta nähnyt mihin havahtuu, ja kun on todennut ettei ne möröt olekaan täällä, voi mennä takas nukkuun. :-)
        Meidän poika tekee tuota myöskin.
        Pojan käytöksen muutoshan voi johtua ihan siitä että poika on tottunut uuteen muutokseen ja kotiin elämässään ja oma itse tulee paremmin esiin. Vai tunsitko koiran ja sen tavat jo ennen kuin hauva tuli teille ja ne on siitä muuttuneet?

        Se uniteoria voi ollakin kyllä ihan realistinen. =)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      50
      2632
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      73
      2231
    3. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1631
    4. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      49
      1096
    5. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      49
      947
    6. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      278
      931
    7. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      66
      806
    8. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      14
      784
    9. Ikävä edelleen sinua

      Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja
      Ikävä
      19
      739
    10. Sekaisin ihastuksesta

      Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m
      Ikävä
      54
      731
    Aihe