Olen 21v nainen ja neitsyt vielä. Olen aina käyttänyt siteitä ja koitin tamponeja(o.b normal) käyttää mutta en saa niitä sisälleni! Olen joskus saanut monen yrityksen jälkeen vaan yhden sormen sisälleni, mutta tuntuu että sörkin itseäni väärästä kulmasta tai olen muutenkin tosi tiukka kun sattuu? Rasvaa käytin apuna liukasteena. Peilin avulla olen kyllä tutkinut ja eri asennoissa yrittänyt työntää. Gynelogilla en ole käynyt ja varmaan tulee tämän täkia reissu sinne kun en yhdyntää uskalla aloittaa poikaystäväni kanssa kun pelottaa ettei hän saa penistä edes sisälleni ja että minuun sattuu. Onko muilla ollut vastaavia tilanteita?
Ei mahdu?
labello111
7576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
moikka!
mulla on oikeastaan aika samanlainen ongelma, paitsi että olen 22-vuotias.
tampoonin laittaminen sattuu tosi paljon enkä siis niitä ole ikinä käyttänyt, enkä edes kertaakaan saanut paikoilleen. gynen tutkimus sattuu tosi paljon eikä onnistu, tosin syynä on myös se että mua jännittää ja pelottaa se asia samalla.
kyllä sun kannattais käydä gynellä tarkistuksessa jo ihan ton sun iän takia, mä kävin kanssa vasta 21-vuotiaana, toisaalta eihän sitä välttis tartte ellei ole ongelmia ja ei ole aloittanut seksielämää.
mutta kun sä olet sitä ilmeisesti aloittamassa, tai ainakin haluaisit aloittaa, niin kannattaa käydä.
Tänään yritin uudestaan ja sain vihdoin tuntuman, tamponi meni sisälle. Ongelmia tuli ulosotossa. Tamponi jäi kiinni aukon reijän limakalvon seinämään. Ongelmana on näköjään todella pieni reikä jota venyttämällä sain kyllä tamponin sisälle mutta ulosvedettäessä piti käyttää voimaa ja limakalvo repeytyi hieman ja tuli verta. Huomenna kyllä soitan ja varaan ajan gynelle. Toivottavasti tämä ei ole vaarallista enkä tarvitse leikkausta. Kaipaan edelleen lisää kokemuksia muilta! Mitä teitte ongelmalle, te jotka olette olleet samassa tilanteessa?
tamponia..?ja poisottoa voit helpottaa käsisuihkun kanssa,eli huuhtelet itsesi märäksi ulkoapäi..
Käytän o.b normalia ja kyl se ainakin turposi aika isoksi kun sain vedettyä ulos. Mutta taitaa olla ihan totuttelukysymys ja kunhan paikat vähän venyy ton tamponin käytön yhteydessä nii ei pitäis olla ongelmaa?
ongelmat ku oliki liika tehokas imuteho..normaali imuteho ni saa vuotaa aika rankast,ettei mul tulis onkelmaa
Eiks se oo niin että o.b laajenee leveyssuunnassa. Tampax puolestaan pituussuunnassa. Mä ainakin siitä syystä olen käyttänyt mieluummin tampaxia. O.B:täkin joskus toki käytän.
Mun mielestä tampax on mukavampi käyttää ja nimenomaan helpompi poistaa kun ei turpoa niin paksuksi :)
Pitääpä kokeilla!