Hei! Mistä Goalla voi ostaa aurinkovoiteita? Apteekeista vai? Entäs millaisia kertoimia olette siellä kyttäneet?
Aurinkovoiteet
Kukka =)
132389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
totta tosiaan taitavatkin olla apteekki tuotetta,miten olis lähin kioski ja tarpeeksi sitten kertoimia ettei järki pala
Mun reissuni on aina suuntautuneet tuonne Etelä-Amerikkaan ja siellä tosiaankin aurinkovoiteet ostetaan apteekeista! Suojakerroin 30 on paikallisten käyttämä eli se kertoo, että pohjoisesta tuleva käyttääkin 60 suojakerrointa. Maat ja mantereet on niin kovin erilaisia =)
Monen matkan kokemuksen perusteella suosittelen P-20.
Löytyyhän niitä ainakin apteekeista ja supermarketeista (=pieni sekatavarakauppa).
Olemme käyttänneet alkuun jopa 30-40-kertoimisia. Väriä on kyllä pintaan saatu, mutta ei miksikään pavuksi asti. Sitten kun iho on tottunut, voi vähän pienentää kertoimia. Riippuu tietysti millainen iho on ja kuinka kauan rannalla ja vedessa viipyy.
..Kävin muutaman kerran solkussa sf,ennen matkaani ja ostin paikan-päältä kaupasta Cocosöljyä(sitä ehtaa).en palannut ja erittäin hyvän rusketuksen sai! 25 kertoimet ja sitä suuremmat,eivät läpäise aurinkoa..estävät erittäin hyvin ruskettumisen.todettu on!
Olenpa onnistunut polttamaan nahkani Goalla, vaikka käytin 30stä aurinkosuojaa, Suomesta ostettua. Tosin lilluin silloin yhtäjaksoisesti noin kolme tuntia meressä. Tulin ihan punaiseksi ja kotona lähti nahka otsasta, nenänpäästä ja olkapäistä.
Muillakin kerroilla olen käyttänyt 30-20-kertoimia ja onnistunut ruskettumaan ihan hyvän väriseksi. Miksikään papukorpuksi en itseäni halua, vaikka viihdyn toisina päivinä rannalla tuntitolkulla.
Goassa aurinkovoiteita löytyy kaikista supermarketeista. Olen ollut myös Etelä-Amerikassa ja siellä tarvitsi huomattavasti korkeampaa suojakerrointa kuin Goassa.
Goassa en ole palanut kertaakaan, vaikka en kovin korkeita suojakertoimia käytäkään. Kasvoissa 15 ja muuten ehkä 6. En tosin vietä rannalla kuin 3-4 tuntia kerrallaan.
Kun 2 viikon loma oli lopuillaan, aurinkovoiteeni loppui. Ostin paikallista Lotus-rasvaa, kerroin 20. Paloin.
" viikon jälkeen palaa??Eikö silloin ole jo rusketunut?Vai oletko punanahka?
Ihan helposti siellä palaa ruskettuneenakin. Kokemusta on.
Minä ainakin olen "inkkari" punanahka ja palan helposti. Alku päivät menee varjon alla, jossa ihme kyllä saa väriä.Ilse olen käyttänyt Ultrasun tuotteita jotka olen hyväksi todennut.
Viimeeksi vetelin naamaan face30 ja kroppaan 20.
Ihan kivan värin mielestäni sain loman loputtua.
Korvia en tahtonut muistaa aina voidella että ne kyllä vähän loivat nahkansa uudestaan.
Kiitos kaikille vastauksista ja muutamasta varoituksen sanastakin, nyt vain avoimin mielin Intiaan =)
..Suosittelen solariumissa käyntiä,ennen matkaa.vaikka 5krt,ihon pigmentti nousee silloin ylös.Rannalla suorassa auringossa korkeintaan 1-2tuntia kerralla,3na ekoinapäivinä!kun pohjaa,voi olla vaik 3tuntia.. itse en palanut.en käyttänyt suojakertoimia.huomasin yllättäen alussa, kun laitoin jalkoihin 40 kerrointa iho ei läpäissyt yhtään aurinkoa ja siihen jäi rasvan käyttö! cocos öljyä ,(sininen pullo) kaupasta ostin ja koin erittäin hyväksi rusketuksen syventäjäksi,kun pohjaa jo pikkuisen!! Suosittelen! vkon matkalta palaneena papuna : )