Kirjailija, rantaneuvos Eero Seppäselle on niin paljon tätä maallista puuhastelua, juuri nyt, joten olen estynyt kirjoittelemasta pitkään aikaan tänne.
Tänä vuonna minä olen entistä enemmän omien harrastusteni parissa.
Ps, vasta 60 vuotis päivien jälkeen luulisin jo vähän helpottavan minuakin.
Mutta tässä teille katkelma kirjastani "Kiannon Huoripoika"
Valoton lapsuus on kaukana takanapäin, edessäni on täysikäisen ihmisen velvoitteet. Olen jäänyt tänne mökkirähjään odottelemaan kuka minutkin mukaansa ottaisi kulkemaan yhteistä ihmistaivalta.
Kokkotaival on edelleenkin tiettömän tien päässä, siis kärrytien ja soiden pahemmalla puolella, kuten aina ennenkin on ollut. Samahan se on ollut olla välillä kotonakin, maailma ei perin ruusuja tuonut tullessaan minulle siellä ollessani. Olen koittanut pois unhoittaa kaikki menneet, siinä kuitenkaan onnistumatta kovinkaan hyvin. Valoton oli pohja elämän alulle heti alkuunsa, kyllä se on vienyt mehut miehestä viime tippaan asti lähes täysin. Mutta kuitenkin tässä ollaan muistelemassa menneitä ja luomassa uutta jota kukaan ei olisi enää uskonut minusta löytyvän vielä sellaista. Olen onnellinen että selviydyin! Edellisessä osassani jäimme siihen miten mies sai työpaikan itselleen, pienen katoamistemppunsa jälkeen.
Se kannatti olla pari päivää teillä tietämättömillä kun vastalahjaksi siitä tuli lapiomiestyötä sekä sekatyömiehen arvostettu ammattinimike verokirjaan. Se oli minulle joululahja! Syksyn sateet, syysusvat, aamuvarhaisella vielä pilkkopimeätä metsäisellä kärrytiellä. Vain aukko linjalla kertoi taivasta vasten katsottuna minne päin pitää lähteä kun on aikaisin meno tienvarteen. Vaikka oltiin ns. hätäaputöissä, niin oli meillä melko tarkka kulkemisaikataulu työmaallemme. Kuorma-auton lavalle oli rakennettuna varta vasten
kuljetustarkoitukseen kuljetussuoja työmiehille, jotka aamuisin olivat menossa, Koiravaaraan tai sitten Antinjärvelle saakka jossa mm. sijaitsi TVH:n silloisia tukikohtia. Pentti Ilmari, veljeni, oli myös Antinjärvellä majoitettuna viikko yhtä kyytiä parakkikylässä, minä sain olla kotoa pitäen koko ajan. Eipä olisi ikikuuna päivänä uskonut että vesisateellakin pitää vettä ajoa tien päälle, kai nyt sitä vettä taivaalta ei tullut riittävästi. Juntunen teki minulle kerran hyvän tarjouksen, oltiin kahden kesken viettämässä ruokatuntia kun Veikkolan rinteen alapuolella, virtaavan joen vierellä aivan, josta myös vesikin pumpulla ylös nostettiin isoon säiliöön ja levitettäväksi tielle. Mikä tarjous, oletko kuullutkaan parempaa kuin nyt mitä minä sain juuri kuulla, 5 minuuttia tuossa virtaavassa joessa, niin nyt olen kaksiskymppisen olet rikkaampi. Ehdotus oli hyvä ja minä otin vastaan uuden haasteen menemällä muitta mutkitta veteen polkemaan, minuutit rupesivat kulumaan kovin hitaanpuoleisesti puolin ja toisin ajateltuna. Syyshyinen vesi oli totisesti perin kylmää koettavaksi henkilölle jolla ei ole mitään kokemusta kylmästä uintivedestä. Asiallahan oli hyvin harjoitellut Seppänen, jolle oli jo tullut tavaksi käydä kotona Kiantajärvenrannalla pulikoimassa aina iltaisin töiden jälkeen, tätäpä Juntunen ei etukäteen tiennyt ja näin ollen meni hyvin halpaan. Seppänen hankki ennätysajassa 20 mk paperirahaa ja sillä hyvä, kumpikin olivat hyvin tyytyväisiä näkemäänsä. Vain jälkeen päin olemme yhdessä käyneet läpi lähes kolmekymmentä vuotta sitten sattunut uintireissua kahden kesken. Juntunen on jo poissa, ei kestänyt maailman paineita, monen muun tavoin päätti päivänsä. Harmaa syksy onkin täällä kovin pitkä ja valoton, lähes koko marraskuu on leutoa. Plus-asteita mittarissa välillä lähes kymmenkunta ja vähän alle, ei tullut nyt ainakaan aikainen talvi niille jotka sitä olisivat halunneet, suksimiehet ja laskettelijat. Eipä silti ei tuo tainnut olla vielä silloin kovinkaan muotia mennä isoihin rinnekeskuksiin laskettelemaan. Mutta kyllä nyt on sitä riemua yllin kyllin jos omistat Mersut ja juppilaatikot sen katolla. Mahtavaa, kaikki on mennyt kuperkeikkaa! Mikä mahtaa ollakaan niin kuin ennen vanhaa, kaikki vain oli toisin. Me vain jatkamme omaa arkista työtämme täällä tien päällä, nyt emme aja enää vettäkään marraskuu on siitä huolen pitänyt ettei siihen ole enää minkäänlaista tarvetta olemassa, kiitos marraskuun sateiden tulosta runsaina. Mitäpä sitten nyt kun ei enää ole sitä tuttua työtä vesiauton matkassa, no onhan sitä isossa talossa kun olemme hätäaputöissä vara katsoa mitä sitten kun entinen työ pääsee loppumaan, kesken kaiken tai vain väliaikaisesti. Työnjohtokin siinä samalla pitää näköjään vaihtua kun saamme uutta työtä tehtäväksemme, uusi on aina vain uutta mutta mitä nyt tällä kertaa se uusi siis onkaan? Enpä tiedä, jotenkin näyttää että olemme siirtymässä nykyaikaan. Työnjohtaja Reino Heikkinen Puolangalta on oppinut käyttämään vaaituskonettakin ja sen takaa se sanelee kaiken aikaa käskyjä toteltaviksi ja käytäntöön vietäviksi maastossa. Minulla on työparina myös Heikkinen, jonkin verran kuuluu jo kouluakin käyneen alalle että on hyvin juonessa mukana mitä toinen Heikkinen tahtoo. Viimeiset työpäivät alkavat häämöttää näissä TVH:n töissä, jonkun asian on täytynyt mennä oikein kunnolla jumiin. Tuoko Heikkinen toi työmaalle sellaisen ilmapiirin että työntekoviihtyvyys rupesi kovin paljon kärsimään, koska ennen Puolangan Heikkistä olimme tulleet hyvin juttuun toistemme kanssa. Tietysti mikä osuus oli nuoremmallakin, vasta koulun penkiltä tulleella Heikkisellä vai oliko heidän yhteisvaikutuksensa minulle liikaa. Kuitenkin työilmapiiri oli sellainen josta halusi pois. Mitä pikimmin, sen parempi minulle en olisi kestänyt kauemmin, enää sitä nau’untaa aikuisten miesten suusta kuultuna. Marraskuun 20 päivän aamuna ei sitten ilmaantunut Seppäsen sukunimeä kantava ja totteleva TVH:n työntekijä asemapaikalleen vaan oli lähtenyt kauas pois, minne, sitä emme tulleet koskaan tietämään. Jos ei työssä olo nyt kiinnostanut niin matkojen teko sitäkin enemmän tällä kertaa, ei ollut pomo aamulla seitsemän jälkeen hirnumassa tai kiristelemässä hammaspariaan alaiselleen. Heikkiset saivat tulla toimeen siis keskenään, ties miten pitkään ne ylipäätänsä jaksoivat odotella työmaalle. Ei tullut tämä Seppänen tälle työmaalle enää koskaan, ajeli muina miehinä senkin paikan ohi monetkin kerrat. Paikan josta viimeksi lähti työmiehenä ja kunnon sekatyömiestittelin saaneena ensi kerran eläessään. Siihen aikaan TVH:lla oli enimmäkseen sekatyömiehiä enemmän kuin ammattinimikkeen takana olevia ammattilaisia. Rahalla oli helppo lähteä minne itse halusi. Rahoja oli säästynyt pitkin kesää ja syksyä, raha on käyttöä varten laulaa kansanmies Irwin! Pesiönlahti on tuossa vajaan seitsemän kilometrin etäisyydellä meiltä kotoa, tanssijalkaa koko päivän niin vimmatusti rupesi syyhyttelemään, että malttoi edes aloillaan oikein kestää, siinä ja silloin. Lauantai-ilta ja poikamies ovat vanhoja sanontoja kautta aikojen, se kun se saa vähän päänkin pyörälle, minkähän vuoksi, en tuota oikein tiedä, en ole lukenut tohtoriksi tai maisteriksikaan. Punahuulet naisellako ne saavat täyspäisen miehen täysliekkeihin ja täysin pauloihin, ettei niitä erota kuin arvovaltainen kuolema aikanaan jos niin pitkälle on päässyt roihahtamaan. No käymään vaan sitä piti oikein lähteä, ei ole aivan oikein että siitä vain puhutaan jätkä- tai akkaporukoissa. Lauantai ilta oli alkanut työväentalon vastatessa illan karkeloista ja tahdin takasi reipas supisuomalainen vanhan poljennon tanssipelimannit, haitarin ollessa mukana viemässä illan tunnelmaa eteenpäin. Poikamies kun olin olisi luullut että minua kiinnostavat kokolailla tanssit, mutta kun silloin en saanut itsestäni irti sitä tärkeintä, eli syttymistä siihen tilanteeseen joka olisi minutkin saanut naisen pyörteisiin. Ilta oli alusta pitäen epäonnistunut ilta, taxi alle vaan ja Pesiönlahteen ja TVH:n tukikohtaan mittariauto sai minusta kyydin. Saunaan vaan ja kovat löylyt päälle huonosti menneiden tanssien jälkeen, huomenna on taas uusi aamu ja sillä siisti. Aamu oli sunnuntai ja lähtö oli kummasti mielen päällä sillä kertaa. Aikarauta ilmoitti aikaista aamua kuuden jälkeen. Jo kohta postiauto tulisi ja korjaisi kyytiin lähtijät pois tien poskesta. Ei ollut ennen vanhaan mitään linja-autopysäkkejä maaseudun taajamassa, voit lähteä matkaan vaikka lähes mistä, kun vain ennakkoon ilmoittaisit olevasi vailla kyytiä eteenpäin. Aamu oli vielä kovin pimeä, eikä mitään liikettä näkynyt edessä eikä takanakaan. Klo 7.45 koitti ajallisesti, postilinja-auto vihdoin saapui kohdalleni ja otti oitis kyydittäväksi, määränpää tällä kertaa niin kauaksi kuin suinkin vain pääsee kulkuneuvolla tässä maassa. Ei ollut Ouluun päin menijöitä silloin, matkusti siis kuin ensi luokassa konsanaan, vaikka ei ollutkaan junassa tai lentokoneessa jotka käyttävät luokittelumerkintöjänsä 1.lk - 2. lk. Rahalla sitä saa vaikka kalliin ensiluokan, jos ei muuten halua päästä eroon vähäisistä markoista matkoillaan, menenkin eteenpäin ilman luokkia. Nyt sitä ollaan vähäsen niin kuin pitemmällä matkalla, toista päätä matkasta ei ole edes näkyvissäkään, ennen kuin olemme siinä vaiheessa että markat ovat niin vähissä että pitää turvautua sosiaaliapuun. Pesiönlahti ja väli Ouluun oli jo ennestään tuttua sahalla oloajoilta joten siitä ei sen kummempia, ennen kuin muuttuu suunta etelään, väli Oulu - Kalajoki. Merkillinen väli tuo oli siksi että eräs tyttölapsi pihkaantui minuun niin paljon että olisi pitänyt jäädä yöksi tälle paikkakunnalle. Taka-ajatuksena kai pienet muhinat täkin alla oli Lea-tytön toive minusta koska hän niin kovasti hinkusi minua jäämään. Jos olisi ollut toinen mies niin olisi varmana kyllä jäänyt, minä joka en ymmärtänyt naisen päälle yhtään mitään en sillä kertaa jäänyt. Mikä vahinko, olisin vaikka menettänyt oman poikuuteni siellä silloin Kalajoella, mene ja tiedä? Kaunis oli silloin eronhetki, kaunis ja harmaa linja-autovuoroni lähti. Lea varmaan jäi allapäin suuren tuskansa kanssa kyselemään itseltään, kenet hän juuri tapasikaan yhdeltä linja-automatkalta? Olisiko se ollut ainut oikea? Kokkolaan 20.15. ja vaihto junaan käy kätevästi. Vain reilu tunti odottamista ja juna viheltää. Olen matkalla Helsinkiin yöjunassa ilman makuupaikkoja. Yö meni, vähän väsyttää mutta ei se niin mitään, aamulla lähtee heti kohta uusi juna matkaan ja nyt suuntana onkin koti-Kainuu ja kohta Kajaani. Kulkijana päätän jäävä yöksi tähän tuttuun kaupunkiin jossa niin monet kerrat olenkaan aikaani tappanut muuten vaan. Matkustajakoti Nevalainen on monet kerrat matkalaisen tuudittautunut unten maille. Kalenteri kertoo, että elettäisi tiistain aamupäivää ja köyhä kansa on mennyt työhönsä aamuvarhain, lapsille leipää hankkimaan. Minulla ei ole ollut vielä tuota huolta kuten muutamilla joilla leipäkin on niin tiukassa että töihin vaikka joka arkiaamu. Miksi minä olen nyt täällä enkä sekatyömiehen housuissa tuolla viitostiellä Heikkisen Reinon komennon alla?
Minähän olen muuttanut ammattiakin aivan hiljattain, olen nääs ammattimatkustaja tällä erää, niin kauan kuin lompsani kestää tämän kaiken, tarkalleen niin kauan olen ammattimatkustaja. Eikös pojalla olekin kadehdittava ammatti? Ei tarvis aamulla kuulla ikävää herätyskellon soittoa parhaassa unessa, vaan voi jatkaa makailemista aina puolille päivin jos niin tykkää. Aina hauskaa olla pitää, niin nytkin, mutta kenen kustannuksella hyvä akkaväki? Vaikka tuossa äsken oli tuo herätyskello herättelemässä työhön menijöitä, en itsekään välttänyt tuota meteliä. Anna minun kaikki kestää, aamuyöstä silmät auki ja taivalta on edessäpäin vielä pitkälti. On aamuvarhainen Kajaanissa ja Polojärven auto tekee lähtöä kello viisi, Ämmänsaari - Juntusranta - Kuusamo - Rovaniemi on tällä kertaa vain tämän päivän matkustusannos ammattimiehelle. Minnekä sitten seuraavaksi, turistikirja on hyvin ahkerassa käytössä tuossa vaiheessa. Vois vaikka tuonne Kittilän suuntaan, siellä matkan varrella on postitoimipaikka nimeltään Kallo. Mitä se voisi minulle merkitä? Vain pitkäaikaista kirjeenvaihtokaveriani. Ihan vuosissa voimme mitata aikaa jolloin olimme kirjekavereita ja tuo kortti jonka annoin postipojalle päätti kirjeenvaihtomme kokonaan! Kittilään mentiin vain mutkan kautta. Suorinta tietä olisin ollut jo Rovaniemellä takaisin, mutta tällä kertaa näin se tehtiin ammattimiehen silmin ja ajatuksin, eikös vaan. Aikaisiin aamuihin sitä näköjään joutuu tottumaan, jos mieli keritä paljon päivän aikana. Jos seuraavana iltana kävelet Kuusamon torinseudun katuja tai vaikkapa mieli tekee muhinoida vaikkapa Kajaanin Kaarinan kanssa aivan vain viattomasti, pitkän yhteisen elokuvaillan jälkeen, helliin jäähyväissuudelmiin päättyi sekin ensitapaaminen. Varjostajat olivat taas iskeneet tähän tyttökultaan ja päättivät vähin äänin meidän väliset tapaamiset tulevaisuudessa. Kaikkea sitä onkaan, vahditaan vapaata naisihmistä aivan ajallisesti että oikein joutui kotiarestiin sen vuoksi kun meidät oli keksittynä huulet vasten toisten huulia, joka tuntui suudelmalta. Kolmen jjj Kajaanissa on vierähtänyt taas peräti yksi yö tutussa paikassa jo vuosien varrelta. Yksi seikka minua on jäänyt kaivamaan aina tuossa nimessä Kajaani. Ne ovat nuo kolme kuuluisaa jiitä vanhan käytännön mukaan. Yksi j meni joen kaupunkiin Joensuuhun, toinen meni murteensa vuoksi Kuopijoon, eikä Kajaani sen koommin ole kantanut kolmen j:n antamaa rasitetta enää aikoihin, ainakaan minun muistini mukaan. Ammattini vuoksi täytyy unhoittaa jälleen kerran Pietari Brahen perustama, korpimaisemien ympärillä oleva, Kainuun eteläosassa oleva kaupungin idylli joksikin aikaa, mutta pian palataan taas takaisin tuttuihin maisemiin, kun sitä ennen olen käynyt kotimaisemissa vähän ilmoittamassa etteivät aivan luulisi että on mennyt aivan yhä perään maailmalla. Matkustajakoti on myös tuttu kotikylälläkin ja siispä meninkin ilmoittamaan että haluaisin vuodepaikan seuraavaksi yöksi, jos millään sopisi. Ensimmäistä kertaa kirjoitin huonevaraukseen ammatiksi olevani ammatiltani matkustaja, jonka Sisko niminen henkilö otti vastaan sellaisena hyväksyen selvityksenä ammattimatkustaja. Vuodepaikka ei silloin paljon yön yli maksanut, jopa neljällä markalla siitä lystistä selviytyi. Toisella paikkakunnalla, vaikkapa vain Ivalossa joutui pulittamaan, kahden hengenhuoneesta vaikka oli yksin asuen, 18 markkaa, kun Kuusamon Huotarilla selvisi noin kuudella markalla. Kirjava hintapolitiikka on tietyissä tapauksissa sidottuna palvelutaso on tai muuhun vastaavaan paikan päällä ajanmukaisuuteen, ja huonekoon mukaan. Se lyhyesti matkustajan yöpymispaikoista maailmalla liikkuen ja matkaa edelleen tehden. Kuukausikin oli jo vaihtunut kuin sen kummemmin ajattelematta joulukuuksi. Matka oli juuri etenemässä pohjois-etelä -suuntaan. Kohde tällä kertaa Helsinki ja Suomen viisikymmentävuotias itsenäisyys juhlatapahtumat. Siis joulukuun kuudes ja Helsingissä, Senaatintorilla, Suurkirkkokin pullollaan herraskaisia hännystelijöitä, kova kaulassa - veltto housussa, pojat olivat aika lailla pehmon näköisiä kun tulivat juhlajumalanpalveluksesta. Jumalan sanako se saa niin raukean olon lähes kaikkiin, vai edellisen illan valvotut konjakkiotot jatkoilla olleisiin. Se on reilu jätkä tuo jalkaväen entinen kenraali Keinonen kun pysäyttää itsensä kuin tilauksesta kamerani eteen, josta hyvä valokuva on muistojen joukossa. Ei sitä noin usein pääse kovin lähelle kärkikaartia tapaamaan, lähes silmästä silmään. Kekkonen olisi kyllä pitänyt ja tavata silloin mutta hänellä oli kai joku toinen ovi, mitä kautta hän vilahti kansan pariin mustine autosaattueineen, ei edes vilahdusta sillä kertaa. Kekkonen kyllä sitten kävi Ämmänsaaressa kuin valtiovieras Kiannon patsaan paljastamistilaisuudessa. Olipa se näkemisen arvoinen tapaus silloin se nähdä ihka eläväinen Kekkonen suoraan kansan parissa. Vain muisti oli hänellä jo silloin sen verran heikko että ei tunnistanut Veihtivaaran Martta Pöllästä, joka varta vasten oli tullut Kekkosta tervehtimään. Muuten tilanteessa Kekkonen luuli Marttaa ensin Saimi Seppäseksi Myhkyristä, niin vain se Kekkonenkin rupesi vanhenemaan omalla ajallaan ja vieläpä se minun toimesta huomattiin jo alle 25 vuoden iässä. Isot juhlat olivat kohta ohi ja oli palattava tavalliseen arkeen, siis matkaan vain ja tielle kaipaa kulkija, tällä kertaa suuntana läntinen Suomi. Menin ja tulin saman päivän aikana Karjaalla. Vain yksi kuollut ilmoitettiin Virkkalan kohdalla sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Pitihän sitä vähän käydä sukuloimassa enoni luona Kalliossa ja ajella lystiä pitkä päivä kaupungilla Helsingissä. Raitiovaunu oli mieluisin kulkupeli mennä eteenpäin ja kiertää kaupunkia ristiin rastiin niin tuli siinä päivän mittaan paljon tuntemattomia kasvoja nähtyä. Kasvot kertovat, että olet ihminen.
Ennen kuin päivä oli illassa menin vielä asemalle katsastamaan mitä siellä oli nähtävää. Voi pojat, paljonkin tämä poika kerkesi näkemään, jopa puutetta kärsiviä naisia asemalla tapasin. Olisivat valmiit pientä korvausta vastaan lähtemään panohommiin kanssani, mutta minä kun olin vielä äitini jäljeltä ei moinen huvi vielä kovin kiinnostanut sillä kertaa. Mikäkö sitten se jokin kuitenkin sinä iltana jo rupesi kiehtomaan tuolla aseman nurkassa, siellä vaaleaverikkö aivan yksin kyyhöttämässä jykevää nurkkaa nojaten koko hennolla painollaan. Nyt tarttui tämä poika tilaisuuteen, jonka tuossa nurkan syvennyksessä on tarjolla, minkkiturkkinen naiskauneus. Maalaispoika, menikö sisu kaulalle vai rohkeusko petti? Ei suinkaan, kävin suoraan pyytämässä pääsisikö tytölle antamaan pienen pohjoisen matkan, junakin on lähdössä vain muutaman tunnin päästä. Kyllä siinä sai kaikkensa tehdä että vapaa perhonen lähtisi yhteen matkaan kohti korpi Kainuun salomaita, sinnepä tiettömän tien päähän. Pikajunalla sitä vaan kello 21.15 lähdettiin, minäkin muka naisen olen saanut matkaan, väliaikaisen välilihan antajan Helsingin asemalta, olenko minä nyt se onnen seppä? Ilman puhemiestä hankittu hunajainen on matkaan saatu, mies jolla ei ole kokemusta naisiin vielä syntynyt ollenkaan. Poika tuomassa äidille oikein näytille, minkä kultalöydön olenkaan tehnyt sen jälkeen kun lähin kotimaan reissulle vittua etsiskelemään maailman surullisilta toreilta ja kaupungeista. Tämän minä sitten äitini löysin, joka oli vähän vanhempi minua ja oli ollut sen takia Helsingissä että hänelle tehtäisi raskauden keskeytys. Hän odotti isätöntä lasta, isätöntä? Mahtoi siinä äitimuorin mielipide lyödä kerrankin tulta ja tappuraa kun kuuli että mikä on suttura naisiaan, mutta kun oma poika halusi myös naista ja päästä sen makuun piti hiljaa hyväksyä, meidätkin sinä yönä saman peiton alle tuona yönä. Tiukat olivat paikat joka puolella, yritin peiton alla vähän niin kuin hiplata, poikamiehen sormet suorastaan syyhysivät saada jotakin. Enpä olisi eläissäni uskonut että naiset voivat paketoida itsensä niin ihonmukaisesti ettei poikamiehen sormikaan pääse pahojaan tekemään naikkosen kusettimeen. Se oli todellinen siveys-yö ja naisella siveysvyö oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mitä me nyt tästä opimme, ainakin sen että oppirahat sain maksaa korkojen kanssa. Ei sitten pillupalaa edes vilaukseltakaan, mikä miehinen nöyryytys ettei mennyt poikuus. Sinä yönä jäi katkera viha naisia kohtaan. Melkoinen tököttimimmi oli tämä kokemus, aina vain täytyi olla puuterituubit nenänsä alla, aina vain jotakin piti olla laittamassa ulkonäön ehostamiseksi, eikä siitä tekemälläkään enää uutta tahtona tulla joka olisi tepsinnän markkinoilla uusia valloituksia varten. Herrasmies on aina herrasmies ja saattaa aina minne asti vain halutaan, niin nytkin. Kajaaniin asti tällä kertaa vaikka kaikki toivo oli jo menetettynä kahden yhdessä nukutun yön aikana. Moilasen Atte kuin sattumalta oli Kajaanissa käymässä yhtäaikaa ja myös me tavattiin. Tytölle vain pullo kaupasta ja ei kun lääkettä kurkusta alas. Ei juotuna paljon ettei mene muisti eikä kyllä silloin niin käynytkään. Tytön saatoin iltasella yöjunaan ja itse menin tuttuun matkustajakoti Nevalaiseen aamua odottamaan. Koitti viimein ankea aamu ja pallit täynnä vielä siemennestettä, ei kun sen naisen jälkeen vain ja menoksi! Tällä kertaa mentiinkin Jyväskylän kautta linja-autolla Helsinkiin saakka eikä naista mailla eikä halmeilla näkynä Helsingissä. Olenko minä nyt vain yhden naisen varassa, sopi vaan kysyä, kun se otti niin kupoliin se saamattomuuteni silloin yhteisessä sängyssä kotimökin kammarissa. Tyttöjä on maailma pullollaan, ota vain se poikani se oikea völjyysi niin olet ikionnellinen, minkä minä nyt teenkään kun ei niin ketään, ei vaikka kuinka yrittäisi olla silmät auki joka tilanteessa matkallani. Vielä saman päivän iltasella lähti yöjuna kohti Kainuun korpea, Helsingin rautatieasemalta. Mieli lähes maassa oli pojalla tällä, niin olin jo pitkän matkan tehnyt ilman hyvää lopputulosta. Löytö oli vielä saamatta, ei kun tuntosarvet vain esiin ja vainu koko ajan päällä nuuskien, silmä tappina katsoen niin pitkään kuin suinkin katse kestää. Katso kummaa, mitä minun silmäni näkevätkään tuolla lähellä istuvankaan, kolme, siis kolme vielä toiseen kertaan nuorta naista niin että kiinni veti kuin tervattu, veneen tervaus aikana kevätkesästä. Voi pyhä jysäys, voiko tämä olla tottakaan? Kyllä on, vaikka en edes koitellut miltä edes tuntui pitää taas uutta ja vieläpä kolmea naista yhtäaikaa käsipuolessani. Nytpä oli ilo päässyt irralleen meiltä kaikilta neljältä. Minä olin se neljäs kun tyttölapsia oli siis kolme. Miten reheviä, miten hemaisevia, aivan kuin samaa äitiä ja isää kaikki kolme, marjoja kuin kesäisestä metsästä olisi saanut poimittavaksi yksi kerrallaan. Ei voina olla silmä lepäämättä, näky oli niin mahtava kuin suinkin olla voi. Voiko olla yhdellä ihmisellä niin hauskaa kuin silloin oli minulla, enpä jaksa enää uskoa että olisi ollut edes eläessään niin ikimuistettava yhteinen junataival. Helsingistä aina Suonenjoelle asti Savon sydämeen. Pian tuo matka menikin, matka meni kuin siivillä, nuo siivet saivat aikaan kolme pirteätä emäntäkoulun tyttöä, joita muistelen hyvin lämmöllä. Pirkko, Riitta ja Eila matkalla koululle yöjunassa 13.12. 1967. Hyvät jäivät muistot, ostin teille yhteisen kaulaketjunkin, mutten tiedä kuka sen silloin sai jouluksi 1967 kolmekymmentä vuotta sitten. Jäi kauas taakse ne ihanat Savon tytöt joita en sen koommin enää tavanneet milloinkaan, edes sattuma ei tuoneet luokseni. Olisi varmaan toinenkin lystin ilta voituna pitää yhdessä. Se oli niin aitoa, että oikein mukana eli. Joulukuu oli ajassa siirtynyt lähes puoleen väliin saakka ja kohta kokonainen kuukausi oli tullut oltua pyörien päällä. Se on todella pitkä matka kilometreissä jos laskua rupeaisi pitämään, mutta kun ei kannata, saisi vain omantunnontuskia ja taas olisi sieluni levoton ja lepattaisi entistä enemmän. Pitääpä käyvä täti Kaijan luona Riihivaarassa, miten paljon siellä ovat maailman kirjat sekaisin. Kun Kaija-tätini pääsee oikein hämmentämään niin karsta seiniltä silloin puhdistuu putipuhtaaksi. Olinpa vain yhden yön tätini luona, eikä sen kummempia, aamulla taas jälleen uudestaan autoon, kirkolle ja Ämmänsaareen. Ja tietysti Kajaanissa päiväseltään meni sekin päivä eikä sen kummemmin jäänyt mieleen mitään mainittavaa yksityiskohtaa koko pakkaspäivästä. 17 päivänä sunnuntaina mies rohkaisee oman mielen muille sopivaksi ja pokkaa tunnelmaan tangon. Kuin haavan lehti jää mies vitivalkoiseksi tanssitun tangon jälkeen. Miten voi aikamies kohta tuntea sellaista pelkoa sydämestä ettei vapisematta voi tangokaan onnistua. Voiko tämä olla sitten ihmissuhdekysymys vai missä ollaan menossa kun jossain näin pahasti mättää tanssilattialla. Kokemus oli niin inhottava etten edes soisi kellekään sellaista tämän taivaan alla tansseissa käyvän kuin mitä minulle piti käyvä. Koskahan sitä seuraavan kerran kykenee moiseen alistukseen itsensä laittamaan? Eipä mene varmaan kauankaan, näin vain luulisin, vai oliko joku suunnitellut puolestani jotakin muuta, jää nähtäväksi. Kova talvi tekee nyt kovasti tuloaan näillä leveysasteilla, parikymmentä on niin kuin aluksi, kun Kuusamossa elohopea laskee -37:ään ennen joulua. Lukema on kyllä yllättävän paljon pakkasen puolella, mutta mitä me pakkasista, niitä tulee ja menee. Joka talvihan tuo on käynyt neljänkymmenen kahta puolta johonkin aikaan vuotta. On tuo hyväkin, että ilmoja riittää, jokunen suorastaan kaipaa talvipakkasia, kuten jäälanssin tekijät alkutalvesta jne. Mutta minä en anna pikkupakkasten häiritä itseäni, menen työväentalon pikkujoulua katsastamaan. Jo oli miehen alku terästäytynyt niin paljon että uskalsi tulla kolosta ihmisten ilmoja nuuskimaan. Matkustajakoti oli taas yöpaikka Tauriaisella, olin saanut niin monta hyvää yöuntani vietettyä tällaisissa kodeissa. Oma koti oli kaukana, silloin omassa kodissani ei ollut sitä rakastavaa äitiä jonka luokse olisi voina enää mennä, olin saanut kaikki vihat niskoilleni häneltä ja nyt on näin. Kuljen ilman kotia täällä maailman kiertolaisena niin kauan kuin minun ei ole hyvä olla kotona jossa saan kaiken ihmisarvon. Joulu tuli myös minulle silloin, vain yksin Kaljuskylän Alaskassa, valopetrolin hajussa oli muuten melkoinen hajukokemus. Tuo tuolla nurkassa, muka lämmittimeksi sitä jopa sanoivat, on niin helppohoitoinenkin, sen kun lisää öljyä kun entinen pääsee säiliöstä loppumaan. Mutta on melko pitkä aika ennen kuin pääset uudestaan tuon kamiinan sytyttämään, kerkiää tulla melko kylmä sisälle kovalla pakkasella. Joulu -67 oli koko lailla pakkasjoulu, kolmenkymmenen tienoilla, jopa välistä ylikin miinusta. Kaikki joulun pyhät menevät tänä jouluna täällä Kaljuskylän Alaskassa, myös kaikki illat tanssin pyörteissä työväentalolla. Aamuyöllä sitä palaa häntä koipien välissä mitään saaneena tai mitään antaneena. Kuka oli tuo Ivalon tyttö, en jaksa kovin hyvin muistaa, siltä osin on muistini täysin sumentunut, talolla kuitenkin kyllä olimme tavanneet. Ehkä jonkun jouluvieras kai, on vain merkintä kalenterissa, ei muuta, tavattu kuitenkin on. Hyvä että tavattiin, olisi kai ollut kovin masentava jouluntienoo, ilman minkäänlaista vaihtoehtoa vaihtaa edes jokunen hyvä sana toisen osapuolen kanssa. Joulutanssit tanssittiin kolmena iltana perätysten, kova oli hinku oppia. Noiden tyttöjen kanssa ainakin yritystä oli kovastikin, mutta siihen se kaikki kyllä jäikin valitettavasti. Olenko minä nyt pelini menettänyt nuorimies, alle vielä yhdeksäntoista, mitä minä enää elämältäni tarvitsen, vai onko se tässä umpikuja vai mikä tulee ratkaisemaan pahan solmun. Kohdallani on solmu, siinä se on, kaikki ovat tiukasti kiinni toisissaan. Uusivuosi on tulossa ja tehdään hyvä uudenvuoden lupaus niin kaikki olisi sitten kuin monella muullakin on hyvin. On jokapäiväinen työpaikka ja ihmissuhdeasiat ovat kunnossa ja koti olisi taas uudestaan arvossaan. Koti jonne voisi mennä olemaan ja rakentamaan omaa tulevaisuutta ja vaikka voisi perustaa myös perheen, jonka kanssa maailman meno jatkuisi päivästä iltaan, aamusarastukseen saakka jolloin olemme aloittamassa uutta päivää ja tulevaa tulevaisuutta päivä kerrallaan. Vuosi 1968 alkoi Ämmänsaaren työväentalon tansseilla, Eero Penttilän yhtyeen tahdissa. Tangoa on sitä ihteään sai sillä kertaa kuten halusikin. Olinpahan oppina jo sen verran tyttöä litistelemään lähelle rintaa että jotakin olen jo saanut aikaiseksi. Ilman muuta lähikontaktia, mutta toiveissa on vielä hyvä elää ja toivoa parasta ja sitä hyvää, mutta ei makeata mahan täydeltä ettei maku kärsi liiallisuudesta. Tämä on elämäkertani toinen osa mutta sisältö on jo pitempi kuin ensimmäisen osan, peräti 22 vuotta tässä on taivalta kuljettuna eteenpäin, vuosissa lähes neljänkymmenen vuoden ikään saakka on jo mentynä tässä loppupuolella. Seuraava muistelu lähtee siitä kun minä olen jälleen kotona Kokkotaipaleessa kesästä 1967 alkaen. Vaikka nyt muutama vuosi on jäämässä väliin koska ei ole olemassa tarkkoja päiväkirjamerkintöjä noita välivuosilta. Kyllä tässä ruvetaan pian pääsemään hekuman makuun kun poikamies pääsee vihdoin naisen makuun koko ruumiilla, ja tuo vuosi jolloin tuo ihme tapahtui, 1968 kesällä. Työväentalolla sitä vaan tavattiin ja mentiin monot kummasti vinossa tanssilattialla. Meno oli kuin paremmastakin tanssiparkettien kutsutilaisuudesta suoraan lainattu, mutta tässä tapauksessa olivat vain amatöörit näytillä, ilman ammattiohjausta, mutta sujuu se näinkin pojat ja tytöt. Sukuansa monasti ollaan moittimassa eikä anneta kiitosta edessä eikä takana mutta jälkikäteen kiitoskin on nyt paikallaan. Pikkuserkkumme hommasivat kampeen jota kelpaisi vähän höylätä aivan oikeasti. Moisionvaaran Eeva, muka kaikkien yhteinen eväskö, kun yksi rupeaa saamaan, niin miksi myös minä en saa sitä samaa hyvää, kaveria ei jätetä pulaan. Venematkalla pian selvisi kuka saa mitäkin. Onni oli kääntynyt minun puolelleni, kaikkien kuullen, minä olen se onnellinen joka ensi yönä pääsee onnellisesti pois poikuudestani. Herranen aika, minäkö se olen, jolle näin pääsee käymään! Siinä ei pappia enää jäätynä odottelemaan, että olisi vihkinyt tuonkin aviopariksi ennen kuin alkaa ne synnit ja temput ilman aviovuodetta ja siunausta. Kyllä siinä sai olla vähillä vaatteilla, ei ujostella ei, Eeva otti komennon, kokemusta kun oli, otti paraatikunnossa jo seisovan omakseen ja tuossa tuokiossa se olikin hänen ihanassa pillussa litisten aina pienen liikkeen jälkeen joka sulassa sovussa aikaan saatiin, minä alla hän päällä hurjasti väristen himosta joka meidät oli saanut syttymään yhä uudelleen. Kohta vaihdettiin osia, pian minä olin päällä kapellimestarin osassa tahdin määräämässä, voi pojat mikä kokemus menettää poikuus ensi kertaa jollekin joka ajattelee samoin. Nuoren miehen työvärkki pääsi kohta huippuunsa, oli laukeamisen aika. Mutta me vähän herkuteltiin ennen laukaisua, ensi kerran kun on saanut, jo kohta tekee mieli taas uudestaan sitä hyvää. Tapahtui keskeytetty yhdyntä, yhteisestä toivomuksesta, hukkaan meni nekin siemenet. Sillä kertaa ei kukaan tullut isäksi minua sanomaan. Mahtava laukeaminen jäi karvoituksen päälle, joka kuivattiin karvojen ympärille kuivaksi. Kyllä oli nyt Seppänen saanut ja saanut, jalkojen välissä pallit ovat hyvin kiinteät ja kipeät. Itse pojan mulkusta kyrväksi muuttunut tuon naimisen jälkeen oli kova ja jäykkä kuin jousipyssyn kaari, jolla voisi vaikka kohta aloittaa uudestaan. Veto oli mahtava silloin. Aamun kahvipöydässäkin se vielä oli samanlainen, halukas kuin muutama aika sitten. Sitä uutta tilaisuutta ei sitten tullutkaan. Äitikin oli herännyt seinän takana ja arvellut että minulla on vieras huoneessani. Pojat olivat todistaneet näin olevan. Tuliko äkkilähtö taipaleelle silloin, tuli varmaan. Siinä ei tyttöni kanssa kerinnyt muuta kuin ikkunan aukaisemaan, niin kohta olimmekin ulkopuolella menossa lujaa metsätielle päin. Sellainen oli ensi kokemukseni saada naista omassa sängyssä. Kyllä kokemus kannatti, nyt sitä oli sitäkin kokemusta viisaampi. Meillä oli edessä kylmä ja karu taival tiellä kahden kesken, ei sitten pennin pyöryläistä kummallakaan taskussa, mutta ämmään sitä vain oltiin menossa. Pyhä päivä ja kyytiyhteydet paljon huononlaisia vaikka minne päin olisit ollut menossa. Koskaan en ole kysynnät Eevalta, miten hänen silloin kävi kun me erottiin minun ensimmäisen kerran jälkeen, kun olin saanut naista ensi kertaa eläissäni. Kuulepas tätä vielä nytkin kun kirjoitin tämän kohdan tähän paperille muna nousi melkein koko ajan ja halutti naista naida heti paikalla. Tämä oli minun omakohtainen näkemys tapahtuneesta silloin lähes kolmekymmentä vuotta sitten kesällä 1968. Kun tulee kesä niin muuttolinnutkin palaavat kotimaisemiin rakentelemaan omaa pesäänsä, toiveessa saada jälkikasvua matkaansa syksyistä muuttamista ajatellen. Joku viisas on sanonut aikanaan kun on kesä ja kärpäset, vedet auki lainehtimassa ulapalla. Marjametsät täynnä marjasatoa, suot täynnä kullan hohtoisia lakkoja joista vaikka voi joku pienen omaisuuden hankkia itselleen. Siihen aikaan ei ollut perin harvinaista käskeä miestä metsään hakemaan sieltä elantonsa, jopa tästä tehtiin laulukin. Osa kansasta puolukoita poimii metsässä kun hätäaputyötkin olivat päässeet käymään niin vähiin että lapiokin oli jo kohta silloin turha koriste mökkien nurkissa. En ainoastaan minä ollut vailla työtä josta leipä irtosi, meitä oli poikia ja miehiä jo pitkälle toistasataatuhatta koko maassa. Kyllä oli monella mieli maassa, ei työtä ei oota vain tarjottiin kortistosta. Moni menetti jo uskonsa melkein huomiseen, toivo oli melkein kokonaan mennyt, kun oli tottunut oman nokkansa eteen tekemään joka päivä ansiotyötä, ilman yhteiskunnallisia tukia. Kahteen kertaan siinä päivisin sai kääntää omat joutilaan näköiset työrukkaset, joille ei ole enää ollut pitkään aikaan mitään käyttötarkoitusta. Jos vaikka koko elämäkin vois olla yhtä käyttötarkoituksettomuutta, mene tiedä vaikka välillä saattaa tulla niitäkin hetkiä aika ajoin, ja varmasti myös tuleekin, mutta kuka ne helposti on tunnustamassa. Minä olen sentään mies enkä sorru tunteitani ilmaisemaan minun heikolla hetkelläni, se olisi perin akkamaista miehisen miehen näkökulmasta. Luonteen pitää olla niin karski että oksat pois jos niin haluaa itseään ilmaista. Kuka vielä uskoo tuohon sahalaitokseen joka on seissyt turhan panttina vuositolkulla, eikä vain lähde mistään nykäisystä käynnistymään. Monet jo lähti ja tulevat vielä lähtemään. Suurimmat ikäluokat kun olivat kyseessä oli pakko lähteä, mikään pientila ei elättää niin isoa sakkia Suomussalmelta että kaikki olisivat tulleet edes jollakin tavoin toimeen, ei niin mikään pientila. Ruotsi ja Keski-Eurooppa ja eteläisen Suomen kasvukeskukset olivat vastaanottamassa monen suomussalmelaisen isän ja äidin kasvattamaa jälkipolvea. Suomussalmen väkiluku oli päässyt juuri korkeimpaan huippuunsa, kun väki väheni ja väheni niin paljon, että oltiin jopa huolissaan väestökadosta. Kyläkunnittain tuli lähes kertaheitolla harvennus mökkirähjiin, kun ei sen kauniimpaa nimeä voi millään antaa tosiasioille. Mitäpä minä sitten itse olisin valmis tekemään kun mullankaan ei ole ollut pitkiin aikoihin mitään vakituista työpaikkaa. Mitäpä minä kiirehtimään työntekoon, tehkööt herran kutaleet kaikki työnsä minunkin edestä, kun kerta pakottivat näin Suomussalmen autioitumaan, omat synnyinseutunsa. Minähän nousen uunille pakkaspäivinä ja katselen kuin kuuntelenkin aivottomien, kokemattomien viskaalien yhtä Sun toista vouhotusta. Ja paskat ja pitkät, minä kun en noteeraa koko rehvastelija joukkiota, enempää siellä Helsingissä kuin täällä omassa kunnassakaan. Herroja joita meillä on aivan riittämiin omastakin takaa, vaikka mistä muillekin jakaa. On se tuo omasta mielestään herra, kuitenkin kuin metsässä paskanmarja joka jää poimimatta. Voi herran retkut kuinka minä aina olen teitä inhona aina syvää inhoon saakka omassa elämässäni, kuinka te olette aikaansaamattomia, ettekä osaa edes hävetä omaa surkeuttanne. Herravihani on juurtunut minuun niin voimallisesti ettei sitä lepytä edes mikään, niin ovat tälle kauniille kotimaallemme vahinkoa tehneet aina ja nyt, se jos mikä aina minua korpeen että sapetkin välillä kiehahtaa omissa oloissa tulikuumaksi asti. Kansakunnan järkevyys, vai onko kansallamme järkeä olla kansakunta, vain joskus on tuntuna se vähä mikä onkaan olemassa olisi meidän kansakuntamme ulkopuolella, toisessa paikassa. Minä pyydän, jos sallitte vähän aikaa antaa minulle, niin esittelen teille komean herran josta ei väriä puutu, persoona mikä persoona eikä vähiten minun halveksuma lörsä, lörppö ja nykyinen vainaja! Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö K. Pyykkönen on tuo minun noteeraamani mies. Joka ei aikaisemmin tuntenut tuota kuvatusta niin varmana luettuaan tämän tietää jo paljon enemmän. Ennen vanhaan kun ei mentynä ajanvarauksen kautta sosiaaliapua hakemaan voin mihin aikaan päivästä hyvänsä voitiin vapaasti mennä. Kerran oli vanha Turjanmaa mennyt kuntaan asioimaan, ei Yrjön luokse vaan toiselle henkilölle. Kesäaikana kun aamuisin oli tapana pitää ovia auki tuulettamista varten, kuului kaukaa kadulle asti kunnasta ääniä. Pyykkösen ääni oli erottuna selkeimmin ja Myhkyrin Saimin ääni aika ajoin hyvin kiihtyvänä välillä voimistuen. Turjanmaa paikalle katsomaan mitä se Yrjö Saimia nyt huudattaa, siis asiakasta Pyykkönen käsitteli sillä lailla että ohikulkijatkin olivat ajan tasalla mitä Myhkyrissä lähipäivinä Saimi äitinä lapsilleen syöttää ja juottaa, näin kaikki ohikulkeneet tiesi kaiken tämän. Pentti veljeni myös oli kerran ollut vuorossa hakemassa huoltoapua Yrjöltä, meillä oli oma tilimme Yrjön takana kun hän oli meidän holhoojahuoltaja. Vänkylä kun oli tuo Yrjö niin ei ensin hoitanut koko asiaa, niin kuin olisi ollut johdonmukaista virka asemansa puolesta ja toiminut asiakkaan kannalta heti välittömästi. Kun ei tovin odotteluun jälkeen kuuluna vastausta, poikanen Pentti käveli Yrjön eteen käsi nyrkissä ja lyödä napsautti pöytää, niin että Yrjö ihmetteli että mitä se nyt teki hänelle, ja komensi häntä pöydän toiselle puolelle. Pyykkösen silmät siinä leimahti hetken ja leipälappu irtosi veljelleni Pentille. Omista varoista ei kunnan, tulkoon se nyt tällä kertaa mainittua vielä. Virkamies saa joskus kokea nöyryytyksen, kun on vähän vouhottaja, sen me voimme itse kaikki tästä lukea. Pyykköselle kun kuului myös pitäjän hullutkin hoitoon vietäväksi, siispä tässä yksi tositapaus eräästä käynnistä Oulun piirimielisairaalasta. Varmaan olette kuulleet puhuttavan hulluista, jotka ovat seinähulluja sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain tämmöinen keikka odotti seuraavana aamuna Yrjö Pyykköstä, aamulla aikaisin oli lähtö piirille. Potilas oli ollut koko ajan levoton matkan aikana, jopa Yrjön henkiriepukin oli vain hiuskarvan varassa silloin. En voi ikinä uskoa, kun olimme olleet vähän aikaa piirimielisairaalan edessä, että potilas onkin täysin rauhallinen ja normaali, kaikki siis kunnossa. Pitää koko ajan muistaa, että seinähullut ovat aina arvaamattomia tempauksissaan, jopa hengenvaarallista sakkia. Seinähullut kun yleensä viedään suljetulle osastolle, niin tässäkin tapauksessa toimi Yrjö. Tieto oli etukäteen soitettuna, ennen lähtöä Suomussalmelta, että minkälainen on tapaus tulossa nyt hoitoon. Ovi auki ja kaksi rotevan näköistä valkeapukuista vastaanottajaa ottivat tulijat vastaan. Ensihämmennys oli täysin valmis kun vastaanottaja kysyikin, että kumpi teistä on se potilas. Suomussalmen virkaa tekevä sosiaalisihteeri vastaan seinähulluksi määritelty potilas onkin hiljaa, jopa nyt jotakin. Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen myös Yrjön suhteen, ettekö te tosiaan tunne kuka on Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö Pyykkönen. Eivät olleet kuulleet. Vain soitto Suomussalmelle pelasti Yrjön pahasta pinteestä hullujen huoneen sisäpuolelta ja siinä vaiheessa sen koommin ei Yrjöllä ole ollut haluja lähteä saattamaan mielisairaalapotilaita. Jopa tämä Pyykkönen yritti minun tätiäkin pyydykseen saattaa, vaan onnistumatta aikeessaan. Pölvästiksi oli hänet silloin havainnut sekä suupaltiksi, hyvin leuhkakin kuulu olevan. Pyykkönen oli ollut monasti lähellä menettää virka-asemansa Suomussalmen sosiaalisihteerinä. Kun ei ollut niitä hyviä tapoja, vain hyvä tuuri oli hänellä ainut pelastus säilyttää asemansa. Minä asiakkaana en olisi halunnut Yrjön olevan tuolla paikalla, pitää sitä olla edes jonkinlaista käytöstä. Paska huusin pönkänpaikalla olisi ollut sopiva virkapaikka meidän lasten huoltajalle. Meni se kesä, se meni niin, kesä 1968 ei tule, niin ei voi tullakaan koska siitä onkin kohta kolmekymmentä vuotta aikaa. No onhan tuota kerrakseen kuluna, vain uudet ratkaisut odottavat että niitä voisi lähteä viemään eteenpäin. Kumma kyllä, työtä rupeaa tekemään mieli, arvaahan sen että nyt se kävi mielessä pitkästä aikaa, minäpä myös jälleen olenkin levänneen näköinen mies, peilistä sitä juuri katselin. Se tuo enoni aikoinaan oli siellä kaljafirmassa automiehenä, josta tuo juontuu mieleen, voinko minäkin olla siellä jotakin tekemässä. Voinhan minä, jos vain voin. Peilistä juuri näkyi mies joka saa lähteä työmaata itselleen katselemaan, nyt on jo syksy ja nyt varmaan jo joutaa. Kerälässä olin ollut juuri yötä, miksikö? tuolla tuppanalla näyttää olevan lompsassa vähän rahaa ja minä näin sen. Aamulla ei niitä olekaan, minä olin lainannut 110 markkaa ja mennyt hakemaan töitä Helsingistä itselleni. Mitenkä sainkaan jalat alleni, olen täällä tällä kertaa, kukaan ei tiedä minne mies lähti, en yleensä kerro omia lähtöjäni etukäteen. Äkkilähtö on paras lähtö, vaikka mihin jos minusta on kysymys. Minulla on nyt työtä, olen mallasjuoman Violankadun konttorin varastomies. Te jotka jäitte sinne peräkammarin pojiksi Suomussalmelle, ei sitä ihanuutta ole kuin kotityöt, josta ei makseta paperikymppejä tilipäivinä. Varastomies se minä olen nyt, tyhjennän aamusta iltaan rekkojen tuomia peräkärryjä, ei siis työtä kummempaa ja kaikki siis hyvin. Suomussalmelta lähtöni jälkeen alkaa minun kiivas taka-ajoni, mistä minut nyt löydettäisiin. Äitinikin näyttää olevan yhtä hyvä asiamies kuin Hämeen Maija aikaisemmin. Äitini saa Pyykkösen kirjoittaman uhkakirjeen minulla tuotavaksi kotia, mutta minä en saa sitä koskaan, koska olen täällä Helsingissä töissä. Saavat vetää vesiperän kaikki sen puolen paskanokat, jotka eivät anna minulle työrauhaa ja sen tuomaa tyydytystä. Kun minä nyt olen työssä niin ei luulisi olevan enää kellekään mitään nokankoputtamista minun ratkaisujeni suhteen. Olen ns. sekatyömies ja olen koko lailla omasta mielestäni tehnyt hyvän ratkaisun itseni kannalta. Vanhentuva äitikin on aivan liian vanha poikansa avuksi jokapäiväisissä askareissa, nuorten kyydissä vanhat eläkää liikaa vaivaa nähkö, minä päätän nyt itse. Ensialkuun pitää jälleen turvautua enon apuun ja olla siellä muutama viikko korteteeriä, kun saan kohta vuokrakämpän itselleni tuosta läheltä. Pengerkatu 7 oli osoite, poliisi piti majaa numerossa 5. Oltiin niin silloin naapureita virkavallan kanssa. Vuokranantajani oli hyvin vanha ja iäkäs papparainen, Virtanen ja kämppäkaverina oli Pakarisen Kalle. Vanha oli myös hänkin, siinä lähes 80 ikävuotta. Vuokra ei ollut kovin korkea, mutta mukavuuksiakaan ei kyllä ollut. Ei TV:tä ei ollut radiotakaan. Vain makuualkovi ja hämärän puoleinen huone vanhasta talosta. Vanha hissikori sen minulle kertoi, että on kovin vanhatalo. Vain työtä kun jaksoi tehdä niin leipääkin sai palkkioksi, niillä markoilla joita työnantajani maksoi tilipäivänä käteen. Minä en vielä jaksanut uskoa siihen että tämä oli se ainut paikka maailmalla josta voisi muodostua minulle ikuinen onneni kehto, kun se oikea kehtokokemus oli pelkkää miinusta, miinus mittarinpohjaan asti koettuna. Jotakin uutta sentään oli minussa jo tapahtunut, kävin jopa vanhojen tansseissa, vaikka en olekaan vielä kahtakymmentäkään. Kun tuolla vanhojen tansseissa tapasi koko kirjon nuoremmasta vanhempaan, jokaiselle silmälle lähes melkein sopivaa, mutta mitään oikeata ei vain näy löytyvän josta saisin oman. Sinne kotipuoleen taisi jäädä se sittenkin Keskisen linjalle, Heikkisen vaaran päälle, vai oliko tuo täällä Herttoniemessä? Kävin muuten sielläkin oman aikani kuluksi lähentelemässä lähempää tuttavuutta Mirjan kanssa. Taas nuo naiset rupesivat kummittelemaan lähelläni ja vähän makua antamaan. Voiko nuoren naisen avohaava olla jalkojen välissä niin avautumaton kun sattui minulle kerran käymään. Muutamassa kyläpaikassa seuraus siitä oli että tunnin yrittämisen jälkeen puhti oli jo pois ja halusi vain maaten mitään edes saaneena. Aamulla vain kahvipöydässä nähtiin se mitä oltiin kyläpaikassa saatu aikaiseksi, syrjäkulmin siinä vain toisiamme katselimme. Tyttöni vieressäni ähisi tulipunaisena omaa puhisemistaan, oli meille melko nolo temppu, emme saaneet kumpikaan sitä mitä makeaksi lihaksi sanotaan. Vain saimme tyytyä siihen että toiset sai ja me jäimme ilman, ei ollut oikein reilua. Palaankin taas kaupunkiin, enkä mene kehumaan että mitään olisin edes yrittänytkään. Kaupungilla minua odotteli aivan uusi ja vieläpä sihteerin arvoinen hempukka. Siis Levanderin Mirja, palsta 5C Herttoniemi oli paikka jossa minulle oli pieni mahdollinen tilaisuus mutta yrityskin kuivui kerran niin vähiin että sai vain omat housunsa kostean märäksi siemensyöksyn aiheuttamasta latauksesta. Sihteerit ovat aikansa kutakin, punaisia huuliltaan ja hyvin hemaisevia syöttinä yleisissä tansseissa arjen kohdatessa. Rakkaus on jo juossut ulos kauas pois niin kuin mitään pysyvää ei tarvitakaan. Maalaistyttönikin ilmoittaa, se on nyt loppuna, löysi uuden itselleen ja jätti koko miehen Helsingin yöhön yksin. Opimme parista seikkailusta, rakkaus ei tule vaan se menee kenen luokse se haluaa. Nyt olet yksin kaiken keskellä. Onpa minulle työ josta minä saan melkein kaiken mitä tarvitsenkaan, nuo naiset kyllä on tarkoitus jättää vähemmälle huomiolle. Pitäkööt navanalusensa koskemattomana niin paremmin olisi halu antaa oikein äidin lailla myöhemmin. Tuleekin joulukuun viimeinen päivä ja perin harvinainen päivä sinänsä. On yöksi mentävä työpaikalle purkamaan rekoista kolmoskaljat joita tulikin parin vuorokauden aikana yli viisikymmentä rekkaa, jotka me varastomiehet työntelimme kärryillämme varastoon, koska keskiolut vapautui maitokauppoihin myytäväksi niin olivat siitä sitten valmiit heti lähtemään uudenvuoden päivän jälkeen myyntiin. Virtanen oli yksi joka minulle jäi mieleen hyvin, oikea mallas juomamies, myös työaikanakin hänelle sopi ottaa pienet kaljat, kun taas minä en vielä kovin perustanut koko kaljan kittaamisesta itse, olin päässyt hyvin pitkälle ettei mikään kalja voita raittiusaatettani. Virtsu Virtanen kyllä sen taisi, otti monet humalat ennen kuin lähti kotia vartiokylään. Väiski oli paljonkin fiksumpi mies, mutta joskus kuitenkin kelpasi myös hänelle ilmainen oluthiprakka, vanhempi mies hän oli. Iso-kissa oli nimensä veroinen, myös työnteossa, vaikka kertakokeilu siitä että kuka se on talon paras kaljakärrymies päättyi sillä kertaa ison miehen tappioksi ja minun hyväksi. Iso mies meni ennen puhki kuin minä, käytiin pieni työnäytekokeilu aivan työn merkeissä ja vieläpä omalla työmaallamme Violankadulla. Työpaikka oli mieleinen, kun ei tehnyt heti poiskaan mieli niin kuin joskus kävi. Antoi uutta potkua kun menin oma-aloitteisesti esimieskurssille Katajanokalle, siis varta vasten kyseiseen työhön liittyvää, jota muuten jo päivälläkin tein työmiehenä. Kurssi oli kolmena iltana viikossa ja siitä sain oikein ammattipätevyyden käydessään loppuun kyseisen kurssin hyväksyttävästi. Ja minä kävin hyvin arvosanoin kurssin loppuun kesään mennessä. Asuinpaikkakin oli siinä välissä kerninä vaihtua, tuossa aivan lähellä oli uusi paikka missä nyt yöni vietin, kolmas linja 14 B Helsingin Kalliossa. Niin oli taas uusi kesä edessä. Minä taas kahden vaiheilla, mitä minä nyt olin jättänyt hyvän työpaikkani mallasjuomalla ja teen lähtöä jälleen kotia päin. Juna hiljaista miestä kuljettaa, vanhalle kotiseudulle palaamme jälleen muistojeni kanssa. Tuleeko minusta miestä ja milloinka alan jäädä aloilleni jotakin pysyvää saamaan aikaiseksikin, ettei se vain olisi tätä ainaista edestakaisin vaeltamista Suomussalmen ja Helsingin välillä. Romppaisen Ilmari, eipä ole miestä aikoihin näkynä näillä main ja nyt täällä tänään, siis mummoni veli ja nuorin niistä. Ilmari onkin suvussamme se joka on todellinen hieroja. Kerran oli eräs naisihminen valitellut omaa vaivaansa hierojalla Hyrynsalmen kirkolla. Eipä aikaakaan kun hierojamme oli paikalla. Hierottava paikka oli naisen tussukka, jopa oli miehellä mieluinen paikka mitä hieroa. Pojat tämä ei ole mikään leikinlaskun paikka nyt naisen piti saada heti paikalla apua vaivaansa, ennen kuin menee hermot miesten kanssa ollessa. Naisihminen vähän arkaillen alkaa riisua pois rytköjään päältään, kun hierojalle paljastuu merkillinen näky naisen jalkojen välistä. Täytynee tutkia tarkemmin. Lähitarkastelu aiheuttaa hierojallemme vähän vastenmielisyyttä, voiko naisen värkki olla tuollainen, että on vinoon luoja luonut tuon sukupuolen niin paljon että olisi parempi että olisi mennyt kunnon tohtorille. Romppainen oli kuitenkin valmis päättämään siitä paikasta, että nyt hän näyttää olevansa oikein hyvä hieroja ikävistä puheista huolimatta. Pahoja puheita on vaikka kuinka paljon ollut, missä Ilmari milloinkin on hierontaa suorittanut. Kerrankin Ilmari halusi leikitellä hieromavoiteen kanssa, niin että hierontavoidetta oli aina kyynärpäitä myöten. Tarkoitus oli ruveta kätilöksi ja tunnustella raskaana olevan naisen kohtua vähän syvemmältäkin. Ei ollut soveliasta näin menetellä raskaana olevan naisen kanssa, siitä sai hieroja Romppainen ikuisen porttikiellon tuohon tönöön sillä kertaa. Edellä mainittu teko sai hierojan kaukaa kiertämään lähialueita pitkän aikaa. Mutta hyvän työn Ilmari teki kuitenkin tätä ennen, kun hän päästi pälkähästä naisen jolla oli orpo olo kun vitunväylä ei ollut suorassa poikien harmiksi. Hieroja Romppainen oli onnistunut niin hyvin oikaisemaan naisen vitunväylän suoraksi, että hänestä jopa sen jälkeen kiisteltiin. Sen parempaa valehtelijaa ei ole ollut näillä main liikkunut kuin tuo Romppainen on ollut koko elämänsä aikana. Ei oppina mies milloinkaan totta puhumaan, jopa ihmiset epäilivät sitäkin että kun Ilmari sanoi aamulla päivää tullessaan hieromaan vaivasta. Niin valehteli Ilmari sujuvasti koko suvun nimissä että oli siinä helisemässä koko virkamieskunta myös. Pyykkönen jopa laittoi hänet vankilaan kerran! Oliko kotona tapahtumassa jotakin sellaista jota en aikaisemmin ole tienäkään olevan, äitimme on löytänyt oikean löydön, Arttu Mikkosen, vanhainkoti kurimosta itselleen, kaipa tulevan vanhuutensa turvaksi. Sitä vanhempana saa ruveta jo vaikka hourailemaan, vai vieläkö kevät saa hormonit hyrräämään vaihdevuosien jälkeenkin. En tiedä kun en ole nainen, ne naiset yksin sen puolen asiastaan hallitsevat. Meille on tulossa isäpuoli. Vai että puoli, meillä aikanaan oli kunnon oikea isä, mitä me isäpuolilla olemme tekemässä. Tuommoiset isäpuoliehdokkaat pitäisi suohon sotkea ja kuohita koko mies, jos sillä on vielä niitä aikeita jotka eivät ole hyviä aikeita meidän huushollissamme. Ulkonäkö kertoo tuosta miehestä sen että on oltuna pitkään huonon katon alla tai sitä ei ole ollutkaan minkäänlaista suojaa, voi äitiparka mihin haksahdit. Rantojen tenttu ukko tulossa meille, mitähän tämä onkaan, mitä en vielä oikein jaksa koota yhteen, niin vielä on tämä uutta meille. Todella tuo niisku ja vielä käppänä, olisi laitettava kuutamolle vähin äänin, mutta miten kun äitimme on kerinnyt olla sen völjyssä, ties miten kauan kun minäkin olen ollut pois maailmalla. Kaikenlaisia sitä kuvatuksia pitää kotiinsa ottaa. Olisiko minulla nyt sananvaltaa kotona, eipä varmaan, niin vähän epäilen. Johan merkillistä, ventovieras johon minun pitäisi sopeutua suopeasti, jopa hyväksyen olla ilolla vastaanottamassa renttuja kotiini. Annettiin kerran yhteinen kyyti kotoa, joka ei tänne kuulu mitenkään, vaikka oli tuossa vene kerrassaan kaatua Kiantajärvellä, Kokkotaival - Lahtela välillä oli melkoinen melske, päihtyneen kuljettaminen veneessä on tosi vaarallista puuhaa, jos ei nyt hengenvaarallista niin melkein läheltä lipovaa kuitenkin. Jospa nämä maanvaivat näkivät äidissäni turvaa tuovaa huomista itsellensä kun tiesivät leskenä äitini yksin olevan tiettömän taipaleen takana. Vai houkutteliko lesken syli, niin kuin laulussakin sanotaan, aina lesken syli oli lämpöinen jne. jne. mene ja tiedä. Mutta minä olen täysin ehdoton omassa asiassani, rentut eivät ole saaneet sijaa minun sisimmässäni, eivätkä tule saamaankaan, siitä olen täysin ehdoton. Kyllä se on kurjaa kun omassa kodissaankaan ei saa rauhaa, aina joku vieras tulee ja sanoo omat mielipiteensä ja yrittää jäädä isännän paikalle, jota en niin kuin vielä tähän päivääni asti hyväksynnän kotona. Tässä vain yksi esimerkki, miten kotiin tulee vieras mies, jota ei kovin hellä varoen puhutella vaan siunataan viimeiseen helvettiin, sinne lämpöiseen. Mennään nyt ajassa eteenpäin, koitetaan jättää taka-alalle mikä on todella mennyt, vain uudet asiat saakoon tilaa muistin lokerossani. Kiantajärvi on melkoinen haaste vaikka kelle hyväänsä, jos se päivä joskus sattuu omalle kohdalle. Minulle se sattui monet eri kerrat kulkiessani kesäisin tuonne ämmään asioitani toimittamaan. Sitä kun aamulla on virkku lähtemään vähän oikomaan jäseniä vetreämmäksi pitkän nukutun yön jälkeen, on mahtavaa päästä aalloille keinumaan, vain maanravut ovat kovin ihmeissään tuosta kulkijasta. Miten se muka aina selviää ja ilman sen kummempia haavereita matkaltaan pienellä Kiantajärven merellä. Minä olen saanut synnyinlahjaksi käydä aaltoja päin, minä en ole ollut milloinkaan kuin nukkuneen rukous, joka jää ihmeissään katselemaan ympärilleen jos vene on esimerkiksi puolillaan vettä. Vain veden saaminen pois ajoissa on pelastanut minut monelta varmalta hukkumiselta, Kiantajärven suuren suuriin aaltoihin. Olisitpa kerran ollut matkalla minun matkassani kalakaverina, kun Mikkoslahti näytti siltä, että sinne sitä sillä kertaa on jääminen. Syyshyisiin aaltoihin minä vain menin ja tein mitä olin ajatellutkin, kävin verkkoni pois satoi tai paistoi. Silloin oli olosuhteisiin nähden raivokas syysmyllerrys kaikkein parhaimmasta päästä juuri meneillään. Olisiko parempaa ilmaa huomenna ei edes käynyt mielessä, vaan aina on kalastajalle se hyvä ilma jonka mies kestää kun ei ole arkalasta kotoisin ja käyttää selvää harkintakykyänsä. Ensin aukesi tappi, sen varmaan verkon reuna jotenkin hipaisi, vain vähän kuin varkain. Kun ei siihen joutanut kiinnittämään isommin huomiota koska aallot luikkivat välistä veneen laitojen yli uhkaavasti. Siinä minä olin kuin melskeissä pahemmassakin, ei mitään apua lähelläkään, vaikka ranta oli aivan tuossa muutamien kymmenien metrien päässä. Rantoja vasten tuuli sen kuin kiihdytti voimaansa. Vesi roiski korkealle puunoksiin saakka, joista jäätikut riippuivat alaspäin hurjan näköisesti. Jos ette olisi ennen aavetta nähneet niin tuossa rantatöyräälle sellainen ilmestyi kuin taiottuna, syysmyrskyn aikaansaannoksena. Tuolla järven takana ei näy edes rantaa selkeästi, raivo on järvellä niin rajua, kuin luonto olisi suuttunut meihin vesillä kulkijoihin niin paljon että on aikomus kellistää minut kumoon mitään kysymättä minulta, joka sentään täällä nyt seilaan kuin tuohisessa, lasikuituvene on kuin tuohinen aalloilla kulkiessamme. Lopussa kiitos seisoo, minä olen selvinä kuivin vaattein rannalle, josta kiitos olkoon kokemuksellani kulkea vesillä. Vesi on sellainen elementti jota on syytä kunnioittaa aina. Vaikka jo allas vettä on ollut monen kohtalo hukkua, taikka omaan kotiin kylpyhuoneessa, joten aina pitää mielessä, veden kanssa leikkiminen on varallista puuhaa. Ei vielä kovin vesi saanut minua uskomaan, että sieltä löytäisin itselleni uuden ja hienon ammatin, ettei aina tarvitse vain olla pakkaamassa harmaita pahvilaatikoita ja niiden kanssa olla aina valmis hyppäämään yöjunaan ja sitä myöten Helsinkiin. Leipäkannikan jäljessä kuljeksia, kun olen ahnas peto jolle vielä ruoka maistuu hyvältä myös nukkumaan mennessä. Työväentalolle kun menee, löytää varmaan paikan jonne taaskin on uusi tilaus jo pantuna vetämään, enpä ole vielä oikein varma. Minulla se on uusi pyöräkin, meinaan polkupyörä, vain hyvä menopeli on jo sekin, ei ole bensakorkkia että voi tankata. Kun vain itseensä muistaa tankata niin pyörällähän ajamme vaikka sata uutta kilometriä eteenpäin, uusiin maisemiinkin asti. Kaupasta ostin, vain 200 mk olin sen jälkeen köyhempi kukkaron pohjalta, mutta muuten oli hyvä mieleni. Voin vaikka tarjota kyydin jos sellainen vaikka eteen kävelee tai pyytää saatolle päästä kanssani. Johan tuo taitaisi olla aikakin, on siinä välissä tapahtunut jos vallan mitä. Niin on aika siivillä kulkenut että ei perässä pysyminen on jo jopa työlään oloista. Minulla ei ole mikään nykyaikainen pyörä, ei yhtään vaihdetta eteen, jopa pakki puuttuu. Mikä insinöörimoka, jo tuota kun ollaan 70-luvulla niin pakin luulisi olevan jopa vakiovarusteena pyörässä kuin pyörässä. Kyllä minä taidan keksiä sellaisen pyörän jossa on sellainen kuin itsestään selvyytenä, muuten ei pyöräily mene eteenpäin toivotulla tavalla, jos pakki puuttuu. Kevätkesällä sitä ajaa hurautteli pyörällä niin mielellään että päivät pitkät meni pyörälenkeillä, paikasta paikkaan kiiruhtamalla. Uusi pyörä piti sisäänajoa saada siihen tuntumaa, miten kaikki pyörän osat toimivat hyvin niin kuin kuuluvatkin toimia. Toimimaton pyörä kun ei ole kenenkään haave. Mullata oli vallan pieni haave näyttää pyörääni Moision Eeva-tytölle ja siispä lähdinkin aivan aamulla varhaisella jo matkalle melkoisen pitkälle. Edestakainen reissu kotoa ajettuna menee jo toiselle sadalle kilometrille, melkoinen kunnon mittari soratiellä ajettuna. Kaunis päivä ja hyvät puitteet menolle olivat parasta mitä keliltä voisi enää toivoakaan matkan onnistumiselle. Olipa siellä välistä aina pieni vaaran päälle kiipeäminenkin tarjolla, joka pani polvet ja lihakset äärimmäiseen kestävyyskokeeseen matkaa tehdessä eteenpäin. Matkalla kun ajattelee mukavia, niin onpa matka kuin olisi jo puoliksi tehty, vaikka matkaa olisi edessä toinen mokoma lisää. Mitäpä minä Eevasta rupesin ajattelemaan, ettekö enää muista, tuolla alkupuolella tämän kirjan kerron kuinka poikuus minulta meni ensi kerran Hyrynsalmen puoleen. Minä olisin vähän verestänyt menneitä, näissä ajatuksissani minä olin koko ajan liikkeellä ja matkalla Kotimäkeen. Jospa ovet vaikka olisivat auki vaaran päällä, kun nimikin niin sanoo, että kotona ollaan ja mielellään mäen päällä kotona, näkeehän jo kaukaakin kuka sieltä milloinkin on tulossa ja mihin aikaan. Minähän olin aivan säädylliseen aikaan pyrkimässä tuonne suuntaan. Mutta nyt sitä ollaan Moisiossa oikein kylällä, ihan melkein Eevan luona, mutta kaukana, niin kuitenkin kaukana, ei lähellä ollenkaan. Kilometri tai kaksi korkeintaan, no ei sen enempää, mutta mitä nyt, tuli suoraan sanotusti pupu pöksyyn. Aivan niin, mies jänisti kysyä edes keltään minne Kotimäki jää ja miten sinne osaa. Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin, ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa. Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä. Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa, en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa. Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa.
Hyvää vuoden jatkoa 2008 "Rantaneuvos"
Kiannon Huoripoika
28
2694
Vastaukset
- lukea
Raskasta pränttiä kun ei ole kappalejakoja ja vielä näytöltä, huh.
- Ihana..
rantaneuvos1 kirjoitti:
tuo kappale jako, terveisin Neuvos.
Ihana ja mielenkiintoinen. Se, joka lukee paljon, lukee mielellään myös tällaista tekstiä,
kertoo paljon kirjoittajastakin.
Kiitos katkelmasta.
Kaikkea hyvää ! T. Kirjanen kappale jakoa, muitten hyvien harrastusten välissä.
Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa.
Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä.
Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa.
Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut.
Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla.
Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa.
Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla.
Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä.
Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan.
Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille.
Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle.
Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea.
Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla.
Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa.
Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta.
Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä.
Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä.
Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa sinä se.
Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee.
Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä.
Kiannan keltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikkaa kuivunutta, sitäkin on vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla jolla kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy.
Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun kun olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi. Vain pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta, mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä. Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse niin aina joku muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni olisi murtamaan avuttomaan suuhuni.
Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka vielä pystyy vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään, kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on perimmäinen ihme ja ilmestys ollut kautta aikain.
Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman. Sain itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko kampeen kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan.
Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita ja niiksi myös todettiin taas kovin pitkäksi aikaa.
Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän vai veti ei sitä niin voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin toivottomalta kun veivät ne kuin omansa kauas pois.
Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina kun tämä poikamies suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille.
Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monasti mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle kun minäkin olen täällä vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa.
Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia olen vain tänne unhoittunut orpopirulainen ympäristöni arvosteltavaksi vain vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen lie oikeuskin.
Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky täällä kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto.
Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt maailmassa.
Minähän olen vielä kovin kokematon vain kaksikymmentä ikävuotta on päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta.
Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999 ne ovat todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit tehdään ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta.
Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä täysi ikäiseksi. Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin. Minulla kun on se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan polkea milloinkin.
Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu? että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita.
Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä vaan yhdessä tarkoituksessa.
Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla kun oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan,
melkein täyttä laukkaa mentiin kun siihen oli annettu melkein kuin lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken.
Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja hamehelmojen jäljessä kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä.
En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä oli.
Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman muodossa.
Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja vaativan nousun, johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi sieppausta heti kärkeensä ja matka olisi myötä mennyt mönkään.
Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin epäonnistua heti alkuunsa.
Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten vähän aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin. kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin.
Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisi päässyt samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen menossa Kuhmon suuntaan.
Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä on vielä edessäpäin matkaa perille.
Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla ohi polkaise, koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa, josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa.
Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä ei oltuna menty vielä vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan matka sen verran etäälle, ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta.
Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin ennen kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi.
Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon edessä.
Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle.
Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin valmis tulevassa kyläpaikassani.
Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin kun mitään en ole suuhuni vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa lähtiessäni.
Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla työmäärällä kylläkin.
Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat päivän ajan taas tuossa opinahjossa.
Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän satulan päällä.
Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni ja ajatuksissani, voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen.
Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään, itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa.
Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle.
Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut irrota.
Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen vastauksen minulta.
Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa.
Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa käyttäen ja sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa huomioon,
koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse,
paraskin pappi kuin minä.
Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu oli sakea joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka.
Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen vai onko kaikki vain kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este.
Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa, heidän elämän menoonsa vaikuttamassa.
Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite vain minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä kaikille yhtäaikaa. Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni.
Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas tuttu kuvio.
Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan.
Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on monet vuodet jo levännyt rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa.
Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua nyt vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan seuralainen mukaan lähdössä.
Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä tahdosta.
Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä Helsinkiä meren lahden rannalla.
Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon puolelle, isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi vanhemmalle kaksistaan asustavalle henkilölle.
Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi.
Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle.
Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin on työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä.
Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja.
Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia Kuovilassa.
Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko kävellen tai juosten.
Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa sen maksaa ja enkä ole vieläkään sitä maksanut.
Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen Helsingissä. Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta.
Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan tiliin saakka.
Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien päässä meidän jätkien intiaanikylästä.
Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puliveijariin asti.
Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen, jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka niin haluaa kun eletään yhteismajoituksessa.
Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin syystä.
Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä viikkoa ei tarvinnut kuin yhden kerran ottaa yhtä niskavilloista yksi käppänä ja laittaa pienelle jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan.
Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minähän en tarvinnut viikonloppua olla turinoita kuulemassa, minähän olin kuin Isontalon isäntä, menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään perjantai illasta lähtien.
Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa varten.
Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman seisakkeella aivan kohta pikaa vain muutama seisake ennen josta minä olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta vuoteestaan, moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa.
Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka menisi Kuusisaareen työmaalleni.
Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken saaneena viikonloppuna.
Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa saamisen jälkeen.
Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa, varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon alle.
Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen.
Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia, joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön, ovathan valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä osilleen ennen kuolemaansa. Se vain on pääasia ettei kukaan halua jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata panopakkausta allaan.
Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa, jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät muuttamaan sitten aikanaan.
Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään niin nytkin pääsi tapahtumaan.
Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon paikkaan.
Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla, jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään naksahtaneet, ilman kirvestä poikki.
Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran, rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto.
Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa.
Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo tuli moottorisahakin mukaan.
Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella vaan kun vähän rupeaa aina yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että oikein tuntuu. Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen paikalleen.
Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten?
Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikein, mikään hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia.
Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi.
Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se puolla, voiko hajotus olla avuksi vai puruhammastako pitää laskea alemmas.
Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi.
Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä haluan sen uppoavan vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi, että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani.
Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin käytössä.
Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen vahvaa puunrunkoa on tuolla talon nurkan takan rojossa pitkin pituuttaan.
Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen. Mitenkä minun olisi käynyt jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan.
Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun työksesi.
Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa.
Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa repiä.
Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää se on arvostettua kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko savotassa. Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja vaatimaton kotinisä.
Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä päivänä.
Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen, tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa.
Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa.
Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli siihen aikaan perin uutta.
Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen.
Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt. Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista aikaan että oli aihetta juhlaan.
Arvo Westerlund oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen harjakaistilaisuus, missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin tuntema Suuntalan Arttu.
Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä vanhalla veikolla on meille tarjota.
Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa. Hernekeittoa pannarin kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset.
Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa, ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä ainaisesti.
Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen kerran kuin ne päättyvät aina aikanaan.
Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle.
Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme.
Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin, minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu. Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni poikki.
Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien kaljaveikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa tässä kämppämajoituksessa.
Toistakymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnäolevien joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla.
Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle.
Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja joukkoomme. Paikka kun on entuuvesta sellaisena tunnettu, paremminkin jo kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin paremmassakin lännessä.
Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona viikonloppuna, näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu enää tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä salakavala bakteeri.
Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti.
Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin menettäneenä.
Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani silloin.
Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla siihen paikkaan sillä kertaa vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle.
Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan.
Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta.
Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden kesken. Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha muurautuisi umpeen eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin nyt kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan.
Menenpä suoraan ikkunan alle. Vähän aikaa menee kun minut on jo keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta.
Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa silloin sanonut minulle.
Valot sammuu kaikki yhtäaikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuri herra omassa mielessänsä ajattelee. Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän pyörittelee.
Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja pienessä pakkasessa.
Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin, omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden.
Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle. Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä. Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein tulinkaan tänne hänen luokseen niin käytiin ja puhuttua tuli taas kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni sänkykammariin asti.
Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa yhdynnässä.
Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme yhdessä vähän pitempään.
Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa yhdessä niin niitä maita taisi olla.
Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun läsnäoloni tässä lähellä kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa.
Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten edestakaisin verenhimoisen Puldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat minut löytää siitä talosta.
Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta olisi lähtö tuonne kuutamolle, muiden samantapaisten kanssa.
Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden viemässä meiltä.
Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä.
Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kammarissa, josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin vaan lähtemään täältä kauas pois uuden luo.
Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa vaihteeksi Koti Kainuuseen päin.
Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme.
Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko lailla ikimuistettava yö yhdessä nauttien. Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille.
Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi henkilöstä sillä kertaa.
Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään, että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan.
Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen.
Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta ja me mentiin talon taakse vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaas aidan luona oltuamme olimme kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut.
Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme, olimme saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme.
Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt naisen taholta. Voi mikäs onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella. Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt olisi tarkoitus.
Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä, mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla vaan jäämässä on monta muutakin.
Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että aamukin kohta alkaa sarastaa.
Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme, maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä leveysasteella kulkiessamme.
Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin valmis.
Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen naisen makuupaikassa.
Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin pitkälle päivään saakka.
Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi.
Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla.
Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä valmiita. Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista.
Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen, sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän oloisiksi.
Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtäaikaa, jota me emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa.
Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen mukana ollessa vain sormien päähän pientä nöhtöä oli vain takertunut, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun uskallus ei muuhun sillä kertaa yltänyt. Jos olisin tiennyt että on olemassa liko naintiakin, niin olisin yöllä pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut keksinyt, mutta mitä sitten on ajan kysymys.
Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut olla kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun valloittamassa maalaistalossa. Parit yöt siinä kerittiin toisiamme kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen sormipillukohtaus peiton alla ei mielestäni kovin hyvää kuvaa mieskunnostani anna. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille siltä reissulta.
Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös sellaiseksi jäivät oma kohtani oli ensin nyt katsottava. Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona maalaispoikana rohjenna kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan tiliini saakka.
Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä pääkopassani jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä.
Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja kahvitaukoja. Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi, kuinka käynee ajattelitte varmaan oman peittonne alla.
Maltoimme sentään mielemme oli toisaalta hyväkin, että kaikki jäivätkin ilman, muutenhan olisi toisille läsnäoleville tulleet sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa ja saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla vedellä olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme.
Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtäaikaa kuukautiset ja niistä suurvuoto, voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa.
Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain haluan. Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona aamuna.
Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vaikka olemmekin kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä enää ole.
Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla vain kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin.
Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään.
Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua päälleni ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain äänimerkin sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta.
Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista.
Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka.
Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä, Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä.
Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin tällaiselle opintomatkalle.
Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin niin pettänyt koko kohteluuni.
Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä, mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä.
Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille vain ohi menee sekin ajaja. Menköön oli suuttumus alkanut minut pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta toivottomuuden tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö? pulaan joutuneen hätämerkki.
Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla aivan tyhjä, viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne tienpäälle.
Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella.
Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki, jota minä olen aikeissa juuri toteuttaa.
Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä, kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä hetken kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa, uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan.
Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle, joita tämänkin tien varressa on monia, edessä ja takana päinkin.
Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata viiltäen.
Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään ei edes kenelläkään ole tänään mitään asiaa vai onko tämä tie tehtynä vain tännekin tien tekemisen vuoksi.
Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan hylkäämässä takapajulassa voi yksi kehno.
Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt tuloaan, tällä korpisalo osuudella.
Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa, tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison, käteni ovat valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja kuljettajalla on näköyhteys toisiimme.
Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään että olen pulassa täällä tien päällä.
Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se suuri helpotus, taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin täällä meni ohi suun.
Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku tarjonnut Moision kylän kohdalla.
Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon kyytiin koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä, elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna.
Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä vain taivalta teen kuinkas muuten.
Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain, joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin loppumatkalle vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen tehnyt historiaa.
Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen.
Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois pitkälle aamuun saakka.
Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan.
Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon tyttösessä, vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille.
Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta, kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa naisiin seuraavankin kerran.
Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella. Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi, kohteliaisuussyistä. Minulla on siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa.
En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit hajusi viekkaudella.
Sen koommin ei tämä poika oli kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista kerrakseen.
Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää, olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin, eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä yhtäaikaa.
Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on hyvä lähteä taipaleelle.
Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan, eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin tälle talon tyttärelle.
Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen.
Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen palailemassa normaaliin arkirytmiini.
Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä.
Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten olla samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista.
Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman rippi-isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta.
Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin.
Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971.
Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä majapaikkaani asti.
Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta taloudenhoitajan tehtävistä.
Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen aika pitkälle pääasiallisesti johti.
Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna enkä polttanut, samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea.
Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan, mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon väliajoin keskimäärin, hyvin harvoin muulloin.
Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani.
Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin oltiin saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi.
Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina.
Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla lomalla.
Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan toimistolle.
Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949 Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa.
Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden, kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin.
Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä kun huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita.
Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli ratkaistaan. Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin.
Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä.
Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana.
Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa.
Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka-alalle niin monelle meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni liikkeelle saan.
Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet positiivinen tapahtuma.
On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden kaupungissa Oulussa.
Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä jussi sai ensimakua tästä hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma maailmanmestaruus sivu suun.
Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen luontoon.
Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaistotykötarpeet mukanamme, retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla.
Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä mukavuudesta.
Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni Pekkala.
Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa lähietäisyydeltä.
Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla.
Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki.
Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu.
Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi valmiiseen ylöspitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat kun heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen.
Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako jo möhömahojen rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle.
Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta osaltani.
Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä leipäpuuta kulloinkin.
Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan aivan lähitienoilla jo näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahdus tulevista selviytymistarinoistani.
Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin. Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo kävikin.
Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä pallon kanssa pelaa.
Terveisin "Rantaneuvos"
- farth33
voinut tehä lyhyemmäksihi jotenkin näin.
Jopa oli kovvaa hommaa tuo tien kastelu mutta ei poijat kyllä nyt tekkee mieli pillua, lähenkin tästä ajelemaan junalla josko löytyisi. Kovvaa hommaa tuo kaljan kärrääminen. No nyt tärppäs ei sentään, olin jo saada pillua, no taas tärppäs no nyt, nyt jo sain sitä ihteesä. Oikein kyrpä seisoo vieläkin että melkein päästä murenee. Nyt ei tee ennää pitäköön vehkeensä, ei mutta nyt taas tekkee mieli mutta en saanut. Kokeilenpa pyörällä, ajan sata kilometriä, no en uskalla kuitenkaan kysyä olkoon pitäköön vittunsa että tulikin paha mieli. Hyvää vuotta 2008 rantis.- RyysyrannanJooseppi
oikein ole onnistunut. Entteriä pari kertaa. Voisin hankkia indesgnin ja laittaa seuraavan kirjan sulle painokuntoon harrastuksena.
RyysyrannanJooseppi kirjoitti:
oikein ole onnistunut. Entteriä pari kertaa. Voisin hankkia indesgnin ja laittaa seuraavan kirjan sulle painokuntoon harrastuksena.
RYYSYRANNAN-JOOSEPPI
Sopii minulle että teemme yhdessä seuraavan rantaneuvos osan.
Ps, lähetä vain minulle sähköposti osoitteesi ja saat paluupostissa valmiiksi kirjoittettua tekstiä ja runsaasti valokuvia, terveisin kirjoittava neuvos.ja liukasta laskijaista.
Kiannon Huoripoika jatkuu
Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa.
Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä.
Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa.
Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut.
Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla.
Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa.
Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla.
Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä.
Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan.
Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille.
Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle.
Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea.
Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla.
Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa.
Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta.
Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä.
Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä.
Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa sinä se.
Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee.
Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä.
Kiannan keltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikkaa kuivunutta, sitäkin on vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla jolla kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy.
Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun kun olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi. Vain pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta, mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä. Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse niin aina joku muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni olisi murtamaan avuttomaan suuhuni.
Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka vielä pystyy vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään, kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on perimmäinen ihme ja ilmestys ollut kautta aikain.
Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman. Sain itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko kampeen kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan.
Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita ja niiksi myös todettiin taas kovin pitkäksi aikaa.
Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän vai veti ei sitä niin voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin toivottomalta kun veivät ne kuin omansa kauas pois.
Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina kun tämä poikamies suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille.
Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monasti mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle kun minäkin olen täällä vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa.
Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia olen vain tänne unhoittunut orpopirulainen ympäristöni arvosteltavaksi vain vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen lie oikeuskin.
Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky täällä kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto.
Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt maailmassa.
Minähän olen vielä kovin kokematon vain kaksikymmentä ikävuotta on päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta.
Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999 ne ovat todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit tehdään ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta.
Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä täysi ikäiseksi. Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin. Minulla kun on se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan polkea milloinkin.
Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu? että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita.
Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä vaan yhdessä tarkoituksessa.
Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla kun oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan,
melkein täyttä laukkaa mentiin kun siihen oli annettu melkein kuin lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken.
Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja hamehelmojen jäljessä kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä.
En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä oli.
Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman muodossa.
Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja vaativan nousun, johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi sieppausta heti kärkeensä ja matka olisi myötä mennyt mönkään.
Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin epäonnistua heti alkuunsa.
Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten vähän aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin. kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin.
Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisi päässyt samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen menossa Kuhmon suuntaan.
Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä on vielä edessäpäin matkaa perille.
Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla ohi polkaise, koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa, josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa.
Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä ei oltuna menty vielä vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan matka sen verran etäälle, ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta.
Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin ennen kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi.
Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon edessä.
Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle.
Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin valmis tulevassa kyläpaikassani.
Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin kun mitään en ole suuhuni vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa lähtiessäni.
Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla työmäärällä kylläkin.
Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat päivän ajan taas tuossa opinahjossa.
Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän satulan päällä.
Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni ja ajatuksissani, voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen.
Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään, itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa.
Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle.
Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut irrota.
Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen vastauksen minulta.
Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa.
Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa käyttäen ja sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa huomioon,
koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse,
paraskin pappi kuin minä.
Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu oli sakea joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka.
Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen vai onko kaikki vain kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este.
Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa, heidän elämän menoonsa vaikuttamassa.
Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite vain minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä kaikille yhtäaikaa. Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni.
Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas tuttu kuvio.
Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan.
Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on monet vuodet jo levännyt rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa.
Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua nyt vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan seuralainen mukaan lähdössä.
Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä tahdosta.
Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä Helsinkiä meren lahden rannalla.
Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon puolelle, isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi vanhemmalle kaksistaan asustavalle henkilölle.
Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi.
Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle.
Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin on työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä.
Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja.
Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia Kuovilassa.
Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko kävellen tai juosten.
Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa sen maksaa ja enkä ole vieläkään sitä maksanut.
Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen Helsingissä. Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta.
Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan tiliin saakka.
Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien päässä meidän jätkien intiaanikylästä.
Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puliveijariin asti.
Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen, jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka niin haluaa kun eletään yhteismajoituksessa.
Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin syystä.
Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä viikkoa ei tarvinnut kuin yhden kerran ottaa yhtä niskavilloista yksi käppänä ja laittaa pienelle jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan.
Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minähän en tarvinnut viikonloppua olla turinoita kuulemassa, minähän olin kuin Isontalon isäntä, menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään perjantai illasta lähtien.
Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa varten.
Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman seisakkeella aivan kohta pikaa vain muutama seisake ennen josta minä olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta vuoteestaan, moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa.
Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka menisi Kuusisaareen työmaalleni.
Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken saaneena viikonloppuna.
Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa saamisen jälkeen.
Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa, varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon alle.
Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen.
Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia, joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön, ovathan valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä osilleen ennen kuolemaansa. Se vain on pääasia ettei kukaan halua jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata panopakkausta allaan.
Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa, jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät muuttamaan sitten aikanaan.
Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään niin nytkin pääsi tapahtumaan.
Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon paikkaan.
Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla, jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään naksahtaneet, ilman kirvestä poikki.
Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran, rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto.
Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa.
Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo tuli moottorisahakin mukaan.
Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella vaan kun vähän rupeaa aina yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että oikein tuntuu. Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen paikalleen.
Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten?
Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikein, mikään hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia.
Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi.
Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se puolla, voiko hajotus olla avuksi vai puruhammastako pitää laskea alemmas.
Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi.
Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä haluan sen uppoavan vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi, että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani.
Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin käytössä.
Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen vahvaa puunrunkoa on tuolla talon nurkan takan rojossa pitkin pituuttaan.
Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen. Mitenkä minun olisi käynyt jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan.
Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun työksesi.
Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa.
Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa repiä.
Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää se on arvostettua kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko savotassa. Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja vaatimaton kotinisä.
Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä päivänä.
Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen, tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa.
Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa.
Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli siihen aikaan perin uutta.
Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen.
Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt. Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista aikaan että oli aihetta juhlaan.
Arvo Westerlund oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen harjakaistilaisuus, missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin tuntema Suuntalan Arttu.
Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä vanhalla veikolla on meille tarjota.
Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa. Hernekeittoa pannarin kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset.
Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa, ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä ainaisesti.
Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen kerran kuin ne päättyvät aina aikanaan.
Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle.
Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme.
Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin, minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu. Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni poikki.
Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien kaljaveikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa tässä kämppämajoituksessa.
Toistakymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnäolevien joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla.
Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle.
Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja joukkoomme. Paikka kun on entuuvesta sellaisena tunnettu, paremminkin jo kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin paremmassakin lännessä.
Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona viikonloppuna, näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu enää tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä salakavala bakteeri.
Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti.
Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin menettäneenä.
Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani silloin.
Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla siihen paikkaan sillä kertaa vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle.
Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan.
Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta.
Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden kesken. Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha muurautuisi umpeen eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin nyt kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan.
Menenpä suoraan ikkunan alle. Vähän aikaa menee kun minut on jo keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta.
Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa silloin sanonut minulle.
Valot sammuu kaikki yhtäaikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuri herra omassa mielessänsä ajattelee. Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän pyörittelee.
Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja pienessä pakkasessa.
Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin, omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden.
Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle. Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä. Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein tulinkaan tänne hänen luokseen niin käytiin ja puhuttua tuli taas kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni sänkykammariin asti.
Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa yhdynnässä.
Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme yhdessä vähän pitempään.
Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa yhdessä niin niitä maita taisi olla.
Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun läsnäoloni tässä lähellä kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa.
Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten edestakaisin verenhimoisen Puldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat minut löytää siitä talosta.
Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta olisi lähtö tuonne kuutamolle, muiden samantapaisten kanssa.
Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden viemässä meiltä.
Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä.
Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kammarissa, josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin vaan lähtemään täältä kauas pois uuden luo.
Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa vaihteeksi Koti Kainuuseen päin.
Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme.
Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko lailla ikimuistettava yö yhdessä nauttien. Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille.
Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi henkilöstä sillä kertaa.
Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään, että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan.
Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen.
Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta ja me mentiin talon taakse vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaas aidan luona oltuamme olimme kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut.
Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme, olimme saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme.
Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt naisen taholta. Voi mikäs onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella. Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt olisi tarkoitus.
Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä, mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla vaan jäämässä on monta muutakin.
Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että aamukin kohta alkaa sarastaa.
Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme, maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä leveysasteella kulkiessamme.
Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin valmis.
Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen naisen makuupaikassa.
Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin pitkälle päivään saakka.
Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi.
Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla.
Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä valmiita. Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista.
Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen, sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän oloisiksi.
Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtäaikaa, jota me emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa.
Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen mukana ollessa vain sormien päähän pientä nöhtöä oli vain takertunut, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun uskallus ei muuhun sillä kertaa yltänyt. Jos olisin tiennyt että on olemassa liko naintiakin, niin olisin yöllä pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut keksinyt, mutta mitä sitten on ajan kysymys.
Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut olla kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun valloittamassa maalaistalossa. Parit yöt siinä kerittiin toisiamme kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen sormipillukohtaus peiton alla ei mielestäni kovin hyvää kuvaa mieskunnostani anna. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille siltä reissulta.
Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös sellaiseksi jäivät oma kohtani oli ensin nyt katsottava. Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona maalaispoikana rohjenna kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan tiliini saakka.
Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä pääkopassani jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä.
Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja kahvitaukoja. Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi, kuinka käynee ajattelitte varmaan oman peittonne alla.
Maltoimme sentään mielemme oli toisaalta hyväkin, että kaikki jäivätkin ilman, muutenhan olisi toisille läsnäoleville tulleet sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa ja saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla vedellä olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme.
Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtäaikaa kuukautiset ja niistä suurvuoto, voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa.
Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain haluan. Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona aamuna.
Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vaikka olemmekin kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä enää ole.
Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla vain kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin.
Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään.
Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua päälleni ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain äänimerkin sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta.
Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista.
Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka.
Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä, Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä.
Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin tällaiselle opintomatkalle.
Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin niin pettänyt koko kohteluuni.
Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä, mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä.
Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille vain ohi menee sekin ajaja. Menköön oli suuttumus alkanut minut pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta toivottomuuden tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö? pulaan joutuneen hätämerkki.
Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla aivan tyhjä, viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne tienpäälle.
Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella.
Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki, jota minä olen aikeissa juuri toteuttaa.
Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä, kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä hetken kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa, uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan.
Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle, joita tämänkin tien varressa on monia, edessä ja takana päinkin.
Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata viiltäen.
Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään ei edes kenelläkään ole tänään mitään asiaa vai onko tämä tie tehtynä vain tännekin tien tekemisen vuoksi.
Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan hylkäämässä takapajulassa voi yksi kehno.
Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt tuloaan, tällä korpisalo osuudella.
Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa, tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison, käteni ovat valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja kuljettajalla on näköyhteys toisiimme.
Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään että olen pulassa täällä tien päällä.
Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se suuri helpotus, taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin täällä meni ohi suun.
Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku tarjonnut Moision kylän kohdalla.
Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon kyytiin koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä, elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna.
Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä vain taivalta teen kuinkas muuten.
Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain, joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin loppumatkalle vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen tehnyt historiaa.
Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen.
Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois pitkälle aamuun saakka.
Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan.
Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon tyttösessä, vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille.
Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta, kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa naisiin seuraavankin kerran.
Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella. Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi, kohteliaisuussyistä. Minulla on siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa.
En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit hajusi viekkaudella.
Sen koommin ei tämä poika oli kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista kerrakseen.
Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää, olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin, eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä yhtäaikaa.
Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on hyvä lähteä taipaleelle.
Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan, eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin tälle talon tyttärelle.
Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen.
Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen palailemassa normaaliin arkirytmiini.
Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä.
Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten olla samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista.
Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman rippi-isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta.
Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin.
Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971.
Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä majapaikkaani asti.
Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta taloudenhoitajan tehtävistä.
Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen aika pitkälle pääasiallisesti johti.
Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna enkä polttanut, samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea.
Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan, mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon väliajoin keskimäärin, hyvin harvoin muulloin.
Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani.
Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin oltiin saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi.
Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina.
Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla lomalla.
Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan toimistolle.
Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949 Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa.
Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden, kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin.
Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä kun huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita.
Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli ratkaistaan. Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin.
Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä.
Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana.
Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa.
Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka-alalle niin monelle meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni liikkeelle saan.
Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet positiivinen tapahtuma.
On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden kaupungissa Oulussa.
Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä jussi sai ensimakua tästä hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma maailmanmestaruus sivu suun.
Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen luontoon.
Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaistotykötarpeet mukanamme, retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla.
Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä mukavuudesta.
Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni Pekkala.
Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa lähietäisyydeltä.
Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla.
Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki.
Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu.
Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi valmiiseen ylöspitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat kun heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen.
Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako jo möhömahojen rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle.
Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta osaltani.
Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä leipäpuuta kulloinkin.
Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan aivan lähitienoilla jo näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahdus tulevista selviytymistarinoistani.
Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin. Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo kävikin.
Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä pallon kanssa pelaa.
"Rantaneuvos"RyysyrannanJooseppi kirjoitti:
oikein ole onnistunut. Entteriä pari kertaa. Voisin hankkia indesgnin ja laittaa seuraavan kirjan sulle painokuntoon harrastuksena.
itsenäisesti nyt ja eikä kukan ole minua opastamassa, joten tietokone tekee välillä minulle mitä ihmeellisempiä kepposia, joista en sitten ymmärrä alkuun mitään,
joten joudun tekemään kaikki moneen kertaan, tervehtien "Rantaneuvos"
Kiannon Huoripoika jatkuu pienin korjauksin, mihin edellisen kerran jäin.
Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa.
Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä.
Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa.
Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut.
Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla.
Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa.
Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla.
Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä.
Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan.
Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille.
Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle.
Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea.
Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla.
Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa.
Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta.
Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä.
Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä.
Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa sinä se.
Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee.
Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä.
Kiannan keltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikkaa kuivunutta, sitäkin on vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla jolla kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy.
Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun kun olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi. Vain pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta, mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä. Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse niin aina joku muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni olisi murtamaan avuttomaan suuhuni.
Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka vielä pystyy vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään, kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on perimmäinen ihme ja ilmestys ollut kautta aikain.
Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman. Sain itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko kampeen kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan.
Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita ja niiksi myös todettiin taas kovin pitkäksi aikaa.
Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän vai veti ei sitä niin voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin toivottomalta kun veivät ne kuin omansa kauas pois.
Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina kun tämä poikamies suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille.
Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monasti mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle kun minäkin olen täällä vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa.
Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia olen vain tänne unhoittunut orpopirulainen ympäristöni arvosteltavaksi vain vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen lie oikeuskin.
Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky täällä kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto.
Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt maailmassa.
Minähän olen vielä kovin kokematon vain kaksikymmentä ikävuotta on päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta.
Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999 ne ovat todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit tehdään ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta.
Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä täysi ikäiseksi. Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin. Minulla kun on se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan polkea milloinkin.
Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu? että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita.
Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä vaan yhdessä tarkoituksessa.
Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla kun oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan,
melkein täyttä laukkaa mentiin kun siihen oli annettu melkein kuin lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken.
Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja hamehelmojen jäljessä kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä.
En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä oli.
Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman muodossa.
Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja vaativan nousun, johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi sieppausta heti kärkeensä ja matka olisi myötä mennyt mönkään.
Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin epäonnistua heti alkuunsa.
Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten vähän aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin. kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin.
Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisi päässyt samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen menossa Kuhmon suuntaan.
Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä on vielä edessäpäin matkaa perille.
Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla ohi polkaise, koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa, josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa.
Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä ei oltuna menty vielä vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan matka sen verran etäälle, ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta.
Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin ennen kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi.
Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon edessä.
Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle.
Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin valmis tulevassa kyläpaikassani.
Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin kun mitään en ole suuhuni vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa lähtiessäni.
Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla työmäärällä kylläkin.
Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat päivän ajan taas tuossa opinahjossa.
Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän satulan päällä.
Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni ja ajatuksissani, voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen.
Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään, itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa.
Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle.
Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut irrota.
Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen vastauksen minulta.
Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa.
Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa käyttäen ja sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa huomioon,
koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse,
paraskin pappi kuin minä.
Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu oli sakea joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka.
Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen vai onko kaikki vain kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este.
Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa, heidän elämän menoonsa vaikuttamassa.
Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite vain minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä kaikille yhtäaikaa. Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni.
Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas tuttu kuvio.
Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan.
Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on monet vuodet jo levännyt rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa.
Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua nyt vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan seuralainen mukaan lähdössä.
Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä tahdosta.
Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä Helsinkiä meren lahden rannalla.
Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon puolelle, isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi vanhemmalle kaksistaan asustavalle henkilölle.
Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi.
Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle.
Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin on työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä.
Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja.
Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia Kuovilassa.
Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko kävellen tai juosten.
Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa sen maksaa ja enkä ole vieläkään sitä maksanut.
Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen Helsingissä. Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta.
Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan tiliin saakka.
Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien päässä meidän jätkien intiaanikylästä.
Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puliveijariin asti.
Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen, jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka niin haluaa kun eletään yhteismajoituksessa.
Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin syystä.
Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä viikkoa ei tarvinnut kuin yhden kerran ottaa yhtä niskavilloista yksi käppänä ja laittaa pienelle jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan.
Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minähän en tarvinnut viikonloppua olla turinoita kuulemassa, minähän olin kuin Isontalon isäntä, menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään perjantai illasta lähtien.
Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa varten.
Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman seisakkeella aivan kohta pikaa vain muutama seisake ennen josta minä olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta vuoteestaan, moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa.
Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka menisi Kuusisaareen työmaalleni.
Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken saaneena viikonloppuna.
Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa saamisen jälkeen.
Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa, varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon alle.
Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen.
Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia, joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön, ovathan valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä osilleen ennen kuolemaansa. Se vain on pääasia ettei kukaan halua jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata panopakkausta allaan.
Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa, jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät muuttamaan sitten aikanaan.
Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään niin nytkin pääsi tapahtumaan.
Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon paikkaan.
Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla, jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään naksahtaneet, ilman kirvestä poikki.
Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran, rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto.
Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa.
Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo tuli moottorisahakin mukaan.
Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella vaan kun vähän rupeaa aina yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että oikein tuntuu. Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen paikalleen.
Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten?
Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikein, mikään hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia.
Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi.
Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se puolla, voiko hajotus olla avuksi vai puruhammastako pitää laskea alemmas.
Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi.
Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä haluan sen uppoavan vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi, että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani.
Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin käytössä.
Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen vahvaa puunrunkoa on tuolla talon nurkan takan rojossa pitkin pituuttaan.
Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen. Mitenkä minun olisi käynyt jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan.
Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun työksesi.
Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa.
Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa repiä.
Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää se on arvostettua kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko savotassa. Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja vaatimaton kotinisä.
Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä päivänä.
Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen, tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa.
Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa.
Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli siihen aikaan perin uutta.
Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen.
Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt. Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista aikaan että oli aihetta juhlaan.
Arvo Westerlund oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen harjakaistilaisuus, missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin tuntema Suuntalan Arttu.
Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä vanhalla veikolla on meille tarjota.
Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa. Hernekeittoa pannarin kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset.
Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa, ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä ainaisesti.
Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen kerran kuin ne päättyvät aina aikanaan.
Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle.
Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme.
Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin, minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu. Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni poikki.
Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien kaljaveikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa tässä kämppämajoituksessa.
Toistakymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnäolevien joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla.
Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle.
Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja joukkoomme. Paikka kun on entuuvesta sellaisena tunnettu, paremminkin jo kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin paremmassakin lännessä.
Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona viikonloppuna, näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu enää tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä salakavala bakteeri.
Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti.
Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin menettäneenä.
Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani silloin.
Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla siihen paikkaan sillä kertaa vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle.
Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan.
Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta.
Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden kesken. Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha muurautuisi umpeen eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin nyt kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan.
Menenpä suoraan ikkunan alle. Vähän aikaa menee kun minut on jo keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta.
Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa silloin sanonut minulle.
Valot sammuu kaikki yhtäaikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuri herra omassa mielessänsä ajattelee. Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän pyörittelee.
Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja pienessä pakkasessa.
Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin, omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden.
Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle. Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä. Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein tulinkaan tänne hänen luokseen niin käytiin ja puhuttua tuli taas kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni sänkykammariin asti.
Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa yhdynnässä.
Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme yhdessä vähän pitempään.
Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa yhdessä niin niitä maita taisi olla.
Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun läsnäoloni tässä lähellä kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa.
Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten edestakaisin verenhimoisen Puldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat minut löytää siitä talosta.
Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta olisi lähtö tuonne kuutamolle, muiden samantapaisten kanssa.
Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden viemässä meiltä.
Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä.
Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kammarissa, josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin vaan lähtemään täältä kauas pois uuden luo.
Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa vaihteeksi Koti Kainuuseen päin.
Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme.
Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko lailla ikimuistettava yö yhdessä nauttien. Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille.
Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi henkilöstä sillä kertaa.
Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään, että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan.
Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen.
Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta ja me mentiin talon taakse vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaas aidan luona oltuamme olimme kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut.
Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme, olimme saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme.
Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt naisen taholta. Voi mikäs onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella. Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt olisi tarkoitus.
Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä, mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla vaan jäämässä on monta muutakin.
Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että aamukin kohta alkaa sarastaa.
Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme, maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä leveysasteella kulkiessamme.
Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin valmis.
Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen naisen makuupaikassa.
Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin pitkälle päivään saakka.
Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi.
Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla.
Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä valmiita. Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista.
Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen, sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän oloisiksi.
Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtäaikaa, jota me emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa.
Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen mukana ollessa vain sormien päähän pientä nöhtöä oli vain takertunut, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun uskallus ei muuhun sillä kertaa yltänyt. Jos olisin tiennyt että on olemassa liko naintiakin, niin olisin yöllä pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut keksinyt, mutta mitä sitten on ajan kysymys.
Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut olla kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun valloittamassa maalaistalossa. Parit yöt siinä kerittiin toisiamme kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen sormipillukohtaus peiton alla ei mielestäni kovin hyvää kuvaa mieskunnostani anna. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille siltä reissulta.
Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös sellaiseksi jäivät oma kohtani oli ensin nyt katsottava. Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona maalaispoikana rohjenna kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan tiliini saakka.
Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä pääkopassani jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä.
Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja kahvitaukoja. Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi, kuinka käynee ajattelitte varmaan oman peittonne alla.
Maltoimme sentään mielemme oli toisaalta hyväkin, että kaikki jäivätkin ilman, muutenhan olisi toisille läsnäoleville tulleet sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa ja saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla vedellä olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme.
Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtäaikaa kuukautiset ja niistä suurvuoto, voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa.
Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain haluan. Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona aamuna.
Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vaikka olemmekin kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä enää ole.
Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla vain kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin.
Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään.
Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua päälleni ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain äänimerkin sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta.
Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista.
Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka.
Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä, Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä.
Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin tällaiselle opintomatkalle.
Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin niin pettänyt koko kohteluuni.
Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä, mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä.
Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille vain ohi menee sekin ajaja. Menköön oli suuttumus alkanut minut pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta toivottomuuden tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö? pulaan joutuneen hätämerkki.
Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla aivan tyhjä, viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne tienpäälle.
Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella.
Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki, jota minä olen aikeissa juuri toteuttaa.
Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä, kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä hetken kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa, uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan.
Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle, joita tämänkin tien varressa on monia, edessä ja takana päinkin.
Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata viiltäen.
Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään ei edes kenelläkään ole tänään mitään asiaa vai onko tämä tie tehtynä vain tännekin tien tekemisen vuoksi.
Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan hylkäämässä takapajulassa voi yksi kehno.
Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt tuloaan, tällä korpisalo osuudella.
Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa, tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison, käteni ovat valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja kuljettajalla on näköyhteys toisiimme.
Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään että olen pulassa täällä tien päällä.
Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se suuri helpotus, taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin täällä meni ohi suun.
Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku tarjonnut Moision kylän kohdalla.
Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon kyytiin koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä, elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna.
Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä vain taivalta teen kuinkas muuten.
Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain, joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin loppumatkalle vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen tehnyt historiaa.
Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen.
Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois pitkälle aamuun saakka.
Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan.
Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon tyttösessä, vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille.
Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta, kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa naisiin seuraavankin kerran.
Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella. Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi, kohteliaisuussyistä. Minulla on siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa.
En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit hajusi viekkaudella.
Sen koommin ei tämä poika oli kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista kerrakseen.
Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää, olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin, eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä yhtäaikaa.
Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on hyvä lähteä taipaleelle.
Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan, eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin tälle talon tyttärelle.
Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen.
Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen palailemassa normaaliin arkirytmiini.
Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä.
Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten olla samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista.
Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman rippi-isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta.
Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin.
Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971.
Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä majapaikkaani asti.
Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta taloudenhoitajan tehtävistä.
Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen aika pitkälle pääasiallisesti johti.
Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna enkä polttanut, samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea.
Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan, mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon väliajoin keskimäärin, hyvin harvoin muulloin.
Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani.
Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin oltiin saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi.
Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina.
Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla lomalla.
Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan toimistolle.
Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949 Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa.
Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden, kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin.
Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä kun huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita.
Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli ratkaistaan. Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin.
Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä.
Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana.
Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa.
Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka-alalle niin monelle meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni liikkeelle saan.
Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet positiivinen tapahtuma.
On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden kaupungissa Oulussa.
Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä jussi sai ensimakua tästä hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma maailmanmestaruus sivu suun.
Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen luontoon.
Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaistotykötarpeet mukanamme, retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla.
Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä mukavuudesta.
Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni Pekkala.
Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa lähietäisyydeltä.
Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla.
Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki.
Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu.
Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi valmiiseen ylöspitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat kun heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen.
Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako jo möhömahojen rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle.
Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta osaltani.
Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä leipäpuuta kulloinkin.
Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan
aivan lähitienoilla jo näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahdus tulevista selviytymistarinoistani.
Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin. Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo kävikin.
Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä pallon kanssa pelaa.
"Rantaneuvos"
- Naap. kunnasta
Olipa mukava kirjoitus. Jatka samaan tyyliin. Olen syntynyt vuonna 1968, mutta en täytä tänä vuonna 30 vuotta...
- kun tykkäsit
niin lue koko kirja. Lueskentelin sen tässä itsekkin ja oli melekonen tietopaketti Eeron elämästä. Melekonen historiikki ettei jokapojalla!
- tuota_
kun tykkäsit kirjoitti:
niin lue koko kirja. Lueskentelin sen tässä itsekkin ja oli melekonen tietopaketti Eeron elämästä. Melekonen historiikki ettei jokapojalla!
Kiannon huoripoikaa julkaistu? En ole törmännyt missään. Valottoman lapsuuden olen lukenut kyllä, ja lukisin mielelläni lisääkin Eeron tuotantoa.
Mites muuten tuo kirjan nimi? Vihjaako se jotain, ja jos niin mitä? - siltä näyttää
tuota_ kirjoitti:
Kiannon huoripoikaa julkaistu? En ole törmännyt missään. Valottoman lapsuuden olen lukenut kyllä, ja lukisin mielelläni lisääkin Eeron tuotantoa.
Mites muuten tuo kirjan nimi? Vihjaako se jotain, ja jos niin mitä?rantaneuvoksen kotisivujen mukaan:
http://www.rantaneuvos.com/kuvagalleria/kiannonhuoripoika2.jpg tuota_ kirjoitti:
Kiannon huoripoikaa julkaistu? En ole törmännyt missään. Valottoman lapsuuden olen lukenut kyllä, ja lukisin mielelläni lisääkin Eeron tuotantoa.
Mites muuten tuo kirjan nimi? Vihjaako se jotain, ja jos niin mitä?Kirjat jotka tähän mennessä ovat julkaistuna ovat seuraavat.
Valoton Lapsuus
Kiannon Huoripoika
Rantaneuvos osa 1
Rantaneuvos osa 2
Rantaneuvos osa 3 ilmestyy neuvoksen 60 vuotis päiville 2009 kesällä, terveisin kirjailija itse "Rantaneuvos"
Ps, pysyt paremmin ajan tasalla kun katsot neuvoksen kotisivut www.rantaneuvosja teksti sen kun vain paranee kun olen löytänyt tästä tietokoneesta nämä oikea näppylät ja vielä kun saan ne itseäni tottelevaksi niin ei mitään hätää.
- Asianlaita!
Oletko rantaneuvos kysynyt Eevalta,poikuutesi viejältä,jonka kotitalonkin nimen mainitset,lupaa nimellä kirjoittaa,käsitin että elämänkertaa kirjoitat ja asiat ovat tosia,voipi tulla käräjäreissu jos joku tuosta sinun sepustuksesta itsensä tunnistaa.
- taida tulla
julki, mutta kylä naapurikunnassa.
Sinänsä muu kirjoituksestasi voisi toimiakin.
Eikö Valoton lapsuus -kirja ole jo julkaistu? - edelliseen
taida tulla kirjoitti:
julki, mutta kylä naapurikunnassa.
Sinänsä muu kirjoituksestasi voisi toimiakin.
Eikö Valoton lapsuus -kirja ole jo julkaistu?Tarkoitin seuraavaa ...Kiannon Huoripoika
- lukija!
taida tulla kirjoitti:
julki, mutta kylä naapurikunnassa.
Sinänsä muu kirjoituksestasi voisi toimiakin.
Eikö Valoton lapsuus -kirja ole jo julkaistu?Kyllä siellä talon nimi mainitaan, joka on kotimäki.
lukija! kirjoitti:
Kyllä siellä talon nimi mainitaan, joka on kotimäki.
Kiannon Huoripoika jatkuu ja jatkuu
Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa.
Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä.
Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa.
Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut.
Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla.
Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa.
Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla.
Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä.
Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan.
Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille.
Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle.
Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea.
Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla.
Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa.
Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta.
Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä.
Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä.
Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa sinä se.
Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee.
Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä.
Kiannan keltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikkaa kuivunutta, sitäkin on vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla jolla kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy.
Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun kun olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi. Vain pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta, mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä. Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse niin aina joku muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni olisi murtamaan avuttomaan suuhuni.
Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka vielä pystyy vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään, kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on perimmäinen ihme ja ilmestys ollut kautta aikain.
Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman. Sain itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko kampeen kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan.
Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita ja niiksi myös todettiin taas kovin pitkäksi aikaa.
Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän vai veti ei sitä niin voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin toivottomalta kun veivät ne kuin omansa kauas pois.
Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina kun tämä poikamies suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille.
Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monasti mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle kun minäkin olen täällä vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa.
Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia olen vain tänne unhoittunut orpopirulainen ympäristöni arvosteltavaksi vain vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen lie oikeuskin.
Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky täällä kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto.
Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt maailmassa.
Minähän olen vielä kovin kokematon vain kaksikymmentä ikävuotta on päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta.
Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999 ne ovat todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit tehdään ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta.
Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä täysi ikäiseksi. Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin. Minulla kun on se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan polkea milloinkin.
Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu? että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita.
Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä vaan yhdessä tarkoituksessa.
Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla kun oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan,
melkein täyttä laukkaa mentiin kun siihen oli annettu melkein kuin lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken.
Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja hamehelmojen jäljessä kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä.
En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä oli.
Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman muodossa.
Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja vaativan nousun, johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi sieppausta heti kärkeensä ja matka olisi myötä mennyt mönkään.
Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin epäonnistua heti alkuunsa.
Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten vähän aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin. kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin.
Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisi päässyt samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen menossa Kuhmon suuntaan.
Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä on vielä edessäpäin matkaa perille.
Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla ohi polkaise, koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa, josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa.
Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä ei oltuna menty vielä vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan matka sen verran etäälle, ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta.
Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin ennen kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi.
Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon edessä.
Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle.
Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin valmis tulevassa kyläpaikassani.
Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin kun mitään en ole suuhuni vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa lähtiessäni.
Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla työmäärällä kylläkin.
Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat päivän ajan taas tuossa opinahjossa.
Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän satulan päällä.
Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni ja ajatuksissani, voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen.
Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään, itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa.
Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle.
Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut irrota.
Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen vastauksen minulta.
Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa.
Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa käyttäen ja sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa huomioon,
koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse,
paraskin pappi kuin minä.
Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu oli sakea joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka.
Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen vai onko kaikki vain kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este.
Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa, heidän elämän menoonsa vaikuttamassa.
Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite vain minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä kaikille yhtäaikaa. Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni.
Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas tuttu kuvio.
Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan.
Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on monet vuodet jo levännyt rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa.
Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua nyt vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan seuralainen mukaan lähdössä.
Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä tahdosta.
Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä Helsinkiä meren lahden rannalla.
Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon puolelle, isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi vanhemmalle kaksistaan asustavalle henkilölle.
Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi.
Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle.
Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin on työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä.
Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja.
Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia Kuovilassa.
Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko kävellen tai juosten.
Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa sen maksaa ja enkä ole vieläkään sitä maksanut.
Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen Helsingissä. Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta.
Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan tiliin saakka.
Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien päässä meidän jätkien intiaanikylästä.
Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puliveijariin asti.
Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen, jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka niin haluaa kun eletään yhteismajoituksessa.
Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin syystä.
Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä viikkoa ei tarvinnut kuin yhden kerran ottaa yhtä niskavilloista yksi käppänä ja laittaa pienelle jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan.
Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minähän en tarvinnut viikonloppua olla turinoita kuulemassa, minähän olin kuin Isontalon isäntä, menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään perjantai illasta lähtien.
Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa varten.
Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman seisakkeella aivan kohta pikaa vain muutama seisake ennen josta minä olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta vuoteestaan, moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa.
Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka menisi Kuusisaareen työmaalleni.
Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken saaneena viikonloppuna.
Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa saamisen jälkeen.
Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa, varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon alle.
Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen.
Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia, joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön, ovathan valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä osilleen ennen kuolemaansa. Se vain on pääasia ettei kukaan halua jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata panopakkausta allaan.
Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa, jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät muuttamaan sitten aikanaan.
Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään niin nytkin pääsi tapahtumaan.
Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon paikkaan.
Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla, jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään naksahtaneet, ilman kirvestä poikki.
Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran, rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto.
Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa.
Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo tuli moottorisahakin mukaan.
Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella vaan kun vähän rupeaa aina yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että oikein tuntuu. Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen paikalleen.
Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten?
Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikein, mikään hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia.
Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi.
Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se puolla, voiko hajotus olla avuksi vai puruhammastako pitää laskea alemmas.
Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi.
Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä haluan sen uppoavan vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi, että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani.
Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin käytössä.
Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen vahvaa puunrunkoa on tuolla talon nurkan takan rojossa pitkin pituuttaan.
Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen. Mitenkä minun olisi käynyt jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan.
Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun työksesi.
Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa.
Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa repiä.
Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää se on arvostettua kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko savotassa. Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja vaatimaton kotinisä.
Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä päivänä.
Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen, tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa.
Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa.
Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli siihen aikaan perin uutta.
Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen.
Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt. Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista aikaan että oli aihetta juhlaan.
Arvo Westerlund oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen harjakaistilaisuus, missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin tuntema Suuntalan Arttu.
Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä vanhalla veikolla on meille tarjota.
Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa. Hernekeittoa pannarin kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset.
Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa, ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä ainaisesti.
Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen kerran kuin ne päättyvät aina aikanaan.
Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle.
Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme.
Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin, minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu. Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni poikki.
Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien kaljaveikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa tässä kämppämajoituksessa.
Toistakymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnäolevien joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla.
Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle.
Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja joukkoomme. Paikka kun on entuuvesta sellaisena tunnettu, paremminkin jo kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin paremmassakin lännessä.
Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona viikonloppuna, näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu enää tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä salakavala bakteeri.
Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti.
Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin menettäneenä.
Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani silloin.
Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla siihen paikkaan sillä kertaa vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle.
Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan.
Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta.
Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden kesken. Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha muurautuisi umpeen eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin nyt kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan.
Menenpä suoraan ikkunan alle. Vähän aikaa menee kun minut on jo keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta.
Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa silloin sanonut minulle.
Valot sammuu kaikki yhtäaikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuri herra omassa mielessänsä ajattelee. Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän pyörittelee.
Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja pienessä pakkasessa.
Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin, omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden.
Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle. Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä. Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein tulinkaan tänne hänen luokseen niin käytiin ja puhuttua tuli taas kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni sänkykammariin asti.
Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa yhdynnässä.
Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme yhdessä vähän pitempään.
Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa yhdessä niin niitä maita taisi olla.
Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun läsnäoloni tässä lähellä kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa.
Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten edestakaisin verenhimoisen Puldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat minut löytää siitä talosta.
Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta olisi lähtö tuonne kuutamolle, muiden samantapaisten kanssa.
Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden viemässä meiltä.
Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä.
Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kammarissa, josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin vaan lähtemään täältä kauas pois uuden luo.
Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa vaihteeksi Koti Kainuuseen päin.
Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme.
Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko lailla ikimuistettava yö yhdessä nauttien. Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille.
Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi henkilöstä sillä kertaa.
Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään, että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan.
Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen.
Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta ja me mentiin talon taakse vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaas aidan luona oltuamme olimme kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut.
Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme, olimme saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme.
Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt naisen taholta. Voi mikäs onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella. Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt olisi tarkoitus.
Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä, mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla vaan jäämässä on monta muutakin.
Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että aamukin kohta alkaa sarastaa.
Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme, maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä leveysasteella kulkiessamme.
Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin valmis.
Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen naisen makuupaikassa.
Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin pitkälle päivään saakka.
Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi.
Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla.
Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä valmiita. Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista.
Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen, sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän oloisiksi.
Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtäaikaa, jota me emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa.
Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen mukana ollessa vain sormien päähän pientä nöhtöä oli vain takertunut, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun uskallus ei muuhun sillä kertaa yltänyt. Jos olisin tiennyt että on olemassa liko naintiakin, niin olisin yöllä pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut keksinyt, mutta mitä sitten on ajan kysymys.
Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut olla kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun valloittamassa maalaistalossa. Parit yöt siinä kerittiin toisiamme kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen sormipillukohtaus peiton alla ei mielestäni kovin hyvää kuvaa mieskunnostani anna. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille siltä reissulta.
Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös sellaiseksi jäivät oma kohtani oli ensin nyt katsottava. Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona maalaispoikana rohjenna kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan tiliini saakka.
Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä pääkopassani jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä.
Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja kahvitaukoja. Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi, kuinka käynee ajattelitte varmaan oman peittonne alla.
Maltoimme sentään mielemme oli toisaalta hyväkin, että kaikki jäivätkin ilman, muutenhan olisi toisille läsnäoleville tulleet sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa ja saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla vedellä olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme.
Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtäaikaa kuukautiset ja niistä suurvuoto, voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa.
Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain haluan. Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona aamuna.
Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vaikka olemmekin kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä enää ole.
Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla vain kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin.
Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään.
Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua päälleni ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain äänimerkin sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta.
Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista.
Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka.
Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä, Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä.
Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin tällaiselle opintomatkalle.
Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin niin pettänyt koko kohteluuni.
Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä, mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä.
Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille vain ohi menee sekin ajaja. Menköön oli suuttumus alkanut minut pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta toivottomuuden tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö? pulaan joutuneen hätämerkki.
Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla aivan tyhjä, viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne tienpäälle.
Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella.
Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki, jota minä olen aikeissa juuri toteuttaa.
Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä, kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä hetken kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa, uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan.
Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle, joita tämänkin tien varressa on monia, edessä ja takana päinkin.
Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata viiltäen.
Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään ei edes kenelläkään ole tänään mitään asiaa vai onko tämä tie tehtynä vain tännekin tien tekemisen vuoksi.
Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan hylkäämässä takapajulassa voi yksi kehno.
Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt tuloaan, tällä korpisalo osuudella.
Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa, tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison, käteni ovat valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja kuljettajalla on näköyhteys toisiimme.
Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään että olen pulassa täällä tien päällä.
Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se suuri helpotus, taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin täällä meni ohi suun.
Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku tarjonnut Moision kylän kohdalla.
Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon kyytiin koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä, elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna.
Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä vain taivalta teen kuinkas muuten.
Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain, joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin loppumatkalle vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen tehnyt historiaa.
Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen.
Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois pitkälle aamuun saakka.
Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan.
Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon tyttösessä, vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille.
Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta, kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa naisiin seuraavankin kerran.
Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella. Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi, kohteliaisuussyistä. Minulla on siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa.
En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit hajusi viekkaudella.
Sen koommin ei tämä poika oli kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista kerrakseen.
Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää, olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin, eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä yhtäaikaa.
Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on hyvä lähteä taipaleelle.
Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan, eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin tälle talon tyttärelle.
Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen.
Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen palailemassa normaaliin arkirytmiini.
Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä.
Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten olla samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista.
Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman rippi-isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta.
Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin.
Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971.
Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä majapaikkaani asti.
Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta taloudenhoitajan tehtävistä.
Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen aika pitkälle pääasiallisesti johti.
Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna enkä polttanut, samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea.
Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan, mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon väliajoin keskimäärin, hyvin harvoin muulloin.
Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani.
Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin oltiin saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi.
Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina.
Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla lomalla.
Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan toimistolle.
Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949 Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa.
Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden, kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin.
Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä kun huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita.
Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli ratkaistaan. Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin.
Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä.
Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana.
Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa.
Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka-alalle niin monelle meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni liikkeelle saan.
Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet positiivinen tapahtuma.
On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden kaupungissa Oulussa.
Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä jussi sai ensimakua tästä hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma maailmanmestaruus sivu suun.
Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen luontoon.
Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaistotykötarpeet mukanamme, retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla.
Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä mukavuudesta.
Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni Pekkala.
Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa lähietäisyydeltä.
Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla.
Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki.
Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu.
Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi valmiiseen ylöspitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat kun heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen.
Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako jo möhömahojen rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle.
Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta osaltani.
Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä leipäpuuta kulloinkin.
Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan aivan lähitienoilla jo näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahdus tulevista selviytymistarinoistani.
Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin. Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo kävikin.
Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä pallon kanssa pelaa.edelliseen kirjoitti:
Tarkoitin seuraavaa ...Kiannon Huoripoika
ei tule toista kirjaa "Rantaneuvos"
- anna mun kestää
rantaneuvos1 kirjoitti:
Kiannon Huoripoika jatkuu ja jatkuu
Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa.
Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä.
Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa.
Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut.
Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla.
Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa.
Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla.
Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä.
Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan.
Muutama auto aina mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille.
Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle.
Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea.
Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla.
Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa.
Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta.
Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikallispoliisille että minä olisin muka ollut käymässä kotona ja aiheuttanut kaikki ne jäljet mitä sisälle oli aikaan saatuna, jopa räjähteitä tutkimuksen yhteydessä olisi muka oltuna käytetty, ovet riekaleina lukkojen kohdalta räjäytettynä.
Sinne me nyt olemme menossa tämän uuden kanssa, aivan uusi löytö. Me olemme tehneet löytöjä ennenkin, kuka minkinlaisia, minä vain nyt tällä kertaa naislöydön josta aloitan uuden kerronnan teille koska henkilökuvaukset ovat minun mieleeni aina olleet. Me istumme pitkällä pirtin penkillä, kuin aavetta etsien ei muuta valoa kuin kynttilänvalo yön hämäryydessä.
Tuikki valoa pienikin valo isossa pirtissä, olin nyt romantikko. Kuinka minä kehtaankin pyytää naispuolisia matkaani, kun minulla tuo tarjoilupuoli on kovin köyhää, sanopa sinä se.
Köyhän näköinen on Seppäsen kodin yleisilme, voinko edes kahvia laittaa jo tulelle vieraalleni, just ja just se käynee.
Tuusan pohjalta vielä sen verran löytyi kuin löytyikin, mutta entä sitten aamun kahvien aikana, mitä meillä sitten on suuhun laitettavaa, lähes tyhjä tuusa jo yöllä. On kai nyt sentään keväytyneitä muikkuja isossa laatikossa, niistä ne ovat tytöt tykänneet ennenkin poikametsällä käydessä.
Kiannan keltamahat ovat tehneet valloituksia paljon ennen minua kesääntyneillä muikuillaan. Leivän kannikkaa kuivunutta, sitäkin on vain vähän enää jäljellä eteisen puolella, kahverin laudalla jolla kaikilla muillakin nälkäisillä on vapaa pääsy.
Pieniä ja isoja rottiakin ovat silmäni nähneet vilahtavan karkuun kun olen mennyt tavoittelemaan itselleni murua rinnan alle pantavaksi. Vain pari kertaa itse olen kiinni saanut yövarkaan suoraan lauvalta, mutta kylläkin rotan sangoista. Se on kyllä näökkään näköinen tuo kuollut rotta, vaikkapa vain kuolleena katsottuna on tässä talossa yhteisiä nuo uskovaisten eväätkin yöllä ja päivällä, meidän ruokakomerossa vähäisessäkin löytyy jos minkinlaista syömämiestä. Noita yökyöpeleitä kyllä näkyy riittävän, jos ei itse niin aina joku muu on pyrkimässä samoille eväille, joita niin itsekin mielelläni olisi murtamaan avuttomaan suuhuni.
Suu on minulla melkoisen avuttoman puoleinen, joku oma hammas joka vielä pystyy vain vähän syötäväksi tarkoitettuun mieluimmin pehmeään, kuten tuo vastakypsytetty nainen, joka tälläkin niemellä on perimmäinen ihme ja ilmestys ollut kautta aikain.
Pojat jostakin kumman syystä eivät ole osanneet laittaa meidän niemelle sellaista vellinkeittäjää, jolla jalat on maassa eivätkä ole mitään yhden tai kahden illan tapauksia persettä antamassa. Melkein olin saada pitää hyvänäni kaksi yötä, vain toisen sain olla ilman. Sain itseni viereen vain köllähtää, veivät aivan nokkani edestä koko kampeen kun juuri olimme päättäneet ruveta lempeä vähän liottelemaan.
Haaveet olivat sillä kertaa kovinkin haaveita ja niiksi myös todettiin taas kovin pitkäksi aikaa.
Kyllä mökkinsä mies veti todellisen vesiperän vai veti ei sitä niin voi sanoa noin kirjaimellisesti. Minähän olin nyt uskoa täynnä ja paljon toivoakin, tilanne vain sillä hetkellä tuntui kovin toivottomalta kun veivät ne kuin omansa kauas pois.
Lauantai-iltoja tulee ja menee niin vain ajattelin silloin jälkeenpäin. Niin myös tuli se oikea ilta lauantaina kun tämä poikamies suuntasi kulkunsa tuonne kylän kulmille.
Vain yksi ja sama asiani oli mielessä, tavata tuo niin monasti mielessäni käynyt uusin tuttavuuteni, johon oli olemassa jo lupa ajatella vaikka monenmoista tulevan varalle kun minäkin olen täällä vain yksin oman itseni kanssa ja murut on vain jaettava joskus kotirottien kanssa tuolla ulkokahverissa.
Eipä teidän kai nyt tarvitse olla kovinkaan kateellisia olen vain tänne unhoittunut orpopirulainen ympäristöni arvosteltavaksi vain vapaasti niin on saanut tehdäkin minun puolestani, jokaisella siihen lie oikeuskin.
Minähän vähät välitänkin kuka milloinkin ajattelee, minä kun menen kaikkien edelle ajattelussani. Minulla on siihen luontainen kyky täällä kehittynyt, lähes korvaamaton itsesuojeluvaisto.
Voi kun ette vielä tiedäkään kaikkea, kuka minä todella olen. Minulla on kykyni tallella ja minä myös näytän kuka minä olen tässä ja nyt maailmassa.
Minähän olen vielä kovin kokematon vain kaksikymmentä ikävuotta on päässyt täyteen kesäkuun puolella isommin sitä juhlimatta.
Juhlat ovat sitten edessäpäin, vielä niin kaukana kuin 1999 ne ovat todellinen juhlani. Työväentalolla menee kaikki kohdalleen ja treffit tehdään ei talolle seuraavaksi lauantaiksi, vaan ihan tytön kotiin tuonne Raatteentien varteen, käy kutsu tyttösen suusta.
Tyttösen joka on jo täysi ikäinen. Minä vain tulen täältä jäljestä täysi ikäiseksi. Meidän aikakautena kun ihminen katsottiin 21 vuoden iässä vasta täysi ikäiseksi kaikkeen. Metka juttu tuo ikäkysymys silleen, jospa se sitten on oikein kun tuollaisia rajoja on meille annettuna sieltä ylhäältä neuvoksi ja opiksi kullekin. Minulla kun on se kulkuneuvokin jolla aina pääsen lähtemään minne päin itseni haluan polkea milloinkin.
Kyllä on viikko ollut yhtä odottelua, milloinka tulet viikonloppu? että tämä poika pääsee starttaamaan kohti uusia haasteita.
Tämä on sitä itsensä panemista likoon koko olemuksella, pitää mennä tapaamaan tytön vanhempiakin siinä sivussa, eikä aina yksin tyttöä vaan yhdessä tarkoituksessa.
Vihdoinkin se päivä koitti, pitkään siinä piinassa saikin olla kun oltiin kokonainen viikko näkemättä toisiamme. Minähän lähin matkaan tietty omalla ja hyväksi havaitulla polkupyörällä polkemaan,
melkein täyttä laukkaa mentiin kun siihen oli annettu melkein kuin lupakin mutta vain suullisesti ainoastaan meidän kahden kesken.
Varmaan isävainajakin teki kauan aikaa sitten vastaavanlaisia reissuja hamehelmojen jäljessä kuin mitä on oma poikansakin juuri tekemässä.
En ole aikaisemmin tuolla suunnalla käynytkään, enkä tiedä ollenkaan miten on pitkä edes matkakaan tuolle kuuluisalle Raatteentielle ja lähes Venäjälle se on vetämässä ei auta enää nyt mikään, mentävä oli.
Suklaasydän siellä odotti pieni käpy rinnassaan. Jo oli meidän kohdalta niin kulkukelpoinen tie ettei tarvinnan kuin ottaa ja päästellä minkä kintut antoivat vain potkua polkimille voiman muodossa.
Alkuunsa olivat tienrakentajat löytäneet kyllä melkoisen pitkän ja vaativan nousun, johon piti mennä aina vain harkiten ettei tulisi sieppausta heti kärkeensä ja matka olisi myötä mennyt mönkään.
Ei kokeneena omista voimista hyvää huolta kantava Seppänen voi niin epäonnistua heti alkuunsa.
Mennä ja vain mennä eteenpäin pitää päästä, matka taittuu matkalaisella. Jo jää taakse Ämmänsaaren kylä, enkä käy edes maissa ostamassa pienintäkään pussia makeaa tytölleni tuliaiseksi, kuten vähän aina joskus oli minullakin tapana tehdä. Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää Varsinkin tansseissa minulla oli aina se vara että pistetään jonkun hyvännäköisen tytön kanssa suu makeaksi, pahan maun jälkeen jota välillä hikisestä tanssistakin saa itselleen hankittua suuhunsa. Välillä on ollut suorastaan karvas maku suun sisällä niin makea on ollut suuri helpottaja. Voimme jo sopia nyt ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaikka oltiin äsken makeaa maistelemassa noin tyttöjen kanssa. Nyt sitä jo mennä körötellään kirkolle päin siis vanhalle kylälle. Kai muistatte Suomussalmen kk, vanhan ajan sanontatavan Suomussalmen kirkonkylästä. Haukiperää ennen minun on tehtävä ratkaisuni, että en menekään enää kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin. kirkonkylän suuntaan, vaan lähdenkin Haukiperän risteyksestä eteenpäin.
Siis Kuhmoon vievän tien suuntaan, myös Juntusrantaan olisi päässyt samaa tietä mutta minähän en ole sinnepäin menossa vaan kohta taas käännän ohjaimista oikealle, missä edelleen ilmoitetaan että olen menossa Kuhmon suuntaan.
Missäpä mahtaa ollakaan tienviitta jossa on tälle polkupyöräilijälle opaste, jossa kerrottaisiin Raatteesta niin ja niin paljon kilometrejä on vielä edessäpäin matkaa perille.
Voipa joutua olemaan melkoisen tarkkana, ettei vahingossa vauhdilla ohi polkaise, koska pyörälläkin pääsee hyvää tietä melkoisen vauhdikkaasti. No tasaisella vauhti voi nousta 30 km:iin tunnissa, josta on polkijalla valta jos on voimaa kintuissa.
Kuin varkain se viitta olikin silmiini edessä ei oltuna menty vielä vähääkään harhateille, eikä varmaan ollut siihen varaakaan, olihan matka sen verran etäälle, ettei ollut mieleistä tehdä harha ajoa kovinkaan kauas oikeasta osoitteesta.
Soratieksi muuttui nyt matkaajan taival tällä kertaa, läheskö vielä olisi kaksikymmentä pitkää kilometriä yhteen suuntaan edessä päin ennen kuin matka oli tehty myös takaisin mennessäkin matka on yhtä pitkä jos kuljet samat reitit mitä tulitkin tänne matkallasi.
Mitenkä olikaan nyt kevennyt mieli tulijalla, kohta saisin nähdä uudelleen sen jonka viikko sitten hyvästelin tanssien jälkeen talon edessä.
Nyt tämä soratiellä liikkuminen on käynyt entistä työläämmäksi, kaikki pikku kivetkin yrittävät olla esteenä matkan edistymiselle.
Syyspäivä on kallistunut iltapäivän puolelle, voisi olla puolinenkin valmis tulevassa kyläpaikassani.
Jo alkaa vähän niin kuin olla heikko olokin kun mitään en ole suuhuni vielä pistänyt koko matkan aikana, enkä sitä ennenkään ole murua laittanut kun sitä sattuneesta syystä ei ollut olemassakaan kotoa lähtiessäni.
Mitäpä minä noita tienvarsitaloja tähän muistelemaan, olihan niitä vielä siihen aikaan jonkin verran, joissa vielä usko kyti niin paljonkin että pientilallinen voisi vielä leivän saada, isolla työmäärällä kylläkin.
Raatteen kyläkoulu jää vasemmalle puolen minusta, varmaan oli vielä eilen melkoisen paljon pihalla liikettä kun sirkeät lapsoset olivat päivän ajan taas tuossa opinahjossa.
Sielläpä se samalla koululla tämä tyttönenkin lie kuluttanut pulpettia, koululla jonka ohi juuri itseni olen toimittanut pyörän satulan päällä.
Nyt alkaa jo tuntumaan siltä, että jotakin on tapahtumassa sisälläni ja ajatuksissani, voinko minä mennäkään taloon jossa tehdään työtä arkena ja sunnuntaina. Vaaran päällä ollaan, menenkin vartioasemalta kysymään, missä on sen ja sen niminen talo ja sen isäntä tyttöineen.
Sainkin hyvän vinkin, ensin kun palaat taaksepäin ja käännyt vasempaan niin eikö tuo sieltä löytyne. Vaan mitäpä minä omin silmin näenkään, itse valoisuus on minua jo rappusilla vastassa.
Näin kohtaavat viikon päästä pitkästä ikävästä toinen toisensa jo ulkopuolella talon rappusilla, ensi kertaa elämässään. Taloon vaan ja pirtin puolelle kättä päivää sanomaan sekä isännälle että emännälle.
Oli siinä käteltävää kun kaikki kävi käestä pitäen läpi ja jotakin virkkoi vaikka ei minusta paljon mitään juuri silloin tainnut irrota.
Metsäläinen kun olin niin olin niin sanottu avuton suun käyttäjä isoissa ihmisjoukoissa. Kun kysyttiin niin aina sai vain lyhyen vastauksen minulta.
Eipä juuri sen enempää minusta irronnut tämänlaisissa kohtaamisissa.
Nyt oli talonväen kaikki sanottuna toisillemme lyhyempää kaavaa käyttäen ja sillä sipuli. Kahvipöytä pitänee kuitenkin ottaa huomioon,
koska vieras kuitenkin istutettiin hyvää hyvyyttään pöydän taakse,
paraskin pappi kuin minä.
Voiko tulla puhtaan pillun ilta, vähän niin kuin siltä näytti, savu oli sakea joka tuprusi saunapiipusta ylös ilmoihin saakka.
Aitta oli jo suunniteltu minua varten, kahden lakanan väliinkö sitä pääsee mies joka on juuri tullut ensi kertaa kylään, ehkä tulevia appivanhempia tervehtien sillä silmällä pitäen vai onko kaikki vain kangastusta, harson läpi, joka on samea ja lähes näkymätön este.
Voi tätä matkalaista, täällä sitä ollaan tavallisten ihmisten talossa, heidän elämän menoonsa vaikuttamassa.
Monikin varmaan olisi laittanut sen tien kulkevaisen aikapäiviä menemään sinne mistä oli tullutkin, tämä muka sulhasmies esite vain minähän halusin voittaa itseni kun olen täällä tänään näytillä kaikille yhtäaikaa. Tulevaisuuden suunnitelmia, voiko niitä myös minulla olla, onhan niitä vaikka kuinka paljon jos vain saisin itsestäni omilla kyvyilläni.
Mepä ruvettiin yhdessä näkemään vaivaa, mikä meistä isona tulee vai tuleeko minustakin jotakin. Muutamat kerrat käytiin yhdessä työväentalolla vähän niin kuin lähtiäiskarkeloissa, edessä olisi taas tuttu kuvio.
Helsinkiin työhön niin uudelleen ja ei kun uusi yritys, katsomme nyt niin tarkasti tämän tapauksen kuin suinkin voidaan.
Vaikka kaikki onkin vain minun muisteluani, toinen osapuoli ei ole enää vahvistamassa tätäkään tekstiä on monet vuodet jo levännyt rauhassa Suomussalmen seurakunnan kalmistossa.
Täällä vain olemme jäljelle jääneet, meillä on tilaisuus vielä parantaa omaa asemaamme ihmisenä. On tuttua jo lähteä, hyvin tuttua nyt vain tilanne on uusi en lähdekään yksin matkaan, minulla onkin vallan seuralainen mukaan lähdössä.
Matka on tuttua minulle olin taannoin oikein ammattimatkustaja kun ei ollut muutakaan tekemistä niin lähes pari kuukautta meni että heilahti matkassa. Nyt jo oltiin menossa, lähtömme tapahtui yhteisestä tahdosta.
Meillä oli kummallakin jo etukäteen tiedossa työpaikka, minulla tuota rakentamista Kuusisaaressa Arvo Westerlundin työmaalla, lähellä Helsinkiä meren lahden rannalla.
Rauha Kyllikki oli saanut kutsun entiseen työ paikkaansa Espoon puolelle, isonpuoleiseen kartanoon taloudenhoitajaksi vanhemmalle kaksistaan asustavalle henkilölle.
Syksy oli jo joutunut myös tänne eteläiseenkin Suomeen, vihreys oli vaihtumassa kaiken aikaa keltavoittoiseksi kuolemaksi.
Vihreät lehdet olivat vain voimakkaimmissa puissa kun saavuimme tänne merenrantakaupunkiin. Niin on tuttua saapua on paikat lähes ennallaan vain uutta rakennetaan ja vanhaa menee maan tasalle.
Mennäänpä aivan alkuun. Minähän olen täysin rahaton taas jälleen kerran ei lantin lanttia ja minä olen jälleen täällä, mutta mullahin on työpaikka, josta minulla on turva saada jokapäiväinen leipä.
Mutta olihan minun mentävä paikasta toiseen, kuten asunnon ja työpaikan väliä ja pitipä minun myös ottaa huomioon ystävä hyvä tuolla Luomankylällä, kartanon taloudenhoitaja.
Minäpä kuin muistin kaukaisen tuttavan Helsingistä, joka oli kerran vetämässä kuntoliikuntaohjaajan kurssia Kuovilassa.
Viikon päästä kurssin alkamisesta ne keksivät tehdä minustakin kuntoliikuntaohjaajan tähän valtakuntaan. Viikossa minä olin paras liikkuja ja sain ensimmäisen palkinnon viikon suorituksesta joko kävellen tai juosten.
Minähän olen aina tullut juttuun liikunnan parissa, ainakin kun olin tuossa iässä. Tauno Salama, annoit minulle 50 mk jonka lupasin maksaa sen maksaa ja enkä ole vieläkään sitä maksanut.
Tämä ei ole ensikerta kun minä olen nyt täysin perse auki ja olen Helsingissä. Kumma paikka tuo Helsinki kun sinne pitää juosta rahattomanakin, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei juuri muuten tulisi toimeen kuin sosiaalipummina, vetäen markat sosiaalihuollolta.
Mutta en minä sinne osannutkaan mennä, enkä minä ollut edes helsinkiläinen, että se olisi minua vähänkään avustanut seuraavaan tiliin saakka.
Eihän minulla tarvinnut paljon kuluja maksaa kuin kyyti tuonne Kuusisaareen rakennustyömaalle, joka oli vain muutamien kilometrien päässä meidän jätkien intiaanikylästä.
Lähialueen asukkaat oli kylälle luoneet melko merkillisen tuntuisen nimen. Kylälle jossa asuu lentojätkästä aina puliveijariin asti.
Onpa meitä kyllä miehiä jotka ovat saaneet paremman kotikasvatuksen, jossa erotetaan hyvä toisistaan ja annetaan olla rauhassa sen joka niin haluaa kun eletään yhteismajoituksessa.
Minä olin siinä onnellisessa asemassa kun en ollut silloin inkkarikylässä asumassa kun elettiin edellistä vuosikymmentä, jolloin aina oltiin pistetty mies kylmäksi omaan kämppäänsä jos mistäkin syystä.
Reluporukkaa oli hyvin harvoin keskellä viikkoa ei tarvinnut kuin yhden kerran ottaa yhtä niskavilloista yksi käppänä ja laittaa pienelle jäähylle samoin tein, mutta kauhea uho hänellä jäi minua kohtaan.
Melkoisen hyvin meni lähes muuten koko kämppäkokemus, minähän en tarvinnut viikonloppua olla turinoita kuulemassa, minähän olin kuin Isontalon isäntä, menin kartanossa valmiiseen ruokapöytään perjantai illasta lähtien.
Noin tunnin matkan päässä oli tuo minun onnen paikkani, minne voi mennä levon kannalta ottamaan ja lataamaan voimia uutta viikkoa varten.
Mutta eipä tainneet voimat siinä lisääntyä vielä maanantai yötä vastenkin oli peittomme alla niin paljon vilkasta, että melkein samoilla silmillä siinä joutui työmaalle lähtemään kun juna muuten lähti Kirkkonummen asemalta heti aamulla viiden jälkeen ja oli Luoman seisakkeella aivan kohta pikaa vain muutama seisake ennen josta minä olin yleensä maanantaiaamuna lähdössä. Muita ei ollut siltä seisakkeelta lähdöllään. Moni oli revitty ennen aikojaan pois omasta vuoteestaan, moni vielä otti täydet unoset ennen Helsingin asemaa.
Minäkin olin menossa lähes juoksujalkaa omaan tiettyyn bussiin joka menisi Kuusisaareen työmaalleni.
Onpa poikamiehellä olo kuin olisin oikeasti jo ukkomies kaiken saaneena viikonloppuna.
Onpa poikamies tainnut tanssia yön yli jos minkinlaista retonkipolkkaa jossa ovat vain tällaiset jälkiseuraamukset ei ole vetoa enempää kuin vetämättömässä taskukellossa kun se kellottaan isäntänsä haarukassa saamisen jälkeen.
Aikamiehet ovat kyllä työnsä tehneet jos lukumäärä pitää paikkansa, varvien määrä saman yön aikana oli välistä ollut seitsemän kun tällä hyväkuntoisella riijuu miehellä aina tahto pahasti jäädä paljon alle.
Kolmesta viiteen pääseminen menee jo sinne asti kun on jo työpaikalle mieli, eikä kyky enää ole paras mahdollinen.
Jospa nämä suuruudet, superyksilöt ovatkin vain sängyssä olevia, joilla ei tarvitse olla lähdössä aamulla minnekään edes työhön, ovathan valinneet rattopojan paremman osan jossa mummoikäisetkin pääsee vielä osilleen ennen kuolemaansa. Se vain on pääasia ettei kukaan halua jäädä masturboimaan itse itseään kun ei ole ollut sitä oikeata panopakkausta allaan.
Vastaava mestarimme Heiskanen löytää minulle ensi hätään oikein sopivan työmaan kun käskee kaatamaan kolme puuta tuolta nurkan takaa, jotka eivät ole kuin haitalla tuleville omistajille kunhan pääsevät muuttamaan sitten aikanaan.
Työt aloitimme aamusta heti kun kello oli aikamerkissään niin nytkin pääsi tapahtumaan.
Vastaava esitteli minulle nurkan takana kasvavia vanhoja vaahteroita kolme, jotka sinun oli nyt kaadettava ja pantava pieniksi pätkiksi ja sievään pinoon. Heiskanen arveli, että kun olen sieltä päin jossa joka talossa kasvaa metsien miehiä että Seppänen se on oikea mies tuohon paikkaan.
Minäpä kokeilen mitä saan aikaiseksi kun vähän aikaa käyn nurkan takaa, ensin kyllä oli minun käytävä kuitenkin varastomiehen pakeilla, jossa ovat talon tarjottavat työkalut, vaan eipä ollut sitä mitä minä halusin, äkäistä moottorisahaa jolla ei tarvitsisi kuin hipaista puun kylkeä niin se siitä paikasta oli jo ryminällä ryskäen rojahtanut pitkälle pituuttaan maahan että oksat olisivat kuin itsestään naksahtaneet, ilman kirvestä poikki.
Olen minä metsässä ollut ja kaatanut puitakin jonkun verran, rankametsä syksyisin on kotioloista kaikkein tutuin muisto.
Ei mennä niihin aivan lapsuusajan savotoihin enää joita minä isäni kanssa olin aina kesäisin tekemässä kun koulusta oli aina kesät vapaita, silloin opin jo puun kaatamisen yhdessä isäni kanssa.
Sekä nälkäviululla, kahden sahattavalla justeerilla kuin myöhemmin jo tuli moottorisahakin mukaan.
Kauhea painava moottorisaha 12-14 kiloa mahtoi saha painaa kun kumpikin tankki oli täynnä polttoaineita. Mikä puu se tuo onkaan johon ei edes pokasahan teräkään uppoa kohtuudella vaan kun vähän rupeaa aina yrittämään sahausta niin rupeaa vietävästi näpistämään sahanterää että oikein tuntuu. Voiko nämä varastolta annetut sahat olla tylsiä ei voi koska terä on justiinsa vaihdettuna aivan tehtaan pakkauksesta sahan kaareen paikalleen.
Ei ollut siinä mitään vikaa no missä sitten?
Vanhat ammattilaiset puhuvat, onko hajotus hampaissa oikein, mikään hajotus on kyseessä en vaan tiedä vieläkään kovin tarkkaan koko sanaa ja sen oikeata merkitystä, koska varmuudella en ole eläessäni teroittanut alusta loppuun yhtään sahan lavia.
Vanhanaikaiset nimitykset kyllä ovat jota kuinkin menneet pysyvästi pääkoppaani, että ne juuri ja juuri hallitsen tyydyttävästi.
Kun sahani rupeaa puoltamaan mitä minä rupean tekemään ettei se puolla, voiko hajotus olla avuksi vai puruhammastako pitää laskea alemmas.
Pitääkö minun tuntea nyt koko sahan toimintaperiaate kun minulla kerta on pokasaha käynnistettynä työhöni liittyvästi.
Mitä minä nyt teen, saha ei lähde millään uppoamaan puuhun johon minä haluan sen uppoavan vain pintaan tulee pieni nirhailujälki merkiksi, että joku on käynyt siinäkin jykertelemässä ja me ja tiedä mitä se siinä
onkaan yrittänyt meinata, saamatta aikaan niin mitään. Kyllä minä monet temput olin tekevinään että edes yhden puun malliksi saan kaadettua, mutta ei kun ei niin ei sitten millään mene suunnitelmien mukaan, edes yksi vaivainen puu tee kumarrusta kohdallani.
Onneksi ei ollut yleisöä katsomassa mitä minä takapihan puolella oikein touhuilen yksikseen. Mestarin neuvoja sitä kyllä sai siinä kuulla mutta tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että hommataan oikea moottorisahamies, eli kirvesmies jolla on moottorisahakin käytössä.
Me saatiin paikalle sahamies kuin tilauksesta ja kohta kolme melkoisen vahvaa puunrunkoa on tuolla talon nurkan takan rojossa pitkin pituuttaan.
Olipa siinäkin melkoisen erikoinen urakka josta minun kyvyillä ei olisi selvinnyt. Saha oli tylsä ja hajotus olikin niin pielessä ettei voinut edes ajatella sillä sahata puita kumoon. Varmaan miehessä ei ollut muuta vikaa kuin huonosti vietetty yöuni, josta minä olin lähtenyt suoraan työmaalleni Kuusisaareen. Mitenkä minun olisi käynyt jos olisin ollut tuolloin metsurin työssä ja siitä olisi pitänyt ottaa leipärahat irti tuolla Kainuun korvessa josta lähin tällekin työmaalle markkoja hankkimaan.
Vanhemmat alan miehet heti kättelyssä olisivat pitkän naurun jälkeen tulleet ilmoittamaan, kuule poika tämä ammatti ei sovi sinun työksesi.
Kyllä olisi pitänyt oppien oppia sahanteroitus en vielä tänäkään päivänä ole halunnut oppia, olen vain ajatellut niitä varten on oma ammattilaisensa jotka terän saavat hyvään kuntoon ja juoksemaan terän kuin ajatus, puunkyljessä ja puuta poikki sahatessa.
Olen minä sen verran vieläkin metsässä käynyt kiirettä siellä tuntuu olevan sillä vähällä väellä joka rohkenee vielä metsästä elantonsa repiä.
Kannattaa työllä varta vasten itsensä hävittää se on arvostettua kotona ja kylillä että meidän mies se on parasta miestä koko savotassa. Komeat tilitkin kuulemma on aina ja on kaikin puolin paras ja vaatimaton kotinisä.
Kyllä minun täytyy olla rehellinen itselleni en olisi milloinkaan elättänyt omaa nokkaani metsätöillä sen verran tunnen itseäni tänä päivänä.
Minulla on nyt siitä hyvä mieleni, puut on nurin talon takana ja mestari on siitä otettu, miten Seppänen keksi moottorisahakaatamisen, tässä taisi mennä vähän liikaa aikaa yksien puiden kanssa sahatessa.
Eipä nyt varjosta sen rivitalon huoneistoa tarpeettomat puut ikkunan alla ne on toivottu pois ja ne myös ovat poissa.
Ei ne olleet mitään halpoja lukaaleja ne meidän työn alla olevat riviparitalot, jopa yhteinen uimassa käyntipaikkakin me tehtiin se oli siihen aikaan perin uutta.
Milloin minullakin on näin valmista kotona ei tarvitse kuin puhelimella näppäillä oikeat numerot niin käynnistyy jopa saunakin ajalla minkä itse haluat että tultuasi menet vaikka suoraan saunalöylyyn pitkän työpäiväsi jälkeen.
Kaupungilla jo silloin kehitys oli näin eteenpäin mennyt. Rakennustyömaalla on myös mahdollisuus vähän juhliakin, meillä oli tiedossa kohta talon harjakaiset, olimme saaneet niin paljon valmista aikaan että oli aihetta juhlaan.
Arvo Westerlund oy:n toimesta oli hankittuna jopa ohjelmallinen harjakaistilaisuus, missä päähenkilönä oli silloin vanhojen hyvin tuntema Suuntalan Arttu.
Suuntala on hyvänpuoleinen laulunlaulaja ja onnistuu häneltä myös vitsienkin kerronta harjakaisyleisölle, joka on tullut kuulemaan mitä vanhalla veikolla on meille tarjota.
Päivä oli perjantai 12.11.1971 ja iltapäivä joka oli siihen niin sopiva ajankohta kuin olla voi tässä tapauksessa. Hernekeittoa pannarin kanssa, pari pulloa vahvaa olutta jälkeen kyytipojaksi saivat kaikki rakentamiseen osallistuneet rakennusmiehet ja naiset.
Olipa minulla uusi kokemus olla rakennuksen harjakaistapahtumassa, ensi kerta jonka aina voin vain muistaa omalla tavallaan lämmöllä ainaisesti.
Ikimuistettava ja lämminhenkinen tilaisuus oli päättynyt taas jälleen kerran kuin ne päättyvät aina aikanaan.
Jos oikein muistan aikaisemmilta vuosiltani taaksepäin, olenhan minä ollut yhden kerran laivan harjakaisissa telakalla ollessani, muttei se mitenkään vetänyt vertoja tälle tilaisuudelle.
Me koettiin rakennustyömaan harjakaistapahtuma todella kuin kotona olisi oltuna koko ajan, vaikka meillä kellään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta ostaa omaksi kalliista rivitalosta edes nurkkaa ei sitten eläessään, näin me vain silloin arvelimme.
Kaikki lähti hyvän ja onnistuneen tilaisuuden jälkeen, kuka minnekin, minulla oli nyt tulossa melkoisen masentava viikonloppu. Tyttöni ei enää odotakaan minua luokseen oli työnantajansa pitänyt pienen puhuttelun taloudenhoitajalleen niin voimallisena että olipa tyttö mennyt täysin tolaltaan niin myös minä, silloin puhelukin meni poikki.
Onko nyt niin kuin arvelen onnenarvot menossa ristiin päin kohdallani vai oliko tämä vasta esimerkki mitä joskus kenties tuleman pitää. Enpä olisi mielelläni jäänyt viikonloppuna yksin murehtimaan hyvien kaljaveikkojen seuraan tänne kun viikkokin alkaa välistä olla liikaa tässä kämppämajoituksessa.
Toistakymmentä miestä kun oman hajunsa antaa toisten läsnäolevien joukkoon ei voi kuin kysyä kuinka sinä voit kämppäkaveri tuossa toiselle seinälle rakennetulle makuulavalla.
Lentopetiä on paljon tuossa näkemässäni vieressä, aina valmis käyttöä varten sen kun vain painut maaten mahtavien hajujemme keskelle.
Oli se kokemus olla viikonloppu miesten tai kunnon jätkämiesten kanssa yhdessä ei siitä puuttunut kuin joukosta olisi tehty yksi vainaja joukkoomme. Paikka kun on entuuvesta sellaisena tunnettu, paremminkin jo kuusikymmentäluvun loppupuolella, jolloin meno onkin ollut kuin paremmassakin lännessä.
Sitähän näkyy oikein sairastuvankin kun ei ole oman kullan luona viikonloppuna, näin minä sain sen omakohtaisesti kokea. Ei maistu enää tavallinen ruokakaan, vaan yrittää hengenpitimiksi vääntää jotakin nakkihampurilaisia tai arvaamattomia lihapiirakoita, jotka vain ovat yhtä roskaa niin lähes turhaa mahan täytettä, jossa voi piillä salakavala bakteeri.
Valitan että minulle juuri kävi noin ikävästi olin vähän ennen tuon rasvalatauksen pistänyt menemään ääntä kohti.
Kato kun siitä syönnistäni ei mennyt kuin noin tunnin verran kun vatsanpohjassa alkoi todellinen myllerrys käymään ja minähän olin aivan kuin kuoleman kielissä peppuroiva, ihan kohta toivonikin menettäneenä.
Tämäkö on minun viimeinen taival täällä ajassa, joka kävellen tapahtui Otaniemen ja Tapiolan välillä marraskuisena päivänä voi että oli kovat tuskat, enkä vain mennyt hakemaan apuakaan siihen niin kovaan tuskaani silloin.
Vain pikkuhiljaa vaivani alkoi asettumaan ettei tarvinnut vielä kuolla siihen paikkaan sillä kertaa vaan sai vielä jatkoaikaa elämälle.
Entä sitten tämä rakkauspuoleni, tuohon saman pitäjän kasvattiin kuin mitä minä itse olen, pitää oikein lähteä vaihteeksi kokemaan.
Tällä kertaa olinkin liikkeellä aivan lähellä öistä aikaa, perille olin saapumassa tuossa lähellä yhtätoista olin tullut sähköjunalla Luoman seisakkeelle sinä yönä tunnustelemaan miten saisin yhteyttä tuohon tyttölapseen josta en ollut vähään aikaan kuullut yhtään mitään kun viimeksi puhelumme katkaistiin talonomistajien taholta.
Oli heidän mielestään väärä paikka tavata toisiamme näin kahden kesken. Isäntäväki kartanossa halusi että tyttöni väliliha muurautuisi umpeen eikä olisi enää mitään miehen tarvettakaan enää vaan saisi luottaa huoleti taloudenhoitajaansa aina että sillä on kaikki hyvin nyt kun kukaan sitä edes milloinkaan enää tavoittele ja heiltä jää yksi huoli vähemmälle, mitä tulee jos taloudenhoitaja seurustelisi vakituiseen heidän selkänsä takana, tietämättä hänen aikeistaan.
Menenpä suoraan ikkunan alle. Vähän aikaa menee kun minut on jo keksittynä hyvän vainukoiranne ansiosta.
Kartanonherra on kuin mikäkin puujumala ei virka mitään vaan kääntyy poispäin luotani sanaakaan sanomatta ei niin halaistuakaan sanaa silloin sanonut minulle.
Valot sammuu kaikki yhtäaikaa, arvelee että pimeys minut ajaisi kulkemaan pois vaan ei se aina niin ole mitä suuri herra omassa mielessänsä ajattelee. Minäpä olen päättänyt asiat toisin on sen verran lunta pihamaalla että saa aikaiseksi jo pienen lumipallonkin kun käsissään vähän pyörittelee.
Siitä muutama heitto yläkerran ikkunaan, josko toivottu tulos kohta syntyisi minun hyväksi. Onhan sentään kuitenkin yökin pikapuoliin tulossa, eikä täällä ulkosalla ole kenenkään hyvä olla pimeässä ja pienessä pakkasessa.
Verhot vilahtivat hetken auki kunnes minut sieltä tunnistettiin, omaksi sulhaspojakseen vaikka ei ollut vielä nimettömässä sitä pientä kahletta jolla ilmoitetaan kahden hengen kuuluvuus toisiinsa nähden.
Tässä se on nyt tarjolla pitkästä aikaa tämä maankiertäjä tai mikä milloinkin kuten vain haluatte asianne ilmaista allekirjoittaneelle. Kovinpa alkaa viipyä, enkö pääsekään kartanoon yöksi vaikka niin minun mieleni tekee, päästä lämmöllä paikkaan jossa on miehen hyvä hääriä. Oven aukaisu antaa pientä valoa mahdollisesta pääsystä, mutta sitä ennen käydään todella kiivas väittely siitä, miksi minä enää oikein tulinkaan tänne hänen luokseen niin käytiin ja puhuttua tuli taas kerran niinkin hyvin että tieni oli auki ylös asti aivan naiseni sänkykammariin asti.
Muutapa siinä ei enää tarvinnut kuin saman peiton alle ja turhat kuteet pois päältä niin homman nimi oli sillä selvä, oikein pitkään ja hartaasti olimme vanhan lähetyssaarnamiehen mallin mukaisessa yhdynnässä.
Haluttiin kerrankin taas jälleen pitää vähän sukupuolivehkeitämme yhdessä vähän pitempään.
Pitkäaikainen puute saa aikaan kummia, jopa yöjalkaan lähteminen oli nyt mahdollista. Jos tuossa parituntinen meni esileikkien kanssa yhdessä niin niitä maita taisi olla.
Sitten ei ollutkaan enää hyvää tiedossa vainukoira vainusi minun läsnäoloni tässä lähellä kun olin tarpeellani käynyt lähivessassa.
Talon väki oli jo niin vauhkona että juoksivat pitkin käytäviä myöten edestakaisin verenhimoisen Puldoggi koiransa kanssa kuin haluaisivat minut löytää siitä talosta.
Kovin meni se yö jännäksi, ensin ei ollut edes tervetullut ja kohta mies sai hyvää liukasta lihaa hangata koko ruumiillaan ja nytkö kohta olisi lähtö tuonne kuutamolle, muiden samantapaisten kanssa.
Viimein äänet vaimenivat kartanon yllä ja minä aloin saada taas naista saman peiton alla josta meidät juuri revittiin sitä mahdotonta meteliä kuuntelemaan, että kehtaavatkin vanhat ihmiset tehdä nuorille rakastavaisille niin paljon kiusaa, että ovat jopa tapaamisoikeuden viemässä meiltä.
Hävetkää te vanhanaikaiset pierut koko tyyni, olen pahoillani puolestanne vanhat pierut, olisitte antaneet pojan rauhassa tehdä temppunsa niin tätäkään hässäkkää ei olisi päässyt syntymään teidän ylevässä kartanossanne Luomankylässä aivan radan läheisyydessä.
Vähän aikaa yöuntani on enää jäljellä. Oli aikainen lähtö ettei talonväki olisi vielä hereillä kun minä olin jo mennyt eikä kukaan olisi huomannutkaan käyntiäni tyttöseni luona yläkerran kammarissa, josta löytyi kuin löytyikin siksi yöksi yhteinen piilopaikka meille kummallekin ja vieläpä paikka oli rakkaani oma sänky ei sen kauempaa. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen herännyt en töihin vaan lähtemään täältä kauas pois uuden luo.
Joulukuun aamuposti on muistanut minua kirjeellä tuolta perukoilta Kuhmosta asti no saihan se aikaan minussa sen että olin jo iltasella Helsingin rautatieasemalla yöjunaa odottamassa, joka olisi menossa vaihteeksi Koti Kainuuseen päin.
Sitten syksyn emme olleet käyneet kumpikaan kotonamme.
Minä lähdin, Rauha Kyllikki jäi yksin asemahuoneeseen kai vähän haikein mielialoin, olihan meillä vähän aikaa sitten ollut melko lailla ikimuistettava yö yhdessä nauttien. Vähän tuossa ensin kävin muutamia tuttujani tervehtimässä kuin tavan vuoksi ja tietty työväentalolla tuli käytyä ennen kuin menin Kuhmoon sukuloimaan Pulkkisen Veikolle ja Helmille.
Meni siinä parisen päivää ennen kuin otin Metsälään yhteyttä että olen täällä tänään että sopisiko olla kotona jos vaikka poikkean talossa ja se sopi hyvin. Nyt aamusta nousin linja-autoon Kuhmon linja autoasemalla ja nyt oli suuntana Iivantiira, jossa edellisessä olin päässyt käymään kuin ehkä vain vahingossa tai ystäväni Saara erehtyi henkilöstä sillä kertaa.
Mitenpä itse vastaisit miehenä jos sinulta tulisi tyttölapsi kysymään, että oletko valmis lähtemään kanssani meillä käymään, minä olin vähän kahden vaiheilla, millä rahalla kyytini kuitataan.
Tilausajossa se oli silloinkin jo niin monta markkaa ettei minulla ollut millä maksaa matkakuluja, olinhan minä köyhä ja saamaton. Mutta tuo Saara tyttö oli päättänyt minun puolestani jo kaiken etukäteen.
Hän iski kirjaimellisesti minut ja minun oli siihen tyytyminen en voinut vastaankaan panna. Oli kaunis ilta ja me mentiin talon taakse vaivihkaa muiden huomaamatta. Arvaas aidan luona oltuamme olimme kohdanneet toisemme niin lähellä kuin suinkin olisi voinut.
Voiko muutama oikein tehty suudelma laukaista naisessa määrättyjä estoja niin että kohta olimme niin märkiä kumpikin alaosastamme, olimme saaneet tunteemme valloilleen niin vähästä kuin herkästi alkaneesta suutelemisesta. Sinun silmäsi olivat niin haluavat ne halusivat yhä uudelleen ja uudelleen tulla minua vieläkin lähemmäksi vaikka olimme kumpikin saaneet hyvän olon tunteen puolin ja toisin toisillemme.
Jopa piti sattua, muutaman kerran oltiin nähty aiemmin toisiamme ja tämänkö siitä sitten saa. On siis lähdettävä kun käsky on käynyt naisen taholta. Voi mikäs onnen seppä minä taaskin olen ollut, vaikka eihän minulla mitään ansiota ole mitä sinulle esittää ja kohta minä olen sinun aitassasi siellä Iivantiiran puolella. Eipä ole ennen askeleeni kulkenutkaan juuri niin kauas asti kuin nyt olisi tarkoitus.
Päätös syntyi, minä olen naisen kainaloon päässyt ehkä vain sattumalta, mutta olipa syy millainen veruke hyvänsä niin menossa jo ollaan. Anttosen Veikko oli minun koulukaverini on kuskina tuona yönä, mutta me emme jääkään kahden tuossa postilaatikon kohdalla vaan jäämässä on monta muutakin.
Mutta ketä se selviää kohta pikaa. Ne ovat Saaran sisaria, Lyyli ja toinen jota en laittanut merkille. Mutta emmehän olleet vieläkään perillä, meillä vain oli edessäpäin vielä patikointi muutaman kilometrin päähän Metsälään. Yö oli jo niin pitkälle joutunut että aamukin kohta alkaa sarastaa.
Me emme vieläkään ole perillä, mutta kohta kuitenkin olemme, maalaistalohan se siellä tulee vastaan kuin odottaa saattaakin näillä leveysasteella kulkiessamme.
Ruokaa ensin pöytään ja sitten sen jälkeen onkin yllätys täysin valmis.
Nytkö minä olen perustanut oman haaremin näille kyläkulmille no en sentään ole niin oikeasti tehnyt, olenpahan vain tahtomattani kolmen naisen makuupaikassa.
Mitäpä siinä voi enää tehdä kuin toivoa että nukuttaisi vain hyvin pitkälle päivään saakka.
Mutta nainen kainalossani, menen siinä nukkumaan ihan oikeasti ja kun vielä muistaa illan tapahtumat talon takana tanssipaikalla, voit vain arvella lähteekö siinä unisilmään kovinkaan herkästi.
Mutta odotellaan että pari likkaa pian urvahtaa heti omaan uneensa ja me pääsemme käymään läpi pienet tutkimusmatkat peiton alla.
Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin käsikoppelollekin oltiin yhdessä valmiita. Vain pintaa ja ihoa, ihmislihaa olimme me jotka halusimme hivellä hyvistä ja tuhmista paikoista.
Oli se niin sileätä koskea naiseen omin käsin, verraton on tuo nainen, sillä on se voimamagneetti, joka on sitä aina ollutkin miehiin päin suuntautuen. Suutelumme jäi sinne työväentalon taakse nyt emme sitten suutele, koska pienet ääntelyt saisivat toiset hyvin pirteän oloisiksi.
Voisi vaikka tulla karmea yönseutu meille kaikille yhtäaikaa, jota me emme tietenkään halua toisillemme olla aiheuttamassa.
Vähäksi jäivät yövieraan saaliit, oletko kuulukaan kolmen naisen mukana ollessa vain sormien päähän pientä nöhtöä oli vain takertunut, koska kynnen aluset ovat kovin valkoiset että sitä sen täytynee olla että nyt sai tämä poika vain sormipillua kun uskallus ei muuhun sillä kertaa yltänyt. Jos olisin tiennyt että on olemassa liko naintiakin, niin olisin yöllä pistänyt sisään koko kaluni ja aamulla olisin saaneena ottanut sen pois, eipä sitä näköjään kaikkea ollut keksinyt, mutta mitä sitten on ajan kysymys.
Minä olenkin nyt tulossa pikavisiitille tällä kertaa Kuhmon suunnalla vanhat kokemukset heräsi tuossa äsken niin pintaan etten malttanut olla kertomatta kokemuksiani ensi käynnilläni tuossa naisten hajun valloittamassa maalaistalossa. Parit yöt siinä kerittiin toisiamme kuulostella, eipä sen valmiimpaa saatuna aikaan. Yksi sellainen sormipillukohtaus peiton alla ei mielestäni kovin hyvää kuvaa mieskunnostani anna. Vain mieskuntoko petti ja minä jäin parasta vaille siltä reissulta.
Aamulla saattoivat minut tien päähän, kaksi namua niin myös sellaiseksi jäivät oma kohtani oli ensin nyt katsottava. Minulla ei ollut yhtään rahaa menokyytiä varten enkä ujona maalaispoikana rohjenna kysyäkään niin kuin velaksi seuraavaan tiliini saakka.
Mutta eipä se silloin käynyt edes mielessänikään oli vähän ajattelematon ja saamaton moisen yöpymäkeikan risteillessä pääkopassani jos jonkin aikaa vielä paljon jälkeenkin päin Jos olisi saanut edes hyvää maalaispillua sillä reissulla kokovartalopuudutuksella niin olisin kirjoittanut koko toisen osan elämänkerrastani yksistään niistä kahdesta yöstä.
Kaveristani joka antoi ja minä sain illasta aamuun ilman ruoka ja kahvitaukoja. Mutta kun en saanut sormipillua enempää, tyydyn tähän vähään mikä on vain kertomisen arvoista, jota ei olisi pitänyt koskaan tehdä se oli suuri häpeä nyt jälkeenpäin ajatellen menettää kasvonsa niin suuren naislauman maatessa vierestä oikein katsomassa saako isosiskomme ventovierasta aisankankea pöksyjensä läpi, kuinka käynee ajattelitte varmaan oman peittonne alla.
Maltoimme sentään mielemme oli toisaalta hyväkin, että kaikki jäivätkin ilman, muutenhan olisi toisille läsnäoleville tulleet sellaiset pintapaineet, että kohta Seppänen olisi joutunut käymään kaikki yksitellen, arpomisjärjestyskin olisi ehkä täytynyt suorittaa ja saunan lämmitykset yöllä tai karjakeittiössä valmiilla kuumalla vedellä olisimme vuoron perään käyneet huuhtomassa sen ihmisliman, mitä meistä kustakin kulloinkin irtoaa ja erittyy omissa himoissamme.
Ajatelkaamme vaikka kahdella olisi ollut yhtäaikaa kuukautiset ja niistä suurvuoto, voisiko rohkeimmissakaan aatoksissa kuvitella olevansa naisasialla, pikemmin jossakin teurastamossa.
Voinhan minä venytellä ja vatvoa saamattomuuttani kuinka pitkään vain haluan. Mutta yksi varma asia on tässä tarinassa en aamulla istunut postiautossa, joka meni rahattoman mahdollisen asiakkaansa ohi tuona aamuna.
Minä tiesin varman konstin millä minä pääsen kotia, vaikka olemmekin kaukana Kuhmon salometsässä en ollut neuvoton, otin askeleen suuntaan otin toisenkin ja niin sitä rataa matkani edistyi ripeästi ja askel kerrallaan. Paineet tulevat vasta kun ne ovat tullakseen nyt ei niitä enää ole.
Monet kerrat heilautin kättäni, että olisin kyytiä vailla vain kaasujalkaa painettiin minun kohdallani yhä voimallisemmin.
Mitähän ohiajaneetkin ajattelivat heti kuuden jälkeen aamulla kun tapasivat miehen viittoilemassa, milloin peukalo on esillä, taas normaali linja autonpysäytyskomento tulee kuljettajien näkökenttään.
Parasta mitä minä keksin oli vihdoin mennä lähelle keskitietä ja viittoa itselleen kyyti kun kukaan ei kuitenkaan sentään halua päälleni ajaa, mutta yhtä tyhjän kanssa lopputulos oli niin sama vain äänimerkin sain kuulla useammin tuossa tilanteessa, että ymmärtäisin mennä pois autojen kulkuradalta, turha oli toivoa kyytiä Kuhmon puolelta.
Tulin aivan kävellen Pajulan postilaatikolta saakka tänne Hyrynsalmen Moisionvaaran kylälle joka oli tuttu jo aikaisemmin yrityksistä tänne suunnalle tulla vähän vokottelemaan naista.
Meillä kun sanotaan nyt minua rupeaa vituttamaan, mitähän se silloin oikein rupeaakaan tekemään, voitte olla varmoja siitä että minulla ei edes käynyt mielessänikään koko vitunreuhka.
Minua kyllä rupesi sitä vastoin vituttamaan kun näin kyltistä, Ämmänsaareen on vielä yli kolmekymmentä kilometriä ja siitä minulla kotiini vielä 14 km, olisi ihme jos sinua ei rupeaisi vähän jo vituttamaan kun se minua rupesi jo suorastaan pistelemään, kävi kohta niin vihaksi itsellenikin, miksi minä olen vielä täällä.
Kyllä siinä naiset saivat kuulla kunniansa kun houkuttelivat ensin tällaiselle opintomatkalle.
Menipä siinä vähäksi aikaa luottamus koko hameväkeen, teko olisi suorastaan niin katala teoksi, voisiko sitä edes anteeksi antaa, olin niin pettänyt koko kohteluuni.
Aluksi niillä ovat kaikki hajut puolellaan, niillä on ns. riippuvuus hajua miehiin nähden, tämän hajun seurauksen teen tätä yksinäisen miehin taivalta täällä kapealla kylätiellä ja kotiin pitäisi päästä, mieluimmin heti, matkaa on kyllä vielä yllin kyllin jäljellä.
Ottakaa edes kokeiksi minä alan jo pikkuhiljaa rukoilla automiehille vain ohi menee sekin ajaja. Menköön oli suuttumus alkanut minut pikkuhiljaa vallata, mielialani vaihtelee lähes toivosta toivottomuuden tasolle saakka. Onhan minulla vielä jokin oljenkorsi jota en vielä ole käyttänyt kysyäkseni kyytiä automiehiltä. No mikäkö? pulaan joutuneen hätämerkki.
Minä olen todella todellisessa pulassa, minun tankkini alkaa olla aivan tyhjä, viimeiset voimanrippeeni ovat menneet tänne tienpäälle.
Minulla on siis oikea hätä, onhan jo kohta käsillä iltakin ja minä vielä täällä lähes voipuneessa tilassa matkaan kohti levon suomaa kotimökkiäni Kiantajärven rannalla Suomussalmella.
Suunnitelma jonka muistan nyt toteuttaa käytäntöön, olen kuullut joskus sen ehkä liikenneradion yhteydessä, kiitos oli hyvä vinkki, jota minä olen aikeissa juuri toteuttaa.
Aivan ihan täällä liikenteen parissa hyvin hiljaisella maalaistiellä, kaukana maailman valtaväyliltä ja vielä täällä ollaan. Vain ehkä hetken kun vain sattuu tähän suuntaan tulemaan niin mikä on hänen reaktionsa, uuteen tapaan pysäyttää auto siihen paikkaan.
Ensimmäinen auton ääni kantautuu korviini jo melkoisen kaukaa enkä vielä näy koko tulijaa vaan odottelen ja vielä odottelen, eihän se tullutkaan vaan kääntyi viime tipassa pois tältä tieltä sivutielle, joita tämänkin tien varressa on monia, edessä ja takana päinkin.
Syysiltapäivän rauha lepää maisemissa kuin kaikki kuollutta vain olisi ollut aina ja varsinkin nyt kun ei kuulu ketään, eipä ketään ei edes kettu mene ahon laitaa viipottaen pitkä häntänsä perässä maata viiltäen.
Jopa tätä on kirottua kolkkaa maailmassa ei kellään ei edes kenelläkään ole tänään mitään asiaa vai onko tämä tie tehtynä vain tännekin tien tekemisen vuoksi.
Minun mielestäni maantietä tulisi käyttää silloin kun siihen on vielä mahdollisuus mutta ei niin kyllä siltä näytä täällä päin jumalan hylkäämässä takapajulassa voi yksi kehno.
Melkein on toivo siltä päivää heitettynä, ilta on jo pitkään tehnyt tuloaan, tällä korpisalo osuudella.
Ääniä kuuluu mutta ei vain auton äänestä saa kovin hyvää selkoa, tulkoon vai ei tule vieläkään, mutta sekin ihme nyt näköjään koitaan tuolta kaukaa suoran päästä se näkyy jota autoksi täällä päin sanovat se tulee nyt ja minä koko ajan olen valmiina tekemään todellisen liikennepysäytyksen tällä paikalla missä nyt seison, käteni ovat valmiina ylhäällä kunnes auto alkaa olla niin lähellä että minulla ja kuljettajalla on näköyhteys toisiimme.
Alan rauhallisesti heilutella käsiäni eteen ja sivulle määrätyllä rytmijaksottelulla, alan vihdoin saada ensimmäisen auton ymmärtämään että olen pulassa täällä tien päällä.
Tämä auto on kohdallani ja kohta me puhutaan keskenämme kuin ihme pelastaa minut eteen päin ja viekin lähes Ämmänsaareen asti, olipa se suuri helpotus, taivalta olen tehnyt aamusta alkaen enkä mitään ole vielä suuhuni laittanut. Aamukahvit aamuruoka kuin päivällinenkin täällä meni ohi suun.
Ei talon vanhamuorikaan pyytänyt jalkaisin liikkuvaa Pekankylän ohi mennyttä päiväkahville, puhumattakaan että pottuvoita olisi joku tarjonnut Moision kylän kohdalla.
Parempi oli näin en tavannut kuin tuon todella herrasmiehen joka toi minut tänne ihmisten ilmoille hätää kärsimästä, vieläkin näin vuosikymmenien jälkeen muistan ikimuistettavasti kuinka minä talsin koko pitkän päivän kotia kohti, enkä päässyt kuin yhteen autoon kyytiin koko matkalla, tuli sellaiset reilut viisikymmentä kilometriä taivallettua aivan omilla jaloillani ja se päivä oli taatusti pitkä, elämäni ehkä pisin päivä ajatusmaailmani kautta mitattuna.
Mutta en minä vielä missään kotona ole vaan täällä tien päällä minä vain taivalta teen kuinkas muuten.
Jotakin täältä on vielä kotia vajaa kaksikymmentä kilometriä vain, joka ei ole enää matka eikä mikään, olenhan minä jo sentään ihmisten näkökentässä, vaikka kukaan ei kyllä enää otakaan kyytiin loppumatkalle vaan kun kerkesin päättää että kun kävelen lopun omin jaloin niin olen tehnyt historiaa.
Kävellen naisista pois ja ilman lannistumatta ja hyvä omatuntokin on tallella en ole tästä kyseisestä reissusta tilivelvollinen.
Tein sen omasta vapaasta tahdosta ja nyt olen kotona ja alkaa olla niin pimeä että menen vapaaehtoisesti omaan sänkyyni ja nukahdan pois pitkälle aamuun saakka.
Eikä enää tee mieli toista kertaa lähteä vastaavanlaiselle opintomatkalle, oppia oli ikä kaikki niin sanotaan.
Tämä taival minulle opetti, näköharhasta jonka näin siinä Korpisalon tyttösessä, vieraan miehen matkasta olen sen koommin hänet jälkeen päin nähnyt, joten hyviä naismetsällä käyntejä teille.
Minulle muuten riitti vähäksi aikaa josta juuri pääsin kertomasta, kokemus jota en suosittele lyhytjänteisille miehille että tervemenoa naisiin seuraavankin kerran.
Tähän on hyvä päättää tämä uusintakäyntinikin kyseisessä maalaistalossa siellä Iivantiiran tien varrella. Marraskuinen kirje lähti minulta ja sain siihen vastauksen joten olen nyt täällä jäähyväiskäynnillä luonasi, kohteliaisuussyistä. Minulla on siellä Etelä Suomessa mielitietty ollut jo koko syksyn ja hän Suomussalmelainen juuriltaan, enkä ole täällä sinun vuoksesi, olen sen vuoksi että mikä sinä olet lintu vai kala joka kalastelet miehiä tavalla, joka ei ole kovin hyvä tapa.
En suosittele että joku nainen laittaa miehelle sellaisen ansan johon hän kohtakin mennä repsahtaa kuin minä silloin kun olin huolimaton ja enkä ajatellut sen enempää ja sen kauempaa sitä se oli mutta lumosit hajusi viekkaudella.
Sen koommin ei tämä poika oli kuhmolaisiin sotkeutunut itseään jo yhdestä Kuhmosta käydystä keikastani oli niin riittävästi muistamista kerrakseen.
Vain nämä pari viimeistä yötä täällä sain kaikessa rauhassa viettää, olivat sijanneet oikein herrasmiehen petikin kahden lakanan väliin, eipä ollenkaan hullusti kun on näin hyvä tahto koko talonväellä yhtäaikaa.
Minä saan olla vain pari yötä kun minulle ilmoitetaan että vieraan on hyvä lähteä taipaleelle.
Tyttöjen vanhemmat ovat kuulemma tulossa kotiin kylämatkaltaan, eivätkä halua että näkevät että heillä on täällä kylää kulkeva kulkuri pääkaupungista asti, jolla vain on jotakin vielä muka sanottavaakin tälle talon tyttärelle.
Jäät nyt hyvästit Iivantiiran kylän yöjuoksuni niin ikuisiksi ajoiksi ettemme tapaa kuin näin muistoissamme minä näin halusin tehdä palveluksena, onhan näinkin vain mentävä tätä aikaansa eteenpäin vaikkakin omissa muistelmissaan, keltään sen kummempia kysellen.
Näin minä kävin kaukaisten muistojeni parissa ja olen jälleen palailemassa normaaliin arkirytmiini.
Yöjunakyytini on lähtenyt Kontiomäen asemalta kohti Helsinkiä.
Olen saanut makuupaikan junasta et yö olisi vähän rauhallisempia, mitä päivävaunussa se ei milloinkaan ollut, aina sai pomppia jos sattui olemaan istumapaikan varanneen henkilön paikalla ja vielä ne yö eläjät jotka ovat lähteneet matkaan rellestäminen vain mielessä ja sitten olla samalla häiriöksi muille matkustavaisille se oli hyvin tavallista.
Minäpä tapasin aamulla aikaisin kun me oltiin jo herättynä, oman rippi-isäni Aarne J. Kyllösen samasta vaunusta.
Meillä oli yllättäen sama matka tai suunta pikemminkin, minä olin menossa Otaniemen majoituskylään ja kirkkoherra taas eteenpäin.
Aamukahvit ne kuitenkin ryypättiin Helsingin asemaravintolassa ja vieläpä jopa yläkerrassa, mikä kohteliaisuus oli minut yllättää kerrassaan sinä joulukuisena aamuna vuonna 1971.
Toinen heti perään mentiin samalla tavalla kun meillä oli samalla suunnalla asiammekin no niin minä olin päässyt kirkkoherran siivellä majapaikkaani asti.
Tästä on hyvä lähteä rakentamaan tulevia kuvioita itselleen ja minun tyttöystävälleni joka muuten onkin jo pois sieltä kartanosta taloudenhoitajan tehtävistä.
Heidän eli isäntäväen mielestä ei sopinut se että heidän palkkaamansa työntekijä seurustelee vakituisesti, siitä tuo ystäväni irtisanominen aika pitkälle pääasiallisesti johti.
Me ainakin olimme siivosti käyttäytyviä henkilöitä, minä en juonna enkä polttanut, samoin myös ystäväni Nalle oli samaa kaliperiä ei yhtään huonoa tapaa hänen rikkeekseen voi laskea.
Oli kovin kohtuutonta näin menetellä heidän taholta meitä kohtaan, mutta itsepähän siitä saivat vastuun kantaa kun olivat meille noin julmia vain sen takia kun minä kävin Nallea tapaamassa viikon väliajoin keskimäärin, hyvin harvoin muulloin.
Minulla oli työt loppuneet Kuusisaaressa vähän aikaa sitten ennen joulua ja edessä oli taas uusi vaihe ratkaista asioitani.
Otanpa vähän ensi alkuun lomailun merkeissä ja päätän lähteä vähän yksin hiihtolomalle tuonne urheiluopistolle jossa jo aikaisemmin oltiin saatu koulutusta kuntoliikunnan ohjaajaksi.
Turkki päällään mies lähtee, sukset oikeassa kainalossa ja tyttöystäväni vasemmalla kainalossani olemme jälleen haikean hetken edessä jättämässä toisille jäähyväisiä helmikuisena sunnuntaina.
Me olimme jo siihen pikkuhiljaa tottuneet että minä aina vähän käyn pienen visiitin matkoillani, eipä sen kummempia, käyn ja tulen kohta sieltä pois. Viikko on lyhyt aika ihmiselämässä niin tämäkin tuleva viikko. Juna lähtee taas jälleen ja matkan tarkoituksena on olla lomalla.
Perille saavuttiin reilun parin tunnin päästä ja huomasin että täällä onkin hyvä lumitilanne ja niin luistava keli että olin jo menossa ladulle kun muut vasta menivät antamaan osallistumistietojaan toimistolle.
Minä kun olen melkein syntynyt suksi jalassa silloin vuonna 1949 Suomussalmella niin se on sellainen verenperintö ollut täällä kaupungissakin omistaa edes jonkinlaiset menopelit talvella ja pyörä kesällä että jonkinlainen fyysinen kokonaisuus säilyisi koossa.
Siinä heti tuli repäistyä reipas kaula toisiin kilpailijoihin nähden, kato kun se on sellaista kilpailua vaikka oltaisiin lomallakin.
Tekivät kuitenkin uuden säännöksen viime tipasta kuka voittaa viikon täysylläpidon urheiluopistolla, kellä on eniten suorituskilometrejä kun huomasivat ettei kukaan minun yksittäistä suoritusta voita.
Hyvät johtoportaan edustajat keksivät että arvalla sitten sekin puoli ratkaistaan. Kyllä oli mauton temppu, vaikka varta vasten sovimme kellä on eniten suorituksia niin hän voittaa koko lystin.
Mutta kun erään perheen edustajat halusivat tahtonsa läpi että heillä oli oikeus muuttaa jo sovittujakin sääntöjä.
Enpä ole mennyt sen koommin koko urheiluopistolle sen viikon jälkeen kun oli näin huonoa tuo jälkipeli minun selkäni takana.
Oli muuten onnistunut kuntoilurupeama aivan oikeassa luonnon ympäristössä, oli metsää ja pienen puoleisia mäenkumpareita, taisi pieni järvikin olla tuossa aivan lähellä opistoa.
Maisemat olivat hyvin otollisia hoitaa omaa kuntoansa kuntoon joka tahtoo kaupungin oloissa jäädä paremmin taka-alalle niin monelle meistä. Ohjattu liikunta on toisille sopiva, minulle siitä ei ole mitään hyötyä, minulle ovat ne omat motivaatiot miten minä itseni liikkeelle saan.
Minulle itse päätöksiä tekevälle, ryhmäliikunta ei ole mitenkään soveliasta käytännössä, jotkut laturetket ovat kyllä olleet positiivinen tapahtuma.
On todella ollut antoisaa vaeltaa isonkin porukan mukana, varsinkin pitkät matkat ovat saaneet monet kerrat mukaansa, olipa se veljesten hiihto Hyvinkäältä Helsinkiin tai tervainen laturetki tervaporvareiden kaupungissa Oulussa.
Siihen aikaan suksi oli hyvin tervattu pohjalta, me emme tienneet vielä paljon mitään tulevista välineistä jotka voisivat mullistaa koko tämän urheilulajin, jopa Kurikan pitkä jussi sai ensimakua tästä hiihtäessään vielä puusuksilla Falunin MM-kisoissa ja toiset olivat jo saaneet alleen ihmeliukkaat lasikuitusuksensa, näin meni varma maailmanmestaruus sivu suun.
Tämä on sitä välineurheilua ollut siitä lähtien kun siinä näin pääsi tapahtumaan. Minäpä olen edelleen täällä urheiluopistolla viikkoani viettämässä, meillä ei ole täällä yksistään yksipuolista hiihtämistä vaan olemme eräänä päivänä lähdössä luontoretkelle paikalliseen luontoon.
Meillä on niin kahvinkeitto kuin makkaranpaistotykötarpeet mukanamme, retki mikä retki luonnon jylhään korkeuteen asettumalla.
Tarkkaavainen henkilö on keksinyt joukostamme aivan takavuosien iskelmätähdenkin, miten minä en sitä tehdä, olihan tuo iskelmien kuuntelu minullekin korviin jäänyt soimaan aina jo viisikymmenluvulta lähtien. Jopa hyvin jo silloin pääsimme osalliseksi siitä mukavuudesta.
Tuopa hyvinkin tuntemamme laululintunen oli juuri täällä tänään meidän muiden tavallisten lomalaisten keskuudessa ja hän oli tuo Rauni Pekkala.
Valokuvasta hänet parhaiten tunnistaa kun hän on tuossa minun vierellä samassa kuvassa muiden osallistujain kuvatessa meitä tuossa lähietäisyydeltä.
Olipa kuin hyvänsä, meidän laululintusemme oli siinä kuin muutkin lomalaiset rintarinnan yhteisellä lomallamme, joka oli meille kaikille hyvin tarpeellinen, lähteä irti kaupungin arjesta vähän väljempiin ympyröihin, näin metsässä olemme vapaalla.
Täällä minun on hyvä olla on talon puolesta kaikki.
Ei tarvitse kuin vapaaseen ruokapöytään itsensä ajallaan raahata niin pöperöt ovat aivan siinä nokan edessä syötäväksi tarkoitettu.
Voi jospa keksin tämän viikon jälkeen että mihin menen seuraavaksi valmiiseen ylöspitoon ja nautin siitä kuin muutkin herrat nauttivat kun heitä yhteiskunnan varoin kustannetaan matkalle maineeseen.
Yhteiskunnan olisi syytä miettiä, kannattaako jo möhömahojen rasvakerrosta olla kasvattamassa, koska se on jo kansantaloudellisesti kallista tälle yhteiskunnalle.
Minun vain pitää itse puoliani tässä oravanpyörässä että edes itse saisin jokapäiväisen toimeentuloni tavalla tai toisella, välittämättä siitä olenko töissä vai enkö ole, kunhan vain tulen toimeen omalta osaltani.
Tässä on hyvä koulutus siitä että voin nauttia yhteiskunnan suomista mahdollisuuksista selviytyä näinkin jos ei ole jokapäiväistä leipäpuuta kulloinkin.
Juuri nyt näyttää kovin pahalta ei ole ainakaan aivan lähitienoilla jo näköpiirissä sellaista, tämä vain ulkopuolelta tullut havahdus tulevista selviytymistarinoistani.
Minähän edelleen olen täällä viikon lomareissulla, enkä voisi kuin toivoa, että olisi toinen näin valmis viikko edessäni, mutta ei niin vain käynyt. Toinen sen juuri nokkani edestä vei väärin keinoin. Montahan yötä sitä jo meni näinkin kuin harjoituksesta se jo kävikin.
Päivät harrastaa ja liikkuu ulkona ja sisällä iltaisin jotakin peliä pallon kanssa pelaa.Voi hyvänen aika!
- ;::;:;:;:
anna mun kestää kirjoitti:
Voi hyvänen aika!
Kui ni?
- doctorme
anna mun kestää kirjoitti:
Voi hyvänen aika!
Ja ihan vaivauduit tämän kaivelemaan esille. Voi hyvänen aika sullekin!
- ruoripoika
kuka se on kuoripoika
- Tietämätön.
Oletko sinä kiannon huoripoika, siis Kianto olisi sinut siittänyt?
- sovuen
Jo on tekstiä.
- Prööööööt-pieru
Ei wittu! Kuka jaksaa lukia tuommosta sontaa! Lopettasit jo kirjoittelun ja keskittysit niiden hautakivien lamppujen kehittelyyn. Sieltä ei asiakkaat valita, eikä kirjoittele nettiin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 449021
- 785532
Jouluinen bonus VB:ltä 250 ilmaiskierrosta 0x kierrätys min 20e talletuksella
No nyt pätkähti! Ainutlaatuinen tarjous VB:ltä. 250 ilmaiskierrosta peliin Blue Fortune, 0x kierrätys ja minimitalletus14790Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi
En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon384004- 543425
Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella543332Sydän karrella
Jos yritän olla niin rehellinen kuin pystyn paljastamatta mitään tärkeää. Ensiksi mä huomasin sun tuijottavan mua. Ihme273185- 422336
- 341982
- 2111764