kuinka paljon

kestäisin kanssasi pimeitä valvottuja öitä?
Kestäisinkö yksinäisyyttä, pelkoa ja kysymyksiä,
joihin en kestä kuulla vastausta?

Entä kyyneleet?
Kuinka paljon niitä ilman katkeruutta vuodattaisin?

Rakkaani, olen tullut laiskaksi.
En halua epätoivon säveltä elämääni.
Koskaan enään. Mikään ei tartu pintaani.

Käsivarren mitan päässä on ikävä elämä.
Harmaana menneisyyden verhon takana.
Toisessa ulottuvuudessa, ei minun elämässäni.

Kestän sen läheisyyyttä sen verran tänään.

Huomenna en ehkä sitäkään.

Kysymys onkin; kuinka paljon sinä kestät?
Kun et saa otetta, en tartu kiinni, katoan?